Open kolo

Open kolo

perjantai 30. joulukuuta 2011

Lunta!


Kun aamulla avasin silmät, ulkona satoi lunta! Tai tarkemmin ottaen räntää se oli, mutta maa oli muuttunut valkoiseksi joka tapauksessa. Koko aamupäivän sateli välillä oikein isoja räntäroikaleitakin, mutta ei haittaa: Pääasia on, että maisema on valkoinen. Varmaan lumi pysyykin maassa muutaman päivän, kun tiedossa on pakastuvaa uudeksi vuodeksi. Sitten myöhemmin taas lauhtuu. Sitä ennen pitää iloita tästä vähäisestä kerroksesta!


torstai 29. joulukuuta 2011

Sataa, sataa ropisee


Lähes koko päivän on satanut vettä. Kun sade pieneksi aikaa herkesi, lähdin kävelylle kastelemaan sisareni perheen kuusta. He ovat välipäiviä viettämässä Pohjanmaan mökillä. Ihme kyllä, en kastunut. Kävelyretken ajoitus oli siis aivan napakymppi.


Mistä tätä vettä riittää? No, oikeana talvena meillä olisi jo komeat hanget, nyt vain mustaa maata. Alkaa vaikuttaa samalta kuin neljä vuotta sitten, jolloin jouluna ei ollut lunta ja vettä satoi vielä monta viikkoa joulun jälkeenkin. Silloin talvi lumineen tuli tälle leveysasteelle vasta tammikuun lopulla. Niin taitaa käydä nytkin.


Myrskytuhoja meidän alueella ei ole juurikaan ollut yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta. Sähkökatkoistakaan ei tarvinnut kärsiä. Sen sijaan sisareni perhe pääsi nauttimaan myrskystä mökillä Pohjanmaan suunnalla. Lähtivät sinne tapaninpäivänä ja tiistaiaamuna katkesivat sieltä sähköt ja pihamänty  kaatui katolle. Onneksi ei kaatunut auton päälle! Samuelin pyllynpesuvedet ja tuttipullot piti keittää kaasugrillillä. Onneksi mökissä oli takka, joka huolehti lämmityksestä. Illalla sähköt palautuivat. Jos katkos olisi kestänyt pidempään, olisi heidän pitänyt körötellä takaisin kotiin 300 km matka, sillä kolmekuukautisen vauvan kanssa elämä sähköttömässä mökissä olisi tullut liian hankalaksi. Onneksi pääsivät kuitenkin nauttimaan mökkilomasta eikä kattokaan vaurioitunut männyn rojahduksesta huolimatta!


Sisällä tuntuu joululta, ulkona... lokakuulta! Luvassa on kuitenkin pakastuvaa, joten uusi vuosi vaihtuu toivottavasti hieman kuivemmassa säässä. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Välipäivän iloja


Tänään olen nauttinut rauhallisesta joulunajan välipäivästä:


- nukkunut pitkään

- käynyt pikavisiitillä äidin luona

- syönyt jouluruokien sijaan raikasta salaattia

- ostanut alennusmyynnistä uuden talvitakin

- kävellyt  pitkän iltalenkin

- vaihtanut tekstiviestejä kummipojan kanssa

- nauttinut kiireettömästä yksinolosta kotona

- ihaillut joulukuusta ja -kukkia


 Kuinka mukava päivä on ollutkaan!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tapaninpäiväajelu


Eilen tapanina päätimme lähteä käymään mökillä ja samalla tulisi perinteinen ajelu myös toteutettua. En ole koskaan ollut mökillä joulunpyhinä, mutta nytpä tuli sekin ihme koettua. Tämä lumeton joulu mahdollisti mökkiretken, sillä lumen aikaan sinne ei tavallisella autolla pihaan pääse aurauksesta huolimatta jyrkkien mäkien vuoksi.


Vastassa oli vaahtopäinen järvenselkä, ei lunta missään, mutta aurinko paistoi matalalta. Ei kyllä mitenkään tuntunut joululta! Oli omituinen tunne, mutta silti todella mukavaa. Mukana oli pieni ämpäri kinkun rasvaa, jonka laitoin kompostiin. Se on lähes ongelmajätettä täällä kaupungissa, kun ei oikein tiedä, miten siitä eroon pääsisi: WC-pönttöön ei voi laittaa, ei myöskään bioastiaan, kun ei pysy missään pussissa. Siispä tapaninajelun toinen syy on ollut aina päästä eroon kinkkurasvasta tavalla tai toisella!


Mökillä keikuin rantakivillä kuvia ottaessa ja kastelin housunlahkeet. Keräsin myös mustikanvarpuja metsästä ja putosin pyrstölleni sammalikkoon liukastuttuani ojanpenkassa. Ranne jäi alle ja tuntui ensin kipeältä, mutta ei onneksi murtunut. Tänään on jo ihan ok.


Eipä tästä kuvasta oikein tiedä, mikä vuodenaika on menossa!


sunnuntai 25. joulukuuta 2011

perjantai 23. joulukuuta 2011

Tule joulu!




Enkeli taivaan...

Se kaikuu taas, tuo vanha virsi

ja joulun sanoma täyttää tuvan ja mielen:

Jeesus-lapsi ja hyvä tahto ihmisillä.

Joulu.

Siihen jään ja vain olen...

                    (JP 23.12.11)

torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki...


Aamulla nukuin pitkään ja hartaasti. Olin päättänyt, että jos herään aikaisin, niin ok, mutta jos nukuttaa, niin nukun. Ja nukuttihan sitä!


Tämä päivä on kulunut viimeisiä ostoksia tehden. Paljon oli väkeä liikkeellä ja varsinkin ruokakaupassa täysiä kärryjä työnneltiin hyllyjen välissä. Vähän huvittaa, kun joulun aikaan ruokakaupat eivät ole kuin muutaman päivän kiinni, mutta ihmiset varaavat aivan taatusti liikaa syömistä näille päiville. Sitten joulun pyhien jälkeen ihmetellään, kun korvista pursuaa jouluruoat ja kaapit ovat vielä pullollaan. Niin inhimillistä, johon minäkin lankean, jos en pidä varaani!


Tänään mietiskelin tarkkaan rosollitarpeiden määrää, jotta en vain tee liikaa. Olenkin vuosien varrella kirjoittanut ylös, minkä kulhollisen verran mitäkin perinnejuttua teen, jotta kaikki varmasti tulee syödyksi.


Kari on väsännyt maalla laatikoita sekä joulukaljaa ja tulee niiden kanssa kohta tänne kaupunkiin. Huomenna tehdään yhdessä rosolli ja kalasalaatti. Ostin kevytsuolattua silliä, jonka piti olla file, mutta huomasin kotona, että se olikin kokonainen! Voih! Onneksi Kari lupasi minut pelastaa ja hoidella otuksen tarjoilukuntoon. En ole mikään ekspertti tuon fileroinnin kanssa. Mutta sitähän varten miehet ovat olemassa! 


Joululaulut soivat, kynttilät palavat, kuusi tuoksuu, kiireet ovat tältä päivältä ohi, joulua on ilmassa...


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

... eikä rasita koulu...


Joulukirkossa olimme aamulla oppilaiden kanssa. Kuulimme saarnan näytelmänä, jossa pääosassa oli Betlehemin paimenten pieni lammas. Oppilaat kuuntelivat ja katselivat hiiren hiljaa. Muutenkin oli mukavaa, kun kaikki jaksoivat hyvin keskittyä koko pienen hetken eikä aikuistenkaan aika mennyt paimentamiseen. (Mikä nyt tietysti joulukertomuksen yhteydessä olisi hyvin aiheeseen sopinut!)


Kirkon kellot ovat kaikuneet eilisestä illasta tähän päivään epätavallisen paljon, onhan nyt sesonkiaika. Koululaisten joulujumalanpalveluksia on ollut yömyöhäisestä puolille päiville. Olen kuunnellut kellojen ääntä nautiskellen ja aina on pitänyt käydä kurkistamassa ikkunasta ulos samalla, kun kellot ovat lyöneet. Jotkut häiriintyvät kellojen äänestä, näin olen kuullut, mutta minut se saavat aina hyvälle mielelle.


Päivä on kulunut töiden jälkeen jouluvalmisteluja tehdessä. "Taatto, taatto läksi innoissaan.." ja minä lähdin mukaan. Löysimme kuusen, joka on jo sisällä ja äsken sen koristelin. Kuusi ei todellakaan ole mikään valioyksilö, mutta siihen pätee sama sääntö kuin kuusiin joulun alla yleensäkin: Vaatimattomammastakin koristeltuna kuoriutuu ihana joulupuu, jonka katveessa tunnelma tiivistyy. Niinpä nytkin raakku jalostui meidän omaksi joulupuuksemme.


Eilen kävi vanhin kummilapsi kylässä tuoden joulukukan. Häntä odottaa joulun jälkeen armeijan harmaat. Kiitos, Santtu, vierailusta. Lämmitti kummitädin sydäntä!


Joululoma... Niin suloinen ja odotettu!


tiistai 20. joulukuuta 2011

Loskasää


Aamulehti uutisoi tänään näin:


Loskasää on kivaa jouluna

...lämmityskuluissa säästyy.

...lumitöissä ei tarvitse hikoilla.

...työmatkapyöräily jatkuu.

...kalaan pääsee veneellä.

...talviuimari ei tarvitse avantoa.

...kaduilla ei ole liukasta.


Näinhän se on! Kuitenkin ripaus valkoista maassa olisi mukava näin joulun aikaan.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kuoron joulujuhla


Vatsassa painaa illalla syöty jouluateria. Kun näin myöhään ei ole moista tottunut nauttimaan, saattaa yöunet viivästyä.


Kuorollamme oli mukava joulujuhla. Emme vietä pikkujoulua, vaan ihan oikeaa joulujuhlaa: Söimme pitkän kaavan mukaan jouluaterian, kuulimme kaksi hauskaa murteella kirjoitettua jouluevankeliumia (stadi + turkulainen), kilpailimme lapsiaiheisilla joululauluilla, kuuntelimme juttuja lasten suusta sekä savolaisen pakinan. Nauroimme ja nauroimme! Lisäksi tietenkin laulettiin, paitsi minä, joka olen hetkellisesti siirtynyt bassojen rivistöön ääneni kanssa. (Jospa kurkku kuitenkin kestäisi huomisen koulupäivän, kun taas yön on puhumatta.)


Kotona laittelin nopsasti mattoja paikoilleen siivoamisen jäljiltä. Ihanaa, kuinka puhdasta! Huomenna laitan joululiinat ja koristeet. Alkaa jotenkin tuntua siltä, että joulu on jo ovella!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...


Kun nuha on jo parempi, olen tänään saanut paljon aikaiseksi. Tämä viikonloppu olikin varattu omille jouluvalmisteluille, joita en juurikaan ole vielä ehtinyt tehdä lahjoja lukuunottamatta.


Kari leipoi pipareita ja ne maistuivat tosi hyviltä, vaikka valmistaikinaa olivatkin. Olen sitä mieltä, että kiireisinä joulunaluspäivinä kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Se, jolla on aikaa alusta pitäen valmistella joulua, sen tehköön, mutta minä en siihen joukkoon kyllä kuulu.


Itse leivoin kuivan kakun, kävin kaupasta hakemassa kinkun ja loppupäivä onkin mennyt siivouksen valmisteluissa. Olen järjestellyt kaikenmoisia ajelehtivia tavaroita paikoilleen, leikannut kukista pois kuivia oksia ja kantanut lehtiä keräykseen. Miten niitäkin on siunaantunut niin mahdottomasti, vaikka päivän lehdet säännöllisesti viedään pois? Viimeisiä lahjoja paketoin ja ehdinpä nukkua virkistävät päiväunetkin.


Ihanaa, kun huomenna tulen kotiin töistä, on koti siivottu joulua varten. Saa levitellä joululiinat ja koristeet ja pikku hiljaa siirtyä rauhalliseen joulunviettoon. Koulu päättyy vasta keskiviikkona, mutta oma joulunviettoni alkaa kyllä aina siivouksen jälkeen puhdasta kotia katsellessa.


...tule, rakas joulu!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Nenäliinojen juhla-aikaa


Tänään on korjattu oppilaiden matematiikan kokeet ja niistetty nenää, tuuletettu isot matot ja niistetty, nukuttu päiväunet ja niistetty, saunottu ja niistetty... Eipä ole paljon kertomista, mutta ehkä tämä nuha vielä selätetään!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Nuha



Kunnon opettaja sinnittelee joulujuhlan yli ja alkaa sairastaa viikonloppuna. Niin minäkin! Nenäliinoja kuluu... Onneksi ovat oikean merkkisiä!

torstai 15. joulukuuta 2011

Juhla se on nyt verraton...


Tulin juuri koulumme joulujuhlasta. Sali pullisteli vanhempia, lapset kihisivät jännityksestä ja kuusi säteili kilpaa näyttämön takaosassa olevien kynttilälyhtyjen kera.


Menin jo tuntia aiemmin, jotta sain rauhassa sytyttää ulkotulet ja laittaa saliin viimeisen silauksen. Kun kaikki oli kunnossa, tulikin jo ensimmäiset vieraat, 45 min.  ennen juhlan alkua! Ehkä se on merkki siitä, että koulun juhlia edelleen arvostetaan.


Itse juhla sujui hienosti. Pienimpien esitykset olivat liikuttavan aitoja: Paimenet istuivat nuotiolla pitkät sauvat huojuen. Onneksi eivät kolahtaneet toistensa päihin! Lukijat ärrää sortaen kertoivat Joosefin ja Marian matkasta ja lumihiutaleet leijailivat leveä hymy kasvoillaan tähyillen olkansa yli äitiä ja isiä. Kakkosluokan runokuoro lausui pontevasti tarinaa suurista saappaista ja ohjelman jälkeiset herrasmieskumarrukset olivat vertaansa vailla.


Meidän ohjelmanumeromme oli näytelmä "Kadonnut joulumieli", jonka varta vasten käsikirjoitin omalle luokalleni. Juoni kertoi tonttujen huolesta kiireisiä ihmisiä seuratessa. Metsän eläimilläkin tuntui olevan kova hoppu, kunnes huomattiin, että metsän kiire johtui halusta auttaa lumiselta rinteeltä pudonnutta ja loukkaantunutta vuohta. Vuohelle tuli hyvä mieli avun saannista, joten kadonnut joulumieli löydettiin. Näytelmä päättyi yhteiseen joulunviettoon tonttujen ja metsän eläinten kanssa.


Oppilaat esittivät osansa eläytyen ja näytelmä sujui loistavasti. Yhtään kömmähdystä ei tullut, joka oli tietysti oppilaille kannustava juttu. Vanhemmat olivat auttaneet maskeerauksessa ja meillä oli erityisen hieno noita ja peikko lavalla.


Itselläni oli rauhallinen ja jouluinen olo koko juhlan ajan. Pienten joulujuhla on se paras joulutunnelman luoja. Jos ei vielä viime päivien vesisateessa ole joululta tuntunut, niin tänä iltana kadonnut joulumieli todella löytyi!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pienet Cantores Minorekset



Sunnuntaina kiirehdin aamulla Helsingin tuomiokirkkoon messuun. Yhdet portaat korvasin puisella luiskalla ja siellä melkein kävi hullusti. Luiska oli yllättävän jyrkkä ja puolessa välissä huomasin, että se on jäässä! Paikalleni jähmettyneenä mietin, yritänkö ylös vai laskenko kyykyssä alas. Päätin kuitenkin jatkaa ylös, kun japanilaisille turisteille en viitsinyt järjestää ylimääräistä mäkihyppytapahtumaa! Juuri ja juuri selvisin kaatumatta koettelemuksesta!


Messussa oli mukana Cantores Minores koulutusryhmien kuoro. Viitisenkymmentä pientä poikaa, joista pienimmät olivat ehkä vielä alle kouluikäisiä ja vanhimmatkin vain kolmas-neljäsluokkalaisen iässä, lauloivat  viisi laulua. Näistä varmasti haastavin oli C. Franckin Panis angelicus. Siinä viulusoolon soitti hienosti yksi kuorolaisista.


On mukava huomata, että poikakuorolaulu on isossa kaupungissa voimissaan ja jatkuvuus taattu. Vaikka pojat vielä selvästi olivat aloittelijoita, monta hyvää kuoroasiaa oli jo sisäistetty. Lisäksi ilman nuotteja laulaminen, hyvässä järjestyksessä liikkuminen ja muut ulkoiset asiat tekivät esiintymisestä ryhdikästä. Kieltämättä pienimmät pojat olivat lisäksi niin liikuttavia!


Messun liturgian ja saarnan toimitti Mark Saba. Mieleeni jäi hänen saarnastaaan yksi ajatus:"Laki raivaa tietä, evankeliumi antaa elämän." Hän tuntui pappina hyvin luontevalta ja läheiseltä, eikä murtaen puhuttu suomen kieli haitannut minua yhtään. Ehtoollispöydässä hän siunasi pienimpiä ehtoollisvieraita kauniisti ja lämpimästi.


Tuomiokirkko hohti valkoisena yllättävässä aamuauringossa vesisateisen, jopa myrskyisen viikonlopun jälkeen. Torilla oli joulukojuissa jo kova kuhina. Harmi, etten ehtinyt ajanpuutteen vuoksi siellä kuin hätäisesti pistäytymään.


Oli mukava viettää pääkaupungissa kulttuuripainotteinen viikonloppu. Ja hiukan shoppaillakin!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Pähkinänsärkijää



Helsingin matkalla lauantai-illan huumaksi oli suunniteltu Pähkinänsärkijä-baletti, Karin suosikki. Onneksi olimme varanneet liput iltanäytökseen, sillä myöhemmin selvisi, että päivänäytös oli pitänyt keskeyttää lavasteongelmien vuoksi. Korvaava näytös on ensi viikolla.


Olemme nähneet baletin ennenkin ja katsoneet sitä kotisohvalta monenmoisina versioina. Paras livemuistoni on Tampere-talosta, jossa olimme 6-vuotiaan kummityttöni kanssa. Anna istui rivin reunassa ja johti keskittyneesti orkesteria välillä. Onneksi hänen takanaan ei ollut ketään, joten syvä eläytyminen ei ketään häirinnyt. Muuten hän jaksoi olla hiiren hiljaa koko näytöksen ajan.


Tällä kertaa esitys oli taas yhtä hurmaava kuin aiemminkin. Musiikki on niin tuttua ja tietyllä tavalla helppoa kuunnella. Lavasteista osa oli todella kauniita, mutta Kukkaisvalssin kohdalla oli mielestäni liian sekavaa kukkarykelmää toistensa päällä. Mietin jo, onko lavasteet takertuneet meidänkin esityksessämme, mutta ilmeisesti oli tarkoituskin näyttää tältä.


Aina mietin, miten balleriinojen tanssi voi olla niin helpon näköistä, vaikka tiedän sen olevan mitä rankinta fyysistä suoritusta koko ajan. Ammattitaitoa on varmaan sitten se, että helppous välittyy katsojalle esittäjän tunteista huolimatta.


Pieniä katsojia oli näytös pullollaan. Hyvin he jaksoivat seurata loppuun asti. Selvästi hiirien ja rottien näyttämölle saapuminen aina terästi lapsikatsojien tarkkaavaisuuden.


Jouluinen olo tuli esityksestä. Mutta perjantain RSO:n konsertti oli minulle kyllä se suurempi elämys, vaikka tämäkin oli ihan  mukava!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Mahtava Musiikkitalo



Perjantaina illalla olimme Musiikkitalossa RSO:n joulukonsertissa. Itse talo oli jo nähtävyys: lasia joka puolella ja konserttisalin viinitarhamainen muoto 1704 istumapaikan kera oli vaikuttava. Parasta kuitenkin oli salin akustiikka. En ole missään kuunnellut klassista musiikkia niin vivaihteikkaasti kuin täällä! Akustiikka on suunniteltu akustiselle musiikille ja siinä se tuntuu toimivan aivan loistavasti. Suunnittelija Yasuhisa Toyota on ilmiselvästi onnistunut työssään!


Itse konsertti oli myös hieno. Kuulimme nuoren, valovoimaisen kapellimestarin Santtu-Matias Rouvalin johtamana Sibeliusta sekä joulumusiikkia Pohjolasta ja Keski-Euroopasta tulkitsijana orkesterin lisäksi sopraano Camilla Nylund. Ohjelmistovalinta oli minulle Sibeliusta ja joulua rakastavalle tietekin täydellinen. Karelia-sarja on lapsuudesta lähtien ollut yksi suosikeistani ja joululauluista Det mörknar ute on aina niin puhutteleva.


Suurimman osan konsertista olin aivan haltioituneessa tilassa. Akustiikan loistavuus mykisti! Vieläkin leijailen konsertin jälkitunnelmissa.


Ainut miinuspuoli illassa oli istumapaikkamme. Se oli muuten todella hyvä, mutta korkeanpaikankammoiselle parven ylimmällä "hyllyllä" istuminen tuntui välillä vatsanpohjassa asti. Edessä kun ei ollut muuta kuin pieni rautakaide ja olimme todella korkealla. Pieneltä suunnitteluvirheeltä tuntui myös se, että kenkien kohdalla oli edessä istuvien ihmisten päät, joten potkia ei auttanut. Ehkäpä tämä asia korjataan.


Konsertti tulee televisiosta YLE TV 1:ssä 23.12. klo 19.00 ja uusintana tapaninpäivänä. Taidanpa katsoa silloin vielä uudelleen ja verestellä ihania muistoja!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tuhatta ja sataa


Perjantaina lähdimme junalla viikonlopuksi Helsinkiin. Olimme pelanneet varman päälle ja tilanneet taksin oven eteen jo edellisenä päivänä. Pyyhälsin töistä kotiin, nappasimme valmiiksi pakatut laukut ja menimme pihaan odottamaan taksia... jota ei koskaan tullut! Kellon olleessa muutaman minuutin yli sovitun hakuajan soitimme asiasta ja taksikeskuksessa ei tiedetty meistä mitään!


Meille luvattiin kuitenkin lähettää taksi, mutta tajusimme hyvin pian, että auton odotukseen menee liikaa aikaa. Nappasimme kiireesti omamme ja ajoimme rautatieasemalle huomataksemme vain, että siinä se juna pyyhälsi kohti etelää nenämme edestä - ilman meitä!


Tampereella olisi ollut junan vaihto. Ei muuta kuin soittamaan uudelleen taksiin. Tällä aikaa oli selvinnyt, että kyseessä oli erään taksinkuljettajan inhimillinen erehdys ja hän otti "täyden vastuun" koko jutusta. Ajoimme auton kotiin, hyppäsimme hänen taksiinsa ja yritimme päästä ajoissa Tampereelle Helsingin junaan.


Matka oli painajaismainen! Meitä vietiin tuhatta ja sataa kohti Tampereen rautatieasemaa. Minä olin aivan kauhusta kankeana takapenkillä, sillä ilma oli kurja ja nopeusmittari näytti lähes koko matkan kaupungin ulkopuolella vähintään 120 km/h. Lisäksi kuljettaja ajoi suurimman osan ajasta kännykkä korvalla yhdellä kädellä, myös monet ohitukset. Oli, raukka, joutunut meidän takia todelliseen liemeen ja yritti samalla järjestellä muita kyytejään, jotka jäivät ajamatta meidän keikkamme vuoksi. (Mutta missä oli taksimiehen hands-free-laitteet???)


Ehdin jo miettiä, että onko tässä mitään järkeä yrittää junaan, jos kuitenkin heitämme  henkemme kolarissa tien penkalle! Lopputulos oli kuitenkin meidän kannalta hyvä: Taksi vei meidät Tampereen rautatieaseman pääoven eteen, auto jätettiin sakkopaikalle ja kuljettaja henkilökohtaisesti juoksutti meidät junaan. Ehdimme sittenkin!


Asiasta ei voinut olla edes vihainen. Kuljettaja oli niin surkea unohduksestaan. Saimme ilmaisen tunnin taksikyydin ja hän olisi ostanut meille Tampereelta liput seuraavaan junaan, jos olisimme sielläkin myöhästyneet. Toisaalta näinhän pitää virheen sattuessa toimia. Meille ei jäänyt mitään hampaankoloon asian suhteen. Sattuhan näitä...


Loppumatka sujui leppoisasti ja Helsingissä oli vastassa tutut miehet:


torstai 8. joulukuuta 2011

Konserttia ja balettia


Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?

Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on?

                                                   (Jukka Salminen)


Tonttuja on näkynyt töissä, mutta pipari ei ole ehtinyt tuoksua. Niin kiirettä on ollut, ettei edes blogia ole ehtinyt päivittämään.


Viikonlopuksi lähdemme Helsinkiin. Perjantai-iltana RSO:n joulukonsertti uudessa Musiikkitalossa ja lauantaina oopperassa Pähkinänsärkijä. Voiko jouluisampaa ja mukavampaa toivoa kiireisen viikon päätteeksi? Minä vastaan, että ei! Ihana lähteä humputtelemaan ja unohtaa koko joulunaluskiire.


Ainoa asia, joka mietityttää, on VR:n kestokyky. Huomiselle on luvattu lunta ja myrskytuulta. Menemme raiteita pitkin ja toivottavasti VR on luottamuksemme arvoinen!


 

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivänä


 


Kotomaamme koko kuva,

sen ystävälliset äidinkasvot

olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen.

Ja tästä kaikesta syntyi  hänen tahtoonsa halua

ja pyrkimystä kohden maamme onnea ja parasta.


                        (Aleksis Kivi)


 


Jää maahasi ja vaurastu!

Joskaan tämä maa ei kanna sinulle makeita manteleita,

niin se kuitenkin kantaa sinulle terveellisiä ruusunmarjoja.


                        (Jacob Frese)


 


Ei mitään niin rakastaa, vihata saata

kuin omaa kansaa ja maata.


                       (Aaro Hellaakoski)


 


Suomi on kaikkein pohjoisimpia maita Euroopassa.

Tästä johtuen maassa kesät ovat niin valoisia,

ettei tohveleita lainkaan tarvitse,

talvet puolestaan niin pimeitä

ettei tohveleistakaan ole apua.


                          (Pentti Saarikoski)


 


Brecht sanoi suomalaisten vaikenevan kahdella kielellä.

Suomalainen ei vaikene, hän on vaiti.


                            (Arto Seppälä)


 


Suomi on syvä uni.


                             (Erno Paasilinna)


maanantai 5. joulukuuta 2011

Punaista!


Näin itsenäisyyspäivän aattona pitäisi kai katsella maailmaa sinivalkeiden silmälasien läpi, mutta minä olen kyllä nähnyt punaista! Sitä on ollut lattiassa, matossa, tuolien pehmusteissa, pöydänjaloissa, tapeteissa, ovessa... Lyhyesti sanoen keittiö täplittyi kokonaisvaltaisesti!


Olimme puolilta päivin syömässä kaalilaatikkoa kera puolukkahillon. Tein henkisesti samalla lähtöä mökille kilpaa matalalla paistavan auringon kanssa. Ajattelin ehtiväni sinne ennen auringonlaskua, jotta saisin vähän kuvia mökin joulukuulta.


Otin puolukkahillopurkin työpöydältä aikomuksena siirtää se ruokapöytään. (Hodgkinin taudin sytostaattien jäljiltä varpaissa ja sormissa on ääreishermostovaurio, joka ilmenee taipumuksena pudotella tavaroita silloin tällöin.) Silloin se tapahtui: Kuin hidastetussa filmissä näin purkin lipsahtavan otteestani! Luulin saavani sen vielä kiinni, mutta lopputulos oli, että puolukkahillo levisi kauniina pirskeenä joka puolelle keittiötä. PRSKCZX! (=ärräpäitä!)


Mökillä rauhoituin ja sain kuvia kauniista auringonlaskusta. Jokainen voi arvata, mitä olen tehnyt koko illan kotiin tultuani! No, keittiö on siisti, matot kuivumassa, tapetit puhtaat ja tuolien vaihtohuput odottavat pesua esipesun jälkeen. Kiehuva vesi on ihmeaine! Sillä puolukkakin häipyi tekstiileistä.


Illan ohjelma oli vain hiukan erilainen kuin olin aiemmin suunnitellut!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Adventtimyyjäiset


Seurakunnassamme on adventtiaikana lähetysmyyjäiset "Vihreät niityt" auki joka päivä jouluun asti. Tänään ovet aukenivat ja menimme Karin kanssa glögille. Paljon oli käsitöitä esillä sekä kortteja, kirjallisuutta, levyjä ja kalentereita. Samalla voi nauttia kahvia tai glögiä hyvän leivonnaisen kera.


Mukaan lähti liina naapurille joululahjaksi, kortteja, Opettajien Lähetysliiton seinäkalentereita sekä lämpimät säärystimet. On mukava ostaa, kun tietää, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen.


Ostin myös keittiön pöydälle kattausliinan, jonka ajattelin kyllä arkiliinaksi ilman toista liinaa. Kari vähän ihmetteli, miten ostin niin voimakkaan värisen, mutta keittiöön se sopii. Se on ainoa paikka meillä, jossa "siedän" vähän värejä. Muualla onkin enemmän tai vähemmän valkoista.


lauantai 3. joulukuuta 2011

Heleää auringonpaistetta



Suunnitelmani mukaan nukuin aamulla pitkään ja hartaasti. Tosin tällä iällä heräämistä alkaa jo tehdä tavalliseen aikaan, jolloin arkiaamuna säntäisi kiireesti pystyyn. Nukuin kuitenkin uudelleen ja lopullisesti nousin ylös vasta puoli yhdentoista aikoihin. Kyllä oli ihanaa nauttia hitaasta aamusta!


Lähdimme käymään naapurikaupungin huonekaluliikkeessä ja takaisin tullessa napsin muutaman kuvan kännykällä. Tuntuu niin omituiselta: Toinen adventtisunnuntai tulossa, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja maassa ei ole lumesta tietoakaan! (No, totuuden nimessä täytyy mainita auran penkalle heittämät muutamat likaisen harmaat lumikökkärenökäreet viimeviikkoisen lumisateen jäljiltä.) Eilenkin satoi vettä kuin kesällä konsanaan.


Kuuntelin radiosta, että jossain päin valkovuokot kukkivat ja kanttarelli antaa satoaan. Monet kasvit kiittävät pitkästä kasvukaudesta, sillä siemeniä saadaan runsaasti maahan.


Jouluksi olisi hauskaa saada maa valkoiseksi. Samoin talviloman aikaan lunta saisi olla niin, että pääsee hiihtämään. Kovia pakkasia rakastan, mutta en niinkään lunta.


Saa nähdä, milloin oikea talvi alkaa ja millainen siitä sitten tulee. Aika näyttää!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Rättiväsynyt


Lippu salkoon nostettu, Maamme laulettu, juhlapuheet pidetty ja koululaiset lähetetty kotiin neljän päivän itsenäisyyslomalle. Olen kamalan väsynyt itsekin. Taivaalliselta tuntuu kiireisen loppuviikon jälkeen tietää, että vasta keskiviikkona sama työhärdelli jatkuu.


Onneksi ei ole lomanpoikaselle mitään suunniteltua, paitsi tiistain itsenäisyysjuhla. Kummitytön ja hänen kaverinsa kanssa harjoiteltiin tänään lauluja ja hyvin ne menivät. Yhteislaulut pitää vielä monistaa, sitten on juhlakin juhlimista vaille valmis.


Aamulla nukun myöhään ja tallustelen yöpaidassa vaikka iltapäivään, jos siltä tuntuu...

tiistai 29. marraskuuta 2011

Liukastelua



Siirrymme tiistaisin puolilta päivin oppilaiden kanssa pääkoululle parin kilometrin päähän käsitöille. Koko syksyn olemme pyöräilleet. Viikko sitten ei maassa ollut juurikaan lunta, mutta matkan varrella oli muutama niin liukas paikka, että pari oppilasta kupsahti kumoon pyörineen.


Sunnuntai-iltana meille satoi kunnon ensilumi. Tänään vaihdoimmekin sään vuoksi pyörät apostolin kyytiin. Ne, jotka halusivat tulla pyörillä, taluttivat meidän muiden kanssa. Nyt oli vielä liukkaampaa kuin viikko sitten. Kävely- ja pyöräteiltä löytyi hiekan murusia, mutta välillä tuntui, että ne vain pyörivät jään päällä. Kunnialla kuitenkin selvittiin eikä kukaan langennut, ei edes ope!


Puolimatkasta tytöt keksivät vauhdittaa matkantekoa laulamalla. Kuoroon yhtyi sitten poikiakin. Ensin laulettiin Nikolait ja Jäänsärkijät, lopuksi monta kertaa alusta loppuun Maamme-laulu. Toinen säkeistö oli ulkoa viikkoläksynä ja hyvin oli tehtävä opittu. En hennonnut kieltää, vaikka aikamoinen ääni joukosta lähtikin. Toisaalta vastaantulijoiden suupielissä karehti hymy, joten ehkä meistä oli enemmän iloa kuin haittaa. Ainakin toivon niin!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Adventin aloitus



Viime viikon lopulla ihmettelin itsekseni syksyn nopeaa kulumista. Adventin juhlinta oli edessä, mutta yhtään ei tuntunut siltä! Vasta koulun oma adventtijuhla ja lasten innokas Hoosianna avasi mielen tulevalle juhlalle.


Adventtiaamuna olin kirkossa jumalanpalveluksessa ja illalla soi Maasalon Adventtivesper. Lauloimme  virret, psalmin ja rukousjakson uusilla sanoilla muokattuna. Naiskuoro oli avustamassa "kirkkain viuluäänikerroin". Sain itse laulaa molemmissa kuoroissa.


Erityisesti alkusoitto sävähdyttää aina. Se on mielestäni yksi parhaista alkusoitoista, joita tiedän. (Toinen on Voglerin Hoosiannan.) Eilenkin alkusoiton aikana tulvi mieleeni monia muistoja edellisistä esityksistä ja kun kuoro-osuus alkoi, tuntui niin riemulliselta laulaa yhdessä muiden kuorolaisten kanssa.


Illalla poltin kotona kynttilää. Ulkona oli alkanut tuiskuttaa räntää ja maa oli hetkessä valkoinen. "Tie tehkää tulla Herran, tasoitu vuori, maa!" kaikui mielessä...

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Espoossa juhlimassa



Viikonloppu vierähti nopeasti. Olimme Espoossa kummipojan luona juhlimassa hänen isänsä viisikymppisiä. Kai?  Loppuun asti isäntä piti visusti piilossa juhlien aiheen, mutta eipä tuo mitään haitannut.


Bileissä oli soittamassa harrastelijabändi, joka osoittautui kyllä ihan mukavatasoiseksi. Kuulimme pitkän setin 80-luvun hittejä Leevi And The Leavingseiltä aina progressiivisen rockin tuntumaan asti. Bändi lopetteli useampaankin kertaan, mutta aina taputettiin jatkamaan. Lopulta oli koko repertuaari soitettu! Koko viikonlopun päässä on soinut "Minä lähden Pohjois-Karjalaan... dam-dididam...


Aamulla kävimme katsomassa kummipojan jalkapalloturnausta. Kyllä pääkaupunkiseudulla on upeat hallit tenavienkin harrastaa! Meillä jalkapallosta sisähallissa voi vain unelmoida. Kummipoika sattui vielä tekemään maalinkin viimeisessä pelissä, varmaan meidän kunniaksi. Lisäksi pistäydyimme hänen koulunsa joulumyyjäisissä.


Mukavaa oli! Toisaalta tuli taas huomattua, kuinka syrjässä pääkaupunkiseutu meistä katsoen sijaitsee!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Toisenlainen lahja


Kävin äsken Kirkon Ulkomaanavun sivuilla katselemassa toisenlaisia lahjoja. Ne ovat loistava tapa ilahduttaa ystävää ja auttaa kehitysmaan ihmisiä samalla kertaa. En tiedä, kuka on alunperin idean isä, mutta todella hieno oivallus on ollut!


Lahjoja on monessa hintaluokassa aina viidestä eurosta tuhansien eurojen yrityslahjoihin. On huopaa, koulupukua, vuohia, puuntaimia, huusseja, työkaluja ja jopa lukutaidon tai ammatin voi lahjoittaa. Osa lahjoista, kuten kaivo, palvelee koko kylää. Listasta löytää jokaiselle jotakin.


Olemme käyttäneet tätä mahdollisuutta useita kertoja ja taas mietimme yhteiselle ystävälle lahjaa. Monella ihmisellä länsimaissa on jo kaikkea. Ainakin minä olin yhtenä keväänä todella iloinen, kun päättäjäisruusun sijaan eräs oppilaani lahjoitti kehitysmaan lapselle koulupuvun. Se todella tuntui hyvältä!


Myös WWF antaa mahdollisuuden ostaa samantyylinen lahja ja tukea näin maailman luontoa. Heillä on mm. ilmasto-, itämeri- ja sademetsälahjakortit, joiden hinta on kahdesta kolmeenkymppiin. Myös Planilla on näitä vaihtoehtoja paljon.


Joulun alla, kun mietimme lahjaa läheiselle, on hyvä muistaa nämä mahdollisuudet!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ristiäisten jälkimainingeissa


Kävin eilen kurkistamassa pikapikaa Samuelia. Hän nukkui isänsä sylissä renttanaan ja oli varmaan vielä väsynyt suuren juhlansa jälkeen.


Kastetilaisuus oli ihana. Päähenkilö oli tyytyväinen koko juhlan ajan ja veteli välillä pikku unia. Kertaakaan hän ei tainnut itkeä. Kastehetki sisälsi paljon kohtia, jossa lähimmät saivat osallistua: Tekstejä lukivat sisarukset ja kummit, ja rukoukseen osallistuivat edellä mainittujen lisäksi vanhemmat ja isovanhemmat. Pikku-Samuelia oli siunaamassa niin perhe, kummit kuin vanhempi polvikin. Anna sai kuivata pään kasteen jälkeen. Mekkokin kesti pienet kiemurtelut, vaikka etukäteen vähän pelkäsimme hauraan kankaan vuoksi.


Varsinaisen kasteen ja ruokailun jälkeen oli ohjelmallinen hetki, jolloin sisarukset lauloivat minun Samuelille tekemäni laulun ja kummiperheen tyttären kanssa Rasinkankaan Meidän uusi vauva -laulun. Se on niin hauska ja sopi kuin valettu tälle perheelle koirineen! Kummin vanhin tytär soitti huilua ja intoutuivatpa isot tytöt vielä kahvin aikana soittamaan nelikätisestikin.


Ruoka oli taivaallisen hyvää. Kiitos, Merja, taas kerran! Oli kiva jutella ja juhlia pientä miestä.


Nyt on Iikka-nimi unohdettu ja yritetään muistaa käyttää oikeaa nimeä. Nimissä on suvun perinteitä ja isosiskojen hellyyttä. Koko nimirimpsu oli minusta oikein hyvä tälle pikkuiselle, vaikka meidän sukuhaarassa ei ole aiemmin kolmea etunimeä käytettykään. Saa nähdä, jäävätkö lempinimet elämään tai lyheneekö etunimi kutsumanimenä. Aika näyttää...


 

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Samuel



Samuel Veikka Vilpas 20.11.2011

Ensimmäinen pakkasaamu



Tänä aamuna heräsimme 6 asteen pakkaseen. Sää oli sumuinen ja sumun hälvetessä aurinko alkoi pilkottaa. Todella kaunista! Sopii hyvin, sillä tänään on pienen Iikan kastepäivä. Siunausta  ja enkeleitä toivon lapselle!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Rillikeräys


Eilisessä lehdessä kerrottiin, että paikkakuntamme Lions Club järjestää 50-vuotisjuhlavuotenaan silmälasikeräyksen. Vanhat rillinsä voi palauttaa silmälasiliikkeeseen, jossa niiden arvot mitataan ja ne toimitetaan Sri Lankaan jaettavaksi vähävaraisille paikallisen Lions-järjestön kautta.


Järjestö on jo pitkään tehnyt työtä sokeuden poistamiseksi ja näkövammaisuuden haittojen lievittämiseksi maailmanlaajuisella Sight First-kampanjalla. Sri Lankan Ratnapurassa on kehitysyhteistyöhankkeena rakennettu silmäsairaala, jossa on tavoitteena leikata 3000 potilasta vuodessa. Maassa on tilastojen mukaan 300 000 ihmistä sokeutunut tai sairastaa harmaakaihia.


Minäkin laskeskelin, että kiikutan keräykseen viidet lasit, joilla en enää mitään tee. Ovat vain jääneet lojumaan laatikon pohjalle. Perhepiiristä löytyy varmasti lisää. Hyvä juttu! Pienellä vaivalla voi tehdä jotain merkittävää toisen ihmisen hyväksi.


Valitin Karille, kuinka nykyiset lasini viimeistään ensi kesänä vetelevät viimeisiään. Ikänäkö on taas tehnyt teposet ja alamäki jatkuu. Toivottavasti jo loppusuora lukunäön huononemisessa häämöttää.


Kari kuunteli vuodatustani ja vastasi rauhallisesti: "Minä olen ajatellut, että sääli, jos ihan priimatavaraa arkkuun laitetaan!"

torstai 17. marraskuuta 2011

Ruokakeskustelua


Karppaminen, luomutuotteet ja kasvisruoka ovat saaneet paljon palstatilaa lehdissä viime aikoina. Netissäkin ruoasta keskustellaan, samoin muissakin medioissa. Viimeeksi toissailtana soppaan laittoi lusikkansa myös TV 2:n  Ruokailta. On kiva seurata, kuinka kauan tämä "ruokabuumi" kestää!


Sama kaava tietenkin toistuu joka paikassa: Virallisten ravintosuositusten asiantuntijat puolustavat omia päätelmiään, karpparit hyökkäävät ja perustelevat omaa hyvää oloaan, jota ovat saaneet ruokavaliostaan, näin myös luomuviljelijöiden ja tavallisten maataloustuottajien keskustelussa. Tuntuu, että syöminenkin on politisoitunut.


Itse arvostan luomuviljelijöitä, mutta siinäkin asiassa on huonot puolensa. Suorakylvö tuntuu aika hyvältä tavalta tuottaa ravintoa, mutta luomuun se ei kai sovellu. Luomua viljellään pitkälti perinteisin menetelmin, jossa luonto rasittuu suorakylvöä enemmän. Ainakin näistä keskustellaan kiivaasti. Luomutuotteilla ei ole ollut Suomessa tutkijoiden mukaan mitään järisyttävää etumatkaa terveellisyydessä tavallisesti tuotettuihin. Itse uskon ja luotan kaikkien suomalaisten elintarvikkeiden puhtauteen ja laatuun, on ne sitten luomua tai tavallista, mutta poikkeuksiakin tietysti tulee vastaan. Tiedä sitten, mikä on oikea totuus.


Itse voisin ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta olen siihen liian laiska. Käsittääkseni kasvissyönnissä pitäisi vähän seurata, että saa kaikki ravintoaineet, vitamiinit, kivennäiset ja hivenaineet. Sekaruoasta ne saa minusta helpommin.


Karppausta harrastan sen verran, että olen vähentänyt hiilihydraattien määrää. En ole lisännyt rasvan tai lihan syöntiä, mutta kasvisten määrän olen lähes tuplannut. Syön ruisleipää, joka on tehty 100 % rukiista ja välillä vaalean leivän himossa karpparileipiä. Lisäksi olen korvannut tavallisen jugurtin turkkilaisella ja rahkalla. Banaania, jota rakastan, syön vain silloin tällöin. Olo on pirteä ja "selkeä". Olen vakuuttunut, että olen ollut aikamoisessa hiilihydraattihumalassa aiemmin, koska nyt elimistössä tuntuu jotenkin kirkkaammalta.


Rasvan kanssa läträämistä en ymmärrä karppauksessa. En käytä voita kuin silloin tällöin. Leivon ja paistan öljyillä. Samoin lihan syönnin lisääminen menee yli ymmärryksen. Ehkä oma ruokavalioni onkin lähempänä diabeetikon sellaista kuin karppausta.


Kouluruokailu myös puhututtaa. Itse olen aina kouluissa syödessäni saanut maittavaa perusruokaa, joka usein on herkullistakin. Uskomatonta, kuinka pienellä euromäärällä emännät loihtivat maittavia annoksia. Ne kuuluisat kumiperunatkin ovat karttaneet minun lautastani. Minulla on kouluruokailusta kokemusta yli 40 vuotta, joten aika monta ateriaa olen elämäni aikana arvostellut.


Perusongelma tämän päivän syömisessä on mielestäni ihmisten nirsoilu. Sekä aikuisissa että lapsissa on paljon uskomattomia ronklaajia, joille ei tahdo kelvata mikään. Pizzat, kebabit, hampurilaiset ja tacot kyllä syödään ahmien ja usein, mutta tavalliselle ruoalle nyrpistellään. Totuus on, että ruokakulttuuri yksilön tasolla luodaan lapsuuskodissa! Parikymppisenä on jo vaikea siihen saada muutosta.


Nyt tuli nälkä! Tähän aikaan taidan kuitenkin keittää vain kupposen teetä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kaksitaso ilmassa


Kävellessäni koulusta kotiin kuulin pääni yläpuolelta pörinää. Kaksitasolentokone lensi hyvin matalalla ylitseni. Jäin sitä seuraamaan katseellani, sillä keskellä kaupunkia en ole koskaan nähnyt koneen näin matalalla lentävän. Mieleeni tuli, että rojahtaako niskaan, mutta vakaasti kone vaappui eteenpäin.Epätavallisen matalalla se kyllä eteni.


Lähellä keskustaa on vanha lentokenttä, jota pienkoneet välillä käyttävät. Lentokoneita enemmän siellä liikkua koiranomistajia lemmikkeineen. Minäkin olen siellä useasti Nellan kanssa käynyt. Tälle kentälle kone ilmeisesti laskeutui, vaikka suunta oli jotenkin omituinen.


Kaksitasolentokoneet olivat hallitseviä lentokonetyyppejä 1930-luvulle asti, jos en väärin muista. Silloin niissä oli joitain aika isojakin. Nykyiset taitavat olla vain yksi- tai kaksipaikkaisia. Lentokoneenrakentajan tyttärenä tunnen aina lukkarinrakkautta siivekkäitä rakkineita kohtaan. En koskaan häiriinny niistä, en edes mökillä Hornettien pauhusta. (Jotka ovat muuten paljon hiljaisempia kuin muinaiset Drakenit, joita rakas edesmennyt isäni oli rakentamassa.)


Rakastan lentämistä, siis "kyydissä" oloa, vaikka korkeanpaikankammoinen olenkin. Olen lentänyt isoilla koneilla, pikkukoneilla ja kerran helikopterillakin. Lähtisin heti ilmaan, jos joku mukaansa huolisi. Kari onneton pienentää hiilijalanjälkeään, joten ainakaan hänen kanssaan ei lentomatkoja ole odotettavissa lähitulevaisuudessa. Pieneneepä samalla minunkin jälkeni!


tiistai 15. marraskuuta 2011

Sesam, aukene!


Iltapäivällä poljin työstä kotiin vikkelästi ja lähdin nostelemaan tallista talvirenkaat auton kyytiin. Ajoin läheiseen rengasliikkeeseen vaihdattamaan nastat alle. Kolme autoa ajoi samaan aikaan pihaan ja minä olin toisena jonossa. Minua ennen oleva puhelias eläkeläismies heittäytyi ritarilliseksi ja päästi minut edelleen renkaiden vaihtoon. Niiasin ja kiitin! Koko vaihdon ajan juttelimme autoista tai paremminkin hän puhui ja minä kuuntelin.  ;)  Kiltti setä joka tapauksessa!


Kun tulin kotiin, haistelin maalin tuoksua rappukäytävässä. Eilen alkanut käytävän maalaus oli näköjään siirtynyt pintojen suojauksesta sutimisvaiheeseen. Meiltä ylhäältä oli näköjään aloitettu. Joka puolella oli varoituskylttejä tuoreesta maalista.


Työnsin avaimen asuntoni lukkoon ja väänsin. Avain liikkui, mutta ovi ei auennut. Väänsin toisen kerran: Ei mitään vaikutusta! Hämmentyneenä katsoin ovikylttiä, josko olisin erehdyksessä väärässä kerroksessa, mutta ovi oli kyllä minun. Yritin kolmannen kerran ovea auki, temmoin jo voimalla eikä mitään vaikutusta! Silloin vasta mieleeni juolahti, että ovenpielet oli maalattu ja ovi liimautunut sen vuoksi kiinni.


Mietin jo taikasanojen käyttöönottoa, mutta silloin itse maalari ilmestyi selkäni taakse ja huomasi tilanteeni. Hän ryhtyi tempomaan ovea oikein kunnolla ja kas! Se aukesi! Kiitin ja pujahdin sisälle yrittäen varoa tahraamasta itseäni.


Nyt vain mietin, miten aamulla pääsen ulos mökistäni. Täytyy varmaan harjoitella illalla vaikka roskapussin viennin merkeissä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Tuleva kastejuhla


Iikan kastejuhla on ensi sunnuntaina. Olen autellut sisartani järjestämisessä (Lue: Toiminut juoksutyttönä!). Kaikki on varsin helppoa, kun ristiäiset ovat seurakuntakodissa ja tarjoilupuolen hoitaa tuttu ja turvallinen emäntä, joka on sukumme juhlia järjestänyt enemmänkin. Silti on monenlaista pientä hoidettavaa.


Kävin tilaamassa kukat. Johanna halusi keltasinistä, mutta tähän aikaan ei sinisessä ole juuri muuta kuin värjättyjä. Päädyimme keltaisen kanssa freesiaan, joka on vähän  violettiin vivahtava. Pöytiin tulee samoja kukkia kuin kastemaljan ympärille. Kastemalja on isämme ostama ja minut ja Johanna on kastettu sillä myös. Perinteitä siis riittää.


Keskustelimme tänään myös musiikista. Tytöt laulavat pari laulua ja niitä pitäisi ehtiä harjoittelemaan tällä viikolla jossain välissä. On vain nuorillakin niin paljon menoa, että yhteisen ajan löytäminen ei ole helppoa. Pitäisi kuitenkin ehtiä edes kerran harjoittelemaan, kun en ole säestysnuotteja niistä ennemmin nähnyt. Ettei jäisi ihan viime tippaan... :)


Ihanaa, kun on iloinen juhla tulossa! Oikein odotan sunnuntaita.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Karhunpentu ja Queen-konsertti


Aamupäivällä vieraaksemme tuli pieni karhunpentu.


 


Pennusta kuoriutui kuitenkin vaatteiden poisoton jälkeen pieni Iikka, joka tuli tädille hoitoon siksi aikaa, kun sisarukset ja äiti olivat tekemässä isänpäiväostoksia kaupungilla. Iikka oli hyvällä päällä ja naureskeli tädille sen kuin kerkesi. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain häneltä näin paljon hymyjä! Suloista! Lopuksi hän nukahti, joten ensimmäinen hoitokertamme sujui siis todella hyvin!


Illalla olimme ystäväpariskunnan kanssa viikinkiravintola Haraldissa syömässä todella hyvää ruokaa ja Tampere-talossa Laivaston ja Ilmavoimien soittokunnan Queen-konsertissa. Solistina oli Teräsbetonin Jarkko Ahola, joka hoiti hommansa Freddie Mercuryna varsin hyvin. Pikkuisen häiritsi tietty hevimaneeri ja tapa kiittää aplodeista ennen kuin kappale oli edes päättynyt. Musiikki soi myös todella kovaa, joten korvat vinkuivat vielä pitkään jälkeenpäinkin. (Olenkohan tulossa vanhaksi?)


Kiva oli kuulla tutut hitit We Will Rock You, We Are the Champions sekä tietenkin iki-ihana Bohemian Rhapsody.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Soffajuhlat 11.11.11



Numerofriikki ihan sekoaa tällaisena päivänä: 11.11.11!


Ajattelin jo viime viikolla, että tänä perjantaina pitää tehdä päivämäärän vuoksi jotain erikoista. Toiset sitten päättivät sisällön minun puolestani: Neljä viikkoa sitten tilaamani uudet sohvat tulivat! Vähän jännityksellä odotin, miltä ne paikallaan kotona näyttävät, mutta kovin olen tyytyväinen. Kotimaisia ovat ja toivottavasti kestävät edes osan siitä, mitä vanhat.  Ne olivat käytössä 24 vuotta! Lähes kaikki vuodet kissat niissä pentuineen kirmasivat, mutta silti kelpasivat vielä hyötykäyttöön. Pihassa huonekaluliikkeen autoon nostettaessa talomme huoltomies kyseli, mitä niille tehdään. Kun kuuli, että joutuvat roskalavalle, pyysi saada niitä itselleen. Ilomielin luovutin ne uuteen kotiin elämää jatkamaan. Mukavaa, että niistä on vielä jollekin iloa! Sääliksi kävi liikkeen reippaita ja ystävällisiä poikia, jotka sohvat kantoivat rappuja pitkin tänne seitsemänteen kerrokseen ja vanhat vastaavasti alas. Eivät kyllä olleet moksiskaan, mutta sanoivat välttelevänsä kuntosaliin menoa tänään!


Valkoista väriä ensin mietin, mutta sen väriset ovat olleet jo pitkään haaveenani. Nyt sitten toteutin pitkäaikaisen toiveen. Värin vuoksi otin nahkaisena, sillä se on minusta helppohoitoisempi. Kankaatkin ovat nykyaikana laadukkaita, mutta kollegani juuri kertoi hieman pettyneensä omiinsa, jotka nuorisoa sisältävässä perheessä kankaisina nuhraantuivat hänen mielestään liian nopeasti. En nahkaa rakasta, mutta edelliseen nahkakalustoon olin kovin tyytyväinen sen helppohoitoisuuden takia ja siksi lankesin samaan materiaaliin taas. Istuintyynyillä on 10 vuoden takuu ja firma lupaa niiden säilyttävän ainakin tämän ajan muotonsa, elastisuutensa ja istuinmukavuutensa. Saa nähdä...!


Järjestimme illalla soffajuhlat: kalaa, hyvää juomaa ja kynttilöitä kera ilotulituksen! Viimeeksi mainittu tuli kyllä ilman tilausta. Yhtäkkiä vain huomasimme sohvalla istuessamme, että hienoja raketteja on taivaanranta täynnä. Ilmeisesti häitä juhlittiin jossain, mutta me saimme myös osamme.


Juhlat pitää aina järjestää, jos vain on vähänkin aihetta! 

torstai 10. marraskuuta 2011

Konsertto kahdella sävelellä


Olin illalla musiikkikoulun matineassa. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa todella hienoissa puitteissa: samassa salissa, jossa kesäiset Musiikkijuhlatkin. Pienet pianistit pääsivät kunnon flyygelin kimppuun ja kaikki soittajat saivat nauttia hyvästä akustiikasta.


Oli hauska kuunnella, kuinka "metrin" mittaiset viulistit olivat esiintymässä kahdella sävelellä. Puolet kappaleesta soitettiin yhdellä ja aivan lopussa mukaan tuli toinenkin sävel. Vaikka esitys tehtiin vain parilla sävelellä, soitto kuulosti hienolta taitavan säestyksen ja soittajan persoonan vuoksi. Kyllä on mukavaa, että heti muutaman kuukauden opintojen jälkeen pääsee soittamaan suurelle yleisölle. Ilo ja innostus välittyi kuulijoille.


Tilaisuudessa soitti monta oppilastani, joko omasta luokasta tai niistä, joille opetan musiikkia. Minusta on kiva käydä kuuntelemassa nuoria soittajia aina silloin tällöin. Tänään sisarentyttäreni Anna soitti matineassa myös. Hyvin meni kappale, joka on osa tutkintoa, jonka hän soittaa joulukuussa. Illalla hänellä oli ensin kuoro, sen päälle matinea ja vielä sen jälkeen piti lukea huomiseen matematiikan kokeeseen. Kyllä on 13-vuotiaalla kiirettä! Mutta niinhän sitä sanotaan: Vauhti pitää pystyssä.


Minun vauhtini alkaa laantua. Siivosin iltapäivällä ja nyt on ihan väsynyt olo. Mutta niin saa illalla ollakin!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Hyvä päivä


Tänään olen mietiskellyt, miten joku päivä voi olla surkea ilman, että mitään sen kummempaa olisi edes tapahtunut. Toisena päivänä voi fiilis olla iloinen, vaikka oikeasti on ollut suuria huolia ja murheita ratkottavana.


Eilen olin ärtynyt ihan pikku jutusta. Onneksi tunne haihtui yöunien myötä ja päivä on ollut peruspositiivinen aamusta iltaan. Silti se ei tarkoita, että olisi ollut mukava päivä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyllä sitä visaisia työjuttuja on väännetty tänäänkin! Mutta jotenkin vain perusvire on ollut iloinen ja reipas eikä edes tuhruinen sumusää ole tunnelmaa latistanut.


Minulla on oikeastaan kaikki hyvin elämässäni tällä hetkellä: Läheiset ovat suurin piirtein ok, olen itse suhteellisen hyvässä kunnossa fyysisesti ja työ on edelleen niin mukavaa ja mielenkiintoista. Olohuoneessa on uudet valkoiset verhot, kuoronharjoitukset olivat kivat ja kohta saa mennä nukkumaan! Ei mitään valittamista. Olen kiitollinen!


Seuraan joitain blogeja, joiden kirjoittajat taistelevat hyvin vaikeiden asioiden kanssa, jopa elämästä ja kuolemasta. Tiedän tunteen, kun elämä pysähtyy sairauden äärellä. Silloin on oikea syy masentua ja ärtyä. Nämä minun elämäni pikku murheet painivat ihan toisessa sarjassa.


Toivottavasti kaikilla heillä, joita elämä tällä hetkellä yrittää nujertaa taakkojen alle, olisi huomenna parempi päivä: helpompi olo, vähemmän huolia ja enemmän elämänuskoa. Sitä oikein sydämestäni heille toivon!


tiistai 8. marraskuuta 2011

Iloja ja ÄRTYMYKSIÄ


Tiistaisin kuljen koulussa pyörällä. Tänään iltapäivällä oli ilmassa jo aavistus kuulautta, joten oli mukava poljeskella kotia kohti. Vielä hauskempaa oli myöhemmin lähteä ajelemaan autolla parinkymmenen kilometrin päähän kuun noustessa taivaalle ja valaistessa hämärtyvää iltaa. Oli todella kaunista. Ilmakin tuoksui raikkaalta ja tuhruisesta marraskuun säästä ei ollut tietoakaan.


Vein taulun kehystettäväksi. Kun valitsimme kehyksiä, oli ehdolla monta sopivaa. Valitsin kuitenkin ensimmäisenä näytetyn vaihtoehdon, aavistuksen sinisävyisen. Työ on enkelitaulu, jossa on kirjoitettuna laulun sanat sisareni pienelle pojalle. Taulu tulee kastelahjaksi puolentoista viikon päästä pidettäviin ristiäisiin. Kiitos Sirkka-Liisa upeasta enkelityöstä ja Ritva taidokkaasta tekstauksesta!


Ilojen jälkeen seurasi niitä ärtymyksiä. Kävin apteekissa, josta en kuitenkaan saanut lääkkeitäni mukaan, olivat loppu. Vaikka toimitusaika ei ole kuin vuorokausi, suunnaton riepominen valtasi mieleni. Kesästä lähtien olen hoitanut äitini lääkeasiat apteekissa ja vaikka minun ei omien asioden takia yleensä  tarvitse apteekissa käydä kuin harvakseltaan, viime kuukausien aikana sen kynnyksen yli on tullut astuttua useasti. Joka toinen kerta on käynyt niin kuin tänään: "Valitettavasti meillä ei juuri nyt ole kyseistä..."


Kymmenien vuosien ajoilta en muista kuin yhden kerran, jolloin en heti saanut lääkkeitä mukaani. Pari vuotta sitten apteekkari vaihtui ja apteekkimme muutti upouusiin tiloihin. Henkilökunta on ystävällistä ja asiantuntevaa, palvelu nopeaa, mutta varasto ilmeisesti pieni. En usko, että kaikki lääkkeiden loppumiset ovat osuneet minun asiointikäynnilleni. Tuntuu vähän siltä, että varasto pidetään pienenä, jotta hävikkiä ei tulisi... ja jollainhan ne hienot uudet tilat pitää maksaa! Ilkeästi sanottu, mutta olen väsynyt ramppaamaan apteekissa aina kaksi kertaa yhtä lääke-erää kohti!


Annoin palautetta ystävällisesti henkilökunnalle ja aion vielä lapunkin rustata nimelläni palutelaatikkoon. Keskustelisin asiasta mielelläni vaikka itse apteekkarin kanssa.


Miten ihmeessä ärtymys tällaisesta pienestä asiasta täyttää mieleni näin totaalisesti tänä iltana?

maanantai 7. marraskuuta 2011

Tietovuoto


Uutisia on tänään ja eilen hallinnut tietovuoto. Krp:n sivut kaatuivat, kun ihmiset kävivät tarkastamassa, löytyykö listalta oma etunimi ja syntymäaika. Nyt lista on annettu myös tiedotusvälineille näiden tietojen osalta ja poliisin Facebookistakin se löytyy. Jos löytää omansa listalta, voi paikallispoliisilta käydä tiedustelemassa, olenko se todella minä vai joku saman etunimen ja syntymäajan omistava.


Ihan hyvä juttu, että voi käydä tarkistamassa, ovatko minun tietoni vuotaneet julkisuuteen. Itse olen todella tarkka omista tiedoistani. En hetun loppuosaa anna minnekään noin vain ja silppuri on kovassa käytössä paperilaskujen osalta. Pankkikorttimaksujen kuititkin revin ennen hävittämistä.


Tiedä sitten, kuinka monessa rekisterissä minäkin olen eri tietojeni kanssa! Ja  millaisia tietoja minusta on dokumentoitu? Nykyaikana tavallinen työssäkäyvä ihminen joutuu pakostakin antamaan henkilötunnustansa sinne ja tänne. Jopa kansalaisopiston piiriin ilmoittautuessani piti antaa koko henkilötunnus. En loppua kirjoittanut, vaikka nimenomaan pyydettiin. Eipä kukaan ole kysellyt perään tietojeni puuttumista!


En omaa nimeäni onneksi tietovuotolistalta löytänyt, lähipiiristä kuitenkin yksi löytyi. Laitoinkin hänelle viestiä, että menee poliisille asian tarkistamaan. Jos täsmää, omia laskuja täytyy todella tarkkaan seurata jatkossa. Rikolliset osaavat varmasti hyödyntää tällaiset tilanteet. Kurja juttu!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Suppilovahveroita


BLOGINI OSOITE PALANNUT ENNALLEEN: openkolo.com (net -päätteelläkin pääsee, mutta kaikki päivitykset eivät pelaa.)


Iltapäivällä lähdin käymään mökillä. Poikkesin ämpärin kanssa tienvarren metsässä suppilovahveropaikalla. En ole siellä koko syksynä käynyt ja ajattelin, että nyt olisi jo korkea aika, vaikka viime syksyn suppiksiakin on vielä syömättä.


Vastassa oli muhkea sienisato: Isoja ja komeita sieniä suurine lakkeineen ja muhkeine jalkoineen. En muista, että olisin koskaan näin suurta satoa kerännyt kerralla. Pienessä ajassa oli ämpäri täysi ja sitten piti hakea autosta pusseja lisäksi.


Mökin pihapiiristä löysin lisäksi muutaman kanttarellin ja orakkaita oli vaikka kuinka. Suurin osa niistä oli suuria ja matoisia, mutta pienet poimin mukaan.


Öljysin lieden levyt ja kaadoin viemäriin jäänestoainetta. Kaapista siivosin mukaani viimeiset keksit, etteivät ole hiirille houkutteena. Lämpö ei ole enää päällä, joten sisällä tuntui vielä koleammalta kuin ulkona.


Tuuli kylmästi järveltä ja kaikki oli harmaan sävyistä. Niin marraskuinen tunnelma! Olen joskus miettinyt, kuinka mukavaa olisi asua rannalla vuodet läpeensä, mutta enpä tiedä! Tänään oli ainakin niin synkkää, että mukavaa oli hypätä autoon ja kääntää nokka kohti kaupunkia.


Kotona putsasin sieniä ja tein niistä ison keiton. Nam, oli hyvää! Kari lähti äsken ja otti mukaansa ison astian valmista keittoa. Hän vei sitä samalla matkalla myös äidilleni. Suppilovahveroämpäri odottaa Kariakin rivitalon oven pielessä. Hän saa jalostaa niitä mielensä mukaan. Enempää satoa emme nyt tarvitse!


lauantai 5. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivänä



Täällä, Pohjan tähden alla, on nyt kotomaamme,

mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.


Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,

siellä elo loppumaton niinkuin enkeleillä.

                                           (Juhana Fredrik Granlund)


Pyhäinpäivänä kappelissa luettiin vuoden aikana kuolleiden nimet. Kuinka monta tuttua joukossa olikaan: entinen opettajani, kaksi naapuria, oppilaani, kuorotoverini sekä monta, joiden kanssa vuosien varrella oli kohdattu erilaisissa tilanteissa. Tuntuu, että vuosi vuodelta joukossa on yhä enemmän tuttuja ihmisia. Kuuluu kai vanhenemiseen.


Lauloimme kuorona kaksi laulua. Tunnelma oli harras ja lohdullinen. Kaunis...

torstai 3. marraskuuta 2011

Oikea kirje


Tulin illansuussa kotiin. Työpäivä oli vähän pitkä, kun iltapäivä jatkui vielä koulutuksella. Nuutuneena raahauduin kaupan kautta kotiin.


Kotona odotti yllätys: kirje ystävältäni! Se oli käsin kirjoitettu, oikeilla postimerkeillä varustettu ja sisälsi mieltä lämmittäviä sanoja. Lisäksi mukana oli "kukkakimppu". Kiitos, Orvokki!


Nettiaikana on todella ihanaa saada oikeita, vanhanajan kirjeitä ja kortteja. Tänäänkin mieleni piristyi sekunnissa ja mukava vire on jatkunut koko illan.


Itsekin kirjoitan paljon kortteja ja kirjeitä, joiden lähettämisestä saa hyvän mielen ja toivottavasti samaa voi välittää myös saajalle. Käsin kirjoitettu viesti tuo lähettäjänsä persoonan esiin ihan toisella tavalla kuin mitään sanomattomat koneella naputellut. (Toisaalta tämän rakkineen vieressä kirjoittaminenkin on yleensä ihan hauskaa, samoin viestien lukeminen! )


Kirjeen mukana tuli älykkyyskoe pahvisen kukkakimpun muodossa. Vähän aikaa sitä pyöriteltyäni sain perhosetkin lentelemään kukasta kukkaan. Taisi olla varhennettu dementiatesti!


keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Adventtivesper


Kuoronharjoituksissa olemme jo monen viikon ajan hioneet esityskuntoon Maasalon Adventtivesperiä. Olen sitä laulanut kuorovuosien varrella useaan otteeseen ja aina se säväyttää. Nyt on vähän modernimpi versio menossa. Tekstit ovat uuden käsikirjan mukaisia ja joitain alkuperäisiä osioita on jätetty pois.


Adventtivesperin alkusoitto on yksi säväyttävimmistä alkusoitoista, joita tiedän. Toinen on Voglerin tekemä Hoosiannaan. Jotenkin koko sielu lepää, kun kuulee nämä. Samalla tulee kihelmöivä joulun odotuksen fiilis. Katselin kalenterista, että on kolme täyttä viikkoa adventtiin. Miten aika on voinut kulua taas näin nopeasti?


Taidankin mennä pianon luo ja lämmitellä molemmat alkusoitot esityskuntoon! Selviää tästä marraskuisesta pimeydestä ja sateentihutuksestakin paremmin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Marras



On sielujen päivä. Marraskuu.

Hämärä tupaasi laskeutuu.

                (P. Mustapää)


Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo, että kristillinen kirkko on vuodesta 835 viettänyt marraskuun ensimmäistä päivää marttyyrien ja veritodistajien muistoksi. Myöhemmin luterilainen kirkko on säilyttänyt myös tämän juhlan. Vuonna 1955 pyhäinmiesten päivä siirrettiin vietettäväksi lokakuun viimeisen päivän jälkeisenä lauantaina. Samalla nimi muuttui pyhäinpäiväksi.


Uskomalla, toivomalla

eletty on moni marraskuu.

                (Aaro Hellaakoski)


Itse uskon vakaasti Hellaakosken suureen oivallukseen!

maanantai 31. lokakuuta 2011

Lokakuun viimeistä viedään


Lokakuu ei ole joka kuu:

Päivät pienet pilvelliset,

yöt pitkät ja pimeät.

Halla hanhen siiven alla,

talvi joutsenen takana.


                         (Kansanruno Maaningalta)


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

80 vuotta


Tosin elämänpyörämme jo alamäkeä kiristelee,

mutta ehtooseen on vielä matkaa.

Taidammehan elää vuosia vielä,

hyvinkin huikeasti viisi ja kaksikymmentä,

joka on aika kappale elon tiellä.


                                        (Aleksis Kivi)



Eilen juhlimme syntymäpäiväsankaria, joka täytti 80 vuotta. Paljon vuosia... Osa työn täyteisiä, onnellisia, osa sairauden värittämiä. Eilen kaikki surullinen ja mieltä painava oli taka-alalla ja juhlan täytti ilo siitä, että läheiset läheltä ja kaukaa olivat juhlimassa. Syötiin hyvää ruokaa, katseltiin kuvia eletystä elämästä ja muisteltiin menneitä. Päivänsankari oli pirteä ja hyväntuulinen.


80 vuotta on pitkä aika elämää. Kaikki me emme sinne asti yllä, toiset pääsevät jopa kauemmaksikin. Pirteästä vanhuudesta kuitenkin unelmoimme kaikki. Toisilla se toteutuu, toisilla ei. Onneksi kukaan ei tiedä elämäänsä ennalta, vaan voimme iloita jo nyt siitä, mitä toivomme tulevaisuudelta. Jos kaikki ei toteudu, ei sitten. Mutta etukäteen ei kannata surra. Tuokoon elämä sen, mitä tuo. Uskon, että se on tarpeeksi!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Ystäväni Kamerunissa


Ystäväni on yli kuukauden matkustamisen jälkeen perillä Afrikassa Kamerunissa.Takana on 6 600 km. Matka alkoi Hämeestä Pälkäneen Äimälästä, Puolassa pysähdyttiin lepäämään kymmeneksi päiväksi ja reitti jatkui lopulta vaarallisesti myös Libyan Sirten kaupungin ohitse juuri silloin, kun siellä taistelut olivat pahimmillaan. Olen onnellinen Jukan puolesta, että hän on nyt turvallisesti talvikodissaan lepäilemässä matkan rasituksista.


Jukka teki koko matkan lentäen - omilla siivillään. Tänään olen iloinnut siitä, että pitkään seuraamani satelliittisääksen matka on tältä syksyltä saanut turvallisen päätöksen Lagdo-järven rantapuuhun. Aika merkillinen saavutus taas kerran!


Kuinka ihmeessä linnut jaksavat ja pystyvät tällaiseen suoritukseen? Olen vuosien saatossa seurannut satelliittisääksiä ja aina onnellinen loppu muuttomatkalla saa minut hämmästelemään. Ilman satelliittejä emme saisi tietoa näistä huimista muuttomatkoista, joten nykytekniikka on avannut aivan ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä "salamatkustajana" seuraamaan muuttolintujen puuhia.


Hyvä Jukka! Mahtava suoritus! Yritä nyt selvitä talven vaaroista siellä Afrikan kuuman auringon alla. Muista karttaa ihmistä - pedoista vaarallisinta!

Univelkaa


Viikon aikana on kertynyt kiitettävästi univelkaa. Olen taas kuhkinut puolille öille: kutonut sukkaa, keksinyt viime tipan hommia ja eilen lankesin elokuvan pauloihin. Niinpä tänään iltapäivällä piti nukkua heti töistä tultuani kunnon päiväunet. Kylläpä virkisti!


Eilen illalla harhaannuin uutisten jälkeen katsomaan iki-ihanaa elokuvaa I am Sam (2001, ohj. Jessie Nelson). Olen sen aiemminkin nähnyt, mutta tämän liikuttavan elokuvan katson aina, jos mahdollisuus tulee. Kun en pahemmin TV-ohjelmia katso etukäteen, niin eilinen elokuvasessio tuli ihan yllätyksenä! (Ja kesti lähes yhteen yöllä!)


I am Sam kertoo 7-vuotiaan tasolle jääneestä yksinhuoltajasta, joka yrittää parhaansa mukaan kasvattaa pientä Lucy-tytärtään. Yhteiseloa järisyttää sosiaaliviranomaiset, jotka päättävät Lucyn huostaanotosta, sillä heidän mielestään isä ei pysty huolehtimaan tyttärestään. Sivujuonteena mukana kulkee Beatlesin musiikki, sillä Sam on armoton tämän bändin fani.


Sean Penn tekee loistavan suorituksen henkisesti jälkeenjääneenä isänä. En voi kuin ihailla näyttelijää! Kuinka ihmeessä hän pystyy tulkitsemaan vaikean roolinsa niin osuvasti ja luonnollisesti? Huono ei ole Michelle Pfeifferkaan asianajajan roolissa. Lisäksi Samin valloittavat, erikoiset ystävät tuovat lämpöä elokuvaan.


Nenäliinoja pitää varata aina vierelle elokuvan loppuosuutta katsellessa. Varsinkin kohta, jossa Lucy yhä uudelleen karkaa sijaiskodista isänsä luo öisin ja isä hänet tunnollisesti kerta toisensa jälkeen palauttaa takaisin uuteen kotiinsa, saa minut aina vollottamaan, puhumattakaan loppuratkaisusta. Olisipa todellisuus oikeiden lasten sijoitustilanteissa myös näin ymmärtäväinen eri osapuolilta!


Seuraavankin kerran valvon vaikka aamutunneille, jos elokuvan katsominen sen vaatii...

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Niin lokakuuta


On suuri sun rantas autius...



Jytky jää vartioimaan "kesäpesäämme"...



Niin hiljaista...



...kun istuin ylämökin rappusilla ja kuvasin järvelle päin. Ei kuulunut muuta kuin alakuloinen laineiden liplatus lokakuun hämärässä iltapäivässä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kastemekko


Olen viimeiset päivät ihaillut sukumme 81-vuotiasta kastemekkoa. Se odottaa työhuoneessa sisareni pojan kastejuhlaa, joka pidetään marraskuun loppupuolella.


Sukumme kastemekko on isäni äidin eli mamman tekemä omille pojilleen. Nyt sillä kastetaan jo kolmatta ja neljättä polvea. Vaikka mekko on vaatimattoman näköinen, 1920-luvun lopun tarpeista tehty, sillä on suunnaton tunnearvo ja mekkoa on säilytetty kuin kukkaa kämmenellä.


Äsken laskin, että mekolla on kastettu 18 lasta ja 4 on siunattu se päällä. Jokaisen lapsen nimi ja syntymävuosi on kirjailtu mekon helmaan. Kangas on jo varsin haurasta ja siihen on tehty myös "levityskaistale", jota tarvittaessa voi käyttää. Onkohan puku kutistunut vai onko nykyiset lapset pulleampia kastehetkellä? Tosin tiedän, että ensimmäiset kastettavat olivat jo syntyessään yli viisi kiloisia, joten kangas on varmaan sikistynyt vuosikymmenten varrella.


Oma isäni, minut, sisareni ja hänen lapsensa on kastettu tällä mekolla. Kohta sillä kastetaan Iikka.


 


Otin kuvat puvusta pesun jälkeen ennen silitystä. Kangas on niin hauras, että ihan kauhistuttaa koko silittäminen. Täytyy vain olla kovin varovainen siinä puuhassa.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Lastenmusiikin soittamisen lopetus Ylen kanavilla


Luin tänään lehdestä, että Yle aikoo lopettaa lastenmusiikin soiton radiokanavillaan. Meinasi mennä aamupala väärään kurkkuun! Yle perustelee suunnitelmiaan sillä, että lapsiperheet eivät ole ikänsä perusteella Yle Radio 1:n kohderyhmää.


Voi hyvä ihme! Olen aivan järkyttynyt moisesta suunnitelmasta. Kuuntelen itse paljon radiota, lähes yksinomaan asianomaista kanavaa ja joka lauantaiaamu meillä soi Pikku Ykkönen musiikkeineen, vaikka yhtään lasta ei huushollissa olekaan. Ammattini vuoksi tässä ohjelmassa kuulee monipuolisesti vanhaa ja uutta lastenmusiikkia ja monta ideaa musiikkitunneille olen sen kautta saanut. Lisäksi minusta on aikuisena ihan vain mukava kuunnella lastenlauluja omaksi ilokseni. Vanhat muistot palautuvat mieleen ja monella tapaa päivä alkaa mukavasti lastenlaulujen säestyksellä.  Ns. kevyttä musiikkia tulvii kymmeniltä kanavilta ja kun en ole sen musiikin ystävä, Ylen Radio 1 on ollut minulle juuri se oikea, monipuolinen radiokanava. Näyttääpä lastenmusiikin toivekonsertit olevan myös lapsiperheiden suosiossa, sillä joka kerta toiveita tulee paljon enemmän kuin niitä pystytään toteuttamaan.


Lapsille sopivaa ohjelmaa radiossa on yleensäkin kovin vähän, varsinkin laadukasta sellaista. Tältä ikäryhmältä on helppo napata se vähäkin pois, sillä lapset eivät lähde yleisönosastoihin kirjoittelemaan tai muutenkaan palautetta antamaan virallisille tahoille. Meidän aikuisten tehtävä on tietenkin valvoa lasten etua!


Mielestäni lastenmusiikki ja -ohjelmat eivät saa olla kaupallisilla kanavilla. Lapset eivät osaa suodattaa mainoksia ja suhtautua niihin kriittisesti. Lisäksi lapset, jotka lastenohjelmia kuuntelevat, ovat tulevaisuuden radionkuuntelijoita, joten aika lyhytnäköisiä ovat Ylen suunnitelmat. Muistan hyvin, että meillä kotona aikoinaan kuunneltiin juuri tätä kanavaa ja vieläkin olen sen ystävä, vaikka radiokanavien tarjonta myöhemmin laajeni voimakkaasti.


Joitain vuosia sitten juuri sama lempikanavani uudisti arkiaamun ohjelmaansa: Klassisen ja hengellisen musiikin tilalle tuli klo 7-9 uutisten tulvaa ajankohtaisohjelmineen. Palaute kuulijoilta oli tyrmäävää: Kaikki eivät halua aloittaa aamuaan ajankohtaisohjelmilla, joissa ruoditaan uutisia pohjamutia myöten, sillä näitä samantyylisiä hengästyttäviä aamuohjelmia oli jo TV ja radio pullollaan. Minun ja muiden hitaiden ja rauhallisten aamujen puolustajien onneksi uudistus sai niin paljon negatiivista palautetta, että palattiin takaisin vanhaan. Nyt voin edelleen aloittaa aamuni klassisella ja hengellisellä musiikilla, jota kehystää vain tasatunnein tulevat uutislähetykset.


Nyt lievästi kiukustuneena lopetan tämän kirjoituksen ja siirryn Ylen sivuille antamaan tiukkaa palautetta lastenmusiikin soittamisen opettamisaikeista!

torstai 20. lokakuuta 2011

Ukkosta lokakuussa?


Moni uskoi tänään näkevänsä ja kuulevansa omiaan Etelä-Suomessa, kun lokakuun voimakas ukkosrintama yllätti ihmiset. Tähän aikaan vuodesta tämä sääilmiö on aika harvinainen. Tänään kuitenkin ukkosrintama kulki koilliseen Hangosta Joensuuhun ulottuvalla alueella.


Vahinkoakin ukkonen sai aikaan. Upinniemen varuskunnassa kolme varusmiestä sai kaapelin kautta sähköiskun maastossa, mutta onneksi suuremmilta loukkaantumisilta vältyttiin ja miehet selvisivät pelkällä lääkärin tarkistuksella. Vermossa salama sammutti alueen kaikki valot ja hetken hevoset ravasivat pimeydessä. Taisivat hölmistyä nekin! Kolme Finnairin kotimaanliikenteessä ollutta konetta jouduttiin salamoinnin vuoksi kutsumaan takaisin Helsinki-Vantaan kentälle.


Muistan 90-luvun alkupuolelta erään tammikuun. Olin menossa naapurikunnan rautatieasemalle hakemaan junalta sisartani. Koko matkan autoa ajaessani ihmettelin välähdyksiä näkökentässä. Vasta myöhemmin kuulin, että harvinainen talviukkonen jyristeli alueella. Ei ensimmäisenä tullut tämä vaihtoehto mieleen! Mietiskelin jo, onko silmissäni jotain pahasti vialla. Luonto on välillä perin merkillinen!


Meillä ei ole tänään muuta kuin kuurotellut vettä. Olisin kyllä mielelläni katsellut salamointiakin, sillä ikkunanpesun sain tänään päätökseen. Kyllä nyt kelpaa katsella ulos! Sälekaihtimet nostin ylös joka ikkunasta ja syksyn vähenevä valo saa tulvia sisään mielin määrin. Onneksi täällä yläilmoissa on kaamosaikanakin enemmän valoa kuin maan pinnassa. Se auttaa osaltaan tällaista "talvihorteeseen" vaipuvaa selviämään paremmin edessä olevasta koettelemuksen ajasta.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Ympäristösoturit


Maanantai-iltana katsoin TV:stä Ykkösdokumentin Ympäristösoturit. Ohjelmassa kerrottiin, miten rauhanomaisista mielenosoituksista on ajauduttu radikaaleihin, jopa välivaltaisiin protesteihin maapallon puolesta. Ohjelmassa haastateltiin luonnonsuojelijoita, jotka ovat olleet valmiita uhraamaan vapautensa, terveytensä, taloutensa ja jopa henkensä ympäristön puolesta. Henkilöt perustelivat, mikä oikeuttaa heidän mielestään kovat otteet taistelussa luonnonsuojelun puolesta. Samoin viranomaiset ja teollisuuden edustajat esittivät oman näkemyksensä: Heidän mielestään on kyse rikollisista, jopa terroristeista.


Ohjelma sai minussa aikaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ymmärsin hyvin radikaalitkin keinot luonnon puolesta, kun vastassa on kovan rahan arvot omaava teollisuus, jolle mikään ei riitä voittojen tavoittelussa ja jolle luontoarvot ovat pelkkää ilmaa. Kauheaa oli myös katsoa viranomaisten raakoja otteita luonnonsuojelijoita kohtaan, sillä osa viranomaisten toiminnasta oli mielestäni selvää kidutusta. Toisaalta lakeja pitää kunnioittaa: Toiselle kuuluvan omaisuuden tuhoaminen on joka tilanteessa kuitenkin selkeä rikos, josta kuuluukin saada rangaistus.


Eniten mietin kovia otteita luontoradikalismin kitkemiseksi. Ohjelman mukaan esimerkiksi FBI on määritellyt ympäristöradikaalit Yhdysvaltain suurimmaksi kansalliseksi uhaksi heti Al-Qaidan jälkeen. Jotenkin tuntuu tavallisen ihmisen näkökulmasta liioittelulta!


Ohjelman jälkeen mietin, mitä olen todella tehnyt luonnon puolesta. Esim. luonnonsuojelujärjestöjen jäsenmaksun maksaminen, tuotteiden ostaminen, luontoarvoista puhuminen ja jätteiden lajittelu ovat kuitenkin vain pisara meressä. Vaikuttavatko nämä pienet hippuset mihinkään todelliseen? Olenko minä ihan oikeasti valmis luopumaan jostain tärkeästä, jotta maapallo pelastuisi? Mitkä ovat oikeat keinot taistella maapallon puolesta? Ohjelma sai aikaan mielessäni kamalasti kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia!


Hyvä, mielenkiintoinen dokumentti, joka sietää katsoa kaikkien, joita luontoarvot kiinnostavat.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Mukavaa arkea


Syyslomaa vietetään. Aamulla heräsin yhdeksältä eikä ollut kiirettä mihinkään, taivaallista! Kuinka mukava päivä on ollutkaan, vaikka koko ajan on ollut monenlaista puuhaa.


Aamupäivällä kävin apteekissa, tietokoneliikkeessä ja katsomassa uusia verhoja. Kävimme Karin kanssa eräässä lounaspaikassa syömässä ja sen jälkeen lähdimme omille tahoillemme: Kari lähti miesten kanssa kyläyhdistyksen talkoisiin ja minä ostin kanervia ja laitoin haudat syyskuntoon. Siinä hommassa menikin monta tuntia, kun huristelin kahdelle eri hautausmaalle. Lopuksi kävin viemässä äitini parvekkeelle myös syyskukat ja pyörähdin katsomassa Iikka-vauvaa.


Paljon ehtii yhdessä päivässä, kun ei ole työ "häiritsemässä"!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Syyslomaa



Ikävyyden huimaus.

On syksy. Minä palelen tulen loimussakin.

Kylmyys on ihon alla, ei katoa.

                     (Eeva-Liisa Manner)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Talviteloille



Aamulla oli ihana herätä, kun ei ollut mihinkään kiirettä. Loikoilin pitkään ja luin aamun lehden. Sitten tulikin kiire aamupalan jälkeen hakemaan kummityttö Annaa, joka oli urheiluseuran kahvilassa paikkaamassa vanhempiaan, kun nämä olivat siellä Tayssin suunnassa. Kahvilassa oli ollut aika rauhallinen aamupäivä, joten Anna oli pärjännyt hyvin.


Samalla reissulla haettiin Emma isovanhempien luota. Isä oli lähtenyt hakemaan äitiä ja Iikkaa sairaalasta. Yö oli mennyt hyvin, eikä mittaukset olleet osoittaneet mitään vuotoa sydämestä. Poika pääsi siis kotiin helpottuneiden vanhempiensa kanssa. Evääksi annettiin tieto, että takaisin saa tulla heti, jos jotain epäilyttävää tapahtuu. Pienillä sivuääniä kuuluu helpommin, mutta Taysin reissulla Iikan sydänäänet olivat olleet ihan normaalit.


Lähdimme tyttöjen kanssa iltapäivällä mökille. Siellä odotti kukkapurkit tyhjentämistä ja puutarhakalusteet poislaittamista. Ilma oli aika viileä, viitisen astetta lämmintä. Työn touhussa ei kuitenkaan kylmä ehtinyt tulla. Nostelimme verannan kaikki kalusteet sisälle talveksi ja pihalta vastaavasti sateensuojaan verannalle. Lisäksi vietiin puutarhaletkut suojaan ja kaikki "sata" kukkapurkkia tyhjennettiin. Kari kiipesi vielä irrottamaan huussin katolta tuulituulettimen. Turhaan se talvella pyörii ja kuluttaa laakereita, kun sen palveluksia ei siihen vuodenaikaan tarvita. Minä tyhjensin suotokanisterin ja sotkin vaatteeni! Tytöt yökkien kauhistelivat vieressä : )  Onneksi on pesukone olemassa!


Kari paistoi grillissä meille makkarat ja vähän namiakin oli mukana työnteon jouduttamiseksi. Kaikki saatiin tehtyä. Ainoastaan lakanat jäivät vielä sänkyihin. Nyt kun syysloma on alkanut, menen viikolla käymään ja napsin ne sitten mukaani.


Mökki on nyt talviteloilla! Haikeaa... Hyvin se meitä palveli yli 4 kuukautta, koko pitkän kesän, jolloin siellä oltiin lähes herkeämättä. Nyt on mukava olla taas kaupungissa.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Aorttaläpän vuoto?


Eilen oli karmean pitkä työpäivä koulutuksineen ja lisäksi vielä illalla kokous. Ehdin kotiin vasta kahdeksan jälkeen päänsärky ohimoilla jyskyttäen. Puhelimessa oli sisareltani kaksi viestiä: "Soita, kun ehdit."


Jotenkin aavistin heti, että nyt ei vauvalla ole kaikki hyvin ja niinhän se oli: Neuvolakäynnillä oli lääkäri kuullut sivuäänen sydämestä ja nivussykkeet olivat heikot. Koska nämä voivat olla oireita aorttaläpän vuodosta, lääkäri laittoi heti lähetteen Tayssiin. Sanoi kyllä, että ei pidä säikähtää, sillä vauvoja on välillä tosi vaikea kuunnella. Silti sydän hyppäsi kurkkuun säikähdyksestä!


Tänään lähdin töiden jälkeen heti katsomaan, mikä on tilanne vauvelin kotona. Minun siellä ollessani sairaalasta soitettiin ja pyydettiin heti lähtemään päivystykseen. Koska isä oli työssä, lähdin sisareni kanssa kärräämään Iikkaa lastenosastolle päivystykseen. Siellä kaikki tapahtui nopeasti ja vauva pääsi heti lääkärin tutkimukseen. Lisäksi otettiin sydänfilmiä, keuhkokuvaa ym. (Kuvassa äiti roikotti vauvaa käsistä röntgensuojat päällään ja hoitaja tuki pyllystä!)


Lääkärin tutkimus jo heti oli huojentava, sillä sivuääntä ei kuulunut ja nivussykkeetkin olivat normaalit. Osastolle kuitenkin otettiin yöksi seurantaan, joka on tosi hyvä juttu. Pikkuiselle laitettiin piuhoja joka puolelle ja sinne se jäi äitinsä kanssa pötköttämään tiukassa kapalossa. Äiti soitti äsken ja kertoi olevansa yötä vanhempien lepohuoneessa, kun huoneessa ei ole sänkyä. Hoitaja on koko ajan vauvan kanssa ja hakee äidin imettämään, kun on tarvis. Ei taida tulla äidille unta silmään!


Kyllä Suomessa pidetään hyvä huoli vastasyntyneistä! Iikankin kohdalla on ollut todella hyvää hoitoa ensimmäisen elinkuukauden aikana. Toivottavasti vain elämä alkaisi normalisoitua ja dramaattiset käänteet jäisivät vähemmälle!


Onneksi kaikki näyttää hyvältä. Ehdimme vain säikähtää pahanpäiväisesti!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Vaippakakku


Kävin äsken sisareni luona nuuhkimassa kolmiviikkoisen vauvan tuoksua. Voi sitä söpöliiniä! Vähän oli rätyisällä päällä vatsakipujen vuoksi, mutta niin syötävän suloinen. Lopulta, kun rauhoittui, nukkui isänsä vatsan päällä, kun tämä katseli sohvalla telkkaria. Oli siinä ihana pari!


Sisareni oli kutsunut eilen illalla työkaverinsa katsomaan pikkuista. Tuliaisina olivat saaneet vaikka mitä hyödyllistä. Yksi hauskimmista oli vaippakakku! Enpä ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Raaskiihohan sitä ollenkaan purkaa vauvan pyllyn kuivikkeeksi?


tiistai 11. lokakuuta 2011

Ikkunanpesua


Pesen aina kaupunkikodin ikkunat näin syksyllä. Keväällä mökille muuton yhteydessä ei tule mieleenkään kuurata tyhjilleen jäävän huushollin ruutuja. Silloin ovat mökin vanhat ikkunat vuorossa.


Tänään ryhdyin ikkunanpesu-urakkaan. Vähän korkeanpaikankammoisella puntit tutisee, kun vuorotellen avaan koko seinän auki täällä seitsemännessä kerroksessa. Vuosien varrella asiaan on kuitenkin jonkun verran jo tottunut. Aikaa mokomassa puuhassa vain vierähtää!


Tänään sain kahden huoneen ikkunat pestyä ja osan olohuoneen toisesta suuresta ikkunasta. Vielä on urakkaa jäljellä kaksinkertaisesti tämän päiväiseen verrattuna. Pesen ikkunat aina mahdollisimman myöhään syksyllä, jotta ikkunoiden väliin ei ehtisi kömpiä itikoita talvehtimaan. Jospa myös suurimmat vesisateet olisivat jo takana.


Napsin myös muutamia kuvia samalla. Pesu-urakka jatkuu ehkä viikonloppuna.


 

maanantai 10. lokakuuta 2011

Vastavaloon


Lauantai-iltana otin järven rannassa kuvia auringonlaskun aikaan. Jotenkin minua viehättää tähän aikaan vastavaloon otetut kuvat! Tummat puiden siluetit ja veden heijastus... Niitä en väsy katselemaan.