torstai 20. lokakuuta 2011

Ukkosta lokakuussa?


Moni uskoi tänään näkevänsä ja kuulevansa omiaan Etelä-Suomessa, kun lokakuun voimakas ukkosrintama yllätti ihmiset. Tähän aikaan vuodesta tämä sääilmiö on aika harvinainen. Tänään kuitenkin ukkosrintama kulki koilliseen Hangosta Joensuuhun ulottuvalla alueella.


Vahinkoakin ukkonen sai aikaan. Upinniemen varuskunnassa kolme varusmiestä sai kaapelin kautta sähköiskun maastossa, mutta onneksi suuremmilta loukkaantumisilta vältyttiin ja miehet selvisivät pelkällä lääkärin tarkistuksella. Vermossa salama sammutti alueen kaikki valot ja hetken hevoset ravasivat pimeydessä. Taisivat hölmistyä nekin! Kolme Finnairin kotimaanliikenteessä ollutta konetta jouduttiin salamoinnin vuoksi kutsumaan takaisin Helsinki-Vantaan kentälle.


Muistan 90-luvun alkupuolelta erään tammikuun. Olin menossa naapurikunnan rautatieasemalle hakemaan junalta sisartani. Koko matkan autoa ajaessani ihmettelin välähdyksiä näkökentässä. Vasta myöhemmin kuulin, että harvinainen talviukkonen jyristeli alueella. Ei ensimmäisenä tullut tämä vaihtoehto mieleen! Mietiskelin jo, onko silmissäni jotain pahasti vialla. Luonto on välillä perin merkillinen!


Meillä ei ole tänään muuta kuin kuurotellut vettä. Olisin kyllä mielelläni katsellut salamointiakin, sillä ikkunanpesun sain tänään päätökseen. Kyllä nyt kelpaa katsella ulos! Sälekaihtimet nostin ylös joka ikkunasta ja syksyn vähenevä valo saa tulvia sisään mielin määrin. Onneksi täällä yläilmoissa on kaamosaikanakin enemmän valoa kuin maan pinnassa. Se auttaa osaltaan tällaista "talvihorteeseen" vaipuvaa selviämään paremmin edessä olevasta koettelemuksen ajasta.

Ei kommentteja: