Lomalukemista

Yksinhuoltajaisä Antti Pasasen elämä on kiehtonut minua viime aikoina. Eve Hietamiehen kolmessa kirjassa kerrotaan totuudenmukaisesti ja humoristisesti lapsiperheen elämästä silloin, kun huoltajia on vain yksi. Tosin ehkä yhdessä perheessä ei oikeasti kaikkea tätä voisi tapahtua, mutta jokainen juttu voisi tapahtua jollekin.

Ensimmäinen kirja Yösyöttö kertoo vauvaiästä, toinen nimensä mukaisesti tarhapäivistä ja sen kuuntelin äänikirjana. Hammaskeijussa ollaankin jo ekaluokalla. Olen naureskellut pikkupojan ja isän hassuille sattumuksille, mutta samalla mietiskellyt, miten koville yksihuoltajat joutuvat pienen lapsen kanssa. Tukiverkosto on aivan välttämätön ja tuiki tarpeellinen. Hammaskeijussa mietitään myös vammaisten oikeutta saada perhe. Pelkäsin lukiessani koko ajan, että siinä kohtaa käy huonosti. Onneksi tälle sivujuonteelle on onnellinen päätös.

Näissä kolmessa kirjassa olen nauttinut erityisesti huumorilla kuvaillusta arjesta. Lapsien kanssa sattuu ihan uskomattomia juttuja ihan oikeassakin elämässä. Varmasti jokaisen perheen tilanteista saisi valikoivalla otteella hyvän kirjan, jos vain ammattitaitoinen kirjoittaja löytyisi. 

Eve Hietamieheltä olen lukenut myös Puolinaisen, joka kertoo lapsen saamisen vaikeudesta. Tämä kirja oli aivan toisenlainen tunnelmaltaan, tumma, vähän ahdistavakin, vaikka huumori oli läsnä tässäkin. Jäin kuitenkin kaipaamaan valoa, joka pikkuisen pilkisti onneksi kirjan lopussa.

Antti Pasasen elämästä kirjoitettuja kolmea kirjaa voi kyllä suositella kelle vain. Niitä tuskin malttaa kädestään laskea...

Piipahdus mökillä

Tiistaina lähdettiin käymään mökillä. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka korkealla vesi on ja löytyykö lunta mistään.

Vesi todellakin oli ylhäällä. Onneksi meillä siitä ei koskaan voi tulla haittaa, kun on kunnon rantatöyräs. Myrskytuuli oli heittänyt veneen narun kauas jäälle. Hakkasimme sen kirveellä esiin ja kerimme rannalle, ettei jäiden lähtö myöhemmin keväällä kisko soutuvenettä mukanaan ties mihin. Rantaviivassa oli hauskoja mini-igluja ja jäät lauloivat äänekkäästi.

Muutamat olivat uskaltautuneet luistelemaan järvenselälle. Minä en edes kengät jalassa halunnut jäälle. Arkajalka olen. Missään ei näkynyt enää lunta, ja krookuksen piippoja oli noussut maasta näkyviin. Helmikuussa!

Mökkitiekin oli sulanut lumesta ja jäästä. Kävelimme perille, mutta olisi ihan hyvin voinut ajaa autollakin. Suunnittelimme, että loppuviikolla tulemme paistamaan makkaraa nuotiotulelle. Se talven perinteinen herkutteluretki kun on vielä tekemättä. Ja muumilimsaa mukaan! :>)

Lomalla

On talviloman aika. Nyt ei oikein voi puhua hiihtolomasta, kun lunta ei ole lähistöllä ja sää on kuin huhtikuussa.

Lähdimme loman aluksi Helsinkiin. Vettä satoi kaatamalla ja tuuli myrskyisästi, kun ajelimme pääkaupunkia kohti. Keravan kohdalla satoi räntääkin valkoisenaan, mutta vain hetken ajan. Majoituimme tuttuun hotelliin meren äärelle ja illalla lähdimme balettiin.

Carmenin olen aiemmin nähnyt oopperana ja Tampereella se olisi tarjolla myös. Nyt kuitenkin seurasimme Kansallisoopperassa balettiversion. Paikkamme oli korkealla, joten ensi minuutit totuttauduin sietämään vatsanpohjan vihlaisuja. Onneksi korkeanpaikankammoni ei estä minua tekemästä mitään, hieman vain hidastaa.

Carmen oli... hmmm... baletti, ei hyvä, muttei huonokaan. Helsingin Sanomat ei sille mairittelevia arviointeja antanut, mutta minusta on aina mukava katsoa live-esityksiä. Harvoin tulee tunne, että olipa onnetonta. Ilta sisälsi hienoja yksilösuorituksia ja näyttäviä joukkokohtauksia, Ja Bizet:n musiikkihan oli ihanaa, hyvin soitettua ja tulkittua, josta ehkä eniten nautin.

 "Liam Scarlettin tulkinta ei tuonut mitään uutta - seisoskelua, tyhjyyteen tuijottamista, lattialla makoilua...", kirjoitti HS.

Sunnuntaina kävimme messussa Vuosaaressa, kirkkokahvilla herkuttelemassa laskiaspullilla ja kävelimme keskustassa. Iltapäivällä riensimmekin Ateneumiin, joka ei tietenkään tuottanut minkäänlaista pettymystä. 

Kultakauden taide - lempparini - avautuu yhä uudelleen mielenkiintoisena, moniuloitteisena, koskettavana ja kauniina.

En koskaan kyllästy vaeltelemaan Ateneumin kauniissa rakennuksessa. Tänne tulee yhä uudelleen uteliaana ja poistuu hyvällä mielellä.

Kaupasta nappasin mukaani Ateneumin taidepakan, joka sisältää 60 taidekorttia ja ideavihon. Niitä on helppo käyttää dokumenttikameran avulla luokassa. Parin vuoden päästä nuori, vastavalmistunut opettajatar, kummityttöni, perii ne minulta ja voi käyttää niitä taideopetuksensa tueksi. (En tiedä, huoliiko hän perinnöksi ne sadat taidejulisteet, joita olen vuosien varrella kerännyt!)

Eilen kävelin meren rannalla. Aurinko paistoi, myrsky oli tiessään ja ilma oli keväinen. Mukava alku lomalle!

Tulppaanien aika

Helmat heilahtelivat

Kauniita nuoria neitoja ja komeita herrasmiehiä ruseteissaan... Lukion Wanhat olivat taas vauhdissa. Saimme olla pikkuoppilaiden kanssa seuraamassa aamulla koululle esitettäviä tanssiaisia, ja illalla vielä vanhemmat sekä ystävät pääsivät osalliseksi hienoista koreografioista.

Liikunnan opettajat tekevät suuren työn nuorten kanssa harjoittaessaan vaativan ohjelmiston esityskuntoon. Hiukan tietenkin helpottaa, että jotkut pojista tanssivat useamman kerran - pojista kun taitaa olla joka puolella pulaa. Panin merkille, että tytöt olivat jännityksestä vakavia lähes loppuun saakka, mutta pojista löytyi heti rentoutta, pilkettä silmäkulmassa ja heittäytymistä. Hyvä, pojat!

Tanssiaiset ovat hieno perinne, joka varmasti jatkuu. Ainakin pienet tytöt jo suunnittelivat tanssiaispukujaan, mutta kavaljeereista he eivät olleet ihan varmoja. Onneksi on monta, monituista vuotta tehdä valintoja ja varauksia. ;>)

Ps. Omista penkkareista tuli lähipäivinä kuluneeksi 40 vuotta. Miten nopeasti aika kuluukaan! Voi mahdotonta...

Pakkasta... oli...

Lunta, lunta ja lunta...

Kovasti pähkäiltiin joka paikassa, tuleeko talvi ollenkaan ja saadaanko lunta. Kulunut viikko sen sitten paljasti: Luminen talvi on täällä. Koko viikon on satanut ja vaikka ei mitään sankkoja lumipyryjä ole kohdalle osunut, melkein jatkuva sade on saanut penkat kasvamaan. Ihan on talven tuntu ja lunta riittämiin - ainakin minun mielestäni.

Äsken vein roskia pihalle ja taas tuprutti oikein tuulen kanssa, joten erityisen raaka sää oli vastassa ulko-ovella. Minä, joka en oikein lumesta välitä, olen lohduttautunut sillä, että onneksi ollaan jo helmikuussa. Kuukausi talvea ja maaliskuussa alkaa jo päivisin aurinko lämmittää. 

Torstaina testasin luitteni kestävyyttä, kuten joka talvi on tapana. Töistä tullessa yläkoulun liittymässä oli auto tehnyt käsijarrukäännöstä ja kirkkaan jäisen renkaanjäljen päälle oli satanut hiukan pakkaslunta. Siinä sitten lankesin vasemmalle kyljelleni. Onneksi ei sattunut. Vähän kämmenessä tuntui, ja seuraavana päivänä siinä oli komea mustelma. Onneksi ei pahempaa!

"Maaliskuu maksaa helmikuun heleät päivät", sanoo suomalainen sananlasku. Olisipa nyt tässä kuussa kunnon pakkaset, jotta kevät pääsisi maaliskuussa alkuun. Saa nähdä... Toivoa voi kuitenkin aina.