Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. toukokuuta 2025

Juhlapäivä


Koululaisten suuri juhlapäivä valkeni viileänä ja hiukan synkän näköisenä, mutta ei haittaa: Oppilaat ja opet riemuitsevat, vaikka kaatamalla sataisi! 

Eläkkeelle jäädessäni päätin, että jokaisena tulevana koulun päättäjäispäivänä vetäisen mökillä lipun salkoon. Niin tein taas tänäänkin. Erityisesti lippu hulmuaa edesmenneen äitini ja ihanan kummityttöni kunniaksi - molemmat luokanopettajia - ja ehkä myös hieman minunkin elämäntyöni iloksi. 😉

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

(V.A. Koskenniemi) 

perjantai 23. toukokuuta 2025

Kaupunkivilskettä ja luonnon rauhaa

 


Piipahdimme Tampereella. Minä kiertelin Sokoksella, Koskikeskuksessa ja Ratinassa toimittamassa muutaman ihan oikean asian ja loppuajan humputtelin. Olipa hauska katsella, kun opettajat luotsasivat luokkiansa retkelle kaupungin vilinässä, välillä bussiin ja välillä kauppakeskukseen. Olin ilkikurisen onnellinen, kun minun ei enää tarvitse olla jonon jatkona tai kärjessä! 

Mökille palatessa oli ihana hiljaisuus ja auringonlasku ympärillä. Jostain kaukaa kuului kurkien ääntä ja järven pinta oli peilityyni. Ah, tätä kevään ihanuutta ja luonnon rauhaa!

torstai 6. kesäkuuta 2024

Kevätjuhla

 


Sain kutsun entisen kouluni kevätjuhlaan. Pikkukoulu, jossa olin viimeiset 10 vuotta, lopetetaan ja oppilaat siirtyvät pääkouluun, jossa työskentelin suurimman osan työvuosistani. Olisin mennyt ulkojuhlaan ilman kutsuakin fiilistelemään koulun viimeisiä päiviä, mutta tuntuihan se mukavalta saada oikea kutsu.


Kovan helteen vuoksi juhla oli siirretty pääsisäänkäynniltä varjoisammille portaille, ja kieltämättä siellä oli yleisönkin mukavampi seistä koivujen katveessa. Koska huoltajat seisoivat odottelemassa toisessa paikassa, sain tehtäväksi käydä pyytämässä heidät juhlapaikalle, kun henkilökunta oli kovin kiireisen oloista ennen h-hetkeä. No, minultahan se kävi - vanhasta muistista!

Pikkuoppilaat esittivät reippaasti omat ohjelmansa ja äidit, isät, isovanhemmat ja sisarukset, minä mukaan lukien, antoivat raikuvat aplodit. Eskarilaiset saivat vielä kummioppilailtaan kukkaset.

Juhlan jälkeen kävin sisällä kurkkimassa muuttopuuhien keskellä olevia, niin tuttuja luokkahuoneita. Opettajanhuoneessa vaihdettiin kuulumisia ja oli kiva tavata entisiä työtovereita. Muutossa on kova homma, joten toivottelin voimia viimeisiin päiviin. Ohjaajat jäävät tekemään muuton loppuun kesäkuun alussa, kun koulu hiljenee,  ja pakattavaahan riittää...


Tänä vuonna pikkukoulussa opiskeli enää kolme ryhmää, joten kunnan päätös siirtää oppilaat parin kilometrin päähän pääkoululle, jossa on tilaa, oli oikein hyvä ratkaisu. Toisaalta on hieman haikea olo, kun tämä yli satavuotias koulurakennus siirtyy toiseen käyttöön. Onneksi ei kuitenkaan pureta. Vanhaa kunnon hirsirakentamista, joten ei tietääkseni homeongelmia ole vieläkään. Toivottavasti talolle löytyy mukavaa käyttöä.

torstai 9. helmikuuta 2023

Työhuoneen siivousta

 


Olen vähän kerrassaan siivonnut työhuoneen papereita. Suurin osa on opetustyöhön liittyviä, joita jo keväällä laittelin silppuriin ja paperinkeräykseen, mutta aina vain riittää. 

Kaksi päivää olen aina silloin tällöin lajitellut vuoden 2020 keväällä etäopetukseen liittyviä lokerikkoja. Etäopetus tapahtui meillä suureksi osaksi kotoa käsin, joten siltä ajalta on monenlaista paperia vielä tallessa. Lähiopetukseen palaaminen sisälsi niin paljon uusia asioita, että papereiden läpikäyminen ei ollut se ensimmäinen ajatus. Loman alkaessa taas ei voimia ollut muuhun kuin toipumiseen rankasta kouluvuodesta.


Nyt lähti paperien taivaaseen listoja soittoaikatauluista oppilaille, töiden palautuslistoja, omasta puhelimesta soitettujen puheluiden aikamääriä, videoitujen oppituntien itse tehtyä opetusmateriaalia sekä kaikenlaista muistiinpanosälää. 

Samalla palautui mieleen hektiset etätyöpäivät: Aamukahdeksalta aloitin ensimmäiset puhelut oppilaiden kanssa ja vielä iltayöstä havahduin tarkistamaan, oliko kaikki pedanetin huomisen päivän tehtävät ja videot siirretty oikean päivän kohdalle. Kerran viikossa tai kahdessa oli työpäivä lähiopetuksessa olevien oppilaiden kanssa naapurikoululla. Pidin kyllä huolen ruokailutauoista ja iltapäivällä työajan jälkeen ulkoilusta, mutta illalla oma tuntien suunnittelutyö vielä jatkui. Nukkumaan mennessä silmät harittivat laitteiden ruutujen tuijottelusta ja selkä oli istumisesta jäykkä. Huh, oli se aikaa, mutta selvittiin!

Nyt on paperikaaos olohuoneen pöydältä ja lattialta selätetty. Siivous jatkuu... joskus!

tiistai 7. helmikuuta 2023

Koulun alamäki

 


Suomen laadukas perusopetus ja hyvä menestys Pisa-tutkimuksissa on kokenut ison kolauksen. Viime kuukausien ajan uutiset ovat otsikoineet useasti koululaitoksemme tulosten alamäestä. Vaikka vielä kuulumme joka osa-alueella 15 parhaimman koulutusmaan joukkoon, on putoaminen kärkisijoilta ollut suuri pettymys. Miten ihmeessä näin on käynyt?

Jos pitkään opettajana toimineelta olisi kysytty asiaa, olisimme kertoneet. Ja olemme puhuneet, vaikka ei ole kysyttykään. Ongelma on ollut vain se, ettei ole kuunneltu.

Itselläni ehti olla 38 vuoden perspektiivi alakoulun opetuksesta. Näin itse ajattelen:

- vielä -90 -luvulla monissa kouluissa oppilaiden tuntimäärät olivat yli minimien ja ryhmäjakoja käytettiin. Lama ja rahapula vuosien varrella niistivät oppitunteja ja materiaaleja.

- tietotekniikan rynniminen alakouluihin ei tuonut omaa tietotekniikan oppituntia, vaan sitä opetettiin läpäisyperiaatteella eri oppiaineissa. Opetus oli kuitenkin pois muusta opetuksesta. Alussa oppilaiden kotona ei ollut koneita, joten ihan alusta aloitettiin isompienkin kanssa, ja opetus vei aikaa.

- kun on vuosikymmenten aikana tullut uusia oppiaineita tai vanhojen oppiaineiden aloitusta on varhennettu, se ei yleensä ole tuonut lisätuntia, vaan jostain olemassa olevasta aineesta on nipistetty aikaa.

-kolmiportaisen tuen myötä pienryhmät lakkautettiin ja erityisen tuen lapset tulivat normiluokkiin. Tuen piti seurata mukana, mutta kuinkas kävikään! Kunnat hoksasivat uuden säästökohteen henkilöstössä, ja opettajien ja ohjaajien aika kului erityisen tuen lasten kanssa yhä suuremmiksi paisuvissa luokkaryhmissä. Muita autettiin, kun ehdittiin.

-uusi opetussuunnitelma valjastettiin osaltaan valmentamaan opiskelijoita työelämään, toteuttamaan itseohjautuvaa oppimista, ja rakentamaan - jostain merkillisestä syystä - avokonttorimaisia uusia koulurakennuksia. Ihan käsittämätöntä, kun itseohjautuvuus aivojen kehityksestä johtuen onnistuu vasta parikymppisenä, eikä aikuisetkaan enää halua avokonttoreita työpaikoilleen.

- henkilökunnan aika menee "hankehumpassa", kun ilman hankkeita koulu ei saa rahaa. Kun hanke saadaan valmiiksi, toinen jo odottaa, eikä valmiiksi saatuakaan ehditä uusien tulossa olevien hankeprojektien vuoksi soveltaa käytäntöön.

Ja lopuksi:

- kännykkä käteen kasvaneen lapsen keskittymiskyky on heikentynyt ja digivehkeet lamauttavat oppilaan paikalleen somemaailmaan.  Fyysinen, sosiaalinen ja henkinen jaksaminen on alentunut.

- Pisa-tutkimuksissa kärkisijoilla olevat maat suhtautuvat hyvin vakavasti näihin tutkimuksiin, joten oppilailla on näissä maissa hyvin pitkät koulupäivät, yksityisopetusta ja preppaamista kaikin tavoin. 

- opettajat uupuvat kokouksissa ja palavereissa, pedagogisia asiakirjoja väsätessä, muistioita kirjatessa, etsiessä sidosryhmiä tukea tarvitsevien oppilaiden avuksi ja jatkuvasti uusiutuvien tietokoneohjelmien opettelussa. 

😊Opettajana oli näistä epäkohdista huolimatta ihana toimia. Tavallista opetustyötä luokassa oppilaiden kanssa kyllä jaksoi, jos muu ympärillä pyörivä hektisyys oli edes jotenkin siedettävää. Monen, koetun työpäivän yli olisin kyllä halunnut hypätä, mutta ammatin vaihto ei kohdallani tullut kertaakaan mieleeni. Työpäivät olivat juuri siinä mielekkäässä ammatissa, jossa halusin toimia.💖

Ug! Olen puhunut.  
Nimimerkki Onneksi eläkeläinen (6 kk)

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Terveiset Unkarista

 


Kuulun siihen vähemmistöön, joka vieläkin rakastaa joulukorttien lähettelyä. En ole innostunut virtuaalisista korteista tai tekstiviesteistä.

Sain joulukortin Unkarista, kuten niin monena jouluna. 1990-luvun alussa ei meidän pikkukaupungissa ollut tietoakaan Suomi toisena kielenä -opetussuunnitelmasta, vaikka jo -80 luvun lopussa taisi kouluumme tulla ensimmäiset maahanmuuttajaoppilaat. Tosin tällä nimellä heitä ei kutsuttu. Kuntamme sairaala veti puoleensa lääkäreitä ulkomailta ja lapset tulivat kouluumme, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

Muistan aina, kun pieni, iloinen tyttö tupsahti rinnakkaisluokkaamme ja sitä kautta musiikkikerhooni. Todella musikaalinen unkarilaistyttö, joka oppi ummikkona nopeasti suomen. Jo parin kuukauden jälkeen hän selitti suomeksi minulle välitunnilla: "Ajattele, ope, että tytöt hyppää vistiä unkarilaisittain, eikä meillä Unkarissa ole edes vistejä!" Niin, ei ollut S2-opea, opetussuunnitelmia tai valmistavaa opetustakaan apuna, mutta kuitenkin vieraskielisiä lapsia opetettiin ja kotoutettiin täyttä häkää. Keinot keksittiin itse ja iloittiin, kun oppilaat solahtivat nopeasti luokkaan kuin kalat veteen, ja kaverit opettivat suomen kieltä ja tapoja yhtä innokkaasti kuin henkilökuntakin.

Muistan veljekset, jotka todella puhuivat vain hepreaa. Kun he välitunnilla 30 asteen pakkasissa ryntäsivät pihalle sisävaatteissa ja oppivat samalla suomen sanan "takki", tervehdimme ensimmäisen viikon toisiamme aamulla tavatessamme aina: "Takki, takki!" Tosin kyllä sana huomentakin nopeasti tarttui sanavarastoon.

Pieni tyttö varttui aikuiseksi ja hänen kanssaan on pidetty monta vuosikymmentä yhteyttä. Hänellä on Unkarissa oma perhe ja työ, mutta suomen kieli on säilynyt loistavasti muistissa, vaikka ei hän sitä varmaankaan käytä kuin silloin tällöin. Joulukorteissa kerroimme lyhyesti taas kuulumiset, ja iloisia muistoja tulvahti mieleeni. 

Oman työni parhaita puolia on ollut saada pitää yhteyttä oppilaisiin vuosikymmenten aikana. Elämäntilanne muuttuu, mutta ystävyys säilyy.

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Itsenäisyysjuhlassa

 


Kaupunkimme itsenäisyysjuhla pidettiin entisessä koulussani. Lähdin juhlaan fiilistelemään itse aiheen lisäksi myös pitkäaikaisen työpaikkani nykyisiä tunnelmia.


Eteisaulasta oli poistettu vanhat naulakot ja osa kirjaston kirjoista oli tuotu tilalle. Ihan loistava idea! Ennen kirjastovieraat hieman häiritsivät alakerrassa samassa käytävässä ikkunoiden takana opiskelevaa luokkaa, joten nyt aulan kirjojen lainaajat saavat rauhassa lueskella häiritsemättä ketään.


Uusia taideteoksia oli myös ilmestynyt seinille. Sopivat hyvin yhteen kirjojen satumaailmojen kanssa.


Kakkukahvit olivat tarjolla koulun ruokasalissa. Rappusissa mietin, kuinka monet vuodet näitä portaita ennen kuljin, usein kiireessä, mutta joskus myös ihan rauhallisin mielinkin.

Itsenäisyyspäivän tilaisuus oli juhlava, kuten pitääkin. Arvostan, että yhteisten asioiden hoitoon kaupungissa riittää luottamustehtäviin henkilöitä. Tosin oppilaita opettaessani en arvannut, keitä myöhemmin politiikka vetää puoleensa. Sekä tervehdys- että juhlapuhe olivat mielenkiintoisia ja sopivan mittaisia, joista kiitokset entisille oppilailleni Marikalle ja Hennalle. Hienoa, että jaksatte kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa edelleen toimia ja päättää tärkeistä asioista, niistä vaikeistakin! 

tiistai 6. syyskuuta 2022

Aapisten metsästystä

 


Kummityttö toimii luokanopettajana valmistavassa opetuksessa alakouluikäisten ukrainalaislasten parissa. Suomen kielen taito on heillä ymmärrettävästi vielä lähes olematon, joten sain pyynnön etsiä kaikki suvun Aapiset. Varsinainen oppikirja kun on aivan liian vaikea heille. 

Viikonlopun aikana saatiin perhepiirin isompien lasten vanhat Aapiset koolle ja niitä saatiin tarpeeksi, jotta jokaiselle oppilaalle riittää oma. Koulusta löytyi myös muutamia. Myöhemmin syksyllä koko luokka saa koulun kautta samanlaisen kirjan, mutta siihen saakka tämä sekalainen, vanha Aapisjoukko palvelee opetuksessa vallan hyvin. Tavutaulut, sanalistat ja sanojen kuvat löytyvät. Kummityttö oli iloinen saaliistaan!

Muutenkin viikonlopun aikana tapasimme ja kävimme mielenkiintoista keskustelua, kun minä olen juuri päättänyt oman opettajaurani ja hän on tänä syksynä aloittanut omansa. Laitoinkin hänelle mukaan monta laatikkoa askartelu-, kuvis- ja käsityömalleja sekä kaikki itse ostamani oppimateriaalit Aakkoskarkkipussilla höystettynä.  ;>)   Auton takaluukku täyttyi mukavasti.

Kun itse aloitin nuorena opetustyön, oma äitini oli luokanopettajan virassa, ja häneltä sain kysyä neuvoa aina tarvittaessa. Nyt haluan saman tuen kummitytölleni. Olen sopinut hänen kanssaan, että aina voi soittaa ja kysyä apua tai ideoita, kun siltä tuntuu. Minulle valmistava opetus oli oikeastaan ainoa alakoulun aihe, jota ei vastaan tullut oman työurani aikana. Maahanmuuttajalapsia kuitenkin opetin omassa luokassani yli kaksikymmentä vuotta, joten jotain osaan ehkä siitäkin aiheesta kertoa avuksi nuorelle opettajalle.

Onnea matkaan, rakas kummityttö! Ihanaa ja tärkeää työtä...

tiistai 2. elokuuta 2022

Haa, eläkkeellä!

 


Eilen vetäistiin elokuun ensimmäisen päivän kunniaksi lippu salkoon. No, ei! Oikea syy oli eläkkeeni ensimmäinen päivä. Nyt on työ päätöksessään ja eläke virallisesti alkanut. Hauskaa! Syötiin ulkona aamupala ja ihasteltiin kaunista kesäpäivää. Kävin soutelemassa ja vähän katkottiin puiden taimia sekä versoja vääristä paikoista. Uitiin ja nautittiin lähes helteestä. Kiva päivä!


Tuntuu hassulta, kun some kuhisee opettajien vinkkejä toisilleen koulun aloitukseen ja mainokset hehkuttavat koulureppuja, mutta minua ne eivät kosketa. Vieläkin tuntuu kuin katselisi ihanaa unta, josta kohta herää todellisuuteen. Pitää vähän nipistää itseään vanhaan tapaan huomatakseen, että totta tämä on: Ei tarvitse loman viimeisinä päivinä rynnätä luokkaan järjestelemään pulpetteja ja raahaamaan koulutarvikkeita, ei enää kiirettä aamusella, ei haikeutta loman päättymisestä, ei sunnuntai-illan syndroomaa tai maanantain alavireisyyttä...


Eräs tuttava jutteli minulle sillä sävyllä, että on todella haikeaa, kun työni päättyy. Hän ei oikein tuntunut uskovan, kun vakuutin olevani iloinen "kuin pieni pupunen", suvun nuorimman repliikkiä lainaten. Tietysti on haikeaa, kun ei tapaa työyhteisön ihanaa väkeä, mutta itse työtä olen saanut tehdä enemmän kuin tarpeeksi. Puhdas ilo on vallalla! 

torstai 28. heinäkuuta 2022

Levollista aikaa

 


Aikaisemmin heinäkuun kääntyessä elokuuksi alkoi väistämättä loman lopun häämöttäminen kääntää ajatuksia töiden alkuun. Nyt - ihanaa vapautta ja levollisuutta! Toissailtana mökin laiturilla auringonlaskua katsellessa tuntui jokapäiväinen rauha ja riemu ihan käsittämättömältä: Työt eivät enää alakaan, vaan vapaus tehdä, mitä lystää värittää ilolla jokaista päivää. 

Laitoin takkaan tulen ja aloitin uudet sukat. Koko kesänä en ole neulonut, mutta nyt tuntui kivalta aloittaa taas rakas harrastus. Toiset opettajat miettivät jo täyttä päätä tulevan syksyn kiemuroita. Minä saan vain kutoa sukkaa, jos siltä tuntuu. Tämän asian ymmärtäminen taitaa viedä vähän aikaa. Vieläkin tuntuu, että kohta herään ihanasta unesta todellisuuteen... Mutta ei, totta on, että olen siirtynyt vapaaherrattareksi. Ah, miten hienoa!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Jee, ohi on!

 


Aamukamman sydämet hupenivat hupenemistaan, kunnes perjantaina oli viimeinen. Päivä päivältä kuva paljastui, ja lopulta kuumailmapallo, joka lennättäisi minut uusiin tuuliin, oli valmiina nähtävillä. Liikuttuneena katselin minulle rakkaita asioita: orvokit, villasukat, mökkimaisema, Kuhmon kamarimusiikki, Savonlinnan oopperajuhlat, Valamo, Lappi, Suvivirsi, runoja... Koulumme ohjaajat ovat superihania taiteilijoita!


Keskiviikkona oli eläkejuhla. Olipa ihastuttava kokemus! Kollegat olivat värkänneet vaikka mitä: Ihania itsetehtyjä kortteja, laulun Keltainen sovitetuin sanoin, lahjuksia ja herkulliset kakkukahvit. Hauskin oli "elokuvakone", joka näytti kuvia työelämäni varrelta. Minun piti kertoa, mitä niissä tapahtui, ja kuvan valinnut työtoveri kertoi omia muistojaan. Aivan ihana idea! Vedet olivat silmissä ja nauru hersyi monta kertaa.

                                                  

Koneen sain kotiin ja nyt se kököttää takan vieressä kaupunkikodissa. On siinä ollut kollegoilla värkkäämistä!


Viimeisenä varsinaisena työpäivänä minut haettiin yllätysretkelle aamuvarhaisella. Päädyimme Taavetinsaaren paviljonkiin aamubrunssille, jonne olisin saanut körötellä työtovereiden vetämällä kärryllä, jonka rekisterinumero oli JAANA-030622. Armahdin kuitenkin ja kävelin itse. Paikanpäällä brunssin jälkeen opebändi lauloi ja soitti Käyn ahon laitaa, otettiin kuvia ja hassuteltiin.


Koululle palatessa oppilaat odottivat kunniakujassa ja eteiseen oli rakennettu tikkaat, joissa oli muistoja, mm. laskutikku. Istuin "valtaistuimella" ja pikkuoppilaat leikkivät ja lauloivat minulle. Onneksi sain koottua itseni, enkä itkeä pillittänyt, vaikka mieli teki! 

Kaikesta juhlinnasta sain 20 minuuttia kestävän videon, johon oli ikuistettu viimeinen kouluviikko juhlineen. Aivan huippuihana! Vedet silmissä sitä illalla katselin. Kiitos kuvaaja-Timo suuresta vaivannäöstäsi ja suuri, sydämellinen, monikymmenpäinen työtovereiden joukko! Ilahdutitte minua viimeiset viikot aivan käsittämättömällä tavalla.


Varsinaisena juhlapäivänä eilen piirsin viimeisen kerran taulukuvan, jaoin todistukset, lauloin ulkojuhlassa Suvivirren kostein silmin ja suljin ilosta pomppien koulun oven.

Mökille vesisateessa ajaessa täysin klassisen musiikin lumoissa elävä entinen ope repäisi: kuunteli ja jammaili autossa Popedaa! Rannalla avasin kaikki auton ovet ja ikkunat Pitkän kuuman kesän kaikuessa pihamaalle pisaroiden kera. Oli siinä linnuilla ja oravilla ihmettelemistä. Onneksi naapurit eivät olleet kotona!

Jihuu, 38 vuoden työura on ohitse ja uudet seikkailut odottavat...

torstai 26. toukokuuta 2022

Hulinaa

 


Siivoamista, tavaroiden kantamista varastoon, kotiin ja roskiin, jätepaperin pussittamista... Hoh-hoijaa!  Onneksi tuli neljän päivän breikki helatorstailoman merkeissä. Vähän jo uuvutti.

Kuusi työpäivää jäljellä! Eläkkeelle lähteminen työstä 38 vuoden jälkeen vaatii uurastamista. Ei sitä lähdetäkään noin vain kahta kättä heiluttaen. Onneksi on vielä ensi viikon lyhennetyt päivät, joten saan kyllä työpäivän jälkeen kaiken tyhjäksi. Oma ongelmansa on suuret luokat, joissa on paljon kaappeja ja säilytystilaa. Jos olisin ollut aiemmin tällä järjellä varustettu, en olisi jokaista tekemääni / hankkimaani juttua säilönyt "jos sattuu joskus tarvitsemaan". Poisheittelyä olin mielestäni harrastanut jo parisen vuotta, mutta tuntuu kuin se ei näkyisi missään!

Hauskojakin hetkiä on ollut, kun papereiden välistä on löytynyt hersyviä muistoja vuosien varrelta. Toisaalta vedet silmissä olen katsellut valokuvia sekä säästämiäni kortteja ja kirjeitä edesmenneiltä oppilailta. Suru on suuri, kun alakoululainen saa iäisyyskutsun, mutta onneksi kauniit muistot säilyvät.

Eilen illalla olin ammattiyhdistyksen Karttakepin katkajaisissa. Perinnettä ei ole koronan vuoksi ollut kahteen vuoteen, mutta nyt olikin sankoin määrin opettajat lähteneet juhlistamaan kevättä. 

Virallinen osuus on, kun eläkkeelle jäävät katkaisevat karttakepin tai vaihtoehtoisesti säästävät kepin muistoksi itselleen ja katkaisevat lyijykynän. Minä olin tänä keväänä ainoa, mutta minun kanssani oli viime keväänä eläköitynyt lukion opettaja. Kerroimme muutaman mukavan muiston työvuosien varrelta ja kiitimme ammattiyhdistystä sekä aktiiveja, jotka uurastavat jatkuvasti opettajien edunvalvonnan hyväksi. Hauskoja kuvia otettiin pihamaalla, jossa kollegat ovat aitakaltereiden takana ja minä ainoana edessä karttakepin kera kirmaamassa karkuun... Lisäksi ilta piti sisällään hyvää syömistä ja juomista sekä opettajien bändin viihdyttämässä. 

Oikein kivaa oli ja jäi mukavat muistot. Ensi viikolla juhlitaan taas oman koulun henkilökunnan kesken ja sitten vielä kevätjuhla lauantaina. Juhlaa juhlan päälle!

maanantai 9. toukokuuta 2022

Monipuolinen aikuinen

 


Työpäivät vähenevät vähenemistään. "Aamukamman" sydämistä tulee ihania viestejä oppilailta. Viime viikolla nauratti, kun yhdessä viestissä luki: "Olet monipuolinen aikuinen!" Sen oli ekaluokkalainen pää kallellaan pitkään mietittyään minusta tokaissut.

Viimeeksi, kun eläkettä ajattelin, oli vielä kaksi työvuotta jäljellä. Se tuntui silloin pitkältä ajalta. Nyt puhutaan päivistä. Nopeasti aika kuluu, mutta saa kuluakin. Ilolla jään pois ja toiset hoitakoot sorvia. Ihanat päivät edessä!

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Ihana yllätys

 


Vähiin käy, kunnes kokonaan päättyy... 

Työpaikan infossa minut yllätettiin totaalisesti, kun sain kevään viimeisille työpäiville "aamukamman". Tosin sen toteutus oli aivan mielettömän hieno: Jokaiselle päivälle on kaksi sydäntä, joista toisessa on jäljellä olevien työpäivien lukumäärä ja toisessa oppilaiden kertoma luonnehdinta minusta. Ihan vedet nousivat silmiini, kun katsoin ensimmäisen sydämen. Siinä luki: "Paras musaope." Kiitos koulumme oppilaat ja rakkaat työtoverit!

Niin - nyt on se kevät, kun viimeisiä työpäiviä aherran. 38 vuotta opettajan työssä tulee täyteen ja eläke odottaa 1.8. lähtien. Jee, aivan ihanaa! Kyllä hippulat vinkuen heittäydyn vapaaherrattareksi ja luulen, etten työtä yhtään kaipaa, vaikka olen siitä koko elämäni kovasti pitänytkin. Aikansa kutakin!

Kevät jo muutenkin saa minut haltioitumaan ja sitten vielä eläkkeelle siirtyminen lisänä. Toivottavasti pysyn nahoissani nämä viimeiset työpäivät!   ;>)

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Lastenteatteria

 


Saimme taas kouluun vierailulle Biomanin. Hauskaa, opettavaista ja osallistavaa teatteria jätteiden kierrätyksestä. Esityksen oppilaille tarjosi Pirkanmaan jätehuolto. 

Ammattitaitoiset esiintyjät tekivät teatterihetkestämme todella mukavan. Esitys sisälsi monta vauhdikasta laulua, ja lapset pääsivät osallistumaan auttamalla Biomania löytämään oikean astian isän jätteille. Samalla harjoittelimme yleisönä olemista, mikä on jäänyt korona-aikana todella vähäiseksi, kun monia koulun tapahtumia ja juhlia on jouduttu viettämään vain pienessä piirissä. Pitkästä aikaa oltiin koko koulu yhdessä ja sehän vasta oli kivaa!

Kiitos Pirkanmaan jätehuollolle - taas kerran!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Yllätys

 


Aamulla töihin kävellessä piipahdin pikaisesti ostamassa kaupasta viinirypäleitä opettajanhuoneeseen. Oli pitkä päivä edessä. 

Iltapäivällä minulle osui rasiasta sydämen muotoinen viinirypäle. Ihana! Yhdessä työkavereiden kanssa sitä ihmeteltiin ja piti ottaa oikein kuvakin. En raaskinut rypälettä syödä, vaan laitoin sen lautaselle ihasteltavaksi. Oikea hyvän mielen rypäle!

lauantai 5. helmikuuta 2022

Torttuja ja pyryä


Runebergin päivän kunniaksi hain kaupasta kaksi valmista torttua, sillä korvasin perjantai-iltana torttujen teon sämpylöillä. Sekoittelin nopeasti löysän taikinan, nostatin ja otin isoja lusikallisia leivinpaperin päälle nousemaan. "Uuni pullan kaunistaa", sanoi äitini aina ja niin näistäkin tuli ihan sämpylöiden näköisiä ja makuisia. Runebergit jäävät sunnuntain kahvihetkeen.


Koko päivä on ollut harmaa ja pyryinen. Kun kävin kaupassa, huomasin, että piha oli hyvin aurattu, mutta muut tiet ja jalkakäytävät pöpperöisiä. Olin ajatellut kävellä pidemmän lenkin kaupan kautta, joten muutin suunnitelmia. Polveni ei kestä muljahteluja, jonka vuoksi menin lähes suorinta tietä lähikauppaan. Liput liehuivat villisti kovassa tuulessa, joka kyllä laantui iltaan mennessä.


Lounaaksi meillä oli riistakäristystä, josta tulikin oikein hyvää perunamuusin ja valkosipuli-timjamiporkkanoiden kanssa. Tehtiin ruokaa, katsottiin olympialaisia ja iloittiin suomalaisnaisten hiihtomenestyksestä. Talviurheilun kera sujuukin seuraavat viikot - mitä nyt töiltä ehtii. Onneksi uusintoja tulee pitkin iltaa, kun suorat lähetykset ovat iltapäivällä jo ohitse. 

Viime viikot ovat sujuneet oppimiskeskustelujen parissa. Ennen tavattiin oppilas ja huoltajat kasvokkain, nyt virtuaalisesti jo toista vuotta koronan vuoksi. Suurin osa perheistä haluaa tavata töiden jälkeen alkuillasta, joten päivät ovat venyneet pitkiksi. Onneksi suurimman osan keskusteluista on voinut pitää kotoa käsin. Nyt alkaa normaali arki, kun keskustelut ovat ohitse. Luulen, että harrastuksetkin pääsevät vähitellen käyntiin, kun rajoitukset lievenevät. Meillä ollaan kuitenkin pääkaupunkiseutua jäljessä tartunnoissa, joten vielä pitkän aikaa pitää olla tarkkana FFP-2 -maskien kanssa. Onneksi siedän niitä hyvin. 

Kevättä kohti - valoa ja toivottavasti myös vapautta! 

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Loma ohitse

 


Viimeinen loma-aamu alkoi tuoreilla croissanteilla, joissa oli täytteenä sinihomejuustoa ja hilloa. Oli ihana herätä vastaleivotun tuoksuun! Minä valitsin hilloksi tämän joulun hitin eli vihreiden kuulien marmeladin. Se sopi oivasti näihinkin. 


Päivä sujui jo osaksi töitä tehden, mutta myös ampumahiihtoa katsellen ja hiukan ulkoillen. Olen varovasti jo kävellyt pientä lenkkiä, ja toivon, että polvi vähitellen kestäisi lähes normaalit päiväpuuhat. Työt kun kutsuvat!

Aloitin myös kevätlukukauden kunniaksi kevätsukat. Lanka oli alennuskorista ja pyörinyt kaapin pohjalla, kun se näytti kerässä väriltään niin kauhealta. 😊 Sukkana se on oikeastaan ihan kiva. 

Kevättä kohden - päivät pitenevät hitaasti mutta varmasti. Ihanaa! ☀️

lauantai 21. elokuuta 2021

Työn tohinaa



Työt ovat alkaneet. Kaksi täyttä viikkoa on aherrettu ja varsinkin ensimmäinen niistä sisälsi ympäripyöreitä työpäiviä. Harvinaisen takkuinen aloitus oli kohdallani, kun luokkahuonetta piti vaihtaa vielä uudelleen ja työläppäristä oli hävinneet tiedostot. Onneksi ne olivat minulla tallessa muualla. Lisäksi aloituspäivien normaalit työkuviot koronaohjeilla maustettuina, joten pitkiksi venyivät työtunnit. 

Tänä vuonna käyn monen vuoden tauon jälkeen opettamassa musiikkia kerran viikossa pääkoululla. Välitunnilla tapahtuva nopea siirtyminen paikasta toiseen on helppoa kesäkeleillä, mutta talven lumituiskuissa suoraan sanottuna inhottavaa. No, asiaan tottuu taas, ja aiemminkin on selvitty toiselle työmaalle auton kinoksista kaivamisen jälkeen - vaikkakin tukka putkella...


Tällä viikolla työt ovat helpottaneet, joten kotiinkin on päässyt hiukan aiemmin. Kävin jopa poimimassa kantarelleja ja orakkaita. Sieniä ilmestyy kuin ”sieniä sateella” ja sadetta on tullutkin ihan riittämiin. Tekee hyvää pohjavesille, mutta viljasato taitaa kärsiä kuivuuden jälkeen märkyydestä. Harmittaa maanviljelijöiden puolesta. 


Ihana viikonloppu menossa mökin takkatulen äärellä. Työasioita en mieti, lepään ja olen vain luonnosta nauttien. Ei haittaa, vaikka pudottaisi vettä taivaan täydeltä, sillä katto pitää kyllä! 😁

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Ihana kesä



Vuosikymmenten ihanimmat kesäsäät ja mukava loma alkavat olla takanapäin. Huomenna työt kutsuvat. 

Täytyy vain ihmetellä Suomen kesää. Miten olikaan upea kesä- ja heinäkuu! Lämpöä riittämiin - liiaksikin joidenkin mielestä - ja aurinkoa viikosta toiseen. Toki kuivuus oli kurja juttu maanviljelijöiden kannalta, mutta lomalaiselle kaikki on ollut ihan tervetullutta. Aivan kuin koronan lamaannuttamille olisi annettu suuri ja mieluinen lahja!


Mökillä olen viihtynyt koko kesän ja nauttinut luonnosta. Väliin on mahtunut retki Kuhmoon ja paljon konsertteja niin Kainuussa kuin kotikulmillakin. Onneksi heti alkukesästä sain tavatuksi kummilapsia, ystäviä ja sisareni perhettä. Nyt koronan nostettua taas päätään voimallisesti, on elämä hiljentynyt. 

Iloitsen, että olen saanut toisen koronarokotteen puolitoista viikkoa sitten. Huomenna koululaisten pariin palatessa on jo jonkinnäköistä parempaa suojaa kehittynyt elimistössä. Ainakin niin toivon. 



Syyskesää ryhdymme elämään. Mökkitien varrella kaurapelto on jo melkein valmis puitavaksi. Käyn koulussa mökiltä käsin, joka tuntuu mukavalta, sillä vielä kesä jatkuu. (Torstaina jo harjoittelin 4 tuntia luokan tunnelmaa.) 

Kiva asua vielä maalla.  Kiireisen työpäivän päätteeksi on mukava lepuuttaa silmiä ja mieltä järvimaisemassa. Kaupunkiin ehtii kyllä myöhemminkin. 

Viimeinen työvuosi alkaa, jihuu!!! Aina sitä miettii, miten nopeasti kesä ja loma kuluivat.  Ensi kesänä on varmasti hiukan erilaiset mietteet... 😁