Maljakossa silmäniloa

 

Mokoman vapetus!

 

Silmät pyöreänä olen seurannut keskustelua nuorten sähkötupakan käytöstä eli niin kutsutusta vapetuksesta, joka on todellinen ongelma jo kouluissakin. Jopa alakouluikäisissä löytyy vapettajia. Ihan käsittämätöntä!

Vaikka vapetus ei sisältäisikään nikotiinia, se on kuitenkin tutkimuksissa todettu keuhkoille vaaralliseksi. Lisäksi ulkomailta netistä tilatessa ei ole mitään takeita, mitä sähkötupakka oikeasti sisältää. Makuaineista ei tiedetä, mitä ne aiheuttavat hengitettynä, ja pienhiukkaset ovat todettu varmuudella haitallisiksi. Nuoret luulevat, että koko homma on vaaratonta, tai sitten eivät halua miettiä tulevia ongelmia terveydelleen. 

Tämä asiahan ei saisi olla pelkästään lasten ja nuorten käsissä. Vanhempien pitäisi kantaa vastuuta, samoin aikuisten, kauppiaiden ja lainsäätäjien. Vanhemmat eivät välttämättä edes tajua huulirasvan tai korostustussin näköisten juttujen vaarallisuutta.

Artikkeli, jossa kerrottiin yläkouluikäisten ravaavan vessassa vapettelemassa jopa useita kertoja tunnissa, hätkähdytti minua. Olen ollut puolitoista vuotta eläkkeellä, ja mitä siinä ajassa on tapahtunut koulumaailmassa? On tullut todellinen riesa tästä vapetuksesta! Opettajat ovat ratkaisseet ongelmaa laittamalla vanhemmille tietoa Wilmassa, mutta siitähän jotkut huoltajat ovat raivostuneet. "Eikö minun lapseni saa käydä tunnilla vessassa? Minulla on muutakin tekemistä, kuin lukea Wilmasta lapseni vessareissuista!" 

Luulisi jokaisen äidin ja isän haluavan lapselleen terveen aikuisuuden. Vapetus on ensi sijassa kodin asia. Kaikki huoltajat eivät vain halua tai pysty puuttumaan nuortensa touhuiluun. Silloin yhteiskunnan pitää tarttua toimeen. Luulisi olevan helppoa laatia laki, joka kieltää alaikäisiltä kaikenlaisen vapetuksen, jolloin opettajillakin olisi oikeudet puuttua kunnolla asiaan.

Nyt kiireesti lakimuutokseen vauhtia, ennen kuin nuorten terveys ja tulevaisuus on pilalla! 

Ikkunakuvia

Tapetointia

Tammikuu alkoi keittiön tapetoinnilla. Nyt siellä on toivomani valkoiset seinät. Ennen oli entisen asukkaan juuri tapetoimat vaalean sinertävät kukkatapetit boordeineen, joita inhosin sydämeni pohjasta. Makuja on niin monia!

Luulin, että valkoisten seinäpapereiden valinta on maailman helpoin asia: ei kuvioita väreillä eikä kohona. Vielä mitä! Liikkeessä esillä olevat mallit olivat kaikki värillisiä ja kuviollisia. 15 tapettikirjaa selasin ja lopulta löytyi yksi ainoa ehdokas, tosin kahdessa kirjassa. Ruotsalaista tapettia oli koko Suomessa vain neljä rullaa, mutta minua onnisti. Määrä riitti ja sain tapetit.

    

Tuttu remonttimies oli iloinen, kun kerroin, että ei tule kuvioiden kohdistuksia, ja hommahan sujui kuin leikki. Tosin viruin aamun pötkölläni migreenin kourissa, mutta onneksi puolilta päivin jo helpotti. Tapetointi oli sukkelaa, ja samana päivänä oli keittiö valmis.

Nyt olen aivan onneni kukkuloilla valkoisista keittiön seinistä! Jihuu!!! 😀 

Uudet urut

 

Musiikkitalo Helsingissä on saanut uudet, upeat - ja kalliit - urkunsa. Todella hieno projekti, josta löytyy Areenassa ohjelma Urkujen synty. Kannattaa katsoa!

Säveltäjä Kaija Saariahon miljoonan euron lahjoitus urkujen hankkimiseksi oli konkreettinen avaus soittimen saamiseksi. Monta vuotta kesti suunnittelu ja toteutus, mutta niin pitikin: Tämän kokoluokan soitin piti visioida ja toteuttaa viimeisen päälle huolellisesti, ja siinä onnistuttiin loistavasti. Aivan uusia mahdollisuuksia antaa uruissa oleva moderni tekniikka. Jan Lehtola pitää urkujen soitia jumalallisena!

Tammikuu on ensimmäisestä päivästä lähtien sujunutkin Musiikkitalon konsertteja kuunnellessa. Avajaiskonsertti oli upea, olihan yhtenä teoksena suuresti rakastamani Widorin 5. urkusinfonia. Ja solisti, maailmankuulu Notre Damen kirkon pääurkuri Olivier Latry uusien Rieger-urkujen ääressä häikäisevä! Mieletöntä oli myös kuulla solistin ja RSO:n yhteistä sointia myöhemmissä konserteissa. Urut todella sopivat hyvin orkesterisoittimeksi muiden soitinten joukkoon ja tietenkin solistiksi suuressa konserttisalissa.

Siellä jossain, 7999 pillin joukossa on myös minun oma nimikkopillini, hih! 😊

Mökkitien hakkuut

 

Mökin lähimetsien maanomistaja kävi jo kesällä kertomassa, että tien varressa tehdään isot metsänhakkuut loppukesästä. No, ei tehty, kun oli niin märkää ja hyvä niin. Nyt talvipakkasissa tiekin kestää paremmin hakkuut ja puiden kuljetuksen. 

Kävin tiistaina mökillä ja johan oli maisemat muuttuneet. Tuskin osasin perille! Kyllä puiden kaato muuttaa maisemaa uskomattoman paljon. No, kaikkeen tottuu. Mielenkiintoista keväällä tutkia tienvarsia ihan uusin silmin.

Meidän mökkitontilla oli näkymät entiset, mutta naapurissa oli iso aukko heidän mökkinsä takana. Yhteisen tien toinen puoli oli muuttunut ihan eri näköiseksi. Silmät ymmyrkäisenä katselin tiellä uutta aukkoa. Sinne hukkui mustatorvisienet ja kauriiden polut!

Mökkipihassa ja jäällä sen sijaan oli kauriiden sekä jänisten polkuja ristiin, rastiin. Ylämökin kivikkokasvien maanpäälliset osat oli popsittu 😀 ja makausjälkiäkin näkyi. Rannan juhannusruusujen viime kesän versot olivat kadonneet parempiin suihin. Ei kyllä yhtään haittaa, sillä kesällä uusia kasvaa. Oli mielenkiintoista miettiä, olivatko eläimet tulleet metsäkonetta pakoon meidän puolelle, sillä koskaan ei näin paljon ole meidän pihassa eläinten jälkiä näkynyt.

Suurin osa puista oli jo viety pois laanilta. Loputkin varmaan kohta häviävät. Hyvä niin, sillä tie pysyy paremmassa kunnossa, kun keväällä routa-aikaan ei enää puukuljetuksia tehdä. Onneksi humisevia metsiä jäi vielä runsaasti jäljelle puolentoista kilometrin matkalle.