Juhlaa

Sisaren tyttären ylioppilasjuhlia vietettiin lauantaina. Koululla oli oikein kaunis juhla, vaikka koronan vuoksi ohjelmaa oli lyhennetty ja vain lähimmät vieraat kutsuttu mukaan. Silti juhlassa oli kaikki tärkeät elementit. Uusi rehtori piti hienon ja kannustavan puheen ylioppilaille - ehkä paras, mitä olen koskaan kuullut. Tämä kovia kokenut ikäluokka sai todella ansaitsemansa juhlapäivän, josta heidän kanssaan iloitsin.

Minä käytin juhlassa ensimmäistä kertaa maskia ja bongasin vain yhden muun henkilön, jolla oli sama "asuste". Silmälasit menivät huuruun koko ajan, joten helppoa sen kanssa eläminen ei totisesti ole. Oikein säälittää hoitajat, jotka joutuvat maskin lisäksi pitämään vielä suojavaatteitakin. Todella tukalaa! 

Emman juhlat jatkuivat ensin vanhemman väen kanssa ja sitten juhlapaikkaan saapui parin tunnin päästä nuorempaa väkeä lapsineen. Vieraiden tulo porrastettiin koronan vuoksi ja muutenkin yritettiin olla tarkkana. Päivä oli lämpöinen ja aurinkoinen, joten suurin osa ajasta oltiin ulkona. Tarjottavat syötiin tietenkin sisällä. Minä otin tehtäväkseni pyyhkäistä pöydät aina puhtaaksi seurueiden lähdettyä pihamaalle. Käsidesiä kului ja ahkerasti pestiin käsiä. Tarjoilun hoitivat ammattilaiset. Toivottavasti virukset pysyivät poissa!

Uusi ylioppilas oli niin kaunis sinivalkoisissa väreissään. Opiskelupaikka on Itä-Suomessa, joten nuoren jatko-opinnot ovat järjestyksessä. 

Ihan työstä kävi eilinen juhliminen, joten tänään otettiin rennosti ja lepäiltiin. Sain juhlissa koristeena olleita pieniä kukkakimppuja mökin pöydälle ja aamupalana söimme velä eilisiä juhlien tarjottavia. Sen verran juhlimista jatkettiin, että kesämökkikauden päättäjäisiksi paistoin iltapäivällä lättyjä. Maistuikin hyvältä hillon, marjojen ja vaniljakastikkeen kera. 

Illat ovat jo pimeitä. On mukava polttaa mökillä kynttilöitä niin sisällä kuin ulkonakin, ja pihavaloista on pimeyden keskellä todella apua. Hiiskumaton alkusyksyn hiljaisuus on ympärillä. Miten tämä kesä taas näin nopeasti alkoi kallistua syksyä kohden?

Urkuviikko

 

Seurakuntamme järjestämä urkuviikko soi viime viikolla kahdeksannentoista kerran. Kuusi konserttia, joista kaksi oli ilmaista, keräsivät ihan mukavasti väkeä. Järjestelyt sujuivat, turvavälejä pidettiin ja saimme taiteilijoilta kiitosta: "Pidettiin kuin piispaa pappilassa!" Olihan se kiva kuulla. Taisi yleisökin pitää konserteista, ainakin suosionosoituksista päätellen.

Jari Linjama, Anu Mattila 16-vuotiaan poikansa Leevi Mattilan kanssa, Esa Toivola, Ulla Törmä ja Sami Salomaa sekä oman seurakuntamme kanttorit loihtivat mukavan erilaiset konsertit. Oli puhtaita urkukonsertteja sekä vokaalimusiikkia, vanhojen mestareiden säveliä sekä uudempaa urkumusiikkia. Bach, Merikanto, Vierne, Mendelssohn-Bartholdy, Franck, Kilpinen, Maasalo, Erkkilä, Heikkilä... Säveltäjiä löytyi barokista nykyaikaan.

Työpäivän jälkeen puuhailin luokassa pitkälti illansuuhun, pistäydyin kakkoskodissa kahvilla ja sitten riensimme klo 18 alkavaan konserttiin. Konsertin jälkeen auton nokka kääntyi kohti mökkiä, jossa ei sitten ehtinyt juuri mitään muuta kuin kastella pihakukat, ehkä pulahtaa uimassa ja sitten iltauutisille. Ihan työstä kävi!

Vaikka konserttisarjan järjestäminen kuluttaa lukemattomia työtunteja useilta henkilöiltä, monia palavereja pidetään, puhelut ja sähköpostit työllistävät, niin lopputulos kuitenkin palkitsee vaivan. Oli taas niin ihania konsertteja, joiden merkitys vielä korostui korona-ajan musiikkitarjonnan niukkuuden keskellä. 

Olen onnellinen, kun olen saanut osallistua myös järjestelyihin. Itse musiikkinautinto tietysti vielä kruunasi kaiken.

Työkuvioita

 

Kylläpä aika on kulunut nopeasti! Työn touhussa ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia.

Korona aiheuttaa erilaisia, poikkeavia järjestelyjä koulumaailmassa. Minuuttimääräisesti pitkä tovi jokaisesta koulutunnista sujuu käsienpesussa, varsinkin pikkuoppilaiden kanssa. Lisäksi vältetään muiden oppilasryhmien tapaamisia, joten aikuiset kurkkivat kaula pitkällä, milloin on meidän luokan vuoro liikkua paikasta toiseen. Minun luokallani on oma ulko-ovi, joka helpottaa tilannetta kovasti.

Välituntialueet ovat jokaiselle ryhmälle omat ja niillä pysymistä valvotaan herkeämättä. Vanhempienilta järjestettiin pihalla, kun koulurakennukseen ei saa tulla - eikä edes pihamaalle lasten ollessa paikalla. Kutsussa pyydettiin ottamaan jakkara tai retkituoli mukaan, ja niin me sitten turvavälejä pitäen nautimme pihassa ilta-auringosta, tutustuimme ja juttelimme luokan tärkeistä asioista. Onneksi ei satanut!

Minulla alkoi toiseksi viimeinen työvuosi ja ilmeisesti urani viimeinen ekaluokkalaisten kanssa. Elän toivossa, että saan viedä saman  luokan vielä kakkosellekin. Aina välillä tulee hassu tunne, että teen jotain asiaa viimeisen kerran työurallani. No, kuuluu asiaan, kun opettajavuodet alkavat uhkaavasti huveta. Kieltämättä, ihan hauska tunne!

Toivomme hartaasti, ettei koulussamme tulisi altistumisia. Etätyö ekaluokkalaisten kanssa heti syksyllä tulisi olemaan iso haaste, joten lähiopetuksen jatkuminen olisi tietenkin se paras vaihtoehto. Huolellisuutta tarvitaan jokaiselta. Nyt ei auta väsyä eikä heittäytyä huolettomaksi.

Näissä raameissa astellaan virkeinä aamulla koulun pihalle, iloitaan oppimisesta ja jatketaan koulutyötä niin normaalisti, kuin koronasääntöjä noudattaen pystytään. Epänormaalista on tullut uusi normaali!

Sumussa

Aamulla mökkijärven on vallannut sankka sumu. 

Vaikka en ole aamuihmisiä ja aikaa ei työviikolla liiemmälti ole ennen kouluun lähtöä, oli pakko tarttua kameraan. 

Kaunista, kun sakea sumu alkaa haihtua ja usva leijailee veden päällä.

Vähän usvainen on ollut töiden aloituskin: Todella pitkiä päiviä, joiden yllä leijuu korona ja epävarmuus, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. No, siihen kovalla vauhdilla varaudutaan, mutta yritetään kuitenkin pitää kaikki rajoitusten sisällä mahdollisimman normaalina. Lisäksi saimme suru-uutisen, joka hiljensi moneksi päiväksi miettimään elämän rajallisuutta.

Hyvin kuitenkin jaksoin ehkä syksyn rankimman viikon ja maanantaina on ihan toisenlaista aloittaa taas työpäivät. Pienet, sirkeäsilmäiset ekaluokkalaiset ovat jo hieman päässeet koulun makuun, joten työ alkaa asettua omiin uomiinsa. Vauhtia toki riittää, mutta mukavaa sellaista!

Viimeiset lomapäivät

 

Helteinen viikonloppu tuntui upealta päätökseltä kesälomalle. Uitiin, syötiin ulkona verannalla, lauantaina juhlittiin 80-vuotispäiviä ja soudeltiin tyynessä kesäsäässä. Hienoa, että viikonlopun sää oli näin upea.Mieli on kiitollinen ja iloinen ihanasta kesästä. Olo on lepääntynyt. Heinäkuun viileä epävakaisuuskaan ei haitannut. Koronan läsnäolo rauhoitti kesää juuri sopivasti, sillä en olisi raskaan kevään jälkeen jaksanutkaan mitään kovin liikkuvaa lomaa. Nyt oli juuri sopivasti pientä reissaamista ja paljon rakastamaani rauhallista mökkeilyä. Konsertteja jäin kaipaamaan, mutta toivottavasti ensi kesänä sitten...

Elokuun illat ovat olleet kauniita. Olen iloinen, että järvimaisemaa saan ihailla, vaikka työt alkavatkin. Maanataina on veso-päivä ja tiistaina tulevat oppilaat. Siitä se työ taas alkaa!

Mustikkaa ja piirakkaa

 

Mustikkaa on luonnossa ennätysmäisen runsaasti. En muista, että meidän mökkitontin rinne olisi näin sinisenä koskaan loistanut.Eipä enää mustikan poiminta voi helpommaksi muuttua: Pari metriä rappusista varvikkoon ja ei kun poimimaan! Minun hermoni ei kestä käsin nyppimistä, joten poimin aina noukkurilla, jota poimuriksikin kutsutaan. Tunti rinteessä ja meillä oli aimo saalis. Osa laitettiin pakkaseen, osa syötiin sellaisenaan ja lopusta tehtiin piirakkaa.

Hyvää tuli! Tein Mehevän mustikkapiirakan ohjeella, johon päälle tuli vaniljarahkaa ja kermaviiliä. En ole tätä ohjetta aiemmin kokeillut, mutta hyvin onnistui ja pellillinen herkkua on maistunut viikonlopun ilona - vaniljakastikkeella ja ilman.Ps. Uuteen kirjoituseditoriin on viime päivinä ilmeisesti tehty muutoksia. Viimeeksi kirjoittaessani se toimi moitteettomasti, nyt lykkää koko ajan sinistä väriä ja alleviivausta raakaversioon. Onneksi ei julkaisussa enää näy, mutta asemointi on merkillinen. Toivottavasti korjaantuu itsestään. En viitsisi lähteä valittamaan.

Savusaunan lempeät löylyt

Kävimme saunomassa ystäväperheen savusaunassa. Minä en savusaunaan ole liiemmälti tutustunut - taitaa olla yhden käden sormissa saunomiskerrat. Nyt oli kuitenkin kiva rauhassa ajan kanssa ottaa lempeät löylyt, uida ja jutella.

Savusauna oli taidokkaasti, vanhoja perinteitä kunnioittaen rakennettu ja sieltä löytyi monia kauniita yksityiskohtia. Näki, että rakentamisesta vastannut mestari oli asiantuntija alallaan. Emäntämme oli lisännyt tyyliin sopivia yksityiskohtia liinoilla ja koristeilla.

Saunomisen jälkeen oli mukava istuskella ja katsella laskevaa aurinkoa kauniissa rantamaisemassa. Idyllinen kokemus...

Loistava potturi

Nyt mainostan. Jo toista kesää uusien perunoiden pesu mökillä on hauskaa ja vaivatonta. Ei olisi koskaan uskonut, että perunoiden pesusta ihan kilpaillaan: Kuka tällä kertaa saa tämän hauskan huvin?

Perunat Potturiin, kansi kiinni ja kahvasta kiinni pitäen ravistelua järvessä. (Potturi ei saa olla kokonaan vedessä ravisteltaessa.) Muutaman minuutin jälkeen perunat näyttävät puhtailta. Jos haluaa ihan kaikki kuoren hituset pois, sitten pitää vielä vähän käsin tehdä töitä, mutta meille Potturin pesutulos on enemmän kuin riittävä.

Enää ei perunoiden pesu ole pakkopullaa. Potturi on hyvä tuliainen vaikka kesämökillä vieraillessa.

Sieniä

Sieniä nousee hurjaa vauhtia. Sade ja lämpö ovat saaneet itiöemät pongahtelemaan näkyviin. Mökin takana on kuusen alla kolme kärpässientä - tunnelma kuin satumetsässä.

Kaksi kertaa olen käynyt katselemassa sieniä aivan mökin pihapiiristä, vaikka niiden syöntiä itse välttelenkin vatsanpurujen pelossa. Ensimmäisellä kertaa löytyi jäätelörasiallinen kantarelleja.

Tiistaina olin koulussa lähes viisi tuntia valmistelemassa maanantaina alkavaa uutta kouluvuotta. Kun palasin illalla mökille, kävin katselemassa uudelleen sieniä. Vähän toivoin, ettei mitään löytyisi, sillä en olisi viitsinyt ryhtyä putsaushommiin. Vielä mitä: komeita orakkaita ja lisää kantarelleja! Sadolta ei voi välttyä tänä kesänä. Hus metsään kaikki, jotka sieniä rakastavat!

Arrakosken kyläkirja

Viime lauantaina olin "esi-isien mailla" Padasjoella Sydän-Hämeessä. Isäni suku on sieltä kotoisin ja kuulun isänäidin puolelta Virmailan laajaan sukuun. Isä asui lapsena Arrakoskella ja sieltä isänäitikin oli syntyjään.

Nyt kyläyhdistys oli tempaissut ja laatinut 349-sivuisen kyläkirjan, jonka julkaisutilaisuus oli lauantaina. Minä en olisi mitään tiennyt asiasta, ellei yksi kirjan kirjoittajista olisi soittanut paria päivää aikaisemmin ja kutsunut julkaisutilaisuuteen. Kirjassa on paljon isoisäni Toivo-papan valokuvia, mm. kansikuvakin, joten olen ikuisesti kiitollinen tästä kutsusta. Suurkiitos Minna Perälälle!

Julkistamistilaisuus oli ulkona raittiusseuran talon pihamaalla. Kirjan kirjoittajat kertoivat kirjan synnystä, laulettiin Hämäläisten laulu ja tarjolla oli lopuksi hyvät kakkukahvit. Kirjaa sai tietenkin myös ostaa, ja minähän olin jonossa ensimmäisten joukossa.

Kirja on ammattitaidolla tehty ja hyvin mielenkiintoinen. Toivo-pappa harrasti laatikkokamerallaan valokuvausta koko elämänsä ja tallensi kylän historiaa vähän joka alalta. Löysin kirjasta lukuisia sukukuvia, maaseudun elämästä kertovia sekä maisemakuvia. Kaikki minulle tietysti äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä.

Juhlan jälkeen kävelimme kosken varrelle kurkistelemaan isän synnyinkodin suuntaan. Suvannon takana kivenheiton päässä, Miestämä-järven rannalla oli isän lapsuuden maisemat, mutta tässä kosken partaallakin hän varmaan päivittäin juoksenteli. Putosipa hän kerran koskeenkin, josta isänsä hänet pelasti, kun työpaikaltaan meijerin ikkunasta näki pojan polskivan virran vietävänä. Isä kertoi, että ikinä ei isän käsi tarrautuneena hänen tukkaansa ollut tuntunut niin hyvältä kuin silloin, kun pappa poikansa tukasta vetäen koskesta onki!

Arrakoskea on anottu palautettavaksi luonnontilaan, mutta kyläyhdistys tyytyi voimalan jatkumiseen, jos  kalaporras rakennettaisiin ja pysyvä virtaama palautettaisiin. Marraskuussa 2019 juoksutus alkoi ja kalaporras on rakennettu. Nyt on mielenkiintoista nähdä, kelpaako se uhanalaiselle Päijänteen taimenelle. Aika näyttää.

Kyläkirjan lukemiseen kului viikonloppu, ja vieläkin se pyörii pöydällä. Hieno kirja ja minulle henkilökohtaisesti hyvin rakas. KIITOS Arrakosken kyläyhdistys suurenmoisesta työstänne!

Kuu - kukku-luu-ruu