Muistot mielessä

Sataa, sataa...

Aurinkoinen ja lämmin lomaviikko alkaa kääntyä lopuilleen. Sade saapui ukkosen kera ja illalla oli hienoa katsella salamoista leiskuvaa taivasta ja kuunnella mahtavaa jyrinää.

Sade ei ole ollut yhtäjaksoista, joten kuurojen välissä on päässyt ulkoilemaan. Toisaalta sää on vain pukeutumiskysymys: Sateen sattuessa ulkoillaan sateessa! Onneksi on kuivauskaappi, jossa vaatteet saa nopeasti kuivattua.

Aina on yhtä haikeaa huomata, kuinka vikkelästi loma kuluu. Mutta kiitollisena ajattelen, että hyvä niin! Virkistyneenä on mukava jatkaa takaisin arkeen.

Kuukkelikvartetin vieraana

Tunturilammen laavulle suuntautui eilinen retki, ehkä syksyn viimeisenä lämpimänä päivänä. Lappia helli ihana sää: aurinkoa ja yli 20 astetta lämmintä.

Takkia ei tarvittu, kun kävelimme polkua pitkin, jonka varrelta löytyi kaikkea mielenkiintoista. Minäkin laitoin oman kiveni kasaan.

Laavulla oli todella ihanat maisemat. 

Neljä kuukkelia tuli heti meitä tervehtimään. Olivat niin rohkeita kavereita, että olivat vaeltajien eväitä käyneet jakamassa aiemminkin.

Omenanpalaset kelpasivat näille symppislinnuille.

Istuimme tulilla pitkän aikaa ja sitten kävelimme vielä läheisen suoalueen läpi toiselle puolelle katselemaan maisemia.

Täällä olisi voinut viipyä vaikka kuinka kauan. Paikka on yksi kauneimmista ja näytti yhtä lumoavalta kuin viime kerrallakin.

Takaisin tulimme samaa reittiä. Joka puolella oli jotain mukavaa, jota olisi tehnyt mieli kuvata.

Mökillä odotti poronkäristys, joka maistui puikulaperunoiden, valkosipuoliporkkanoiden ja parsakaalin kera. 

Vaeltelua

Tunturin huipulle kiipeämisen jälkeen valitsimme tälle päivälle helpompaa reittiä. Välillä oli pitkospuita vanhaan tapaan, välillä uusittuja, jossa lankut olivat vaakasuoraan poikittain. Uudet ovat varmasti kävelijöille sateella turvallisemmat.

Suomaisemat ja rantaniityt ovat niin kauniita. Laavulle oli tuotu keinutuoli, jossa kelpasi levähtää. Tapasimme myös 4 kk vanhan, valkoisen husky-pennun, joka oli todella kiltti ja suloinen. 

Aika kuivaa on poluilla, joten vaeltaminen on todella mukavaa. Kaksi vuotta sitten oli toisenlainen tilanne, kun kaikki paikat litsuivat märkyyttään. Suonsilmäkkeissä löytyy edelleen kosteutta.

Monenlaisia luonnon taideteoksia näkyy polkujen varrella.

Maisemat ovat valtavan kauniita. Ruska on vasta alkamassa, mutta eri värisävyjä löytyy vaikka kuinka jo nyt. 

Lähde kupli hienoa vedensekaista hiekkaa, jota oli veikeä katsella. 

Reilut 10 km kävelimme eilen. Hieman polvivaivaisena nämä retket riittävät hyvin. Sää on ollut mitä parhain - aurinkoa ja n. 17-19 asteen lämpötiloja. Retkien jälkeen olemme istuneet mökin terassilla ilta-auringon lämmössä ja on tuntunut ihan kesäiseltä. Tuntuu ihanalta olla poissa kotimaisemista ja työkiireistä.

Huipulla

Tunturin laelle kiipeäminen on aina mukavaa. Maisemat palkitsevat vaivannäön!

Matkalla nautin myös kivenlohkareiden ja varpujen värittämästä maisemasta.

Huipulta näkyi pitkälle itään, ehkä Venäjälle saakka.

Eväänä oli perinteiset makkarat, jotka paistettiin kodassa hyvässä, muiden retkeläisten seurassa.

Sää oli aurinkoinen, tyyni ja lämmin.

Alhaalla huomasi, kuinka reidet olivat hellän oloiset. Ei se ylöspäin kapuaminen, vaan alaspäin tulon jarruttelu! Onneksi ei tarvinnut valita kierimistyyliä...  ;>)

Lapin lumoa

Hiljainen kansa

Matkalla Itä-Lappiin pitää aina pysähtyä ihailemaan Reijo Kelan teosta Hiljainen kansa. Lähes tuhat hahmoa hiljentää ja ihmetyttää Suomussalmella 5-tien varrella. Taideteos on ollut tällä paikalla vuodesta 1994. Vaikka sen on nähnyt jo monta kertaa, aina se sävähdyttää.

Turvepäät vaatetetaan kaksi kertaa vuodessa työpaja Hanslankareiden toimesta. Päät ovat peräisin pellosta, ja hahmojen välissä kulkiessa aina välillä katse kohtaa kuopan, josta pää on napattu seivästä koristamaan. Aina ohiajaessa paikalla on väkeä ihailemassa ja ihmettelemässä vaikuttavaa taideteosta.

                                          (teksti: Hiljainen kansa -esite, Suomussalmen matkailutoimisto)   

Niin... Jokainen voi miettiä, mitä taiteilija on teoksellaan halunnut kertoa. Joka tapauksessa se on mielestäni yksi vaikuttavimmista nykytaiteen teoksista Suomessa. Kiitos, Reijo Kela!

Hengähdys