Lukemisen onni

 

Kesän viileät päivät ovat oikein hyviä hetkiä viettää kirjan parissa. Takkatulen loimussa, välillä ikkunasta lintujen pesintää seuraten sujuu aika oikein rattoisasti - vaikka kirjan aihe ei viihdyttävä olisikaan.

Viimeeksi luin toimittaja Anneli Tempakan kirjan Periksi en anna - kuvia nuoren syöpäsairaan elämästä. Kirja on joitain vuosikymmeniä sitten kirjoitettu, mutta sanoma on aina ajankohtainen. Syöpä on kauhistuttava sairaus vielä tänäänkin, josta kuitenkin voi parantua täysin normaaliin elämään. Itse en syövän läpikäyneenä koskaan voi ajatella olevani terve, mutta hyvään elämään olen parantunut hoitojen sivuvaikutuksista huolimatta. Se on pääasia. 

Anneli Tempakka kuvaa kirjassaan 19 nuoren syövän sairastaneen henkilön elämänvaiheet sairauden varjossa. Päähenkilöt itse saavat olla äänessä. Kirjan tekohetkellä 18 selvisi sairaudestaan, yksi menehtyi ja hänestä kertoivat vanhemmat.

Syöpää sairastaessa elämästä erottuvat olennaiset ja epäolennaiset asiat, joka on yksi empaattisen kirjan ydinajatuksista. Jokainen syövän sairastanut voi tähän helposti yhtyä - ainakin minä vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Meistä joka kolmas sairastuu ja jotkut useampaankin kertaan. Kiitos lääketieteen ja suomalaisen sairaanhoidon, ennuste tervehtyä on vuosi vuodelta parempi. Syöpä ei todellakaan enää tarkoita kuolemaa.

Vaikka kirja oli ilmestynyt 80-luvun lopussa ja hoidot ovat kovasti edistyneet vuosikymmenten aikana, henkilöiden tuntemukset oman sairastumisen aikana ovat hyvin samanlaisia nykypäivänäkin: tyrmistys diagnoosista, kovat hoidot ja jännitys kontrollien edessä. Edelleen sairastuneet kokevat samat asiat hoitojen aikana. Olin iloinen, että löysin kirjan äitini kirjahyllystä.

                             ------------------------------------------------------

Anneli Tempakasta muistan aina toisen radiotoimittajan Hilppa Kimpanpään. Ekaluokassani muinoin oli oppilas, joka ihastui näiden henkilöiden nimien kieliasuun. Jopa piirustus signeerattiin Hilppa Kimpanpäänä. Tuntuvathan nämä nimet kielellä aika hauskoilta minustakin! 😊

Koukussa taas

 

WWF:n Luontolivestä seurailen lapinpöllön ja sääksen pesintää päivittäin. Pöllöllä on jo poikaset, mutta sääksi vielä hautoo kolmea munaansa. Nyt on niin kylmä, että emoa tarvitaan pesässä lämmikkeenä niin munille kuin poikasillekin.

Toivottavasti molempien pesien poikasten kasvatus sujuu ilman draamaa. Pesinnän epäonnistuminen tuntuu aina kamalalta, vaikka kuuluukin luonnon normaaliin kulkuun. Silti toivoisi, että kaikki sujuisi hyvin. Seurataan, miten käy.

Satavuotiaiden salaisuus

 

Mökin kirjahyllyssä on vuosia pyörinyt äitini aikoinaan hankkima kirja Satavuotiaiden salaisuus - lääkäri pitkän iän jäljillä. Kirja perustuu tekijänsä Jukka Louhijan väitöskirjaan Finnish Centenarians - A clinical epidemiological study. Väitöskirjansa innoittamana tekijä halusi pyynnöstä kirjoittaa aiheesta suomenkielisen version suurelle yleisölle. Kirjassa on myös arkipäivän tapahtumia kirjoittajan ja hänen perheensä elämästä.

Ajattelin valmistautua hyvissä ajoin tulevaan.😉 No, todellisuudessa mökillä ei ollut mitään kirjaa kesken, joten tartuin hyllyn reunassa olevaan. Ja mikä kirja se olikaan!

Kirja yllätti mielenkiintoisuudellaan. Tutkija oli tavannut otoksessa olleet 181 vanhusta henkilökohtaisesti, ja kirjaan valittujen henkilöiden kuvaukset olivat todella herkullista luettavaa. Kaikesta välittyi tutkijan suuri kunnioitus iäkkäitä kohtaan. Tyyli oli mukaansa tempaavaa ja  mielenkiintoisesti kirjoitettua. Kirjailija huomasi humoristiset pilkahdukset tilanteissa ja halusi välittää ne lukijalle. 

Kun kirjaan tartuin, luin sen saman päivän aikana loppuun. Tietyllä tavalla lohdullisia olivat kirjan viimeiset sanat: "Kaikkeen ei voi varautua ennalta. Sattumalla on aina sormensa pelissä. Loistavat geenit katoavat liikenneonnettomuudessa siinä kuin huonommatkin. Ripaus onnea on siis myös tarpeen matkalla kohti 100-vuotissyntymäpäivää."

Hyvä Kuhmo!

 

Kuhmon Kamarimusiikki on valittu yhdeksi Euroopan parhaista klassisen musiikin festivaaleista - taas. Se oli ainoa Suomesta, joka listalle pääsi. Listauksen teki BBC Music Magazine Classical Music-sivustollaan, ja näitä kunnianosoituksia on saatu jo aiempinakin vuosina.

Ensi heinäkuussa 9.-22.7. Kuhmon Kamarimusiikki soi 53. kerran. Ohjelmisto on rakennettu taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen toimesta Juuret ja siivet - teeman ympärille. 60 konserttia, yli 100 kansainvälistä taiteilijaa ja 20 oheistapahtumaa odottaa kuulijoita.

Me aiomme olla taas mukana! Mielettömän ihana kaksiviikkoinen tiedossa...

Ensimmäiset

 

Sunnuntaina lähdimme ajelemaan hurmaavan kaunista kirkkotietä. Pellot olivat juuri kylvettyjä  ja heleän vihreä maalaismaisema kehysti idylliä. Etsiskelimme sopivaa syrjäistä paikkaa, josta voisi ottaa tuomenkukkia mökin verannalle maljakkoon. Ja löytyihän niitä. Mikä huumaava tuoksu! 

Samalla osallistuimme kirkolla kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskuun sankarihaudoilla, ja lauloimme osallistujien kanssa Suomalaisen rukouksen. Kuorolaisina muistimme sanat ulkoa. Oli vaikuttava hetki tämän Ukrainan sodan melskeen keskellä. Kunpa Ukrainaankin jo saataisiin oikeudenmukainen rauha ja veren vuodatus päättyisi!

Maanantain aamukävelyllä löytyi ensimmäiset kielot. Voi näitä kauniita kevään päiviä, kun käen kukkuessa saa luonnon heräämistä ja voimallista kasvua ihailla! Kaikkialla valtaa heleä vihreys. Aivan pakahduttaa sydäntä tämä tulevan kesän ihanuus.

Hölmöläisten hommia?

 

Luin Facesta, että lehtikasassa voi kasvattaa perunaa. Kuviakin löytyi, kuinka puhtaan vaaleita ja isoja oli näin kasvatetuista tullut. Tästä innostuneena kävin hakemassa 5 kg siemenperunaa kasvatuskokeiluun. Olenkohan ihan pimahtanut? Kasvattaa nyt perunaa keskellä metsää, jossa ei multaa löydy kuin kukkapurkeista!

Eilen oli suuri istutuspäivä. Kastelin vielä "perunamaani" päivän päätteeksi, ja nyt sitten vain odottelemaan. Jokohan kohta meillä kohisten kasvaa kuudessa lehtikasassa hyvinvoivia perunanvarsia? Niitä odotellessa...

... on aikaa vaalia huhtikuussa esikasvatettuja krassintaimia. Laitoin ne viikko sitten kasvamaan ulos. Silloin ne olivat pieniä, mutta ovat auringossa kasvattaneet jo lisää lehtiä, ja näyttävät ihan elinvoimaisilta. Lisäksi minulla on kylvettynä harsokukkaa ja pienen pienessä kasvimaassa tulossa tilliä. Laitan siihen vielä persiljaa sekä basilikaa.

Kukkia istutan laatikoihin ja hoitelen mielelläni koko kesän, mutta tämä muu taimikasvatus ja -kylvö on kyllä ihan uutta. Kaikkea se eläkkeelle jäänti saa aikaiseksi! No, riittää, jos yhteen kattilalliseen saisi omia uusia perunoita ja tillinvarret sekaan. 😊

Koiruuksia

 

Suvun nuorin tulokas, samojedinkoira Freya vieraili mökillä ensimmäistä kertaa. On se niin söpö otus ja kovasti kasvanut viime näkemästä.

Olimme iloisia, että vapaana juoksentelu mökkipihassa sujui oikein hyvin. Freya tuli kuuliaisesti luokse aina, kun sitä kutsuttiin, vaikka monenlaista houkutusta olikin tarjolla. Varsinkin järvi oli mielenkiintoinen, perhosiin piti tutustua lähemmin ja juokseminen pitkin, poikin oli oikein hauskaa. Kaulaa koristi punkkihuivi. Kotona oli uni maistunut mökkipäivän jälkeen.

Freya oli käynyt edellisenä päivänä ensimmäisessä koiranäyttelyssään pentuluokassa ja oli rodun paras ja sai kunniapalkinnonkin. Viikon päästä on seuraava näyttely, mutta siellä kilpakavereita on paljon enemmän. Saa nähdä miten käy! Sitä ennen telmitään mustikanvarpujen seassa ja nautitaan nuoren koiran uteliaasta elämästä.

Luonnon helmassa

 

Viikko on vierähtänyt mökillä kevättä ihmetellessä. Hiirenkorvat ja silmut kasvavat vauhdilla, kevätkukat ovat ilahduttaneet kukinnoillaan, ja linnut laulavat kilpaa pesiään rakennellen. Hurmaavaa aikaa!

Ensi kerran esikasvatin taimia, hankin siemenperunoita ja aloitin aamu-uinnin. Nyt on hauska seurata, tuleeko taimista kukkivia krasseja, kasvaako peruna metsän keskellä lehtikasassa, kuten on väitetty, ja jaksanko joka-aamuista uintia. Olen innokas uimari muuten, mutta aamut eivät ole illanvirkulle sitä parasta aikaa tähän hommaan. Nivelille kylmä vesi tekee todella hyvää. Katsotaan, kuinka käy, mutta ainakin ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Eläkeläisellä aikaa löytyy kaikennäköiselle uudelle, ja erityisesti näille suloisille hitaille aamuille.

Otin käyttöön Muuttolintujen kevät -sovelluksen. Muuten mukava, mutta tekoäly antaa ihan kummallisia vaihtoehtoja kuullulle visertäjälle. Hyvin pitää itsekin olla perillä laulajan lajista, ettei hyväksy ihan outoa otusta määritykseksi. Lisäksi paikannus aiheuttaa meillä ongelmia. Tietyssä kohtaa, mökkitiellä, paikannus osui oikeaan kohtaan kartalla. Mökin pihalla tehtyihin nauhoituksiin paikannus näkyy kartalla keskellä järveä (!) tai monen kilometrin päässä ihan väärässä paikassa. Tekoäly näyttää olevan nimensä veroinen, eikä kyllä vedä vertoja ihmisälylle - ainakaan tässä puuhassa.

Nyt satelee, mutta käki jaksaa kukkua. Mikäs sen mukavampaa kuultavaa luonnon keskellä!

Veden äärellä

 

Sää lämpeni täksi viikoksi. Auringonpaistetta, linnunlaulua, kauniita iltoja ja aamuja... Veden äärelle oli päästävä!

Minne me muutamme kesäksi majan?

Missä me vietämme suvisen ajan?

Rannalla kauniilla havisevalla  

ja kaislat taipuvat tuulen alla.

Peippo ja rastas jo tekevät pesän.

Siellä me vietämme koko kesän!

Ihan tarkkaan en muistanut koulun lukukirjassa ollutta vanhaa runoa, en edes tekijää. Laitoin omasta päästä unohtuneet kohdat. 😊

Mikä ilo saapua kesän viettoon viikolla, jolloin saa kolme kertaa vetäistä lipun salkoon ihan virallisesti -  eikä vain silkasta kevään riemusta!

Kruunajaisissa

 

Britannian suuri päivä Suomessa valkeni ihanan aurinkoisena. Lähdin aamulla vauhdilla ostamaan orvokkeja ja kävin laittamassa haudat kevätkuntoon. Varsinkin isovanhempieni haudalla kauniissa kirkkoniemessä ihastelin Suomen suloista kevättä kylmän sääjakson jälkeen. Kotiin oli kuitenkin kiire juhlistamaan Charles III kruunajaisia.

(kuva Yle TV 1)

Olihan kruunajaistilaisuus hienoa seurattavaa. Päätin katsoa sen televisiosta ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Eipä sitä usein tällaisesta spektaakkelista pääse nauttimaan.

Oli hienoa nähdä, miten kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa vielä pidetään kiinni perinteistä. Puitteet olivat historiallisen upeat, samoin seremonia. Musiikki - sekä vanha että uusi - oli juhlallisen kaunista, jota välillä kuuntelin ihan liikuttuneena. Britannia pisti parastaan kehiin.

Charles oli rauhallisen oloinen, mutta Camillaa selvästi jännitti. No, ei ihme: Kerrankos sitä kuningattareksi kruunataan!  Vähän huvitti, kun selostaja kertoi Charlesin matkalla tottuneesti vilkuttavan reitin varrella hurraavalle kansalle. Mikäs on vilkuttaessa, kun on sitä taitoa jo 70 vuotta harjoitellut.

Kruunajaislounaalla nautin nuudelia ja kanaa sekä jälkiruokana jäätelöä, sillä jääkaapin tarjonta alkaa olla varsin niukka mökille siirtymisen lähestyessä. Väritön, keittiön hanasta laskettu juhlajuoma nautittiin kuitenkin jalallisesta lasista suuren päivän kunniaksi.

Kun kuningas ja kuningatarpuoliso astuivat kullattuihin vaunuihinsa kotimatkaa varten, minä istahdin omaan pirssiini ja käänsi auton nokan mökkiä kohti. Siellä tyyni järvenpinta odotti mökkisiivouksen jatkajaa. 

Niin muuttui juhla karuksi arjeksi, tosin ihanassa säässä. Pääasia tässä päivässä oli kuitenkin, että Charlesilla on vihdoin kruunu päässään pitkän odotuksen jälkeen. God Save the King!