Glamouria

 

Tällä viikolla on ollut työhön liittyviä hauskoja tapahtumia. Keskiviikkona kävimme herkuttelemassa paikallisessa kahvilassa osana tyky-toimintaa, ja torstaina oli vuorossa ammattiyhdistyksen tarjoamat kahvit Gustaf-museon Glamour-näyttelyn yhteydessä. 

Näyttelyssä oli teatteri- ja elokuvapuvustamo Tirelli Costumin palkittuja pukuja tunnetuista  klassikkoelokuvista.

Vau, kyllä olivat hienoja! Maria Callas, Mattia Sbragia, Donald Sutherland, Kristin Scott... Arvostettujen näyttelijöiden sekä oopperalaulajien nimiä vain vilisi kylteissä.

Pukuja sekä muita asusteita oli tutuista produktioista: Englantilainen potilas, Amadeus, Ludwig II, Casanova, Kristuksen kärsimyskertomus, Medeia, Anna Karenina, Kuinka äkäpussi kesytetään... Tuttuja nimiä monilta vuosikymmeniltä.

Tuntui hauskalta ajatella, että juuri näitä pukuja näyttelijät olivat oikeasti kantaneet päällään filmauksissa ja esityksissä.

Hmm... Naisten uumat näyttivät todella kapeilta. 

Museossa oli myös mielenkiintoinen ateljee ompelutarvikkeineen.

Kierroksen päätteeksi oli tarjolla kahvin kanssa suolaista tai makeaa. Minä valitsin tällä kertaa herkullisen suolaisen piirakan, jossa oli paistettua tomaattia, pinaattia ja vaikka mitä muuta herkkua. Kaikkea en edes tunnistanut nimeltä.

Näyttely oli mielenkiintoinen ja sisälsi ruhtinaallisesti kauneutta korona-arjen vastapainoksi. Museokierroksen turvallisuuteen on tietenkin huolellisesti panostettu ja iltapäivä oli hiljainen. Sain ihan yksin kiireettömästi vaellella näyttelytilasta toiseen.

Näyttely on tarjolla 10.1.21 saakka. Kannattaa tutustua!

Elokuvia

... ja hyviä sellaisia katselin loppiaisviikonloppuna. Joskus menee puoli vuotta enkä katso yhtään elokuvaa, joskus tulee rysäyksellä monta.

Perjantai-iltana näytti Yle Teema & Fem -kanava todellisuuspohjaisen australialaiselokuvan  Tracks vuodelta 2013. Se kertoi Robyn Davidsonista, joka sai 1970-luvulla päähänsä taivaltaa Australian aavikon halki kamelit ja koira seuranaan. Matka ei ollut mikään lyhyt: 2700 kilometriä.

Elokuva oli mukaansa tempaava, kauniita maisemia täynnä, vaikkakin joitain ennalta arvattavia juonenkäänteitä sisältävä. Ihmetystä herätti tarina, joka siis oli tosi: yksin naisena aavikolla vain eläimet seurana, kuumuus ja loputon patikointi! Pidin elokuvasta ja sen rauhallisesta temposta.

Loppiaisena katsoin samalta kanavalta Mr. Turnerin (Britannia 2014). Elokuva kertoi maisemamaalari William Turnerista, joka oli impressionistien edelläkävijä. Timothy Spall tulkitsi omaperäistä taidemaalaria elämänmakuisesti ja on saanut mm. Cannesissa roolistaan palkinnonkin. Tämänkin elokuvan rauhallinen rytmi ja hienot maisemakuvaukset - niin luonnossa kuin kankaallakin - vangitsivat katselijan ruudun ääreen. Hyvä elokuva!

Eilen kävin elokuvissa katsomassa uuden suomalaisen Viulistin. Se kertoo huimaa uraa tekevän viulistin vammautumisesta niin, että hänen pitää vaihtaa solistin työt opettamiseen. Elokuva kertoo haaveiden hajoamisesta, unelmien toteuttamisesta "hinnalla millä hyvänsä" sekä klassisen  musiikkimaailman huipulla olemisen ja sinne pääsemisen kovuudesta.

Paavo Westerbergin elokuvassa juonen lisäksi oli johtavana ajatuksena kuvata soitinkohtaukset niin, että soittaminen ja orkesterin johtaminen näyttäisivät aidoilta. Niinpä näyttelijät oikeasti opiskelivat soittamista ja orkesterin johtoa - Olavi Uusivirta päähenkilönä, viulisti Antin esittäjänä jopa puoli vuotta. Lopussa soittoa harjoiteltiin tuntitolkulla päivässä. Musiikillisena neuvonantajana elokuvassa toimi Sanna Salmenkallio ja varsinaiset Mendelssohnin e-mollipianokonserton solistiosat soitti elokuvassa Oskari Eirola ja Tami Pohjola Stradivariuksellaan. Elokuvassa näkyvät lähikohtauksissa Eirolan kädet. Uusivirta opetteli kuitenkin itse soittamaan viulullaan kaikki tarvittavat kohdat. Hurjaa työtä niin lyhyessä ajassa!

Kapellimestaria elokuvassa esitti Silta-sarjastakin tuttu Kim Bodnia. Hänen johtamisensa oli oikean kapellimestarin Eero Lehtimäen "matkimista" ja oma taitolajinsa sekin.

Elokuvaa oli metka seurata juuri siitä syystä, että se sisälsi klassisen musiikin aiheen, ja väkisinkin ajatus harhaili näyttelijöiden soittamisen havainnoinnissa. Hyvin he selvisivät, ehkä viulistit paremmin kuin orkesterin johtaja. Pidin tästäkin elokuvasta - ja musiikki oli tietenkin ihanaa.

Nyt on elokuvia urakoitu oikein olan takaa!

Vihjeitä

                        

Lauantaipäivän ruokana nautittiin lammaskaalia, itsetehtyä ruisleipää sekä olutta, jota on pantu jo vuodesta 1471 lähtien. En ole mikään oluen ystävä, mutta tämä belgialainen tumma juoma sopi oikein hyvin lammaskaalin seuraksi. Jälkiruokana söimme Kolmen kaveruksen kookos-suklaajäätelöä. Kokonaisuus maistui oikein hyvältä.

                                

Perjantai-iltana katsoimme Teemalta elokuvan Mitä Maisie tiesi (USA 2012). Elokuva kertoo pienen tytön näkökulmasta perhe-elämästä, jossa vanhemmat säntäilevät työura edellä avioerokaaoksen keskellä uusine poika- ja tyttöystävineen, mutta kauheasti lastaan "rakastaen". Aina ei rakkaus riitä, jos se näkyy tekojen sijaan vain sanoina. 

Aamulehden elokuvakriitikko Pekka Eronen sanoi osuvasti: "Elokuva pitäisi ottaa osaksi äitiys- ja isyysvalmennusta saman tien." Todella hyvä ja ajatuksia antava elokuva minustakin. Merkillistä, että Henry Jamesin kirja, johon elokuva pohjautuu, on jo vuodelta 1897. 

Ainut, jota elokuvassa ihmettelin, oli suomennettu nimi. En tiedä, mikä on alkuperäinen, mutta minun korvaani tuo nimi kuulosti varsin tyhmältä. Silti se ei pilannut elokuvan sisältöä. Elokuva pyöri mielessäni vielä seuraavanakin päivänä. Kannattaa katsoa!

Vadelmaveneilyä

Vadelmaveneitä on syöty jo kauan karkinhimoon...

Tänään käytiin katsomassa suomalais-ruotsalainen elokuva Vadelmavenepakolainen, jonka on ohjannut Leif Lindblom. Elokuva pohjautuu Miika Nousiaisen esikoisromaaniin ja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka lapsesta lähtien ihannoi Ruotsia ja myöhemmin kokee syntyneensä väärään kansallisuuteen.

Päähenkilö, jota esittää Jonas Karlsson,  tapaa ruotsalaisen psykologi Mikael Anderssonin, joka lahjoittaa hänelle henkilöllisyytensä. Sitten toteutuukin Mikon fantasia elämästä Ruotsissa ruotsalaisella identiteetillä varustettuna. Elokuvan Mikko on lempeä tyyppi toisin kuin romaanissa, jossa on synkkä pohjavire: Päähenkilö tekee murhia ja joutuu niistä myös vastuuseen.

Elokuva oli hauska ja kirjan idea omintakeinen sekä elokuvaksi käännettynä viihdyttävä. Ruotsalaisnäyttelijä tekee varsin hyvän roolin Ruotsiin muuttaneena suomalaisena ja on joutunut opettelemaan elokuvaa varten myös suomen kieltä. Naispääosassa on Solsidan-sarjasta tuttu Josephine Bornebusch, jonka näyttelijäsuoritukseen erityisesti ihastuin. Mukava oli myös kuunnella Tuomas Kantelisen musiikkia.

Koleaan, tuuliseen ja kosteaan sunnuntaihin sopi hyvin tämä leffa, vaikka kaikki seurueemme jäsenet eivät pitäneetkään elokuvasta yhtä paljon kuin minä.

Aikuisten poika

Ihme elokuvabuumi menossa... 

Tänään oli vuorossa Juha Lehtolan elokuva Aikuisten poika. Elokuvalla on aika rankka aihe, sillä se kuvaa 11-vuotiaan pojan selviytymistarinaa vanhempiensa kuoleman jälkeen. Poika kieltäytyy suremasta ja alkaa sen sijaan selvittää syytä vanhempiensa onnettomuuteen. 

Elokuva on hyvin elämänmyönteinen ja vauhdikaskin. Siitä välittyy vahvasti ajatus, että elämä kantaa eteenpäin ja toisesta huolehditaan. Esa Nikkilä pääosassa Oliverina on valloittava ja tekee roolinsa hyvin. Pidin elokuvasta ja se pyöri mielessä myöhemminkin pitkin iltaa.

Kävin iltapäivänäytännössä ja yllätys oli lipun halpa hinta, vain 5 euroa. Meitä katsojia ei kovin montaa ollut, illalla varmaan enemmän. Kiva, kun on taas hyviä kotimaisia elokuvia tarjolla!

Mielensäpahoittaja

Tänään kävin katsomassa Tuomas Kyrön romaaniin perustuvan ja Dome Karukosken ohjaaman elokuvan Mielensäpahoittaja. Elokuva oli koskettava ja hauska, vanhan ihmisen ajatuksiin ja kommelluksiin perustuva komedia, jossa kuitenkin elämän totuudet tulivat esille. Kuten se, miten elämä muuttuu ympärillä, mutta vanhus ei mitenkään pysy muutoksen tahdissa. Pitääkö pysyäkään?

Antti Litja näytteli pääosan hienosti. Eräs pupukohtaus toi kyllä mieleen Risto Jarvan Jäniksen vuoden, mutta ei tuo ainakaan minua haitannut. Vähän mietin katsellessa, että miksiköhän tällainen otos on mukaan haluttu. 

Tänään oli aamulla äidin kanssa härdelliä. Hän ei ollutkaan halunnut lähteä kuntouttavaan päivätoimintaan, minne hoitaja olisi hänet saattanut ja toi hyvin tiukasti esiin oman mielipiteensä. Huokaisin syvään, kun asiasta kuulin. Tilannetta selviteltiin ja jotenkin Mielensäpahoittaja sopi hyvin päivän tunnelmiini.

Huomenna taidan käydä jatkamassa leffaputkea!

Noah

Kävin tänään katsomassa kaikkialla kristittyjen mielipiteitä jakaneen elokuvan Noah. Ei vain kristityt vaan myös muslimitkin ovat elokuvaan suuttuneet.

En oikein ymmärrä, miksi on kohistu. Noah kertoo nimensä mukaisesti Vanhan testamentin kertomuksen Nooasta ja vedenpaisumuksesta arkkeineen ja eläimineen. Tietysti elokuvassa on omat sivujuonensa, mutta harvoinpa Raamattuun perustuva elokuva on orjallisesti noudattanut alkuperäisversiotaan.

Ilmeisesti ohjaaja Darren Aronofskyn ajatus Nooasta ympäristön- ja ilmastonsuojelijana sekä viittaukset punaisen lihan syömisen vaaroihin sekä sivilisaatiokritiikkiin ovat olleet liian modernia Raamatun kertomuksen tulkintaa. Toki elokuvassa Nooan kiihkomielisyys tuntuu jopa iljettävältä ja kuusiraajaiset, kiviset enkelihahmot kummallisilta sekä taistelukohtaukset puuduttavilta, mutta mielestäni elokuva on silti ihan katsottava. Varsinkin armon ja rakkauden sanoma elokuvan lopussa on puhutteleva.

Elokuva on 3D-versio. En ole aiemmin näitä katsonut ja ensimmäisenä lasien läpi tirkkiessä tulikin mieleeni, että saanko uuden migreenikohtauksen. Kieltämättä ihan hauskalta tuntui olla ikään kuin keskellä tapahtumia. Sen verran kaksi ja puoli tuntia lasit päässä kuitenkin vaikutti, että poislähtiessä aluksi horjuin kuin olisin ottanut muutaman lasillisen liikaa!

Paljon huonompiakin elokuvia on katsottu ja hyviksi kehuttu!

Presidentintekijät

Kävin tänään katsomassa paljon kohua aiheuttaneen Tuukka Temosen elokuvan Presidentintekijät. Presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjaa kuvaavan  elokuvan pääosassa ei olekaan presidenttiehdokas vaan elokuvan nimen mukaisesti taustatekijät, erityisesti kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.

Elokuva on tehnyt taitavasti taustalla olevan näkymättömän koneiston näkyväksi. Elokuva kertoo sananmukaisesti politiikasta ja vaalikampanjan taustavaikuttajista. Suurin osa elokuvasta koostuu kampanjatyöryhmän kokouksista, joissa ihme kyllä presidenttiehdokasta ei nähdä. Aikamoista julkisuuspeliä pelataan ja suunnitellaan jopa minuuttien tarkkuudella, miten missäkin tilanteessa toimitaan, sanotaan ja reagoidaan.

Elokuvaa oli aika mielenkiintoista katsoa juuri kulissien takaisen toiminnan vuoksi. En ole tullut ajatelleeksi, kuinka laskelmoivasti vaalikampanjoissa toimitaan ja mietitään kaikki vaihtoehdot ja reagointitavat ennakkoon.

Yllätyksenä minulle tuli kielenkäyttö. Kampanjatoimistossa kiroiltiin rutkasti. Myös ehdokkaasta puhuttiin suoraan ja tämä on ollut ehkä syynä siihen, että jotkut elokuvassa olleet henkilöt olisivat halunneet määräysvallan materiaaliin. Toisaalta Tujunen esiintyy elokuvassa määrätietoisena ja varsin ammattitaitoisena kampanjanvetäjänä, joten tästä näkökulmasta en oikein ymmärrä hänen tuohtumistaan.

Elokuva oli sopivan mittainen ja ihan mielenkiintoinen sen ainutlaatuisen sisäpiirinäkemyksen vuoksi. Jokainen meistä on kokenut vaalit omassa olohuoneissamme. Nyt oli hauska kurkistaa kulissien sisäpuolelle, vaikka en mikään politiikasta järin kiinnostunut ihminen olekaan.