Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. kesäkuuta 2021

Vihdoin konsertissa

 


Vaikka keskiviikkona televisiossa Suomen jalkapallojoukkueen peli oli kesken Venäjää vastaan, minä lähdin konserttiin. "Kirkkorannassa - iltamusiikkia" oli ensimmäinen mökkipaikkakunnan musiikkitapahtuma tänä kesänä. Eihän sieltä voinut olla pois!


Kirkossa esiintyi suomalais-amerikkalainen sopraano Maria Svan säestäjänään Helena Säily. Kirkossa oli pelistä huolimatta ihan mukavasti väkeä, vaikka paikka on hieman syrjässä mutkaisen hiekkatien varrella.

Olen vielä koronan vuoksi tarkka istumapaikasta, vaikka meidän seudulla viimeisestä tartunnasta onkin jo aikaa. Alkua odotellessa huomasin lähelleni tulevan muita, joten vaihdoin paikkani lähes oven suuhun. Siellä olikin hyvät turvavälit, paitsi että hyttyset eivät niitä kunnioittaneet. Parin ensimmäisen laulun ajan jouduin hiiren hiljaa läiskimään häiritsijöitä hengiltä!


Konserttiohjelma sisälsi varsin tuttuja, kesäiltaan hyvin sopivia yksinlauluja sekä kirkkoaarioita ihan siististi laulettuna. Ohjelma oli mielestäni hyvin rakennettu. Ehkä hiukan häiritsi solistin vibrato, mutta sehän on näitä makuasioita. Eniten nautin Kuulan, Kilpisen ja Merikannon musiikista, joista Kilpisen kaunis Kirkkorannassa sopi erityisen hyvin paikkaan, kun rannalla oltiin. 

Tuntui ihanalta olla oikeassa konsertissa. Edellinen kerta taisikin olla viime elokuussa. Jospa vähitellen korona painuisi taka-alalle ja voisi iloiten sekä huolettomana nauttia livetapahtumista.

torstai 6. toukokuuta 2021

Pistetty on!

 


Koronarokotus sujui sutjakkaasti. Olin juuri ehtinyt istahtaa odotustilan tuolille, kun jo kutsuttiin etuajassa sermin taakse. Henkilöllisyyden tarkastus ja sitten piikki käsivarteen. Pistos ei edes tuntunut, ja takaisin lappua lueskelemaan hetkeksi odotussaliin. 


Odottelin 15 minuuttia. Tuumailin, kuinka tehokas ja hyvin toimiva on suomalainen terveydenhoitojärjestelmä. Influenssarokotusruljanssin jälkeen taas uusi voimanponnistus ja hyvin sujuu. Kiitos terveydenhoitohenkilöstölle tehokkaasta aherruksesta! 

Suositellun odotteluajan jälkeen mitään erikoista ei tuntunut, joten lähdin kohti uusia seikkailuja...


Kotona otin elämän rauhallisesti, ja tuumailin välillä, tuntuuko jotenkin erikoiselta. Ei tuntunut ja toivottavasti mitään sivuvaikutuksia ei ilmenekään. Meistä toinen oli oikein kunnon kuumeessa ja lihassäryssä vuorokauden piikin saatuaan. Jännitystä elämässä: Katsotaan, miten minulle käy!

torstai 28. tammikuuta 2021

Niiskutukset niiskuteltu

 


Flunssa on ohitse, ja negatiivinen koronatestitulos takataskussa marssittiin taas töihin. Työntäyteinen päivä, jonka aikana ekaluokkalaiset opettelivat mm. sormivirkkauksen jälkeen virkkaamaan ketjusilmukkaa koukulla. Hih, olipa haastetta!

Viime vuonna harjoiteltiin sisarenpojan kanssa kiinteää silmukkaa yhdessä. Hän oli sairastunut juuri strategisella hetkellä ja jäi tietenkin jälkeen muista. Yhdessä harjoiteltiin, jotta saatiin luokkakaverit kiinni. Kuten kuvasta näkyy, harjoitus teki mestarin. Kieli keskellä suuta alkoi silmukat kertyä työhön ja työ edistyä. Eikä ollut yhtään kamalaa!

Lehdet ovat kertoneet tänään päivystyksien täyttymisestä, kun ihmiset ovat liikkuessaan kupsahtaneet nurin. Minäkin kieli keskellä suuta hissuttelin töihin. Piti varoa joka askelta. Yöllä sataneen lumen alla oli peilikirkasta jäätä ja suuri liukastumisen vaara. Ajattelinkin, että olisi kohtalon ivaa niiskuttamisen ja pärskimisen sekä koronatestin jälkeen kaatua työmatkalla ja joutua taas sairauslomalle. Ei kiitos!

Töihin selvisin kunnialla ja takaisinkin. Enää ei tuntunut yhtä liukkaalta kuin aamulla. Nastakengät ovat kova sana, ainakin silloin, kun ne tällä kelillä löytyvät jalasta. Tänään unohtuivat kotiin.

maanantai 25. tammikuuta 2021

Testissä taas!


Uh! Nenä tuhisee ja lihaksia särkee. Kurkku ei ole kipeä, ei paksu, mutta ei tavallinenkaan. Ei onneksi yskitä. Mutta jotain pientä flunssaa on päällä.

Ei muuta kuin tilaamaan aikaa koronatestiin. Soitin ja sain tietää, että viikonloppuna meillä ei testata, joten sain ensimmäisen ajan maanantaille. Nyt on homma hoidettu ja odotellaan - taas! No, toinen kerta vasta minulla. Tutut ovat saaneet juosta jo 5-6 kertaa, kun on pieniä lapsia perheessä, joten ei auta valittaa.

Pöydällä on 20 valkoista tulppaania. Nyt on aikaa niitä ihailla! 

perjantai 13. marraskuuta 2020

Koronatestissä

 


Keskiviikkoaamuna herättyäni tajusin, että olen nuhassa. Ei muuta kuin kännykkä käteen ja ilmoittamaan esimiehelle, että lähden koronatestiin.

Jätin terveyskeskukseen soittopyynnön, eikä aikaakaan, kun sieltä pirautettiin takaisin. Kysyttiin ensimmäiseksi, että onko minulla auto käytettävissä ja olihan se. Sain drive-in-testiajan puolen tunnin päähän.

Minä en onnekkaana ole tarvinnut vielä aiemmin koronatestiä, joten mielenkiinnolla ajelin maski kasvoilla katsomaan, millainen se on. Tikun nenään työntämisestä on kiirinyt monenlaisia juttuja... Ajoin suoraan telttakatokseen, avasin auton ikkunan ja hoitaja tuli nopeasti suojavarusteissaan selittämään testin otosta. Hän antoi myös ohjemonisteen sekä nenäliinan, jos silmät vuotavat. 

Sitten se alkoi: Tikku työnnettiin syvälle sieraimeen, sitä pyöräytettiin ja hetkessä homma oli ohi. Ei sattunut, ei vuotanut vettä silmistä eikä tuntunut edes epämiellyttävältä. Ehkä kuin olisi hieman mennyt vettä nenään. Helppo homma!

Kotona noudatin kuuliaisesti ohjetta, ja ryhdyin täyttämään Omataysin lomaketta netissä kahden edellisen vuorokauden kontakteista. Jos olisin positiivinen, jäljitystä helpottaisi valmiiksi täytetyt tiedot. Kohtaamisissa olikin muistelemista, vaikka olen käynyt vain työssä ja ruokakaupassa. 

Olin kotikaranteenissa yksin ja mietiskelin, kuinka hyvä asia tällaisessa tilanteessa on kaksi asuntoa. Toinen voi linnoittautua ylhäiseen yksinäisyyteen ja olla tartuttamatta muita. Ruokakassi tuotiin oven taakse, ja sain mm. rakastamiani hedelmiä, jotka olivatkin ihan loppu. 

Puolentoista vuorokauden jälkeen tuli tekstiviesti labrasta, jossa kerrottiin negatiivinen testitulos. En ollut osannut edes jännittää vastausta. Olin ajatellut, että koulussa kiertävä flunssanpoikanen oli minutkin saanut uhrikseen. Mutta kun ei voi olla varma, on hienoa, että heti pääsee testaukseen.

Nuha näyttää menevän nopeasti ohitse. Enää ei tarvitse edes niistää. Maanantaina pääsen taas jatkamaan töitä innokkaiden ekaluokkalaisten kanssa. Milloinkahan seuraava testikerta iskee? Näitä reissuja voi tämän talven aikana tulla enemmänkin. 

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Ensimmäinen pitkästä aikaa


Olimme keskiviikkoiltana urkukonsertissa - ja yleensäkin konsertissa - ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Tuntui niin hienolta! Kun ensimmäiset tahdit uruista kajahtivat isossa kirkossa, nousi melkein vesi silmiin, niin ihanalta tuntui kuunnella musiikkia oikeassa konsertissa. Musiikkia on kyllä kuunneltu kotona oikein urakalla viime kuukaudet, mutta sehän ei ole sama asia.

Ohjelmistossa oli 1900-luvun alun musiikkia Suomesta ja Pohjoismaista. Vaikka nämä säveltäjät eivät ole mitenkään erityisiä itselleni, nautin konsertista kovasti. Varsinkin Kuusiston ja Raition urkukappaleet olivat mielenkiintoisia ja Oskar Lindbergin sonaatti vei ajatukset Taalainmaalle. Säveltäjä on sieltä syntyisin ja hänen urkusovituksensa tutusta Vanha virsi Taalainmaalta on ollut meidän suvun siunauksissa aina loppusoittona. En hoksannut yhtäläisyyttä vielä konsertissa, vaan  osasin yhdistää nämä kaksi kappaletta samaan säveltäjään vasta myöhemmin.

Harmi, että konsertissa oli vain 8 henkilöä yleisönä. No, eipä tarvinnut pelätä koronan tarttuvan suuressa tilassa, kun olimme todella kaukana toisistamme. Ihmiset eivät vielä hoksaa, että joitain konsertteja on jo tarjolla, tai sitten eivät vielä rohkene paikalle viruksen pelossa. Nyt onkin hyvä hetki osallistua, kun yleisöä on vähän ja epidemiassa suvantovaihe. (Joka toivottavasti vain jatkuu...)

Tänään etsiskelin jo seuraavaa konserttia. Se taitaa olla Joensuussa ensi viikonloppuna.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Räntäsadetta ja arviointeja


Tänään herätessä oli maa valkeana ja räntäroikaleita satoi ulkona. Vähän masentavaa toukokuun puolessa välissä! Tosin tämä kevät on koronoineen ollut niin kummallinen, että räntäsadekaan ei yllätä.

Olemme kakkoskodissa, vaikka mökillekin olisi tehnyt mieli. Kävin siellä eilen kastelemassa orvokit, ja pihassa kukkivat vielä krookukset, narsissit ja valkovuokot. Toivon pääseväni mökille helatorstaiksi, sillä meillä on töistä vapaata myös perjantai. Voisi vähitellen ajatella muuttavansa majaa kesäkotiin, kun etäopetus on ohitse.

Työarki on muuttunut kodin rauhasta taas kouluun. Käsiä pestään niin useasti, että yli yksi oppitunti lotrataan yhteensä päivässä veden kanssa. Turvaväleistä huolehditaan, ja nämä kaksi asiaa ovat nyt tärkeimpiä kouluarjessa. Ruokailemme luokissa, joten siinäkin menee aikaa enemmän kuin ruokalassa tapahtuvassa aterioinnissa. Hyvin ja rauhallisesti on sujunut, sillä olemme ottaneet toisen sisäänkäynnin käyttöön, ja mitään ruuhkia käytävässä tai eteisessä ei pääse syntymään. Luokat ovat visusti erillään toisistaan, joten aika intensiivistä yhdessäoloa on oman luokan kanssa päivät.

Tänä viikonloppuna olen tehnyt arviointeja. Kovin kauan kerrallaan ei jaksa papereita pyöritellä, joten ateriointi, päivänokoset, sukan kutominen ja lehdenluku ovat hyvin katkaisseet ahkeran aivotyön. Toivon, että sunnuntai-iltana arvioinnit olisivat valmiit ja ainakin suurimman osan oppiaineista olisin saanut jo viedyksi koneellekin. Keskiviikkoon saakka on armonaikaa...

Taas tuli opetushallituksesta uudet ohjeet koulutyölle. Saa nähdä, joudunko tekemään joka päivä sekä lähi- että etäopetusta yhtaikaa. Etäopetusaikana olin myös lähiopetuksessa, mutta se tapahtui vain joka kahden viikon välein yhden päivän ajan. Onneksi opetusta on vain vähän jäljellä. Kai nämä viimeiset kiemurat kestää vaikka päällään seisoen, kun tietää, että kesäloma on nurkan takana.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Etätöissä


Viikkoon en ole ehtinyt tänne kirjoitella. Koulujen etäopiskeluun siirtyminen oli aika iso hyppy tuntemattomaan opettajan ammatissa, varsinkin näiden pienimpien koululaisten kanssa. Tuntui, että ensimmäisinä päivinä ja viikonloppunakin painettiin hurjia päiviä, melkein 24/7. Yöunet jäivät vähäisiksi ja uusia toimintatapoja luotiin pikavauhtia.

Nyt on ensimmäinen kokonainen viikko kohta loppupuolella. Olen iloinen, että olen löytänyt omat toimintatavat luokkani kanssa, hommat sujuvat ja työmääräkin alkaa asettua kohtuulliseksi. Laitteet tosin laulavat työpäivän aikana ja vielä illallakin, mutta eiköhän tämä tästä vielä järkiinny, kun aika kuluu. Tai muuttuu vielä hurjemmaksi!  ;>)

Itse olen noin kerran viikossa lähiopetuksessa pääkoululla. Pienessä ryhmässä on kiva olla opena. Tietysti tartuntavaara mietityttää, mutta näillä säännöillä mennään, jotka yhteiskunta on antanut. Tänään olen jo suunnitellut ensi maanantaipäivänkin jo lähes valmiiksi, joten viikonlopun aion viettää ilman etäopetusta. Olohuoneen pöydälle levittäytyneen etätyöpisteen / studion aion purkaa työhuoneeseen viikonlopun ajaksi. Työhuoneen kirjoituspöytä osoittaut heti alussa aivan liian pieneksi, joten etätyö levittäytyi olohuoneen ruokapöydän ääreen.

Opetusvideoiden nauhoitus kotona on ollut hauskaa puuhaa. Teen sen suoraan iPadilla, josta on kätevä liittää peda.nettiin. Kännykän pienen ruudun kanssa en halua sohlata. Sopivaa jalustaa ei ole, joten kaiken näköisiä jakkaroita + kirjoja on käytössä, jotta oppikirjaan liittyvät hetket saa taltioiduksi. Enpä olisi uskonut tubettajan uraa omalle kohdalleni! Oppilailta on tullut ihania yhteydeottoja viestein, kuvin ja videoin. Suloista! Tänään keskustelimme jokaisen oppilaan kanssa videopuhelun välityksellä.

Ihailen joitain opettajia, jotka ovat jaksaneet omaa blogiaan päivittää tai sometella tässä häslingissä. Minusta ei ole irronnut edes yhtään kirjoitusta tänne tänä aikana. Ehkä nyt illoista alkaa löytyä hetkiä kirjoittamiselle.

Onneksi minulle tehtiin lähes 5 litraa kanakeittoa, joten sillä on hyvin ruokkinut itsensä etäopetuksen välissä. Joskus ei koko ruokailu ole tullut mieleen, vaan olen havahtunut vasta kiljuvaan nälkään. 

Liikkumisesta ja ulkoilusta pitää huolehtia kaiken koneella nököttämisen vastapainona. Ja vielä, kun saa liikkua! Millaiseksi elämä meneekään? Iloitsen kuitenkin rajoituksista, jotta tämä kamala virus saadaan aisoihin. 

Voimia kaikille ja yritetään pysyä terveinä, myös ystävät siellä Espanjassa ja muualla maailman turuilla!

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Korona, korona, korona...


Tuntuu epätodelliselta. Eipä ole ehtinyt blogiakaan päivittää.

Jo viikon ajan olen työtehtävissä varautunut tulevaan. Olemme vastaanottaneet lukemattomia tiedotteita opetushallitukselta, kaupungilta, sivistystoimelta ja omalta rehtoriltamme, miten koulussa lähipäivinä toimitaan. Uudet ohjeet ovat nopealla vauhdilla kumonneet edelliset. Kaikki on tähdännyt valmiuslakien tuloon. Samalla on jatkettu luokassa normaalia opetusta mahdollisimman iloisina, turvallisia rutiineja noudattaen - lukuun ottamatta jatkuvaa käsienpesua ja muita hygieniaohjeita.

Viime torstaina alkoi jo näyttää siltä, että historiallisia hetkiä eletään. Tänään hallituksen ministerit kertoivat valmiuslakien tulosta. Oma työnikin muuttuu totaalisesti. Millaiseksi? Sen tulevat päivät näyttävät.

Toivottavasti yleensäkin ihmiset ottavat järjen käteen ja vessapaperin hamstrauksen sijaan noudattavat meitä viisaampien laatimia ohjeita, suosituksia ja määräyksiä. Nyt ei ole itsekkyyden vaan yhteen hiileen puhaltamisen aika.

Jotkut asiat huolestuttavat. Erityisesti se, miten hoitohenkilökunta jaksaa arvokkaassa työssään. Yhteiskunta on ajanut heidänkin työnsä hektiseksi ja mahdollisimman pienellä henkilömäärällä ja hoitajien surkean pienellä palkalla tehtäväksi. Yt-neuvotteluja ja irtisanomisia on ollut jatkuvasti. Nyt meidän koko yhteiskuntamme laittaa toivonsa hoitohenkilökunnan ammattitaitoon ja jaksamiseen. Toivon ja rukoilen todella tälle ammattikunnalle voimia sekä viisautta. Ruusu heille!