Pablo mökillä

 

Kummityttö vietti Pablo-koiransa kanssa aurinkoisen mökkipäivän kanssani. Pablo on lyhytkarvainen collie ja täyttää vasta ensi kuussa vuoden. Kiltti, hiljainen, innokas ja touhukas oli koiranuorukainen ensivisiitillään mökkimaisemissa.

Pablo puuhasi mökkipihassa koko ajan jotain: nuuski, hölkytteli, pomppi itikoiden perässä ja tutki innolla kieli pitkällä joka paikan. Tennispalloa olisi noutanut vaikka kuinka pitkään. Vain sisällä malttoi asettua aloilleen. 

Perheen toinen, vanhempi koira Luca jäi kotiin nauttimaan rauhasta, kun villivarsa oli muualla. Luca on ollut minun kanssani joskus mökillä kaksistaankin, kun omistajat ovat olleet reissussa. Se on huomattavasti rauhallisempi pakkaus, kun ikää on jo enemmän. Kivoja koiria molemmat!

Koiranäyttelyssä

 

Meidän kaupungissamme järjestettiin viime viikonlopun helteessä lähes 1200 koiran koiranäyttely. Sisarentyttö tuli Joensuusta oman samojedinsa kanssa entiseen kotikaupunkiinsa näyttelyyn, kun muutenkin vietti täällä lomaviikkoaan.

Huh, huh, johan oli sutinaa! Ravirata täyttyi autoista, ihmisistä ja koirista. Kissanäyttelyt ovat vielä hyvässä muistissa, kun niitä aikoinani kiersin vuosikymmenen ajan ulkomaita myöten, mutta nämä ovatkin ihan toinen juttu. Silmät pyöreänä katselin koirien juoksutusta kehässä ja koirien hallitsemista kehän ulkopuolella. Isoimpien rotujen omistajilla piti olla ihan voimiakin, jotta saivat koiran pidettyä hallinnassa haukkujaisten keskellä. 

Meidän Freya käyttäytyi mallikkaasti. Ei haukkunut kertaakaan ja oli nuoresta iästään huolimatta tosi rauhallinen. Kehässä sujui ok, ja erinomainen tulos saatiin junnuluokassa. Koko "suku" oli paikalla kannustamassa. 😂

Onneksi katsomon edessä oli paljon varjopaikkoja, joten koirien ei ollut pakko oleskella kuumalla hiekkakentällä, johon oli noussut telttakyläkin poikineen. Teltoissa koiria harjattiin ja valmisteltiin kehää varten. Jotkut omistajat ottivat homman ihan tosissaan, toiset rennommalla meiningillä. Järjestelyt tuntuivat sujuvan sutjakkaasti, ja ihmettelin iloisena ulkopuolisen silmin maksuttomuutta: Ei tarvinnut ostaa lippua eikä edes maksaa auton parkkeerauksesta.

Koko näyttelyn parhaaksi valittiin Best In Show:ssa rottweiler Heizelwood Vito. Onnea!

Koirahoitajana

 

Olin viisitoista vuotta sisareni perheen koiran Nellan varahoitaja. Paljon on muistoja sekarotuisesta, jo edesmenneestä koiraneidistä, jonka kanssa vietettiin ikimuistoisia hetkiä. Nella on haudattu mökille.

Nyt on suvun nuorisosta tyttäret kasvaneet aikuisiksi ja heillä on omat, nuoret koirat. Kummityttöni Anna on Riikassa kesälomamatkalla, joten sain hänen Luca-colliensa hoitoon mökille ensimmäistä kertaa muutamaksi päiväksi. Lucalla on nyt mahtava karva, ja koko koira näyttää sen vuoksi muhkeammalta kuin todellisuudessa onkaan.

Luca on sielultaan luonnosta nautiskelija. Se on pennusta lähtien istunut pää kallellaan ulkona, kuunnellut linnun laulua ja katsellut perhosia. Tänään se viihtyi ainakin tunnin ulkona laineen liplatusta ja luonnon hiljaisuutta kuunnellen. Metsästysviettiä sillä ei ole lainkaan.

Eilen illalla myöhään käytiin vielä iltapissillä ja pihassa loikki iso rupisammakko. Luca ihmetteli sitä pitkään ja kävi vielä aamullakin tutkimassa, löytyisikö otus samasta paikasta. Tiedä häntä, mitä yllätyksiä vielä yhdessä löydetään!

Koiravieras

 

Samojedi Freya kävi vierailulla. On se kiltti ja suloinen pakkaus!

Tässä harjoiteltiin näyttelyitä varten.

Taitaa aikaa vierähtää, ennen kuin seuraavan kerran tavataan.

Isäntäväen suloisuus

 

Pidän hurjasti kaikista eläimistä. No, totuuden nimissä en ihan kaikista, mutta karvaiset kaverit yleensä vievät sydämeni. Kylään mennessä tämä koiruus tuli heti ystäväksi, vaikka ensimmäisen kerran vasta tavattiin. 

Meidän suvun nuorilla on toinen koira jo yksivuotias ja toinen taitaa lähestyä kohta puolta vuotta. Ihania molemmat! Ehkä näen lähiviikkoina nuorimmaista - samojedineitiä. Se kasvaa ihan hurjaa vauhtia.

Niin, nykyään on yleistynyt käyttää eläimestä pronominia "hän". Minulle eläin on kyllä aina "se", vaikka omistaja hieman kohottaisi kulmiaan. Sanoin aina, että en ole omille kissoille missään tapauksessa äiti tai mamma, ja silloin omakin oli aina "se". 

Hmmm... Kylläpä tulikin ikävä meidän jo edesmenneitä kissakavereita Ossia ja Kuuta. Illin kuvaa ei nyt tähän hätään löytynyt.

  

Meidän suvun uudet tulokkaat

 

Meidän suvun nuoret ovat saaneet "perheenlisäystä". Vuosi sitten tupsahti collien pentu Luca kummitytölle, ja pari viikkoa on kummitytön siskon luona asustellut samojedin pentu Freya. Suloisia otuksia!

Rapsutukset molemmille, niin Tampereelle kuin Joensuuhunkin. Jouluna tavataan!

Suvun uusi nelijalkainen

 

Kummityttöni on ottanut koiran. Perheen vanha sekarotuinen kuoli vuosi sitten ja kyllä Nellaa surtiin. Kummityttöni asuu jo omillaan, tekee graduaan ja valmistuu luokanopettajaksi keväällä. Hän oli sitä mieltä, että nyt tai ei koskaan! Kun opiskeluja ei ole oikeastaan muuta jäljellä kuin gradun teko, on aikaa olla pennun kanssa ja opettaa sitä tavoille.

Tricolor collien pentu oli tietenkin pienenä aivan syötävän hurmaava veijari. Nyt se on jo puolivuotias nuori herra. Siitä on paljon iloa, mutta tietenkin myös vaivaa. Nyt kuulemma taistellaan rappusten pelon kanssa, mutta muuten sujuu hyvin. Luca on hiljainen, ystävällinen, ei hauku ja ohittaa lenkillä toiset koirat uteliaan kauniisti rähjäämättä. Sitä on myös helppo pitää vapaana. Omapäinen uros se on, mutta eiköhän ikä tee tehtävänsä. Siitä tulee varmaan oikein kiva koira, kunhan kasvaa ja saa koulutusta joka päivä lisää. Nyt jo pentuaika kertoo paljon tulevasta.