Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vilna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vilna. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. lokakuuta 2023

Toinen toistaan upeampia kirkkoja

 


Vilna on täynnä kirkkoja. Muistan lukeneeni, että vanhan kaupungin alueellakin on lähes kolmekymmentä kirkkoa. Suurin osa on katolisia, mutta myös ortodoksikirkkoja kävimme katsomassa. 


Kirkot olivat kauniita ulkopuolelta, mutta sisällä kirkkosalien upeus, värikkyys ja taideteosten runsaus saivat luterilaiseen yksinkertaisuuteen tottuneen vierailijan silmät rävähtämään hämmästyksestä, kuten aina katolisissa ja ortodoksisissa maissa vieraillessa.




Vilnan katedraali, Liettuan tärkein kirkko, lakkautettiin Neuvostovallan aikana ja muutettiin taidemuseoksi. 1980-luvun lopulla se palautettiin takaisin kirkolliseen käyttöön ja kadonneet pyhimysten patsaatkin laitettiin alkuperäisille paikoilleen. Yleensäkin kirkkoja pidettiin kommunismin aikana vaikkapa varastoina ja urheiluhalleina, jopa yhdessä oli ateismimuseo.





Kävimme sisällä yhdeksässä kirkossa, mutta varmaan ohitse kuljimme toisesta mokomasta. Osa kirkoista oli luostarikirkkoja, joiden pihalla ja sisällä nunnat sekä munkit kulkivat pitkät helmat liehuen.


Vaikka liettualaiset ottivat Euroopan viimeisenä kansana vastaan kristinuskon, he ovat siitä lähtien olleet eräs maanosamme hurskaimpia kansoja. Se näkyy kirkkojen määrässä ja myös tavallisten liettualaisten pistäytymisenä kirkoissaan arjen askareiden välissä. Katselin erään kirkon viikko-ohjelmaa. Messuja oli sunnuntaina kolmeen eri kellonaikaan ja osallistujia riittää jokaiseen. 


Kirkoista kiinnostuneille Vilna on oikea aarreaitta!

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Mielenkiintoisia museoita

 Kansallismuseo


Vilnan historia on monipolvinen aina keskiajalta lähtien. Kaupunki on perustettu 1300-luvulla, ja se kuului pitkään Venäjään, sitten Puolaan ja Neuvostoliittoon, kunnes Liettua itsenäistyi vuonna 1991. Parhaiten menneisyyden kiemuroihin tutustuu kansallismuseossa, ensimmäisen hallitsijan, suuriruhtinas Gediminasin muistomerkin takana olevassa suuressa, palatsimaisessa rakennuksessa.

Museo on valtava neljine reitteineen. Kiersimme ne kaikki ja aikaa kului monta tuntia. Tutustuimme historiaan ja kulttuuriin sen eri muodoissa, näimme valtavan hienoja, viimeisen päälle restauroituja saleja huonekaluineen, ja kiipesimme katsomaan museon tornista maisemia. Mieleenpainuvin kokemus oli renesanssisalissa harjoitteleva laulajatar säestäjänään luutun soittaja. Olisin voinut jäädä koko iltapäiväksi kuuntelemaan, sillä historiallinen sali ja saman aikakauden musiikki oli hämmästyttävä yhdistelmä. 

Gediminasin torni


Museon takana kohoaa kukkulalla linnan rauniot ja Gediminasin torni, jonne pääsee rappusia pitkin tai funikulaarilla, jolla mekin menimme ylös. Kukkulalta on hienot näköalat yli koko kaupungin. Alas kävelimme rappusia pitkin.



Tornin alueelta näkyvät hyvin myös kolme valkoista ristiä mäellä, jossa surmattiin fransiskaanimunkkeja. Stalinin aikana ristit poistettiin, mutta myöhemmin ne pystytettiin uudelleen.

Kansanmurhan uhrien museo

Kansanmurhan uhrien museo on omistettu sekasortoiselle Neuvostoliiton miehityksen ajalle ja tragedioille. Entisessä KGB:n päämajassa näkee, millaisissa oloissa vangit elivät ja kuolivat 50 vuoden aikana. Murheellinen museo, mutta yltäkylläisyydessä ja vapaudessa elävälle nykyihmiselle on ihan terveellistä päästä kurkistamaan myös lähihistorian kauheuksia.  

Yliopisto



Vilnan yliopisto on perustettu 1500-luvulla. Sekin on historian havinaa täynnä, ja monenlaista mielenkiintoista löytyi sen suojista. Kirkko oli aivan upea, ja yliopiston torniin kiipeäminen jännitystä täynnä. Hissi oli rikki, joten nousimme 200 askelmaa ikivanhoja, kapeita puuportaita pitkin ylös ja viimeisen metrin tiilimuuriin hakattuja koloja pitkin. Suorastaan pelotti! Ylhäällä tasanteella oli onneksi kaiteet ja maisema silmiä hivelevä.

Illuusiomuseo

Illuusiomuseo oli ehkä hauskin vierailukohde, jossa pääsi tutustumaan monenlaisiin optisiin harhoihin. 12-vuotias oli ihan innoissaan kokemuksen jälkeen, joten tämä museo on todella mielenkiintoinen nuoremmille vierailijoille.

perjantai 20. lokakuuta 2023

Vilnan syksyssä

 


Sinivalkoiset siivet veivät syyslomalaiset parin tunnin lentomatkan päähän Vilnaan.


Hotellimme sijaitsi vanhan kaupungin kupeessa, josta oli muutama sata metriä Vilnan sydämeen. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet olivat lyhyen kävelymatkan päässä, kuten tämä presidentin palatsi.


Vanhassa kaupungissa on kauniita rakennuksia, paljon ravintoloita ja kahviloita, monta kymmentä kirkkoa ja pieniä putiikkeja, joissa on matkamuistomyymälöitä, muotiliikkeitä, taidetta ja käsitöitä. Tärkeimmät museot sijaitsevat myös tällä alueella tai sen tuntumassa.


Vanhassa kaupungissa on myös juutalaiskortteli, josta muistuttivat seinissä olevat maalaukset ja infotaulu.


Nykyisin siellä sijaitsee esimerkiksi käsityöläisten työhuoneita. Kurkistelin sisään jousisoitinten korjauspajaan, jossa puuhia olisi ollut mielenkiintoista seurata pitempäänkin.


Lippuja liehui siellä, täällä ja bongasimme useiden maiden lähetystöjä kävelyretkien aikana.


Vanha kaupunki on hienosti entisöity, mutta tämän alueen ulkopuolelta löytyy tavallisten asukkaiden Vilna, jossa on vielä paljon ankeaa betonia, harmaata ja kunnostusta odottavia alueita rakennuksineen.


Koska vietimme perillä vain 4 kokonaista päivää, käytimme sen tehokkaasti nähtävyyksiä kierrellen. Ja kyllä kannatti: Aivan upeissa kohteissa saimme vierailla. Todella näkemisen arvoinen kaupunki lyhyen lentomatkan päässä Suomesta.