Joutsenet hangella

Harrastelijataidetta

 

Aulagalleria Vikmanissa oli vaihtunut näyttely. Tällä kertaa teoksia esitteli paikallinen taideseura.

 Suurin osa töistä oli tällä kertaa tauluja, vaikka hieman keramiikkaakin oli näytillä.

Tätä maalausta tarkastelin pitkään: Jotenkin kiehtova niin sommitelmaltaan kuin väreiltäänkin.

Paikalliset taideseurat tekevät upeaa työtä, ja mikä parasta, me muutkin saamme nauttia tuloksista.

Kiitos taas kerran mielenkiintoisesta näyttelystä!

Pakkasaamu

 

Rakastan kovia pakkasia - varsinkin nyt, kun ei ole pakko lähteä auton kanssa mihinkään.

Ennen aamupalaa pitää ottaa kauniista auringonnoususta muutama kuva, vaikka samanlaisia taitaa olla jo muutama sata tiedostoissa.

Myöhemmin laitetaan toppavaatteet päälle, myssy silmille ja rukkaset käteen. Sitten vain ulos pakkaseen reippailemaan!

Unohtunut keittokirja

 

Viikko sitten kakkua leipoessani huomasin, että lempiohjevihkonen oli jäänyt mökille. Piti siis etsiä netistä vähän vastaavaa reseptiä, josta ei kuitenkaan tullut ihan samanlaista maultaan - hyvää kuitenkin.

Lauantaina lähdin hakemaan mökiltä unohtunutta vihkosta, joka on todella tärkeä minulle. Sen kirjoittamisen on aloittanut äitini ja laittanut siihen muistiin helppoja suvun ohjeita, joita on mukava kokata mökillä. Anna-mamman mustikkapiirakka on isoäitini nimellä ja tuo lämpimiä muistoja lapsuudesta, samoin ihannekakun resepti. Olen itse vihkoseen lisännyt omia lempijuttuja, ja viime vuosina tuonut sen talveksi kotiin. Osan olen kopioinut talteen kaupunkikodin reseptikirjaan, mutta jotkut ohjeet löytyvät vain "Mökin keittokirjasta".

Mökkijärvessä oli meidän kohdalla ohut jääkansi, tosin reikäinen. Kauempana ulappa vielä loiski vapaana. Luonnossa oli muutaman sentin valkoinen peite. Minulle tämä lumimäärä riittäisi kernaasti koko talveksi, mutta pahaa pelkään lumipeitteen vahvistuvan. Vesi oli todella korkealla ja jänisten jälkiä metsässä sekä pihassa. Muuten hiljaisuus oli vallannut maiseman. Kuljeskelin ympäriinsä, nautin maisemasta ja rauhasta. Ja muistin hakea sisältä sen keittokirjan!

Pieni konsertti kukkien kera

 

Päiväkävelyllä katselin kukkakaupan kauniita ikkunoita ja huomasin yhtäkkiä sellon. Siitä paikasta astelin sisälle. Tutussa puodissa oli joulukauden avaus, torttukahvit ja Autere-opiston avoimeen orkesteriin kuuluvien muutamien soittajien pieni konsertti. Tulin hyvään aikaan päiväkävelylle!

Konsertti oli juuri alkamassa. Kahvin lomassa oli mukava kuunnella sellon, huilun, viulun ja pianon yhdistelmällä iloista musiikkia. Olipa mukana myös Järnefeltin kehtolaulukin.

Lopuksi juttelin tuttujen soittajien kanssa. Oli kiva kuulla, että nuori sellonsoittaja jaksaa opiskelukaupungista saakka tulla orkesteriharjoituksiin lapsuutensa kotikaupunkiin. Lisäksi sain tiedon, että joulukadun avajaisissa orkesteri kokonaisuudessaan soittaa konsertin taiteilijaresidenssin tiloissa. Sinnepä rientää askeleeni ensi perjantaina.

Vedet korkealla

Järvien vedenpinta on todella korkealla tänä syksynä ja yhä vain nousee. Ajellessani maaseudulla otin muutaman kuvan paikoista, joissa vedenpinta oli aivan kevätkorkeuksissa. Vesi oli noussut tien viereen ja koivut kasvoivat veden keskeltä. Maalle vedettyjen veneitten perät viistivät vettä, ja jotkut olivat niin upoksissa, että vain veneen keula näkyi.

Mökkijärven pinta on jatkanut nousuaan. Onneksi meillä on korkeat rannat, joista vesi ei mitenkään pääse lähelle mökin perustuksia. Katselin ajellessani joitain kesämökkejä. Ei paljon puutu, että helmat kastuvat ja vesi nousee lattioille. 

Kun veden pinnat jäävät talven tullessa näin korkealle, mitähän tapahtuu keväällä? Paljon riippuu tietenkin tulevista sateista. En kyllä muista vuosikymmeniin tällaista syksyä vedenkorkeuksien osalta. Mutta mies- tai naismuistihan on tutkitusti lyhyt!😉 

Mielenkiintoinen kirja

 

Vihdoin ja viimein muistin hakea kirjastosta Katriina Järvisen kirjan Ruben Stiller - Siltä väliltä (Kirjapaja, 2022). Avasin kirjan, ryhdyin lukemaan ja olisin ahminut kaksi ja puolisataa sivuisen kirjan siltä istumalta, jos vain silmät kestäisivät tuntitolkulla lukemista.

Kirjailija Katriina Järvinen on tietokirjailija, psykoterapeutti, antropologi, sosiaalipsykologi ja vaikka mitä muuta. Hyvä kirjoittaja, joka osaa monipuolisella otteella luoda kokonaiskuvan kirjan päähenkilöstä. Pidin hänen empaattisesta "kynästään".

Isä juutalainen ja äiti Pohjanmaalta... Siinäpä mielenkiintoinen tausta suomalaiselle miehelle.

"Mutsini Terttu Kyllikki, tyttönimeltään Mansikka-aho, oli hyvin suurieleinen. Äitini oli oopperahahmo. Hän oli se, joka pyöritti show`ta meillä kotona. Terttu oli pohjalainen nainen potenssiin kaksi. Hän oli sellainen eteenpäin vyöryvä panssarivaunu, joka taisteli katkeraan loppuun saakka." Näin kuvaa Stiller äitiään. Ajattelin itsekseni, että näissä äidin ja pojan taisteluissa kehittyi varmaan Stillerin omintakeinen  puhetyyli selvitä joten kuten kuiville asiasta kuin asiasta. Ei ihme, että hänestä tuli koko Suomen tuntema toimittaja.

"Äiti oli erittäin taitava verbaalikko. Hän opetti mulle itsensä puolustamista tiukoissa tilanteissa. Myöhemmät otteluni Yleisradion kanssa eivät olleet mitään verrattuna niihin matseihin." Stiller itsekin myöntää äidin suuren vaikutuksen elämässään. 

Luin kirjaa mielenkiinnolla, sillä juutalainen, suomalainen mies, joka on toimittajan ammatissa, ei tule ihan heti kadunkulmassa vastaan. Varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kuvaukset, sekä näiden aikojen vaikutus Stillerin elämään, olivat koukuttavaa luettavaa, samoin kirjan loppuosa kökkötraktoreineen ja potkuineen Yleisradiosta. 

Kuitenkin kaikista hienoin juttu kirjassa oli mielestäni kuvaus Stilleristä juutalaisena Suomessa. Laajemminkin kirja kertoo kiinnostavasti juutalaisten historiasta meillä. Varsinkin Stillerin isoisän ja koko isän puoleisen suvun tarina oli hyvin koskettava. 

Kannattaa lukea! Minut kirja vei ihan mennessään, ja kuuntelen nyt Stillerin toimittamia radio-ohjelmia ihan eri valossa kuin aiemmin.

Romantiikan juhlaa

 

Isänpäiväiltaa juhlistimme urkukonsertilla, joka sisälsi romantiikan ajan urkusävellyksiä kirkkomme ranskalais-romanttisilla uruilla. Musiikin maisteri Hanna Koljonen valmistelee Sibelius-Akatemiassa urkujensoiton A-tutkintoa, joka suoritetaan kuluvan syksyn aikana. Tämän iltainen ohjelmisto oli osa tästä tutkinnosta.

Louis Vierne oli ranskalainen säveltäjä ja Pariisin Notre-Damen pääurkuri. Hän syntyi lähes sokeana, joten on käsittämätöntä, kuinka hienon uran urkurina ja säveltäjänä hän tästä puutteestaan ja elämän monenlaisista vastoinkäymisistä huolimatta pystyi luomaan. Hänen musiikkinsa on huikeaa urkujen ilotulitusta ja sointivärien sekä nyanssien rikkautta. Lisäksi Viernen kuolemakin on koskettava: Säveltäjä lyyhistyi konserttinsa lopussa urkujen ääreen sydämen petettyä. Tänään konsertissa kuulimme hänen kolmannen urkusinfoniansa.

Toinen säveltäjä oli minulle ihan outo, joten piti vähän kuuklettaa: Joseph Jongen oli belgialainen urkuri, säveltäjä ja musiikkikasvattaja, jota pidetään Belgian merkittävimpänä säveltäjänä. Konsertissa soitettiin hänen sävellyksensä Sonata Eroica.

Hanna Koljosta olen kuullut aiemminkin, ja ei voi muuta kuin kiitellä nuoren urkurin taitavaa soittoa ja rikasta äänikertojen rekisteröintiä. Konsertti oli kaikin puolin nautittavaa kuunneltavaa tällaiselle ranskalais-romanttisen urkumusiikin ihailijalle. 

Opelounas

 

Paikkakuntamme eläkeläisopettajat kokoontuvat aina silloin tällöin lounastamaan yhdessä. Yksi suosituimmista paikoista on opetusravintola Bistro Intola, jossa ravintola- ja catering-alan opiskelijat valmistavat ja kattavat viihtyisässä ympäristössä runsaan noutopöydän jälkiruokineen. Lämpimät ruoat tarjoillaan suoraan pöytiin, samoin jälkiruokakahvit ja -teet. Yleensä on lounaalla joku teema. Tällä kertaa juhlittiin  isänpäivää.

Ruoka oli taas oikein hyvää, tosin aika varovasti maustettua. On hauskaa lounastamisen lisäksi vaihtaa kuulumisia entisten kollegojen kanssa, niin alakoulun osalta kuin myös ylemmiltä asteilta. Kaikki eläkeläisopettajat ovat tervetulleita, niin perusopetuksen puolelta kuin myös muista oppilaitoksista. Seuralaisenkin saa ottaa halutessaan mukaan.

Lounas opetusravintolassa maksaa 11 euroa, joka on edullinen hinta monipuolisesta ja runsaasta ateriasta. Lisäksi saa nauttia alkoholittomasta alkudrinkistä, menun esittelystä ja kohteliaasta tarjoilusta. 

Seuraavan kerran lounastamme tammikuussa, kun joulukuu pitää sisällään monenmoista puuhaa itse kullakin. 

Muistelemme...

Missä on surua, 

siinä on pyhä paikka.

(Oscar Wilde)

Lapin lumimäärissä

 

Tulihan sitä lunta kahden päivän aikana! Ei puolta metriä kuitenkaan, kuten ensin ennustettiin, mutta Lapin lumimääriin päästiin. Osassa Pirkanmaata saatiin lähes Sallan lumet, jotka ovat Lapin runsaimmat tällä hetkellä. Meillä tuli yli 30 senttiä eli ihan riittävästi.

Keskiviikkoaamu oli perin merkillinen: Pääväylät olivat joten kuten auki, mutta sivukaduille aurat eivät olleet ehtineet. Koululaiset pääsivät osaksi aurattuja pyöräteitä, mutta paikoitellen piti työntää pyörää kinoksissa. Autoilijat ohjasivat sivuteillä kieli keskellä suuta paksussa hangessa menopelejään. Onnellisia ne, joilla oli korkea maavara! 

Aamupalan aikana katselin ikkunasta, kun kadulla kolmea autoa kaivettiin tien varresta esiin ja yritettiin saada suurten lumivallien takaa liikenteeseen. Apuna olivat kolat, pitkävartiset harjat ja lapiot. Yksi ohjasi, muut työnsivät. Taisi puolen tunnin viivästys tulla työmaalle pääsyyn tai minne nyt kukin olikaan menossa. Kyllä olin iloinen, kun itsellä ei ollut kiirettä mihinkään.

Nyt lumet ovat jo kovaa vauhtia sulamassa, joten sohjoista keliä tiedossa pyhäinpäiväksi. Kaupungin keskustassa on kuitenkin niin komeat lumivuoret, että ne eivät kyllä hevillä pienene, ellei nyt viikko tolkulla pysytä plussan puolella. 

Meillä on siis kunnon talvi. Mutta kuinka kauan?