Perjantaina sain seurata lukion toisluokkalaisten Wanhojen tanssit kahteen kertaan: Ensin oppilaiden kanssa päivällä ja vielä illalla kutsuttuna vieraana. Sisarentyttäreni näytti niin kauniilta kuin vain seitsentoistavuotias voi. Puku oli erittäin onnistunut hänelle, ja tummat, pitkät hiukset kauniisti laitettu. Tädin sydän oli tietenkin aivan pakahtua hänet nähdessään!
Sali oli hienosti koristeltu ja tanssit sujuivat ihanan sulavasti, puhumattakaan komeista nuorista miehistä ja kauniista nuorista neidoista pukuineen ja kampauksineen. On se ihme, että nuoret oppivat vaikeat tanssiaskeleet ja -koreografiat niin hyvin. Mitään takeltelua en oikeastaan huomannut. Pikkuoppilaat olivat aivan haltioissaan näkemästään ja kokemastaan varsinkin, kun pääsivät vielä lattialle lopuksi pyörähtelemään ja odotettuun karkkisateeseen.
Tanssijatar kotiutui jatkoilta lauantai-iltana, ja tänään hän oli jo pelaamassa lentopalloa joukkueensa mukana sarjaottelussa. Prinsessamekot olivat vaihtuneet arkisimpiin peliasuihin. Olin katsomossa mukana ja kireä taistohan siitä tuli. Hyvää kokemusta ja oppia saivat nuoret tytöt heitä vastassa olleilta, yli kymmenen vuotta vanhemmilta konkarinaisilta.
Sunnuntain kunniaksi pelin jälkeen syötiin paistettua kuhaa ja timjami-hunajaporkkanoita. Olipa hyvää!
