Herkkuja

Paistettua kuhaa ja paljon tilliä sekä sitruunaa - herkkua.

Kiva, kun on syksy ja kynttilöitä voi polttaa keskellä päivää hämärän vähitellen vallatessa joka sopen.

Salaatti, jossa vähän kaikkea, mitä kaapista löytyi. Paahdetut pinjansiemenet kruununa. 

Ensimmäinen kunnon pakkasaamu

 

Talvi tulee... ehkä...

Naakkojen aamulento

Kesän jälkeen kaupungin yllä lentelee taas valtava naakkaparvi.

Aina aamu- ja iltahämärissä parvilento alkaa, ja on hienoa seurata niiden huimaa kyytiä ja kieppumista.

Käsittämätöntä, miten taidokkaasti linnut vaihtavat nopeasti suuntaa törmäämättä toisiinsa.

Tänä aamuna en saanut kuvaa koko parvesta, mutta ei haittaa. Mielenkiintoista katsottavaa silti!

Ikkunasta

 

Yllätys

 

Nyt on läheisten haudat laitettu syyskuntoon. Veimme loman aikana kolmelle haustausmaalle kanervia ja havuja. Äidin ja isän haudalle laitoin lisäksi jäkälääkin koristeeksi. Oli kiva istutella, kun ei ollut huono sää. Muistan vuosien varrelta vesisadetta ja jäätävän kylmää tuulta näiltä retkiltä, joiden jälkeen kuuma juoma sekä lämpimät villasukat ovat olleet tuiki tarpeellisia. Nyt ei tullut kylmä laisinkaan.

Isovanhempieni haudoille ajaessa pysähdyimme ihastelemaan kirkkotien varrella ollutta yllätystä: Peltoon oli jätetty kaura puimatta ja sen sekaan oli kasvanut kauniita auringonkukkia. Vielä nyt lokakuussakin ne loistivat keltaisena ja ilahduttivat ohikulkijoita.

Olikohan yllätys tarkoitettu ihmisten lisäksi myös eläimille? Voisin kuvitella, miten suuret juhlat puimaton pelto ja siemenet aiheuttavat keväällä lintujen palatessa muuttomatkaltaan. Eväs kelpaa myös monelle nelijalkaiselle, joten pellosta riittää iloa pitkäksi aikaa suurelle joukolle.

Mekin saimme hyvän mielen syysloman kääntyessä lopuilleen.

Lomalaisena

 

Ihana nukkua aamulla myöhään tai vain humpsuttaa yöpaidassa ilman kiirettä. Siunattu syysloma!

Nyt ei ole mitään suunnitelmia mistään. Mukava puuhailla viikon ajan sitä, mitä huvittaa. Lauantaina olimme mökillä tekemässä viimeisiä syystöitä.

Laituri otettiin järvestä jo monta viikkoa sitten, mutta laiturille menevät rappuset olivat vielä paikoillaan. Kannettiin ne talviteloille, tyhjennettiin saunasta vedet ja kiskottiin vesiputki järvestä maalle. Putket pitää vielä käydä puhaltamassa vedestä puhtaaksi kompressorilla joku päivä - sitten, kun huvittaa!   :>)

Vielä on ruskaa jäljellä. Luonto on kaunis joka vuodenaikana.

Verannalla kukki verenpisara täyttä päätä. En raaskinut sitä heittää pois, kun oli niin kaunis. Mökki alkaa muuten olla jo valmis talven viettoon.

Kaupungissa ikkunoista näkyy monenlaisia syksyn värejä. Nyt niistä pitää nauttia, sillä kohta syksy näyttää rujoimmat puolensa. Luonto riisuuntuu, sää viilenee, illat ja aamut hämärtyvät ja elämä siirtyy sisätiloihin. Ei haittaa! Jokaisella vuodenajalla on hyvät puolensa. Kun ulkona sataa ja tuulee, on niin ihana käpertyä sisällä villasukat jalassa sohvannurkkaan shaalin alle lämpöiseen.

Koirien taivaaseen

Melkein 15 vuotta iloista koiranelämää meidän suvussa...

Sisareni perheen Nella-koira jouduttiin lopettamaan viime keskiviikkoiltana. Ilmeisesti munuaiset lakkasivat toimimasta. Kaikki tapahtui nopeasti, joten suhteellisen virkeä koiravanhus ei joutunut kauaa kärsimään. Toki illalla alkanut tilanne hankaloitti, kun piti metsästää päivystävä eläinlääkärikeskus lähes 100 kilometrin päästä. Onneksi sinne pääsi nopeasti, joten Nellan ei tarvinnut pitkään kärsiä. 

Minä olin alusta saakka varahoitajana, ja Nellan kanssa vietettiin lukemattomat kerrat niin mökillä kuin kaupungissakin. Perheen tytöt antoivat minulle armollisesti omistusoikeuden toiseen korvaan - siihen, joka pentuna oli pitkään lurpassa.

Mökille sijoittuvat mukavimmat muistot yhteisistä hetkistä. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä yhdessä ja koiran juoksema matka oli tietenkin moninkertainen minun askellukseeni verrattuna: Se juoksi metsissä humputtaen omia menojaan edes takaisin ja nautti vapauden riemusta. Koko ajan se kuitenkin piti tarkasti ihmistä silmällä paimenkoiran tavoin. Nella oli kova uimaan ja pulikoi jokaisessa lätäkössä, joka lähistöltä löytyi. Järvessä vilvoittelu oli tietenkin ihaninta.

Nyt oli jäähyväisten vuoro. Perheen 9-vuotiaan pojan suru oli sydäntä särkevää, mutta onneksi ovat muistot ja kuvat lohduttamassa. 

Nella haudattiin mökille ja haudalla on iso luonnonkivi merkkinä. Voi meidän rakas Nella! Kiitos ihanista yhteisistä vuosista.

Uuvuttava viikko

 

Luonto on onneksi todella kaunis syyspuvussaan - mieli vain vähän uupunut työviikosta.

Miten nykyään viikot voivatkin olla niin kiireisiä? Mietiskelin asiaa tänään töistä kotiin lompsiessani. Työmäärä on lisääntynyt hiljalleen viimeisen viiden vuoden aikana. Uudet opetussuunnitelmat ja asioiden tarkka kirjaaminen on nykypäivää. Rikkana rokassa on vielä verkostoituminen monen sidosryhmän kanssa sekä jatkuvasti lisääntyvät, tietotekniikkaan liittyät sovellukset, ohjelmat ja vempeleet, jotka kaiken lisäksi aina aiheuttavat minusta riippumattomia pulmia. Tuntuu, että työtunnit venyvät joka päivä hurjasti. Asiakirjat odottavat laatimista, vaikka niitä naputtelen iltaisinkin ahkerasti. Kaikilla muillakin lähipiirissä näyttää olevan aivan liian paljon työtehtäviä. (Ja joillain aloilla jatkuvia lomautuksia, joka tuntuu todella pahalta!)

Tilannetta ei auta, että olen ihan työkaareni loppupäässä. Toiseksi viimeinen vuosi työssä ja armottomasti huomaan, etten ole enää yhtä nopea otteissani kuin 20 vuotta sitten. Sietokyky kiireelle ja metelille on alentunut. No, ikääntymiselle en mitään voi. Onneksi sen ymmärrän sekä siedän, ja  työpäivän jaksan hyvin. Väsymys iskee illalla kotona saamattomuutena. Osaan kuitenkin ajatella positiivisesti: Kuuluu asiaan, ettei iltaisin jaksa liehua monen asian ympärillä. 

Onneksi koronakin on hidastanut elämää ja minulle se sopii oikein hyvin. Harrastukset ovat totaalisesti tauolla. Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät sitä sure, vaan päinvastoin hiljaisuus illoissa on minulle suuri ilo. Nautin, kun saan olla kotona koko illan rauhassa päivän äänekkään härdellin jälkeen.

Viikonloppu lepäännyttää taas oivallisesti. Maanataina uusin, virkein voimin työn kimppuun!