Vilkas päivä

Joka toinen vuosi mökkirannallamme pidetään tiekokous, joka on samalla mökkiasukkaiden tapaamis- ja kahvitteluhetki. Kaksi vuotta sitten kokous oli meillä, ja tänään kokoonnuimme naapurissa. 

Itse kokousasiat sujuivat sukkelasti ja sen jälkeen kahviteltiin monenlaisten herkkujen äärellä samalla kuulumisia vaihtaen ja menneitä muistellen. Alun perin tien varressa oli neljä osakasta, nyt jo 17.

Samaan aikaan, kun olin kokouksessa, tulla tupsahti kummityttö kaverinsa kanssa skoottereilla 30 kilometrin päästä. Olin paistanut heille lättyjä ennen kokoukseen menoa, jotka olivatkin maistuneet. Tytöt eivät kauaa ehtineet kanssani olla, kun piti jo lähteä kotimatkalle. Srk:n nuorten ilta odotti.

Vähän aikaa ehdin olla itsekseni, ja sitten pikku-Samppa tuli perheensä kanssa saunomaan. Sillä aikaa, kun paistoin lisää lättyjä, muut pelasivat sikaa vanhoilla lasten pelikorteilla. Samppakin osaa jo ihan itse pelata tätä peliä.

Sampalla oli mukanaan susi, joka söi Punahilkan isoäidin. Suusta sisään ja mahasta sai isoäiti raukan pelastettua! Enpä ollut moista ennen nähnyt. Otus oli Ikeasta kotoisin, alennuskorista. Pehmoilla piti leikkiä monta kertaa. Samppa halusi yleensä olla mummo, mutta sainpa minäkin yhden kerran tämän roolin.

Oli kiva olla saunassa pienen miehen ja sisarensa kanssa. Ilta sujui nopeasti. Sadekuuro hätisti lankomiehenkin sisälle virvelöimästä. Kunnollista saalista ei tällä kertaa tullut, mutta ei haitannut. Meni nautinnon puolelle ;=)

Kerroin Sampalle, kuinka heidän Nella-koiransa kesäkuussa nappasi kiinni sisällä juosseen hiiren. Jossain vaiheessa taisin käyttää hiirestä sanaa `kuollut`. Tämän jälkeen Samppa hauskutti meitä ja kertoi pitkät tarinat enkelihiirestä, joka jahtasi häntä pitkin ja poikin. Voi tuota pienen mielikuvitusta, joka on ehtymätön aarreaitta!

Vilkas päivä takana ja nyt tiskausten jälkeen uni maittaa...

Laituri

Tuntuipa taas hauskalta, kun iltapäivällä taivas selkeni ja aurinko alkoi paistaa. Riipaisin heti villasukat jalasta ;=) ja juoksin verannalle aurinkoon. Villatakki oli vieressä, ja sitä kyllä tarvittiinkin aina, kun pilvistyi. Oli kuitenkin ihana olla auringossa ja juoda päiväkahvitkin verannalla.

Illalla saapui sisareni perhe saunomaan, ja samalla laitettiin laituri. Koira melkein sai sätkyn, kun teimme erikoista puuhaa, jota se ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Paimensi meitä ja uikutti sekä ulvoi, ihan kuin joku olisi ollut hukkumassa. Lopulta se piti laittaa sisälle,

Vesi on ollut niin korkealla, että nyt vasta laituri kannatti asettaa paikoilleen. Aika syvässä se on, joten kannettiin muutamia kiviä painoksi. Huomenna täytyy vielä varmuuden vuoksi sitoa narulla kiinni.

En ole halunnut keikkuvaa ponttoonilaituria meille, sillä en erikoisemmin välitä sen keinumisesta. Ikivanha laiturimme on vanhanaikainen pukin päälle laitettava, joka alkaa vedellä viimeisiään. Ehkä ensi keväänä pitää hommata uusi. Kai minun sitten pitää antaa periksi ja hommata kelluva, keikkuva... Tai sitten teettää uusi, vanhalla mallilla, mutta sen suhteen taidan jäädä vähemmistöön.

Paistoin ison kasan lättyjä, taas kerran, ja ne hupenivat kovaa vauhtia parempiin suihin. Pikkumiehen juttuja oli hauska kuunnella. Hän katsoi iPadilta jotain lastenjuttua, jossa yhtäkkiä oli kova ääni. Samppa laittoi kädet korvilleen, ja kun äitinsä käski laittaa ääntä hiljaisemmalle, poika vastasi: "En voi, kun ei ole käsiä." No, ei kai, kun ne oli korvilla!

Myöhään illalla, kun pihapiiri hiljeni, oli nautinnollista olla saunan lempeissä löylyissä ja uida laiturilta liukkaan rantakallion sijaan, turvallisempaakin. Suuri kuikkaparvi sukelteli lähistöllä. Siinä oli ainakin 13 lintua. Ihana hiljaisuus oli rannassa. 

Säät alkavat lämmetä. Jo sitä on odotettukin!

Salaperäinen katoaminen

Töistä mökille ajellessa sattui hassu juttu. Olin pidemmällä suoralla ohittamassa kahta pyöräilijää, jotka menivät samaan suuntaan kuin minä. Suoran päässä oli risteys. Heti ohituksen jälkeen katsoin taustapeilistä ja ihmeekseni en nähnyt pyöräilijöitä missään. Mitä ihmettä? Minne ne hävisivät?

Ajelin pari kilometriä eteenpäin ja asia jäi vaivaamaan mieltäni. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna näin heidät lopulta makaamassa ojassa loukkaantuneena. Jos vaikkapa pyörät olivat kolahtaneet yhteen tai jompi kumpi ajanut liian lähellä tien reunaa tai auton ilmavirta horjauttanut ojaan...

Ei auttanut muu kuin kääntää auto ympäri ja ajaa paikalle katsomaan! Muuten olisin miettinyt asiaa koko illan. Ojassa ei tietenkään maannut ketään eikä pyöräilijöitäkään enää näkynyt. Arvoitus kuitenkin ratkesi: Juuri ohituskohdasta lähti oikopolku, kärrytie, joka oikaisi risteyksen toiselle puolelle. Sinne pyöräilijät olivat varmasti pujahtaneet.

Naureskelin itselleni. Hyvä minä! Että pitääkin olla näin rikkaalla mielikuvituksella varustettu olento!