Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. syyskuuta 2026

Erilaiset

 


Elise Pihlajaniemen kirja Linnanelämää keskiajan Suomessa kertoo mielenkiintoisen kuvauksen Suomen linnoista, niiden rakentamisesta ja sen ajan linnanelämästä. Lisäksi historian hämyisä elämä syttyy henkiin kirjan sivuilla ja kertoo linnanpäälliköistä, pitopöydistä ja jännittävistä käänteistä. Historia muuttuu niin eläväksi! Todella mielenkiintoista luettavaa. 

Olen jo varannut kirjastosta saman kirjailijan Ritareita, linnanrouvia ja merirosvoja: Suomen keskiajan linnanväen tarinoita. Sama aihepiiri siis jatkuu. 


Ihan toisesta maailmasta on Mikko Kohon kirja Yö, joka lankesi yllemme. Jos haluaa löytää yhteneväisyyksia, Pihlajaniemen kirjassakin välähteli sota - tämä kirja kuitenkin nykyajan selkkauksesta. Kirja on tekijänsä esikoisteos

Kohon kirjassa eletään 2020-luvun loppua. Nato ja Yhdysvallat häilyvät idän ja lännen välillä, Kiina saartaa Taiwania ja Venäjä siirtää joukkonsa Suomen rajalle. Suomi aloittaa epävirallisen liikekannallepanon, kun venäläiset vyöryvät rajan yli.

Päähenkilö kirjassa on turkulainen opettajaopiskelija Kaarlo, joka saa käskyn rintamalle. Millaista on nykyajan sota? Se käy todentuntuisena kirjan sivuilla. Luin alussa kirjaa myöhään illalla, mutta tunnelma oli niin pelottava ollessani yksin mökillä, että päätin jatkaa lukutuokioita päiväsaikaan. 

Kirja herätti ajatuksia. Vähän tuntui, että nyt ollaan jo menty parissa vuodessa sotimisessa niin eteenpäin, että osa kirjasta tuntui hiukan olevan ajastaan jäljessä. Mitä oikeasti olisi sota vuonna 2029 Suomessa? Toivottavasti sitä emme koskaan koe!

Ajatuksia herättävä lukukokemus!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Kiinalaista työntekoa

 


Luin viime päivien aikana kiinalaisen kirjailija Hu Anyanin kirjan Pikalähettinä Pekingissä Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Suomeksi kirja on julkaistu tänä vuonna.

Kirjailija kertoo omasta elämästään lukuisissa työpaikoissa valmistumisensa jälkeen. Mielenkiintoista oli lukea lähettityöstä niin ruoan kuin pakettienkin parissa. Lähetithän ovat Suomessakin tuttu ilmiö, joskin pienipalkkaista ja ehkä väheksyttyäkin työtä. Kirjailija avaa lähettityön iloja ja ongelmia, mutta myös kokemuksiaan muissa ammateissa.

Oli mielenkiintoista lukea kiinalaisesta työelämästä ja sitä kautta yhteiskunnasta. Kirjailija pidättäytyy tiukasti ahertamisen piirissä, joten olisin toivonut hieman enemmän hänen avautuvan muustakin elämänsä aloista. Tosin kirjasta sai sen vaikutelman, että pitkät työpäivät eivät mahdollistaneet juuri muuta elämää.

Tästä muistelmateoksesta on tullut Kiinassa valtaisa menestys ja käännösoikeuksien myötä kriitikot ovat kiitelleet teosta ympäri maailman. Se on valittu useissa maissa vuoden parhaiden kirjojen listalle.

"Kiinassa sukupolvi-ilmiöksi noussut teos pohtii, mitä mielekäs työ kenellekin tarkoittaa, ja kysyy, mikä lopulta tuo elämään merkityksen."  

sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

Niin hauskat kirjat

 


Luin jo aiemmin Tea Mäkipereen kirjoittaman kirjan Etelään lentävä ruutana. Nyt sain käsiini hänen toisen kirjansa Horoskoopiltaan etana. Ovathan nämä koulun koevastaukset ja kurkistukset oppilaiden maailmaan niin hulvattomia hyvän mielen juttuja.

Ruovesiläinen opettaja Tea Mäkipere on taas onnistunut julkaisemaan hauskan kirjan. Se on nopealukuinen, joten sopii niillekin, jotka eivät halua viettää aikaa päiväkaupalla saman kirjan parissa. Hihitykseltä ja naurunremahduksilta ei voi välttyä!

Ps. Monia saman kaltaisia ja varsin luovia koevastauksia me opettajat olemme kohdanneet kouluvuosien aikana omassa työssämme. Kyllä ne silloinkin toivat aina hymyn huulille. 😉

lauantai 16. toukokuuta 2026

Ranskalaista

 


Luin Anneli Vehkoon romaanin Kaksi askelta kaipuuseen. Kirja kertoo pariskunnasta, joista toinen on suomalainen ja toinen Ranskasta kotoisin. Pariskunta oli ensin asunut Suomessa, mutta lapsen lennettyä pois pesästä, he päättivät muuttaa Ranskaan miehen kotitaloon.

Kirjan kieli on rikasta ja oli mielenkiintoista lukea nykyajan Ranskan elämänmenosta, kulttuurista ja tavoista. Jotenkin vaan arvasin ennalta romaanin juonen. 

Samana päivänä, kun sain kirjan luettua, tuli Radio Yle 1:ssä Sari Valton ohjelma Miksi ranskalaiset eivät liho? Voisimmeko oppia jotain heiltä? Vieraana ohjelmassa oli ranskanopettaja Jarmo Kehusmaa ja toimittaja Annastiina Heikkilä, joka on toiminut Ylen kirjeenvaihtajana Ranskassa.

Ohjelmasta jäi erityisesti mieleen, että ranskalaiset eivät napostele ruokailujen välillä, sekä kouluruokailun vertailu suomalaiseen. Ranskassa kouluruoka on maksullista ja ehkä sen vuoksi ihan toisenlaista kuin meillä. Se mukailee soveltaen vanhoja, vieläkin käytössä olevia ranskalaisia ruokaperinteitä (alkupala, pääruoka, juusto ja jälkiruoka). Aikaa on runsaasti syödä. Toista on meillä: Puoli tuntia, josta puolet menee siirtymiseen ja jonottamiseen. Vierailijat ihmettelivätkin, kun Suomessa on liikkuvat koulut, positiiviset pedagogiikat ym., mutta ruokailuun ei kuitenkaan satsata samalla mitalla. Mutta onhan lounas meillä maksuton, joten jotain hyvää sentään. (Tosin minä en ole koskaan saanut työssäoloaikana huonoa kouluruokaa, päinvastoin! Oikein maukasta oli aina, tavallista hyvää perusruokaa.)

Tulipa tällä viikolla oikein iso pläjäys ranskalaista kulttuuria ja tapoja!

lauantai 18. huhtikuuta 2026

Pilvilinna

 


Pikkukaupunkimme ensimmäinen kerrostalo on nimeltään Pilvilinna - viisikerroksinen ja aikoinaan hurjan korkea. Se rakennettiin vuonna 1936 ja oli moderni, funkkistyylinen rakennus.

Ensimmäisellä luokalla ollessani kävelin joka päivä kouluun tämän talon ohitse. Luokkakaverini asui siellä ja olin vähän kateellinen, kun hänellä oli niin lyhyt koulumatka. Ei minullakaan kilometriä pidempi ollut, mutta kun on lyhyet lapsen jalat, niin sekin matka tuntui joskus pitkältä.

Nyt Pilvilinnan tarina on koottu kirjaksi, jonka on kirjoittanut Arto Huhtinen, yksi talon nykyisistä asukkaista. Kirjaa on painettu vain 90 kappaletta ja jokainen on numeroitu. Sain metsästettyä kirjan tälle ekaluokan koulutoverilleni ja opus on kohta matkalla kohti Espanjaa. Mukavia lukuhetkiä sinne Välimeren rannalle!

maanantai 12. tammikuuta 2026

Kun elämä saa yllättävän käänteen

 


Latasin paljon odotuksia kirjailija, yleisen kirjallisuustieteen professorin Hanna Meretojan esikoisromaanille Elotulet. Tiesin, että se kertoo syöpädiagnoosin saaneen henkilön ja hänen ystäväpiirinsä reaktioista meren äärellä, muinaistulien yössä. Itsekin syövän sairastaneena odotin mielenkiinnolla tämän kirjan lukemista, varsinkin kun tiesin kirjailijan itsensä sairastaneen hiljan rintasyövän.

"Tulet kurottavat molempiin ajan suuntiin: niillä muistellaan mennyttä ja varoitetaan tulevasta. Voiko muistella samaan aikaan niitä, jotka eivät palanneet, ja niitä, jotka ovat vaarassa kadota?"

Romaani kertoo yhdestä vuorokaudesta ystäväpiirin kokoontuessa meren rannalle, jolloin päähenkilö kertoo kohdalleen osuneesta syöpädiagnoosista ystäväpiirilleen. Kaikki reagoivat siihen omalla tavallaan, myös perheen lapset. Kirja on monikerroksinen, välillä palataan menneeseen, välillä sukelletaan mielen syövereihin ja ajatuksenvirtoihin.

Ehkä odotin liian paljon, erilaista lähestymistapaa tai... niin mitä? En tiedä, miksi lukukokemus jäi jotenkin hämmentäväksi ja sekavaksi. Ehkä kirjan tiivistäminen sivumäärältään, nyt 463, olisi helpottanut lukijan tehtävää. Nyt teos jätti hiukan merkillisen olon: ymmärsinkö, pääsinkö kirjan imuun, pidinkö? En osaa vastata, mutta ei ehkä tarvitsekaan. Lukeminenhan se pääasia on.😊

Kiitos kirjailijalle!

torstai 20. marraskuuta 2025

Laukku-Leenan matkassa

 


Kerran mökille mennessäni huomasin kylän nurmikkokaitaleella nyyttien ja nyssäköiden, laukkujen ja pussukoiden keskellä istuvan rouvan. En ollut yhtään kartalla tilanteesta, kunnes paikallislehti kertoi kylälle saapuneesta kiertolaisrouvasta. 

Huoli tietysti syntyi kyläläisissä, kun talvikin oli tulossa. Myöhemmin kuulin, että kunta oli hankkinut hänelle rivitaloasunnon. Aikansa siinä oleskeltuaan matkalainen oli taas kevään koittaessa siirtynyt ulkomajoitukseen ja lopulta häipynyt tavaroineen eteenpäin.

Kuulin kulkurin nimen vasta tänä vuonna, kun Päivi Ketolainen kirjoitti Laukku-Leenan, naiskulkurin tarinan kirjaksi. Kirja on ollut suosittu, sillä itsekin sitä jonotin kirjastosta monta kuukautta, kunnes silmiini osui lyhyellä laina-ajalla ollut versio.

Mieltä avartava ja ajatuksia herättävä tämä kirja oli. Miten yliopistossa opiskellut, paljon matkustellut, kulttuurista kiinnostunut ja äitinsä omaishoitajana hänen kuolemaansa saakka toiminut nainen päättää lähteä viettämään matkalaukkuelämää ympäri Suomen?  Pettyikö hän perinnönjakoon ja ihmisiin, vai rahanpuute tai sattumako hänet ajoi tien päälle? Kirjakaan ei siihen löydä lopullista vastausta, mutta mielenkiintoista, vaikkakin surullista luettavaa Laukku-Leenan elämäntarina on päiväkirjamerkintöineen päivineen.

Ihmisen elämä sisältää arvoituksia, jotka eivät välttämättä koskaan ratkea.

torstai 25. syyskuuta 2025

Normaaliusrodeo menossa

 


Sain kirjastosta jonottamalla Topi Borgin kirjan Normaaliusrodeo. Onhan se silmiä avaava teos, ja nostan hattua kirjailijalle hänen omintakeisesta ja selkeästä tavastaan ilmaista ajatuksiaan. Tämän kirjan lukemalla ymmärtää paremmin autistisen henkilön elämää keskellä neurotyypillistä maailmaa.

Kirjolla-sarjassa katsojia tutustutettiin Topi Borgin omintakeiseen, positiiviseen ja humoristiseen tapaan elää elämäänsä ja ilmaista ajatuksiaan. Kirjassa hän kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ajatuksiaan autismista ja sen tuomista haasteista sekä ulkopuolisuuden tunteesta ja erilaisuudesta. Rakastava ja täysillä poikaansa tukeva perhe on ollut Topin kohdalla merkittävä asia ja auttanut häntä selättämään kohtaamiaan haasteita. (Toki tämän pitäisi olla normaalia jokaisen lapsen elämässä, mutta syystä tai toisesta se ei useinkaan toteudu tämän päivän maailmassa.)

Kirjan ote on Topin tapaan positiivinen ja humoristinen. On hienoa, että hän näin jälkikäteen osaa nauraa hankalillekin tilanteille ja ammentaa ne voimavarana tulevaisuuteen. 

Kiitos, Topi, että kirjoitit tämän kirjan! Se kannattaa ehdottomasti lukea.

sunnuntai 31. elokuuta 2025

Skotlannin rannikolta

 


Olen lukenut kirjoja tänä kesänä enemmän kuin vuosiin. Se on ollutkin tosi hauskaa! Nyt lainasin Karen Swanin Kesyttömän saaren. Se kertoon nuoresta, määrätietoisesta naisesta Skotlannin karulla saarella keskellä miehistä maailmaa.

Vähän on ollut takkuista lukea alkua. Odotan kuitenkin, että kirja imaisee mukaansa ja varmasti sellainenkin hetki vielä tulee. 

torstai 26. kesäkuuta 2025

Juhannuksen kirjat

 


Kesäkuussa kuuntelin Sari Valton ohjelman "Puolinainen ja puolipahimmainen - elämää liikuntarajoitteen kanssa. Kaksi kirjailijaa kertoivat ohjelmassa elämästään. 

Arja Ahtaanluoman kirjan olinkin lukenut jo aiemmin ja suosittelen sitä kyllä kaikille. Mielettömän sisukas nainen, vaikka neliraaja-amputoituna elämä on pitänyt opetella uudelleen. Hän on esimerkki meille kaikille, jotka narisemme ja valitamme niin helposti pienimmistäkin vastoinkäymisistä.

Kaisa Viitalasta en tiennyt mitään. Päätinkin ohjelman innoittamana lukea hänen Nummien kutsu -sarjastaan ensimmäisen osan Klaanin vieraana. Historiallinen romaani 1700-luvun Skotlannista tempaisi helposti mukaansa juhannuksena sateen ropinaa mökin kattoon kuunnellessa. Nyt on jo sarjan toinen kirja varauksessa. 


Palomies Jari Saarion uskomatonta soutumatkaa Atlantin yli ja takaisin seurasin mielenkiinnolla vuonna 2023. Matkaa kertyi 11800 km ja se kesti 178 vuorokautta. Annika Hytönen kertoo kirjassa Jari Saario - soutaja Saarion elämästä ja soutumatkasta. 

En ollut lainkaan tajunnut, miten hankaluudet ja vastoinkäymiset alkoivat jo ihan Atlantin ylityksen alkutaipaleella, puhumattakaan matkan vaarallisimmista hetkistä. Olisi kyllä henkikin voinut mennä tällä seikkailulla useampaankin kertaan!

Kirjassa Saario avaa myös vaikeaa lapsuuttaan alkoholistiperheen poikana. Lapsuus osaltaan selittää hänen paloaan tehdä "suuria asioita". Kirja vei mennessään ja jätti mieleen pohtimista: Kuinka kova voi lapsen ja nuoren elämä olla ja miten suuristakin vastoinkäymisistä voi nousta hyvään elämään- tässä tapauksessa ihan mielettömiinkin suorituksiin.

Kolea ja sateinen sää ei tällä kertaa haitannut yhtään juhannuksen viettoa!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Lukuelämys

 


Jonotin aika monta viikkoa saadakseni Markus Nummen uutuuskirjan Käräjät luettavakseni. Se oli saanut paljon kehuja, joten halusin itsekin siihen tutustua. Ja kyllä kannatti!

Käräjät on aivan huikea lukuelämys. Nummi oli haastatellut aikoinaan äitiään ja tätiään suvun historiasta C-kasetille ja palasi haastatteluun myöhemmin. Näin syntyi idea historialliseen romaaniin, jota Nummi kirjoitti kahdeksan vuotta. Tuloksena oli 570-sivuinen romaani, joka sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kuvitteelliseen kylään, jossa käräjöidään lainvastaisista sikiönlähdetyksistä.

Kylän käräjät ei mielestäni ole romaanin tärkein juoni, vaan minua kosketti yhden päähenkilön - Vilja-tädin - elämäntarina, jota kirjassa avataan vähän kerrallaan, kunnes koko tarina paljastuu. Vilja tarkkailee kylän elämää ikkunasta käsin ja hänen merkillistä elämäänsä avataan pala kerrallaan kuin dekkarissa konsanaan: Kaikki ei elämässä ole sitä, miltä näyttää!

Kirja imaisi minut täydellisesti mukaansa. Ahmin sen muutamassa päivässä ja juoni oli niin omanlaisensa sekä kirjoitustyyli ja kirjan rakenne niin nerokas, etten meinannut pystyä laskemaan kirjaa kädestäni. Kun sain kaiken luettua, se pyöri mielessäni pari seuraavaakin päivää, sillä niin väkevä oli lukuelämys.

Kannattaa tutustua, sillä nyt on synnytetty erittäin mielenkiintoinen romaani!

tiistai 18. helmikuuta 2025

Hömppää

 


Olen tammikuun alusta saakka nauttinut ylhäisessä yksinäisyydessä Suomen talvesta. Terveiset vain sinne Kyproksen aurinkoon, jossa lomailija vielä maaliskuun alkuun saakka nauttii merellisistä maisemista ja auringosta!

Niinpä olen kotona tehnyt kaikkea, mitä mieleen juolahtaa, mm. lukenut yön pikkutunneille saakka vaihteeksi kaikenlaista hömppäkirjallisuutta. No, ei Jenny Fagerlundin kirjat oikeastaan mitään hömppää ole, pikemminkin kevyitä ja helppolukuisia teoksia.

Fagerlund on tukholmalainen journalisti ja kirjailija, jonka kolme romaania luin alkuvuoden aikana: Ja elämä jatkuu, 24 pientä ihmettä sekä Kesän suuret ja pienet salaisuudet. Ihan sujuvasti kirjoitettuja hyvän mielen kirjoja kaikki tähän myllertävän maailmantilanteen keskelle.

tiistai 21. tammikuuta 2025

Kirjastosta lainattua

 


Jouluna kuumeessa pötkötellessäni luin Pirjo Hounin kirjan Sodan sellisti - Lukas Stasevskij ukrainalaisilla juurillaan. Suomalais-ukrainalainen sellisti lähti Ukrainaan muutama kuukausi ennen sodan syttymistä.

Muusikko ja dokumentaristi Lucas Stasevskij kertoo kirjassaan nuoruudestaan sekä sellon soiton opiskelusta ja noususta klassisen musiikin huipulle. Tärkeimmän osan kirjasta kuitenkin vievät järkyttävät kokemukset toisessa kotimaassaan sodan keskellä. Sellon soitto sotilaille H`ersonin korsuissa etulinjan tuntumassa tai Irpinin kaupungin raunioissa ovat koskettavaa luettavaa. Ohikulkijat pysähtyivät ja sotilaat itkivät. "En olisi uskonut, että musiikilla voisi olla niin suuri voima. Tunnelma oli aika erilainen kuin konserttisaleissa."

Kirjailijan päätehtäväksi sodan melskeessä tuli soittaa selloa lohduksi ukrainalaisille sekä tallentaa sodan tuhoja ja ukrainalaisten tuntoja niin kameralla kuin kirjoittamallakin. 

Kirjan lopussa on lyhyesti tietoa Ukrainan historian tärkeimmistä vuosista.

"Kotini seinälle olen ripustanut Kiovasta sodan alkuhetkillä otetun kuvan. Kuvassa isä Oleksandr rukoilee Ukrainan sotilaiden puolesta. Minua kuva muistuttaa päivittäin siitä, että kaikki elämässä voi muuttua pienessä hetkessä. Ja yksinkertaiset asiat ovat niitä, jotka antavat parhaiten rauhaa." 

keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Kirjasarja Tsingis-kaanista

 


Olen koko syksyn lukenut brittiläisen kirjailija Conn Igguldenin viisiosaista Valloittaja-kirjasarjaa Tsingis-kaanista. En olisi kyllä uskonut viihtyväni verisillä sotapoluilla noin 2500 sivun verran, mutta niin siinä vain kävi. Nyt on kaikki kirjat luettu.

Tsingis-kaani ja hänen jälkeläisensä tekivät Mongoliasta 1200-luvulla koko maailmanhistorian mahtavimman valtakunnan. Olemme tästä lukeneet historian tunneilla jo koulussa ja Frederik on laulanut lauluaan, mutta vasta tämän kirjasarjan myötä tajusin, miten valtavasta kaanikunnasta on aikoinaan ollut kyse. Julius Caesarin ja Aleksanteri Suuren valloitukset kalpenevat tämän rinnalla.

Kirjoittaja Iggulden on erikoistunut historiallisiin romaaneihin ja ollut hyvin uskollinen historian tutkimukselle. Toki hän on joitain kohtia muuttanut juonellisista syistä ja tuonut historialliset tapahtumat romaanin muotoon. Kirjojen lopussa on aina oma lukunsa, jossa kirjoittaja valottaa historiallista taustaa ja kertoo, miksi hän on esim. valinnut kahdesta mahdollisesta tapahtumasta juuri toisen kirjaansa varten tai muuttanut jotain nimeä toiseksi. Kirjoissa on  myös aina piirretty kartta tapahtumapaikoista, osassa myös henkilöhakemisto.

Ensimmäinen osa Tasankojen susi oli mielestäni kaikista paras. Se kertoi Tsingisin lapsuuden perheestä ja hänen nousustaan kaaniksi. Siinä ehkä pääsi kaikista parhaiten sisälle päähenkilöihin ja mongolien elämäntapaan. Kirja imu oli niin voimakas, että seuraavat neljä osaa oli myös pakko lukea. 

Ehkä jatkan saman kirjoittajan Keisari-sarjalla myöhemmin...

tiistai 22. lokakuuta 2024

Jännitystä Islannista

 


Vihdoin löysin kirjastosta Satu Rämön dekkarisarjan ensimmäisen osan Hildur. Koska olen jatkuvasti kirjojen ostokiellossa, piti odottaa kirjaston antia. Ja veihän Hildur mennessään: sujuvaa, soljuvaa kerrontaa eksoottisissa Islannin maisemissa.

Ehkä eniten pidin kirjan tapahtumapaikoista. Kun on käynyt Islannin erikoisia maisemia katsomassa livenä, kirjassa esiin tuleva luonto avautui ihan toisella tavalla. En ole kovin ahkera dekkareiden ahmija, mutta juuri Islannin vuoksi kirjaa oli mielenkiintoista lukea. 

Kyllä Rämö kirjoittamisen taitaa. Aistin myös heti alussa, että päähenkilöiden omat, henkilökohtaiset traumat eivät selviä tässä kirjassa, vaan sarja jatkuu. Nyt onkin etsinnässä kakkososa Rósa & Björk.

Ainut miinus oli kirjasta löytyvät kirjoitusvirheet. Eihän niitä paljon ollut, mutta ne joka tapauksessa häiritsivät takerruttamalla virheelliseen lauseeseen. Mihinkäs sitä ope pilkuistaan pääsee....

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Kirja äärimmäisestä yksinäisyydestä

 


Kuhmon kirjastosta lainasin Delia Owensin esikoisromaanin Suon villi laulu. Minun piti käydä katsomassa siitä tehty elokuva, mutta onneksi en ehtinyt. On paljon mukavampi lukea kirja ensin ja vasta sitten nähdä elokuva. Muuten elokuva liikaa rajaa mielikuvitusta.

Kirjailija on opiskellut eläintieteitä ja kirjoittanut ennen tätä romaaniaan elämänkerrallisia teoksia tutkijanelämästään. Eläin- ja luontotietous kyllä näkyi hienosti hänen esikoisromaanissaan.

Kirja on nuoren, yksinäisen tytön kasvukertomus, mutta samalla rikosdekkari. Se on runollinen, vangitseva, hätkähdyttävä, liikuttava ja samalla myös rakkauskertomus. Hieno lukuelämys, jota lämpimästi suosittelen. Moni on ehkä nähnyt elokuvan, joka minulla on vielä edessä...

torstai 18. heinäkuuta 2024

Konserttien lomassa


Kirjastosta osui käteeni aivokirurgi Juha Hernesniemen muistelmat vuodelta 2022. Kirja on lähes 500-sivuinen ja erittäin mielenkiintoinen. Olen aina ollut kiinnostunut lääketieteestä, joten tämä kirja oli oiva valinta konserttien lomassa luettavaksi.

Juha Hernesniemi kertoo kirjassaan lapsuudestaan, opiskeluajastaan Sveitsissä, työajoistaan Suomessa ja maailmalla sekä lukuisista potilaskohtaamisista, niistä onnellisesti päättyvistä, mutta myös rehellisesti hyvin traagisista leikkauksista ihmiskohtaloineen. Kirjasta välittyy syvästi neurokirurgiasta kiinnostunut, hämmästyttävän taitava huippukirurgi sekä potilaistaan välittävä lääkäri.

Juha Hernesniemi kuoli vuonna 2023 75-vuotiaana. Hänellä olisi varmasti ollut vielä runsaasti annettavaa rikkaasta tietotaidostaan neurologisten aivoleikkausten saralta. "Tästä Kiinan kaudestakin tulee tietenkin joskus loppu. Kaudesta ja minusta. Pääskyset tulevat aina, joka kevät. Eivät samat, mutta tulevat." 

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Minne ikinä menetkin

 


Luin juuri Lina Nordquistin esikoisromaanin Minne ikinä menetkin. Kirja on äänestetty Ruotsissa Vuoden kirjaksi 2022. Kirjailija on ruotsalainen kansanedustaja ja lääketieteen tutkija ja mielestäni varsin kelpo, omintakeinen kirjoitustyyliltään. Kirja imaisi mukaansa ja luin sen kahdessa päivässä, vaikka sivuja oli lähes 400 ja fontti aika pientä. 

Minne ikinä menetkin -romaani kertoo rinnakkain kahden naisen tarinan, toinen 1900-luvun alusta, toinen 70 vuotta myöhemmin. Aluksi oli hiukan vaikea päästä juonesta kiinni, kun kahden tarinan henkilöt piti pitää koko ajan mielessä. Kun lukeminen eteni, kirja imaisi mukaansa, enkä olisi malttanut sitä kädestäni laskea.

Kirja kertoo Unnan ja Kåran tarinat. Unnan tarina alkaa Norjasta ja päätyy Ruotsin Hälsninglandiin pieneen torppaan, missä Kårakin myöhemmin elää. Molemmilla on koettelemuksensa ja salaisuutensa. Tämä historiallinen romaani kertoo hyvin paljon naisen asemasta ennen, perheen keskinäisestä riippuvuudesta ja rakkaudesta. Tumma perusväre säilyy, joten ihan helppoa kirjan lukeminen ei ole. Silti se on niin mielenkiintoisesti kirjoitettu, että uteliaisuus pysyy yllä loppuun saakka. 

Onneksi tämä osui käteeni kirjaston hyllystä!

maanantai 20. marraskuuta 2023

Unohtunut keittokirja

 


Viikko sitten kakkua leipoessani huomasin, että lempiohjevihkonen oli jäänyt mökille. Piti siis etsiä netistä vähän vastaavaa reseptiä, josta ei kuitenkaan tullut ihan samanlaista maultaan - hyvää kuitenkin.

Lauantaina lähdin hakemaan mökiltä unohtunutta vihkosta, joka on todella tärkeä minulle. Sen kirjoittamisen on aloittanut äitini ja laittanut siihen muistiin helppoja suvun ohjeita, joita on mukava kokata mökillä. Anna-mamman mustikkapiirakka on isoäitini nimellä ja tuo lämpimiä muistoja lapsuudesta, samoin ihannekakun resepti. Olen itse vihkoseen lisännyt omia lempijuttuja, ja viime vuosina tuonut sen talveksi kotiin. Osan olen kopioinut talteen kaupunkikodin reseptikirjaan, mutta jotkut ohjeet löytyvät vain "Mökin keittokirjasta".


Mökkijärvessä oli meidän kohdalla ohut jääkansi, tosin reikäinen. Kauempana ulappa vielä loiski vapaana. Luonnossa oli muutaman sentin valkoinen peite. Minulle tämä lumimäärä riittäisi kernaasti koko talveksi, mutta pahaa pelkään lumipeitteen vahvistuvan. Vesi oli todella korkealla ja jänisten jälkiä metsässä sekä pihassa. Muuten hiljaisuus oli vallannut maiseman. Kuljeskelin ympäriinsä, nautin maisemasta ja rauhasta. Ja muistin hakea sisältä sen keittokirjan!