Näytetään tekstit, joissa on tunniste adventtiaika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste adventtiaika. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. joulukuuta 2021

Adventtikalenteri


Minulla on adventtikalenteri joka joulunalus - ollut aina. Aihe vaihtelee. Kalenterin pitää olla vain kuvasellainen, muita en huoli, Mieluiten ottaisin kalenterin, joka alkaa adventista, mutta niitä ei taida enää kovin montaa olla, paitsi partiolaisten kalenteri. Sen vein tänä vuonna kouluun. Joulukalentereihin on tyytyminen, joissa avataan luukku joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien.

Nyt minulla on Raija Nokkalan piirtämä. Kissa-aihe sopii hyvin, sillä olihan minulla 25 vuotta aina jaloissa pyörimässä joku naukuja. Kissaelämä oli hauskaa, mutta enää ei meidän taloudessa karvaturreja pyöri, vaikka kovin paljon eläimistä pidänkin. Viimeisen kissan kuoltua huomasi, kuinka helppoa elämä on ilman eläimiä. Varsinkin, kun aina on asuttu useampaa kotia niin maalla kuin kaupungissakin, mikä eläinten kanssa on hankalaa.

Elämäni ensimmäisen adventtikalenterin luukkuja 60 vuotta sitten en osannut itse avata. Olin alta vuoden ikäinen. Äiti säästi kalenterin, jossa joulupukki ja muori kiikuttavat kehdossa pientä tonttuaan. Jotenkin hellyyttävä kuva, kun ajattelee äitiä ja isääni esikoisvauvansa kanssa viettämässä ensimmäistä joulua. Tämä vanha kalenteri on minulla säästössä jossakin - muistaisinpa vain, missä!

torstai 2. joulukuuta 2021

Silmäniloa


Joulukukat ovat niin kauniita. Halusin nuppulla olevan valkoisen amarylliksen jo reilusti ennen joulua. Nyt tuntuu hauskalta, että se on juuri itsenäisyyspäiväksi availemassa nuppujaan. Kun täällä sairauslomalla könkkäilen keppien kanssa ja elän hidastettua elämää, on aikaa ihailla kauniita joulukukkia.

Tuntuu mukavalta elää adventin aikaa. Jouluvalot, kukat, laulut ja lähestyvä loma - hetken irtiotto työasioista - voimaannuttavat syksyn pimeässä puurtajaa. Tunnistan olevani  "jouluihmisiä", joten talven mukavinta aikaa eletään. Ja talvihan nyt on alkanut joulukuun myötä. Ihanaa pakkassäätä ja maa himpun verran valkoisena!

tiistai 17. joulukuuta 2019

Piparitaidetta


Yläkoululaiset olivat taas väsänneet piparkakkutaloja edellisten vuosien malliin. Meidän pikkuoppilaat oli kutsuttu katsomaan ja äänestämään omasta mielestään parasta työtä. Valinnan vaikeus oli ilmeinen, sillä niin hienoja ja huolella tehtyjä työt olivat.

Oppilaat olivat aloittaneet jo loka-marraskuun vaihteessa projektinsa. Myös iltoja oli halutessaan saanut käyttää, ja kuulinkin, että monet olivat tähän mahdollisuuteen tarttuneet. Taidokkaita koristeluja, huolella mietittyjä yksityiskohtia, hauskoja oivalluksia ja upeaa arkkitehtuuria oli ihailtavana. Taideteoksiahan nämä olivat ja jokainen omanlaisensa, uniikki työ.

Kiitos hauskasta näyttelystä!

maanantai 3. joulukuuta 2018

Hoosianna soi


Sunnuntaina kuoromme lauloi kahdessa messussa ja kahdessa eri kirkossa. Tuntuu aina niin tunnelmalliselta aloittaa adventtiaika Hoosiannaa laulamalla.


Toisessa kirkossa esitettiin saarnan tilalla draamaa Jeesuksen syntymästä. Pihalle kellotapulin alle oli rakennettu hieno seimi, jossa nuket olivat aivan aidon ihmisen kokoisia. Seimiasetelma oli todella kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Adventtiajan arki tuntuu erilaiselta - vähän kuin olisi pientä juhlaa joka päivä!