Sallan museossa

 

Viikonloppuna satoi, joten suuntasimme museokortilla Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museoon. Olikin oikein kiva, pieni museo, josta löytyi paljon kiinnostavaa katsottavaa.

Pienoismalli Sallan vanhasta kirkosta, vaatteita sota-ajalta, valokuvia, monenlaista esineistöä, videoesitys jälleenrakennusajasta, täytettyjä eläimiä ja paljon muuta.

Tämä susi oli kaadettu vuonna 1978 ja oli todella ison kokoinen, vaikkakin laiha. Ei voi millään koiraksi luulla!

Vielä vanhempi, kuin oma Adlerini, jolla kirjoitin graduni puhtaaksi v. 1984!

Onneksi on keksitty kännykät!

Pullojen tuoksut tunnistettiin kaikki. Oli mukavaa, että lapsille oli leikkihuone, joka oli sisustettu 50-luvun tyyliin leluineen päivineen. Leikkiä sai ja moniin tavaroihin koskea muuallakin.

Lisäksi museossa oli pieni puoti, josta saattoi ostaa monenlaisia tuotteita kotiin vietäväksi. Me ostimme miesten flannellipaidan, joka oli "made in Finland" ja todella siistiä tekoa. Kahvilassa nautimme kampanisuista, jotka olivat oikein maukkaita.

Vettä satoi kuin aisaa, mutta meillä oli mukava museoretki.

Mielenkiintoisia museoita

 Kansallismuseo

Vilnan historia on monipolvinen aina keskiajalta lähtien. Kaupunki on perustettu 1300-luvulla, ja se kuului pitkään Venäjään, sitten Puolaan ja Neuvostoliittoon, kunnes Liettua itsenäistyi vuonna 1991. Parhaiten menneisyyden kiemuroihin tutustuu kansallismuseossa, ensimmäisen hallitsijan, suuriruhtinas Gediminasin muistomerkin takana olevassa suuressa, palatsimaisessa rakennuksessa.

Museo on valtava neljine reitteineen. Kiersimme ne kaikki ja aikaa kului monta tuntia. Tutustuimme historiaan ja kulttuuriin sen eri muodoissa, näimme valtavan hienoja, viimeisen päälle restauroituja saleja huonekaluineen, ja kiipesimme katsomaan museon tornista maisemia. Mieleenpainuvin kokemus oli renesanssisalissa harjoitteleva laulajatar säestäjänään luutun soittaja. Olisin voinut jäädä koko iltapäiväksi kuuntelemaan, sillä historiallinen sali ja saman aikakauden musiikki oli hämmästyttävä yhdistelmä. 

Gediminasin torni

Museon takana kohoaa kukkulalla linnan rauniot ja Gediminasin torni, jonne pääsee rappusia pitkin tai funikulaarilla, jolla mekin menimme ylös. Kukkulalta on hienot näköalat yli koko kaupungin. Alas kävelimme rappusia pitkin.

Tornin alueelta näkyvät hyvin myös kolme valkoista ristiä mäellä, jossa surmattiin fransiskaanimunkkeja. Stalinin aikana ristit poistettiin, mutta myöhemmin ne pystytettiin uudelleen.

Kansanmurhan uhrien museo

Kansanmurhan uhrien museo on omistettu sekasortoiselle Neuvostoliiton miehityksen ajalle ja tragedioille. Entisessä KGB:n päämajassa näkee, millaisissa oloissa vangit elivät ja kuolivat 50 vuoden aikana. Murheellinen museo, mutta yltäkylläisyydessä ja vapaudessa elävälle nykyihmiselle on ihan terveellistä päästä kurkistamaan myös lähihistorian kauheuksia.  

Yliopisto

Vilnan yliopisto on perustettu 1500-luvulla. Sekin on historian havinaa täynnä, ja monenlaista mielenkiintoista löytyi sen suojista. Kirkko oli aivan upea, ja yliopiston torniin kiipeäminen jännitystä täynnä. Hissi oli rikki, joten nousimme 200 askelmaa ikivanhoja, kapeita puuportaita pitkin ylös ja viimeisen metrin tiilimuuriin hakattuja koloja pitkin. Suorastaan pelotti! Ylhäällä tasanteella oli onneksi kaiteet ja maisema silmiä hivelevä.

Illuusiomuseo

Illuusiomuseo oli ehkä hauskin vierailukohde, jossa pääsi tutustumaan monenlaisiin optisiin harhoihin. 12-vuotias oli ihan innoissaan kokemuksen jälkeen, joten tämä museo on todella mielenkiintoinen nuoremmille vierailijoille.

Konsertti joulunajan avaukseksi

 

Viikonloppuna aloitettiin joulunaika monilla paikkakunnilla. Meilläkin oli iso tapahtuma kaupungin keskustassa. Kojuja, myyjäisiä, tempauksia, esityksiä, ja tietenkin joulupukki vieraili liikkeissä sekä kierteli kadulla.

Minä osallistuin Serlachius-residenssissä järjestettyyn Autere-opiston avoimen orkesterin pieneen konserttiin. Tarjolla oli myös glögiä ja pipareita karkkien kera.

Orkesteri aloitti komeasti Finlandialla. Lisäksi kuulimme Andante Festivon, Täällä Pohjantähden alla ja klezmer-musiikkia. Konsertti kesti noin puoli tuntia ja oli juuri sopivan mittainen joulunavauksen teemaan. Osallistujat ehtivät vielä mukaan muihinkin illan rientoihin. Iloinen konsertti ja leppoisa tunnelma, josta kiitos orkesterille sekä Mika-johtajalle! 

Kotiin kävellessä katselin ihmisvilinää ja näyteikkunoita. Kirjakaupan ikkunassa oli kiva joulukalenteri pusseineen. Mitähän niissä mahtaa olla?

Rauhoittumista

 

Työkiireiden lomassa on rauhoittavaa ja voimaannuttavaa kävellä omaan tahtiin vanhan taiteen keskellä.

Maisemat, eläimet, muotokuvat ja asetelmat saavat aivot pysäyttämään kiireisen raksutuksen ja vaihtamaan hitaammalle rattaalle.

Teki mieli heittäytyä lattialle selälleen pötköttämään kuten lapset, kun kattofreskoja ihailin.

Joutsenet ovat palanneet - ihan oikeastikin. Tässä työssä aina ihailen valkoisen eri sävyjä.

Kiitos taas, Gösta ja museokortti! Kiire laantui ja mieli virkistyi kummasti.

Oppilaiden taidetta

 

Kävin katsomassa koululaisten taidenäyttelyn Metsän rytmi Serlachius-residenssissä. Ilmava ja raikas näyttely, josta kovasti pidin.

Hienoa nähdä, kuinka pikkuoppilaidenkin työt saavat uskomattoman ryhdin ammattimaisesta ripustuksesta.

Näyttelyssä oli rautalankalintuja, runokoneella tehtyjä runoja, ryhmätyökollaaseja, videotarinoita ja mielenkiintoisia tekniikoita. Mummolakin löytyi tikittävine lepotuoleineen.

Avajaisissa oli mukana myös musiikkiopiston tanssijat omilla rytmeillään.

Ammattitaitoisella ohjauksella saa loistavia tuloksia.

Kiitos oppilaat, ohjaajat ja erityisesti Hannele!

Glamouria

 

Tällä viikolla on ollut työhön liittyviä hauskoja tapahtumia. Keskiviikkona kävimme herkuttelemassa paikallisessa kahvilassa osana tyky-toimintaa, ja torstaina oli vuorossa ammattiyhdistyksen tarjoamat kahvit Gustaf-museon Glamour-näyttelyn yhteydessä. 

Näyttelyssä oli teatteri- ja elokuvapuvustamo Tirelli Costumin palkittuja pukuja tunnetuista  klassikkoelokuvista.

Vau, kyllä olivat hienoja! Maria Callas, Mattia Sbragia, Donald Sutherland, Kristin Scott... Arvostettujen näyttelijöiden sekä oopperalaulajien nimiä vain vilisi kylteissä.

Pukuja sekä muita asusteita oli tutuista produktioista: Englantilainen potilas, Amadeus, Ludwig II, Casanova, Kristuksen kärsimyskertomus, Medeia, Anna Karenina, Kuinka äkäpussi kesytetään... Tuttuja nimiä monilta vuosikymmeniltä.

Tuntui hauskalta ajatella, että juuri näitä pukuja näyttelijät olivat oikeasti kantaneet päällään filmauksissa ja esityksissä.

Hmm... Naisten uumat näyttivät todella kapeilta. 

Museossa oli myös mielenkiintoinen ateljee ompelutarvikkeineen.

Kierroksen päätteeksi oli tarjolla kahvin kanssa suolaista tai makeaa. Minä valitsin tällä kertaa herkullisen suolaisen piirakan, jossa oli paistettua tomaattia, pinaattia ja vaikka mitä muuta herkkua. Kaikkea en edes tunnistanut nimeltä.

Näyttely oli mielenkiintoinen ja sisälsi ruhtinaallisesti kauneutta korona-arjen vastapainoksi. Museokierroksen turvallisuuteen on tietenkin huolellisesti panostettu ja iltapäivä oli hiljainen. Sain ihan yksin kiireettömästi vaellella näyttelytilasta toiseen.

Näyttely on tarjolla 10.1.21 saakka. Kannattaa tutustua!

Lomalla

On talviloman aika. Nyt ei oikein voi puhua hiihtolomasta, kun lunta ei ole lähistöllä ja sää on kuin huhtikuussa.

Lähdimme loman aluksi Helsinkiin. Vettä satoi kaatamalla ja tuuli myrskyisästi, kun ajelimme pääkaupunkia kohti. Keravan kohdalla satoi räntääkin valkoisenaan, mutta vain hetken ajan. Majoituimme tuttuun hotelliin meren äärelle ja illalla lähdimme balettiin.

Carmenin olen aiemmin nähnyt oopperana ja Tampereella se olisi tarjolla myös. Nyt kuitenkin seurasimme Kansallisoopperassa balettiversion. Paikkamme oli korkealla, joten ensi minuutit totuttauduin sietämään vatsanpohjan vihlaisuja. Onneksi korkeanpaikankammoni ei estä minua tekemästä mitään, hieman vain hidastaa.

Carmen oli... hmmm... baletti, ei hyvä, muttei huonokaan. Helsingin Sanomat ei sille mairittelevia arviointeja antanut, mutta minusta on aina mukava katsoa live-esityksiä. Harvoin tulee tunne, että olipa onnetonta. Ilta sisälsi hienoja yksilösuorituksia ja näyttäviä joukkokohtauksia, Ja Bizet:n musiikkihan oli ihanaa, hyvin soitettua ja tulkittua, josta ehkä eniten nautin.

 "Liam Scarlettin tulkinta ei tuonut mitään uutta - seisoskelua, tyhjyyteen tuijottamista, lattialla makoilua...", kirjoitti HS.

Sunnuntaina kävimme messussa Vuosaaressa, kirkkokahvilla herkuttelemassa laskiaspullilla ja kävelimme keskustassa. Iltapäivällä riensimmekin Ateneumiin, joka ei tietenkään tuottanut minkäänlaista pettymystä. 

Kultakauden taide - lempparini - avautuu yhä uudelleen mielenkiintoisena, moniuloitteisena, koskettavana ja kauniina.

En koskaan kyllästy vaeltelemaan Ateneumin kauniissa rakennuksessa. Tänne tulee yhä uudelleen uteliaana ja poistuu hyvällä mielellä.

Kaupasta nappasin mukaani Ateneumin taidepakan, joka sisältää 60 taidekorttia ja ideavihon. Niitä on helppo käyttää dokumenttikameran avulla luokassa. Parin vuoden päästä nuori, vastavalmistunut opettajatar, kummityttöni, perii ne minulta ja voi käyttää niitä taideopetuksensa tueksi. (En tiedä, huoliiko hän perinnöksi ne sadat taidejulisteet, joita olen vuosien varrella kerännyt!)

Eilen kävelin meren rannalla. Aurinko paistoi, myrsky oli tiessään ja ilma oli keväinen. Mukava alku lomalle!

Kuoron kanssa retkellä

Helatorstaina olimme kuoron kevätretkellä Serlachius-museo Göstassa. Eniten minua kiinnosti uusi ripustus Kartanon klassikot, jota en ollut vielä ehtinyt nähdä. 

Kuraattori Veikko Halmetoja oli tehnyt runsaan ripustuksen, jossa esiteltiin niin taidesäätiön omistamia Suomen kultakauden teoksia kuin myös vanhoja eurooppalaisia klassikoita

Mukaan oli otettu myös uudenpia töitä.

Sasha Huber: SEA OF THE LOST

Emil Wikströmin Kalapoika oli päässyt puistosta sisätiloihin.

Anu Tuominen: Luonnos

Erityisesti minua kiinnosti näyttely Kaukana viileä varjo - pieni näyttely väreistä, jonka ovat suunnitelleet pääkuraattori Laura Kuurne sekä työtoverini, luokanopettaja ja väriasiantuntija Hannele Karppinen.

Päivi Hintsanen: Vaskenruosteyrttitarha

Kiitos, Hannele, hienosta näyttelystä! Erityisesti pidin näistä kahdesta edellisestä työstä: Miten arkinen värilaatikko voi muuttua taideteokseksi tai lasivitriini maagisen rauhoittavaksi värikokemukseksi.

Olli ja Bucklan - Ehrströmien elämä ja taide on esillä sekä Göstassa että Gustaf-museossa. Taiteilijapariskunnan töistä  suurin osa on ensimmäistä kertaa julkisesti näytteillä.

Näyttely oli mielenkiintoinen ja opas kertoi hauskoja, mutta myös traagisia yksityiskohtia. Yllä olevat teokset on maalannut Eric vasemmalla kädellään, kun hän vuonna 1927 menetti onnettomuuden jälkeen oikean kätensä. Jäin pitkäksi aikaa miettimään, mikä valtava suru, raivo, pettymys ja masennus taiteilijalle voi olla tällainen hirvittävä kohtalo. Eric ei kuitenkaan lamaantunut, vaan jatkoi taiteen tekemistä toisella kädellään - taitavasti.

Matthew Day Jacksonin näyttely Maa kertoo ajasta tuhat vuotta eteenpäin, jolloin tuhoutunut maailma on toipumassa uudenlaiseen elämään. Näyttelyyn liittyy myös roolipeli. Monenlaiset tunteet myllersivät mielessä sitä katsoessa. Erikoinen näyttely, joka pitää nähdä!

Taidekierroksen jälkeen joimme kahvit museon ravintolassa kera ihanan suklaaleivoksen. Kylläpä maistuikin hyvältä!

Retkeen oli mukava päättää laulukausi. Elokuussa jatketaan...