Hämärää marraskuuta

 

On ilo asua pikkukaupungissa, jonka keskustassa vesi ilahduttaa kaupunkilaisia. On järveä, lampea ja virtaavaa salmea. Metsäänkin pääsee hetkessä.

Tänään ei päivä valjennut laisinkaan. Lähdin ennen puolta päivää kiertämään rantapolun. Vaikka sää oli sumuinen, maisemat olivat marraskuisen kauniita. Polku kulkee lähes koko matkan rannassa tai sen tuntumassa.

Yhtään koiraa omistajansa kanssa ei tullut vastaan, vaikka polku on nelijalkaisten suosiossa. Tarkemmin ajatellen vain yksi vastaantulija osui kohdalle. Sain kävellä hiljaisuudesta nauttien. Sitä olikin ympärillä, sillä vain kerran kuulin käheän linnun äänen, jota en tunnistanut enkä edes siivekästä nähnyt.

Veneet oli korjattu talviteloille ja laituri oli tyhjä. Soutupaatteja oli rannalla iso rivi - kaiken merkkisiä. Yksi iso puuvene oli vielä oikein päin. 

Kosteimmat kohdat polusta oli katettu pitkospuilla. Nyt tuntui hassulta, että joskus keväällä nämäkin ovat lähes veden vallassa, kun rantaviiva hiipii metsän puolelle. Nyt vesi on alhaalla.

Niin sumuista oli, että järvenselälle ei juuri nähnyt.

Ohuet jään kohdat olivat kuin jääteitä konsanaan. 

Toivottavasti lapset ja nuoret pysyvät pois heikoilta rantajäiltä. Jotkut olivat jo kokeilleet, voi, voi!

Rantapolku oli sopiva tunnin lenkki marraskuisessa hämärässä. Siitä huolimatta mieli oli virkeä, ja tuntui uskomattomalta ulkoilla, kun toiset paiskivat töitä. En millään meinaa tottua tähän ihanuuteen - eikä kyllä tarvitsekaan. Tämä kiitollinen ja riemukas olotila kannattaa säilyttää.  :>)

Konsertti joulunajan avaukseksi

 

Viikonloppuna aloitettiin joulunaika monilla paikkakunnilla. Meilläkin oli iso tapahtuma kaupungin keskustassa. Kojuja, myyjäisiä, tempauksia, esityksiä, ja tietenkin joulupukki vieraili liikkeissä sekä kierteli kadulla.

Minä osallistuin Serlachius-residenssissä järjestettyyn Autere-opiston avoimen orkesterin pieneen konserttiin. Tarjolla oli myös glögiä ja pipareita karkkien kera.

Orkesteri aloitti komeasti Finlandialla. Lisäksi kuulimme Andante Festivon, Täällä Pohjantähden alla ja klezmer-musiikkia. Konsertti kesti noin puoli tuntia ja oli juuri sopivan mittainen joulunavauksen teemaan. Osallistujat ehtivät vielä mukaan muihinkin illan rientoihin. Iloinen konsertti ja leppoisa tunnelma, josta kiitos orkesterille sekä Mika-johtajalle! 

Kotiin kävellessä katselin ihmisvilinää ja näyteikkunoita. Kirjakaupan ikkunassa oli kiva joulukalenteri pusseineen. Mitähän niissä mahtaa olla?

Adventin tunnelmaa

Perjantaina hiivin entisen kouluni adventtihartauteen kirkkoon. Vähän pitää välillä fiilistellä, vaikkei muuten töihin ole ikävä. Samalla vein perinteiset villasukat arvottavaksi opettajanhuoneeseen, kuten niin monet kerrat aiemminkin.

Nuorisopappi ja -ohjaaja pitivät yhdessä tilaisuuden, ja saarnan aikana adventtikalenterin neljästä luukusta tuli neljä esinettä, jotka liittyivät adventtiin. Esiopetus ja ykkös-kakkoset jaksoivat hyvin kuunnella.

Yhdessä laulettiin tuttuja adventtivirsiä ja Hoosianna kajahti. Se on joskus oppilaille mieleen jäävä laulu, jota toivotiin musiikkitunneillakin.

Lopuksi tutustuttiin kirkon sivuikkunoille tehtyihin pikkualttareihin, joissa aiheena oli Jeesuksen syntymään liittyvät asiat. Illalla kaupungin joulunavauksessa kirkko oli auki, jolloin kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan niihin ja kuuntelemaan taustalla kanttorin soittamaa joulumusiikkia.

Tuttuja oppilaita oli hartaudessa mukana ja oli kiva vilkutella heille sekä vaihtaa työtovereiden kanssa muutama sana. Heillä työ vain kiihtyy joulua kohti, mutta minä saan jatkaa adventtiaikaa ensimmäisen kerran rauhallisissa tunnelmissa. Ihmeellistä!

Sukkia, sukkia...

 

Yli äyräiden

 

Lauantaiaamuna heräsin päänsärkyyn. Nopeasti tajusin, että nyt on muutenkin niin huono olo, että tämä päivä taitaa mennä pötkötellessä. 

Illansuussa join varovasti Jaffaa, jonka nimeen aina mahataudissa vannon. Se alkoi vähitellen pysyä sisällä, joten puolikkaan banaaninkin uskalsin syödä. Olokin alkoi virkistyä, vaikka pää ihan kaheli olikin.

Mietiskelin, mahtoiko tämä olla joku virus vai aamuyöllä alkanut migreeni, jonka lääkityksessä myöhästyin. Onneksi meni vuorokaudessa ohitse.

Harrastajien taidetta

Paikallisen taideseuran 70-vuotisjuhlanäyttely on kaupungintalolla. Perjantaina olimme ulkona syömässä ja pistäydyimme samalla katsomassa hienoa harrastelijataiteilijoiden näyttelyä.

Esillä oli monenlaista taidetta, esim. tauluja, keramiikkaa, pajutöitä ja rautalankaveistoksia.

Töitä katsellessa mietiskelin, olivatko lähikoulun opettajat käyneet luokkiensa kanssa katsomassa - toivottavasti! Minulla oli tapana käyttää monta kertaa vuodessa oppilaat tässä näyttelytilassa, kun lyhyen kävelymatkan päässä olimme. Oppilaista se oli aina mielenkiintoinen ja hauska retki, sekä tuki hyvin taideopetusta, kun taidekaupungissa olimme.

Harrastelijataiteilijoiden työt ovat mielestäni aina yhtä mielenkiintoisia kuin ammattilaistenkin.

Tässäkin näyttelyssä tekniikat vaihtelivat ja työt olivat hyvin omintakeisia.

On kiva, kun kaupungissamme on upeiden taidemuseoiden lisäksi kaupungin oma tila kuukausittain vaihtelevien näyttelyiden myötä.

Paljon oli katsottavaa, ja monenlaista ajatusta sekä pohdintaa jäi mieleen.

Tuttuja taiteilijoita löytyi sekä myös niitä, joiden en ollut tiennyt tätä alaa edes harrastavan.

Kiitos monipuolisesta näyttelystä Mäntän taideseura!

Kakkujen pyöräytystä

Eläkkeellä on mukavaa :>) kun ehtii vaikka mitä! Leipominen jäi vähiin työaikana, mutta tänä syksynä olen leiponut lähes joka viikko. 

Lokakuussa oli sisarenpojan lentopallojoukkueen vuoro pitää viikonloppuisin urheilutalon kahviota. Säälin sisartani, jonka olisi työpäivän päätteeksi pitänyt ryhtyä vääntämään kahvioon jotain tarjottavaa, ja lupasin ottaa osaa urakkaan. Leivoinkin pellillisen puolukkapiirakkaa kolmena viikonloppuna peräkkäin, ja hyvin oli kelvannut joka muru kahvittelijoille. Joukkue sai itselleen kahvilan tuoton, joten nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen leivontatalkoilu meni hyvillä mielin.

Piirakoiden leipomisen yhteydessä säästin energiaa ja tein samalla meille jotain - piirakkaa tai kakkua. Pappilan elämää -blogista olen aikoinani napannut piimäkakun reseptin ja sitä olen monesti tehnyt. Kiitos jakamisesta! Mausteita vaihdellen saa monen makuista ja kakusta tulee ihanan mehevä, kun siinä ei ole munaa laisinkaan. Lisäksi minua kiehtoo leipomisessa kerettiläisesti aina "nopeasti ja helposti" -ajatus. Piimäkakussa vain sekoitetaan aineet ja se on siinä! Tunnissa on kakut uunissa, tarvikkeet kaapissa ja asiatkin pestyinä.

Täksi viikonlopuksi tein kaksi maustekakkua. Toinen jäi meille ja toinen matkasi sisareni perheeseen työn raskaan raatajien iloksi. 

Pappilan mummon piimäkakku 

5 dl jauhoja

3 dl piimää (kermaviili käy myös)

2-3 dl sokeria

1 dl voita sulatettuna

2 tl soodaa

1 tl neilikkaa

1-2 tl kanelia

1tl inkivääriä

Sekoita, paista 175-200 astetta n. 40-50 min. uunista riippuen.

Ja hyvää tuli!

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 2

Marraskuisena tiistaiaamuna oli taas mukava kuunnella rauhassa radiosta Ylen ykköstä, ja katsella ikkunasta, kun kuura ja sentin ensilumi olivat hiukan muuttaneet maisemaa. Olen tykästynyt Sari Valton ohjelmiin, jotka löytyvät podcasteinakin. Kuitenkin pidän enemmän kuuntelusta suoraan radiosta, kun ei tarvitse hipelöidä nettiä, jonka ääressä muutenkin tulee joka päivä vietettyä aikaa.

Tällä kertaa Valton ohjelmassa mietittiin, mikä meitä pohjimmiltaan stressaa. Mukana olivat neurobiologi Kai Kaila sekä vapaa kirjoittaja ja sisällöntuottaja Eeva Kolu. Hän on kokenut loppuunpalamisia ja kirjoittanut kirjankin aiheesta.

Mitä jäi ohjelmasta mieleen?

- Ihminen on sosiaalinen eläin, joten kontaktit ovat tärkeitä: Pahoinvointi säteilee muihin, samoin hyvinvointi. Stressi voi alkaa jo kohdussa.

- Suomalaisiin iskostettu vahva pärjäämisen kulttuuri: Ei voi hellittää, vauhdissa pysyy pystyssä, vaikka burnoutin oireet jo läsnä.

- Miksi työelämä Suomessa uuvuttaa rajusti? Työelämä muuttunut vuosikymmenten aikana. Nyt se on kaikille yhtä vaativaa ja mikään ei riitä. Työpaineet tulevat kotiin, työtä jatketaan iltaisin ja vapaa-ajalla, itse ei voi vaikuttaa. Työntekijä on jopa orjan asemassa!

- Myös some, teknologia rasittaa: Jatkuvat merkkiäänet, hypetys stressaavat, pitäisi olla jotenkin erityinen ja ihmeellinen. Varsinkin lapsille ja nuorille some tuottaa aivan liian suuria paineita.

- Yleensäkin elämässä riittämättömyys ja kovat vaatimukset luovat kroonista stressiä, jonka aiheuttamiin sairauksiin varakkaissa länsimaissa asuvista kaksi kolmasosaa kuolee. Huh!

- Asioita voidaan korjata. Ihminen on blastinen ja toimintatapoja voidaan muuttaa. Riittää, että pystyisi tekemään jollain tavalla itselleen mielekkään elämän, pitää itsestään, sietämään arkea ja tekemään itselle mukavia asioita, vaikka ne eivät olisi mitenkään tuottavia tai kehittäviä. 

Niin... Helpommin sanottu kuin tehty, mutta aina pitää edes yrittää, eikö vain! 

Cantores Minores ja Leipzigin Tuomaskuoro

 

Sunnuntaina lähdimme hyvissä ajoin kohti Tampereen tuomiokirkkoa, jossa oli iltapäivällä vallan ainutlaatuinen konsertti: Cantores Minores ja Leipzigin Tuomaskuoro esittivät Bachin h-mollimessun. Tuomaskuoron juuret ulottuvat yli 800 vuoden taakse ja Cantores Minores -poikakuoro - no, kaikkihan me heidät tunnemme. Mukana oli myös Suomalainen barokkiorkesteri, Tuuli Lindberg, Tuomas Katajala, Teppo Lampela ja Tommi Hakala. Johtajana toimi Hannu Norjanen. Helsingin konsertin johti Tuomaskanttori Andreas Reize.

Olimme paikalla jo hyvissä ajoin, mutta niin olivat muutkin. Harjoitukset olivat juuri loppumassa, kun hiivimme paikoillemme istumaan ensimmäisten joukoissa. Vähitellen yleisö valtasi kirkon ja sali lähes täyttyi. Tapasimme ihmisvilinässä muutamia tuttuja. Eräs ystävä sanoi osuvasti: "Kun vuori tulee Muhammedin luo, on pakko olla mukana!" 

Cantores Minores ja Suomalainen barokkiorkesteri aloittivat yhteistyönsä vuonna 2005 juuri tällä teoksella, joten nyt kuoron 70-vuotisjuhlaviikoille tämä sävellys sopi paremmin kuin hyvin, varsinkin kun Tuomaskuoro Bachin omasta kirkosta oli vielä juhlistamassa viikkoa.

Olihan konsertti hieno kokemus! Musiikki liikkui nimen vastaisesti suurimmalta osin D-duurissa, joka antoi valoisan ilmeen teokselle. Barokin aikakauden loistelias sävellys, Bachin ihana harmonia ja kaikkien esiintyjien saumaton yhteistyö oli nautittavaa kuultavaa. Yleisö seisaaltaan aplodeerasi esiintyjille, ja pää pilvissä lähdettiin kotiin. 

Kaikki, jotka lasten ja nuorten kanssa töitä tekevät, tietävät valtavan työmäärän, joka tässäkin esityksessä oli takana. Ja silti laulu tuntui niin vaivattomalta ja varmalta. Takana on suuri koneisto niin kuorossa kuin taustajoukoissakin. Hienoa tulosta pojat tekevät molemmissa kuoroissa ja saavat samalla ainutkertaisia elämyksiä sekä vahvan musiikillisen koulutuksen. 

Vau, mikä konsertti! Vieläkin lämmittää mieltä.

Efluelda tuikattiin

Eilen pistettiin käsivarteen influenssarokotus. Kun enää en ole työläinen enkä riskiryhmäläinen, piti rokotteen tilaaminen hoitaa ihan itse. Käännyin paikallisen lääkärikeskuksen puoleen, joka ennen hoiti myös työterveysasiani. Sain oikein hyvää palvelua.

Luin uutisista yli 60-vuotiaille tarkoitetusta Efluelda-rokotteesta. Se sisältää vähän suuremman määrän vaikuttavaa ainetta. Itse pistettävä aineen määräkin oli suurempi. Kun tavallisessa on 0,5 ml, tässä oli 0,7 ml. Kannat olivat A/Victoria, A/Darwin, B/Austria ja B/Phuket. Itse ohjeessa oli vain ranskaa, saksaa ja ilmeisesti hollantia, joten kaivelin informaation pistoksesta netistä. Siellä olikin ihan suomennettu info lääkkeestä. Koko lysti oli paljon kalliimpi kuin tavallinen rokote ja piti tilata erikseen, mutta jos on tehokas, mielelläni maksan ylimääräistä.

Olen kerran tiettävästi aikuisena sairastanut influenssan, joka oli ihan kauhea: 40 astetta kuumetta ja viikon ihan kanttuvei olo. Sen jälkeen ryhdyinkin ottamaan rokotteen. Kerran olen saanut rokotteesta huolimatta influenssan, mutta se oli lievempi. Kuitenkin siinäkin kului pääsiäinen kuumeessa lepäillessä. Muistan, että sinä vuonna varoiteltiinkin, että rokote sopi huonommin vallalla olleisiin virustyyppeihin.

Kahteen vuoteen ei ole juuri influenssaa näkynyt. Ajattelin, että otan tämän voimakkaamman, kun koronaakin on edelleen paljon liikkeellä. Terveydenhoitaja kertoi, että olin ensimmäinen, jolle tämä heidän asemalla tuikattiin. Pitikin istua rokotuksen jälkeen vähän pidempää vastaanottohuoneessa. Mitään negatiivista ei ole tullut ainakaan vielä ja toivottavasti ei tulekaan. Minä en yleensä rokotuksista saa sivuvaikutuksia. Pidetään peukkua, että rokotusten teho olisi hyvä ja influenssa ei raivoaisi ihan valtoimenaan talven aikana. Sen sitten näkee vasta keväällä, mitä tuleman piti. 

Viikonlopun herkkuja

 

Pyhäinpäivän aamuna minulle oli tehty valmiiksi kahviaamiainen kalkkunaleipineen. Olihan se ihanaa, kun jo puolilta päivin piti olla kuoron kanssa valmistautumassa muistojumalanpalvelukseen.

Myöhemmin söimme päivälliseksi tomaattijuustosalaattia, jossa oli runsaasti basilikaa, mieliyrttiäni.

Salaatin lisäksi oli paistettua kuhaa, jossa oli paljon tilliä ja sitruunaa, keitettyjä porkkanoita ja perunasalaattia. Aivan ihanan makuista! Jälkiruoaksi oli lämmittävät juomat, sillä hautausmaakierroksen jälkeen vielä pitkään oli hieman viluinen olo.

Kiitos kokille maukkaasta päivällisestä! 

Pyhäinpäivän tunnelmia

 

Pyhäinpäivällä on ollut aina minulle tärkeä henkilökohtainen merkitys. Menetin molemmat isoisät jo lapsena ja isoäiditkin parikymppisenä. Isäni kuoli, kun olin 23-vuotias. Vanhemmat opettivat haudoilla käymisen kauniina tapana kunnioittaa poislähteneiden muistoa, josta olen kiitollinen.

Yleensä kuoron kanssa olemme osallistuneet tilaisuuteen, jossa jokaiselle vuoden aikana kuolleelle seurakuntalaiselle sytytetään muistokynttilä kappelissa. Tänäkin vuonna kynttilä tuotiin monelle tuttulle: työtoveri, naapureita, kuoroystäviä... 

Tilaisuuden jälkeen sytytimme kynttilöitä suvun haudoille. Jo aiemmin vierailimme muutamalla kauempana sijaitsevalla hautausmaalla. Sää oli harmaa, mutta ei onneksi tuullut. Joskus myrskytuulen sattuessa pyhäinpäiväksi on sääli, kun kynttilät sammuvat tai kaatuvat. Omaiset ovat niitä kuitenkin rakkaudella sytyttäneet.

Onneksi halloweenit olivat jo taakse jäänyttä aikaa tältä syksyltä. Uutisissakin kerrottiin suomalaisesta pyhäinpäivästä, jonka soisi säilyvän tuleville sukupolville. Työssä ollessani en oppilaiden kanssa halloweenia juhlinut, mutta aiemmin syksyllä pidettiin kyllä kummituspäivä iltojen pimentyessä, jolloin luettiin jännittäviä tarinoita ja piirreltiin haamuja. Pyhäinpäivään en tätä halunnut missään nimessä sotkea. Mitä sitten kodeissa juhlivat, se oli jokaisen perheen asia. 

Sankarihautausmaalla joka haudalle oli istutettu kanerva ja viime vuonna paikallinen ammattiopetus oli tehnyt haudoille kauniit hopeanväriset lyhdyt. Partiolaiset taisivat sytyttää sinne kynttilät, jos en väärin muista.

Illalla kuuntelimme Sävel on vapaa -ohjelmaa radiosta. Tuli kaunista pyhäinpäivään sopivaa musiikkia ja kuulimmepa sieltä myös tuttavien toivomuksen. Lähetimme perään heille tekstarina kiitoksen hyvästä toiveesta.

Kynttilät paloivat olohuoneen pöydällä ja parvekkeen lyhdyissä. Tästä illat vielä pimenevät kohti joulua.

Naantalin syksyä

 

Vietimme kolme päivää Naantalin kylpylässä. Sää oli aika harmaa, mutta ei onneksi haitannut. 

Naantalin kylpylähotellin rannasta lähtee kaunis reitti vanhaan kaupunkiin. Kävellessä sai ihailla merta, kauniita kallioita sekä hyvinhoidettuja talojen pihoja.

Reitti vie Luostarikirkon tuntumaan. Kävelimme hautausmaan läpi mennen, tullen samalla katsellen vanhoja hautamuistomerkkejä. Kirkko on ainoa luostarista jäljelle jäänyt rakennus ja toiseksi suurin keskiaikainen kivikirkko Suomessa.

Vanhassa kaupungissa oli kauniita puutaloja, joita olisi ihaillut vaikka kuinka kauan. Kesäravintolat ja putiikit olivat jo suljettuja, mutta voi vain kuvitella heinäkuun auringossa ihmisvilinän valtaavan joka paikan. Nyt oli kovin hiljaista.

Me eksyimme kävelyretkellämme Naantalin taidehuoneen nykytaiteen galleriaan, jossa oli paikallisten taideharrastajien yhteisnäyttely Puun takaa. Näyttelyssä nähtiin, mitä kaikkea puusta irtoaa kuvataiteen ja tekstin keinoin. Saimme oppaaksi yhden taiteilijoista, joka erityisesti kertoi omasta työstään, jossa hän oli kuvannut sukupuunsa.

Poikkesimme myös Turussa kahteen otteeseen katsomassa erästä sukulaista, joka asuu siellä hoitokodissa. Pihassa oli hauska linnunpönttö, joka taisi kuvata Mikaelin kirkkoa. Varmaan noin hienon asumuksen joku lintu kesällä omi itselleen. Minä olisin ainakin sen huolinut heti omaksi pesäkseni!

Oli kiva kaupunkiretki, joka pitää ottaa uusiksi suven taas saapuessa, sillä Naantali on ennen muuta kesäkaupunki.