Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Esi-isät astelleet

 


Viime viikolla, kalsean kylmänä päivänä, päätin lähteä esi-isien maille istuttamaan haudoille orvokkeja. Padasjoki virtasi vuolaana ja muistelin lapsuuden käyntejä sukulaistalossa joen partaalla.


Ajan aina kylän keskustan kautta, koska sitä reittiä lapsuudessa kuljettiin. Nyt olisi tarjolla suorempikin tie hautausmaalle, mutta tätä vanhaa tietä on mukavampi kulkea. Joen sillalla oli vanha penkki, jossa istuskelin muutaman minuutin. Pidempään ei tarjennut.

Poikkesin ABC:llä kahvilla. Naisten wc oli erittäin viihtyisä ja siisti. Siellä oli jopa oikeita kukkia maljakossa, hurmaavaa! Kiittelinkin kassalla.


S-marketista ostin Padasjoen leipomon tuotteita. Tuulikaapissa oli vastassa nalle äidille tarkoitetun lahjapaketin kera.



Myymälään oli sommiteltu viehkeä asetelma äitienpäivän kunniaksi. Paljon oli nähty vaivaa, josta annoin myyjättärelle myönteistä palautetta. Ilmeisesti maaseudulla on aikaa ja tarvettakin panostaa asiakkaiden viihtyvyyteen ja silmäniloon. 

Tuli niin hyvä mieli koko retkestä! Taas minunkin jalanjäljet esi-isien poluilla...

maanantai 29. elokuuta 2022

Karjalaiset juuret

 


Virpomavitsoista tulee mieleen aina Karjala ja äiti. Äidin sukujuuret olivat mummon puolelta Karjalan kannaksella Kivennavalla ja äiti itse asui ennen evakkomatkoja Valkjärvellä Nirkkolan kylässä perheen ja suvun kanssa. Sieltä olen kuullut tarinan jos toisenkin - nuorena kyllästymiseen saakka. Onneksi, sillä nyt ei olisi enää äiti niitä kertomassa.

Tänään tuli Ylen ykköseltä radiosta aamulla Roman Schatzin Maamme-kirjan osa Jatkuuko siirtokarjalaisten kotiseututyö. Jäin sitä kuuntelemaan aamupalaa syödessä. Ohjelmassa pohdittiin, miten käy kotiseutumatkoille Venäjän aloittaman sodan pakotteiden vuoksi. Onhan se selvä, että matkat ovat olleet vähissä helmikuun jälkeen. Toisena asiana mietittiin, kiinnostaako nykypolvia enää isovanhempien menetetty Karjala. Karjala-lehtikin kun on lopetettu kuluvassa kuussa. Vierailijoina ohjelmassa olivat kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen sekä Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Terhi Pietiläinen.

Niin... Kyllähän minullakin karjalaisen äidin tyttärenä mielenkiinto menetettyyn Karjalaan on hiipunut. Suvun tarinat ovat vielä kirkkaana mielessä, mutta en ole haikaillut koskaan Nirkkolan matkan perään. Äitikään ei ollut kiinnostunut matkoista lapsuutensa kotiseudulle: "Mitä mie siellä teen, pusikoijen keskellä! Mittään ei ole jäljellä, kaik` on purettu, annettu lahota ja luonnon vallata pihamaat." Äiti alkoi aina puhua Karjalan murretta lapsuudesta keskusteltaessa, vaikka muuten puhui hyvin lähellä yleiskieltä.

Yhden kerran äiti kävi suvun matkalla Valkjärven Nirkkolassa ja vakuuttui, että hänen ajattelunsa oli oikein: Mitään ei ollut jäljellä, todellakin vain pusikkoa, ja koko matkasta jäi tämän vuoksi päällimmäiseksi murheellinen mieli. Onneksi oli edelleen lapsuuden kauniit muistot koivikoista, valkovuokkorinteistä, kotitalosta, omasta pihapiiristä ja pelloista. Ne säilyivät kirkkaina mielessä äidin kuolemaan saakka.

Kyllähän se niin on, että nykysukupolville menetetty Karjala alkaa olla hämärtymässä. Sotaveteraanien perintö säilyy toivottavasti kirkkaana, mutta oman suvun menetetyt alueet alkavat olla historiaa, josta ei enää niin tarkasti muistoja ole aiempien sukupolvien kuollessa. Elämä menee eteenpäin ja hyvä niin. Onneksi menetettyä Karjalaa ja sukujen historiaa on paljon dokumentoitu, joten tietoa riittää niille, jotka ovat kiinnostuneita. 

torstai 7. heinäkuuta 2022

Tapaaminen

 


Mökin sisätilat kävivät ahtaiksi, kun äidin puoleisen sukuhaaran osa serkuista ja pikkuserkuista tapasi mökillä pitkästä aikaa. Onneksi ulkona tilaa riitti ja sääkin oli mitä parhain.

Kaukaisimmat vieraat tulivat "rapakon" takaa ja oikeastaan heidän vuokseen olikin niin kiva nähdä. Lähes kaikilla oli siteitä meidän mökille, jossa oli vietetty kokonaisia kesiäkin aikoinaan.


Hilpeyttä herätti 50-vuotiaat ankat, joita jokainen oli vuorotellen narun perässä uittanut laiturilta lapsena. Samoin lähes yhtä vanhat leikkiauton vihreät ratit vaihteineen, joiden kanssa muinoin pojat pitivät kilpailuja juosten pihamaata ristiin rastiin, kuten formulakuskit konsanaan. Toinen rateista on jo joitain vuosia sitten lähtenyt omistajansa mukana Yhdysvaltoihin, ja nyt toinenkin pakattiin lapsenlapsen tavaroihin Atlantin ylitystä varten. Ihana muisto edesmenneen oman isän lapsuudesta!

Mukana tapaamisessa oli myös yli 80-vuotias kummitätini, jonka uutta asuntoa kävimme edellisviikolla Helsingissä katsomassa. Ihanaa, että hänkin jaksoi lähteä mukaan, vaikka ajomatkaa tulikin monta tuntia suuntaansa.

Mitä vanhemmaksi elää, sitä rakkaammaksi suvun jäsenet tulevat. Kiitos mukavasta kokoontumisesta! Ihanat muistot lämmittävät...

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Pääkaupungissa

 


Tällä viikolla vietettiin muutamia päiviä Helsingissä. Yövyimme suosikkikohteessamme Rantapuistossa meren äärellä, niin kuin lähes aina pääkaupungissa käydessämme. Aikaa nähnyt kiinteistö kauniissa, rauhallisessa maisemassa valikoi hotellivieraansa, joten aina saa nauttia häiriöttömistä öistä ja ihanasta, runsaasta aamiaisesta. Talvella lisänä on aito takkatuli, jonka ääressä on kiva lueskella päivän lehteä. Tosin tällä kertaa helteen helliessä ei takkatulesta ollut väliä.


Tapasimme yli 80-vuotiaan kummitätini sekä serkkuni miehensä kanssa, jotka olivat tulleet Usasta äitinsä luokse. Heitä tapaan harvoin, joten oli oikein ihana nähdä ja jutella rauhassa pitkästä aikaa. Kummitätini toipui kaihileikkauksesta, mutta mitenkään sitä ei olisi hänestä huomannut - oli iloinen, oma itsensä. 

On ihanan kiitollista, että tämän ikäisenä saa nauttia vielä kummitätinsä seurasta. Syksyllä saimme suru-uutisen toisen kummitätini kuolemasta. Hän sai elää pitkän elämän ja oli kuollessaan jo yli 90-vuotias. Olen ollut hyvin läheinen molempien kanssa ja muistoissa on lukuisat, kauniit tapaamiset, keskustelut ja yhteiset retket.

Helsingissä ollessamme vierailimme myös iki-ihanassa Puu-Käpylässä lähes 100-vuotiaassa punaisessa talossa katsomassa melkein 2-vuotiasta neitosta sekä hänen perhettään. Pihamaalla puun katveessa juotiin kahvit ja tuntui hassulta ajatella, että oltiin lähes Helsingin keskustassa. Aivan ihana asuinalue! Kaksivuotias jaksoi hyvin seurustella, esitellä kirjojaan sekä rappustenkulkutaitojaan ja välillä syödä reippaasti päiväruokansa. Rauhallinen ja iloinen pikkuneiti, jonka läsnäolosta vaarinsa oli aivan myyty ja minä myös.


Hotellin rauhallisella hiekkarannalla istuskelin illalla ja katselin merelle. Purjeveneitä, riippulautailijoita ja suppailijoita oli liikkeellä sekä muutama pitkän matkan uimarikin poijujensa kanssa. Kauempana iso rahtilaiva oli menossa Vuosaaren satamaan. Tutkin rakkoleviä ja nautin ilta-auringosta leppeässä tuulenvireessä. Ei ollut hyttysiä eikä liikenteen melua.

Kotimatkalla poikettiin Vääksyssä Viipurilaisen leipomon kahvilassa. Olimme ostaneet kotiin viemisiä ja istuimme kahvilla, kun pihaan pöllähti bussi eläkeläisiä ostoksille. Melkein jäätiin jalkoihin! Vasta autossa hoksasin, että sellainen minäkin kohta olen - ensi kuussa, hih!

maanantai 11. lokakuuta 2021

Vilkasta



Viikonloppu on ollut puuhakas. Perjantaina kävin tuulettumassa työntäyteisen viikon päätteeksi puolukkametsässä. Mukaan lähti taas mukava määrä marjoja ja virkistynyt mieli.


Suppilovahveroitakin näin vaikka kuinka paljon, mutta tällä kertaa kävelin vain kylmän viileästi ohitse. 


Lauantai kului puolukoiden kera puuhastellessa. Ensin putsasin ne, sitten pakastin ja lopuksi jalostin. Tein vispipuuroa ja piirakan. Ruokana syötiin kaalikääryleitä tuoreen puolukkasurvoksen kera. 


Sunnuntaina ajelimme Jyväskylään Taulumäen kirkkoon. Serkkuni siunattiin uuteen työtehtävään Kylväjän lähetysjohtajana, ja oli ilo olla juhlajumalanpalveluksessa läsnä. Lämminhenkinen messu ja mukavat kirkkokahvit!


Paluumatkalla ihastelimme vanhaa, kaunista kivisiltaa. Eipä enää tehdä näin hienoja ja kestäviä!


Poikkesimme vielä ennen kotiinpaluuta syömässä aasialaista ruokaa. Tarjolla oli sushia sekä kiinalaista. Mukava oli syödä ulkona pitkästä aikaa sekä nauttia hyvistä mauista. 

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Arrakosken kyläkirja



Viime lauantaina olin "esi-isien mailla" Padasjoella Sydän-Hämeessä. Isäni suku on sieltä kotoisin ja kuulun isänäidin puolelta Virmailan laajaan sukuun. Isä asui lapsena Arrakoskella ja sieltä isänäitikin oli syntyjään.

Nyt kyläyhdistys oli tempaissut ja laatinut 349-sivuisen kyläkirjan, jonka julkaisutilaisuus oli lauantaina. Minä en olisi mitään tiennyt asiasta, ellei yksi kirjan kirjoittajista olisi soittanut paria päivää aikaisemmin ja kutsunut julkaisutilaisuuteen. Kirjassa on paljon isoisäni Toivo-papan valokuvia, mm. kansikuvakin, joten olen ikuisesti kiitollinen tästä kutsusta. Suurkiitos Minna Perälälle!

Julkistamistilaisuus oli ulkona raittiusseuran talon pihamaalla. Kirjan kirjoittajat kertoivat kirjan synnystä, laulettiin Hämäläisten laulu ja tarjolla oli lopuksi hyvät kakkukahvit. Kirjaa sai tietenkin myös ostaa, ja minähän olin jonossa ensimmäisten joukossa.

Kirja on ammattitaidolla tehty ja hyvin mielenkiintoinen. Toivo-pappa harrasti laatikkokamerallaan valokuvausta koko elämänsä ja tallensi kylän historiaa vähän joka alalta. Löysin kirjasta lukuisia sukukuvia, maaseudun elämästä kertovia sekä maisemakuvia. Kaikki minulle tietysti äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä.


Juhlan jälkeen kävelimme kosken varrelle kurkistelemaan isän synnyinkodin suuntaan. Suvannon takana kivenheiton päässä, Miestämä-järven rannalla oli isän lapsuuden maisemat, mutta tässä kosken partaallakin hän varmaan päivittäin juoksenteli. Putosipa hän kerran koskeenkin, josta isänsä hänet pelasti, kun työpaikaltaan meijerin ikkunasta näki pojan polskivan virran vietävänä. Isä kertoi, että ikinä ei isän käsi tarrautuneena hänen tukkaansa ollut tuntunut niin hyvältä kuin silloin, kun pappa poikansa tukasta vetäen koskesta onki!


Arrakoskea on anottu palautettavaksi luonnontilaan, mutta kyläyhdistys tyytyi voimalan jatkumiseen, jos  kalaporras rakennettaisiin ja pysyvä virtaama palautettaisiin. Marraskuussa 2019 juoksutus alkoi ja kalaporras on rakennettu. Nyt on mielenkiintoista nähdä, kelpaako se uhanalaiselle Päijänteen taimenelle. Aika näyttää.

Kyläkirjan lukemiseen kului viikonloppu, ja vieläkin se pyörii pöydällä. Hieno kirja ja minulle henkilökohtaisesti hyvin rakas. KIITOS Arrakosken kyläyhdistys suurenmoisesta työstänne!

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Sukuloimassa


Syysloman puolessa välissä kävimme tapaamassa sukulaisia Kymenlaaksossa. Oli ihana lähteä pienelle matkalle, kun kipeän polven vankina oli ollut jo ihan tarpeeksi kauan.


Tapasin kummitätini ja hänen miehensä pitkästä aikaa. Oli ihana nähdä, jutella ja vaihtaa kuulumiset. Toivottavasti tapaamme taas pian uudelleen.


Kummitätini luota kaupungista jatkoimme matkaa maalaismaisemiin. Suuri peltoaukea valtavine, kaakottavine hanhiparvineen on jotain sellaista, mitä ei kotona näe. Uuden talon pihapiirissä oli vanhoja rakennuksia, joista erityisen viehättävä ja kuvauksellinen oli vanha aitta


Vastassa oli oikein pidot: maa-artisokkakeittoa, hirvipaistia, ylikypsää possua, punajuuri-lehtikaalisalaattia, leipäjuustoa, aroniamarjapuuroa... Meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä! 


Saimme ihailla puutarhan eriväristä ruskaa ja kerätä aroniaa mukaamme. Lisäksi pakattiin lähtöpäivänä auton takakonttiin hunajapurkkeja, perunaa, jauhopussi, artisokkia ja vaikka mitä puutarhan antimia. 

Herkuttelun lisäksi ehdimme ihailla emännän kauniita käsitöitä ja laulaa kolmiäänisesti tuttuja kuorokappaleita. Jatketaan harjoituksia seuraavalla kerralla! 

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Synttäreillä


Vuodet kuluvat hurjaa vauhtia! Tänään juhlimme päivällisen merkeissä lankoani - kolmen lapsen isää. Hän täyttää huomenna 50 vuotta.


Juhlimme Vuorenmajalla, joka nimensä mukaisesti on ravintola mäen päällä, jonne vie jyrkkä ylämäki. Aamulla tuli viesti, että ylös pääsee varmasti vain nelivedolla. Niinpä juhlaväki ahtautui vain muutamaan autoon, jotka varmasti pääsevät jäistä tietä ylös. Meitäkin oli autossa hetkellisesti kuusi, mutta ei matkakaan ollut kuin muutama sata metriä. Ja ylös päästiin! Tämä oli juhlan jännittävin osuus. ;>)


Ravintolaa pitää suomalais-sveitsiläinen aviopari, jotka ovat asuneet Sveitsissä pitkään. Joitain vuosia sitten he muuttivat tälle seudulle ja laittoivat ostamaansa "majaan" ravintolan. Vuorenmaja on nimensä mukaisesti pieni ja intiimi viinitupa, joka tarjoaa myös maukasta keski-eurooppalaista ruokaa. Alunperin se on v. 1928 valmistunut "huvimatkatupa hiihtäjiä varten", jotka saattoivat poiketa juomassa kupposen kuumaa mehua hiihtolenkin varrella keskellä kaunista luonnonsuojelualuetta. Pitkään tupa oli autiona, kunnes se ensin kunnostettiin ja toimii nyt kesäisin oluttupana ja tilauksesta muulloinkin ravintolana.


Me söimme synttärisankarin valitseman saksalaisen menun: Samettista perunakeittoa pretzeleillä, pehmeäksi haudutettua porsaan varraspaistia, punakaalia ja spätzleä olutkastikkeella sekä jälkiruokana jäätelöä marjahillokkeella. Maukasta, täyttävää ja hiukan erilaista...


Viinilistasta meille suositeltiin kevyttä saksalaista valkoviiniä sekä samansta maasta kotoisin olevaa punaviiniä, jotka molemmat sopivat oikein hyvin täydentämään ruoan makumaailmaa. Tietenkin olutta oli myös tarjolla. Seurueemme kaksi alaikäistä nauttivat Herra Hakkaraisen limua. 

Meillä oli oikein mukavat viisikymppiset rennossa sukulaisseurassa. Juhlittava sai lahjaksi mm. maitokärryt, joita tarvitaan - kalastamisessa!?! Minulle jäi vähän hämäräksi, kalastetaanko talvella pilkkien vai vedetäänkö kärryllä uistelukamoja kesällä veneeseen. Paremmin mieleeni jäi hauska merkinantotorvi ja pahan päivän varalle työntöaisaan jemmattu "aikuisten juoma", kuten 7-vuotias asian ilmaisi. No, päivänsankari, intohimoinen kalastaja varmasti tietää kärryjen tarkoituksen varsin tarkkaan.

Juhlat ovat mukavia. Ja ainahan syy löytyy kunnon kekkereiden viettämiseen!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Onnea


Onnea uusi Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka sekä kirkkohallituksen lähetyskeskuksen tuore lähetysteologi Jukka Kääriäinen! Iloitsen molemmista valinnoista. 

Hienoa saada Jukka perheineen Suomeen vuosikymmenten jälkeen. Niin - ethän ole koskaan täällä asunutkaan, joten jo oli aikakin :>) Olisipa täti vielä tämän ilosanoman kuulemassa, sillä hän olisi kyllä riemuissaan!

tiistai 23. lokakuuta 2018

Sadetta ja synttäreitä


Päivän auringonpaiste muuttui iltapäivän sateeksi. Kävin töiden jälkeen mökillä. Kaikki oli ok, mutta maisema ankean lokakuinen: Lehdet olivat ravisseet pois puista ja vain muutama sinnitteli vielä oksallaan, sade pisaroi järven pintaa ja sää oli kolea.


Niin mukava kuin mökillä onkin kesällä aikaa viettää, näin loppusyksystä tuntuu hyvältä majoittua kaupunkikodin mukavuuksiin. Iloisin mielin ajelin mökiltä pois. Aika aikaa kutakin! 


Pois tullessa piipahdin enoni 80-vuotissynttäreillä. Ihanaa, kun vielä suvussa on vanhempaa väkeä, jotka muistavat aikaa ja tapahtumia ennen minua. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kiinnostaa suku, sen ihmiset, kokemukset ja tarinat. Toivon enolleni kaikkea hyvää tuleviksi vuosiksi!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Iloa ja kiitollisuutta


Kesäisessä illassa mieli on iloinen ja kiitollinen monestakin asiasta:

- Mukava juhannus on eletty. Ei haitannut epävakaa sääkään, vaikka sadetta oli joka päivä. Aattoilta oli kuitenkin aurinkoinen ja kaunis. Sain viettää aikaa rakkaan ystävän, kummitytön ja tämän sisaren kanssa sekä tavata ystäviä.  

- Kummityttö on päässyt opiskelemaan luokanopettajaksi mummin ja minun jalanjälkiä seuraten. Olen niiiiiiin iloinen! Nuoren suuri unelma on toteutumassa, ja kakkosvaihtoehtoonkin olisivat ovet avautuneet. Uskomatonta, sillä juuri lakin saaneelle emme kuvitelleet vielä sisäänpääsyä haaveammattiin! Suuren ilon keskellä toivon jokaiselle nuorelle onnea elämään: opiskelupaikkaa tai työtä. Se olisi tärkeää tässä elämän murrosvaiheessa.

- Tällä viikolla sain tavata Usassa asuvan serkkuni pojan ensimmäistä kertaa. Nuori mies oli iloinen sekä reipas tuttavuus, jonka kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia ja kertoa isänsä lapsuudesta tämän synnyinmaassa. Toivottavasti näemme tulevaisuudessa hänet sisariensa kera pian uudelleen. 

- Eilen saapui mökin uusi sohva. Yllätykseksi se oli osina, mutta onneksi saimme sen koottua suhteellisen helposti - mitä nyt yhtä osaa pyöriteltiin... Olen todella tyytyväinen, sillä sohva on juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Vanha sohva jäi käyttöön ja löytyy nyt saunakamarista.

- Loppuviikolla saamme vieraita niin Pohjois- kuin Itä-Suomestakin. Sää lämpenee ja sade vaihtaa kaistaa...

- Tänään on Ruokolahden leijonan muistopäivä. 25 vuotta sitten mekin sitä metsästimme oopperajuhlien ja Mikkelin musiikkijuhlien välipäivinä, huonolla menestyksellä. Ei näkynyt hännänpäätäkään - eikä edes eukkoja kirkonmäellä!

- Loma... Ihana kesäloma!

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Päivänpaistetta ja Buranaa

                       

Aurinkoinen ja lämmin sunnuntaipäivä illassa. Järvi on peilityyni, käki kukkuu ja peipposet visertävät vieläkin, vaikka jo neljältä aamulla aloittivat. Lepoviikonloppu alkaa olla takana.

Sain oppilaiden arvostelut valmiiksi viikolla, joten nyt on voinut vain olla ja levätä. Tulikin tarpeeseen, sillä viikolla iski hammassärky ja perjantaina pääsin lääkäriin. Apu tuli, mutta vieläkin on pitänyt syödä Buranaa, eilen oikein urakalla. Onneksi tänään olen selvinnyt vain yhdellä tabletilla, joten katastrofi ehkä selätettiin ja hammas säästyy. Kaikkea vaivaa tulee, kun vanhenee!

Eilen ajelimme isäni suvun mailla, ja kävin istuttamassa isovanhempieni haudalle orvokkeja. Samalla reissulla söimme "ulkona" herkullisen lounaan erään leipomon ravintolassa. Maistuva kokonaisuus, joka alkoi ihanalla sipulikeitolla ja pidin myös kovasti täytetyistä paprikoista. Jälkiruoaksi oli täytekakkua, joka tietysti kruunasi kaiken. 

Tänään söimme kuhaa kermaviilikastikkeella. Päivästä tuli oikein kaunis ja lämmin, joten olimme auringossa ja vain nautimme kesäpäivästä. Eilen satoi pitkästä aikaa, joten luonto roihahti kasvuun. Vain tervalepät ja tammi ovat vielä ihan alkutekijöissään.

Viimeinen työviikko alkaa. Vuosi on ollut todella hektinen ja raskas. Ihanaa ajatella, että selvittiin kunnialla ja kohta saa levätä. Lauantaina oman työn kevätjuhlan lisäksi juhlin peruskoulun päättävää sisarentytärtä sekä kummitytön lakkiaisia. Moninkertaista iloista juhlaa...

Tuntuu siltä, että töissä kiire, muutos ja epävarmuus ovat tulleet jäädäkseen. Täytyy vain sopeutua keskittymällä olennaiseen ja kitkemällä kaikki rönsyt tietoisesti pois. Nykypäivän työpaikalla työ ei tekemällä lopu, vaan aina tulee lisää, vaikka kuinka uurastaisit pöytäsi tyhjäksi. Tähän on vain sopeuduttava.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Perillä



Suvi-illan rauha laskeutuu pihapiiriin.
Viljapelto lainehtii rantaniityllä.
Kaikki on tehty, ja Luoja pitää huolen lopusta
- kasvusta, ihmisestä - 
aina ja ikuisesti.

                                                                                              (JP -17)


Eilen oli setäni siunaustilaisuus. Leppoisa ja huumorintajuinen maanviljelijä pääsi lepoon 87-vuotiaana. Nyt on kolme veljestä taas yhdessä siellä jossain kuten lapsuudessakin. Isäni suvun vanhimmat miehet ovat perillä, lesket ja me nuorempi sukupolvi jatkamme eteenpäin elämän tiellä.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Suvun mailla

                      

Tänään oli kostean lämmin mutta pilvipoutainen päivä. Lähdimme retkelle vanhempieni kotipaikkakunnalle, jossa he viettivät lapsuutensa. Isä oli syntyjään sieltä ja äiti tuli Karjalasta mummolaan evakkoon perheensä kanssa. Äiti ja isä tutustuivat toisiinsa kuitenkin vasta myöhemmin, kun molempien perheet sota-ajan jälkeen siirtyivät työn perässä uudelle paikkakunnalle.

Lapsesta asti kerran kesässä muistan auton nokan kääntyneen "ensi-isien" maille. Kävimme suvun haudoilla, sukuloimassa ja katsomassa molempien vanhempien lapsuuskoteja. Aikuisena olen jatkanut samaa tapaa. Vanhat sukulaiset ovat jo kuolleet, joten kyläilypaikkoja ei enää pahasti ole, mutta hautausmaalla on ihana käydä. 

              

Tänään poikkesimme myös isän lapsuudenkodin maisemissa. Siellä oli kylänraitilla maitolaiturille tehty  näitä niin suosittuja hahmoja ja tien toisella puolen juoksenteli vapaana kukko rouviensa kanssa. Harvemmin kanaparvea enää tapaa vapaana. Nämä olivat tosi kauniita yksilöitä, joten oli harmi, ettei ollut kunnon kameraa mukana.

Poikkesimme syömässä paikallisessa lounaspaikassa ja jälkiruoaksi nautittiin jätskit satamassa Päijänteen rannalla. Aurinko ei näyttäytynyt, mutta ei onneksi satanutkaan. Toivottavasti huomenna pilvet hälvenevät edes vähäksi aikaa. Ukkosia on tiedossa ja toivon todella, että rankkasateet kiertävät meidän mökin. Täällä on ihan tarpeeksi niitä jo koettu. Taas tänään saunomisen yhteydessä nostettiin laituria ylemmäksi. Näin korkealla en muista koskaan meidän järven veden olleen heinäkuussa.