Näytetään tekstit, joissa on tunniste radio-ohjelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste radio-ohjelmat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. lokakuuta 2025

Voihan Yle, minkä teit!

 


Kyllä mustaa savua tuprusi päästä, kun taas jouduin aamulla Yle Radio 1:n uudistusten uhriksi!

Olen ihmeissäni seurannut lempiradiokanavani tämän vuoden touhuja. Iltapäiväohjelma tuli jo aiemmin täyteen hömppämusiikkia ja pulinaa, syyskuussa lyhenivät uutiset ja niitä jätettiin pois aiemmista lähetyskohdista. Tänään joka-aamuinen Ykkösaamu korvautui toimittajan höpinöillä, tajunnanvirralta kuulostavilla jutuilla "astianpesukoneen surraamisesta" ja kevyellä musiikilla. Kaiken lisäksi kovaääniset liikennetiedotteet pamahtavat aina välillä läpi.

Missä rakastamani klassinen musiikki ja radiokanavan tasokkaat ohjelmat? Joinain iltoina onneksi tulee vielä klasarikonsertteja, joskus Riston valinta ja Faunin iltapäivä. Muuten samaa höttöä, mitä on muut radiokanavat jo pullollaan. Ehkä seuraamani mielenkiintoiset haastatteluohjelmatkin saavat vielä kenkää. Onhan tätä mullistusten vuotta vielä jäljellä!

Ärsyttää, joten laitoinkin tänään palautetta. Tosin sitä ohjeissa pyydettiin valmiiseen lomakkeeseen, johon ei voinut edes omaa nimeään laittaa. Meni Ylen pohjattomaan laatikkoon, joten tuskin sitä kukaan lukee.  (Myöhemmin kuulin, että Facen kyseisen kanavan ohjelmauudistuksen kommentit oli otettu pois päältä, joka kertoo ilmeisesti runsaasta negatiivisesta mielipidetulvasta!) Laitoin toisen palautteen sähköpostitse suoraan muutamille tämän radiokanavan päälliköille ja tuottajille. Vastausta on ehkä turha odotella!

lauantai 14. joulukuuta 2024

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 5

 


Aamupalaa syödessä ja tätä maisemaa katsoessa kuuntelen usein Radio Ylen ykköstä, joka on se minun ehdoton ykköskanavani ja ohittaa jopa televisionkin.

Neljä puheohjelmaa ovat vieneet mennessään: Ruben Stiller, Sari Valto, Marko Gustafssonin vieraana ja Tiedeykkönen. Näitä kuuntelen, ja jos en nyt ihan jokaista osaa, niin usein kuitenkin.

Syyskuussa Ruben Stiller haastatteli otsikolla Pisan kaatuva torni akatemiatutkija Aino Saarista ja Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonia. Oli viisasta ja suoraa puhetta suomalaisen koulun ongelmista. Kaikkien Suomen peruskoulujen henkilökunnan olisi tämä jakso pitänyt kuunnella, vink, vink vaan!

Marko Gustafssonin vieraana oli marraskuun loppupuolella kirjailija, opettaja Tommi Kinnunen. Tässäkin ohjelmassa puitiin suomalaisen koulun tilannetta. Opettajien kuormittumisesta keskusteltiin, ja haastateltava toi esiin, kuinka yhteiskunta tuo opettajien ratkaistavaksi koko ajan uusia ongelmia. Mitä tapahtuu, kun opettajat eivät enää jaksa yhä lisääntyviä työtehtäviä? Uusi oppimiskäsitys, itseohjautuvuus lasten ja nuorten kohdalla, sai ansaitsemaansa kritiikkiä, kuten myös pelillisyys: Kun palkkion saa puolessa minuutissa digilaitteilla, kuka nuorista jaksaa enää lukea kokonaista kirjaa, jossa palkinto tulee vasta päivien lukemisen jälkeen, kun murhaaja paljastuu? Kannattaa kuunnella...

Sari Valto käsitteli viimeksi Dna-testejä, jotka voivat paljastaa suvun salaisuuksia. Fysiikan tohtori ja geneettisen sukututkimuksen asiantuntija Marja Pirttivaara valotti testien tulosten maailmaa ja niiden seurauksia. Hauska harrastus vai elämän perustusten järkkyminen?

Tiedeykkösessä persoonallisuustutkija Sointu Leikas ja Väestöliiton johtava tutkija Venla Berg keskustelivat joulukuun alussa, pitävätkö stereotypiat esikoisista, kuopuksista ja ainoista lapsista paikkansa. Jaksossa selvitettiin, mitä sisarusten syntymäjärjestys vaikuttaa persoonallisuuteen, ovatko perheensä ainoat lapset itsekkäitä ja mitkä tekijät vaikuttavat sisarusten suhteisiin.

Kun on aikansa kuunnellut jotain asiaohjelmaa, on mukava siirtyä konserttien pariin. Eilenkin kuuntelin Suomalaisen barokkiorkesterin Brittiläinen joulu -konsertin. Olipa ihania sävelmiä!

torstai 14. marraskuuta 2024

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 4

 


Viime viikolla kuuntelin Yle Radio 1:n ohjelman Marko Gustafssonin vieraana kuvataiteilija, viljelijä Osmo Rauhala. Taiteilija, joka viettää osan vuodestaan New Yorkissa ja lopun aikaa Siuron maatilallaan luomuviljellen sekä lampaita kasvattaen, on mielestäni aika mielenkiintoinen haastateltava.

Tyrvään Pyhän Olavin keskiaikaisessa kirkossa kävin vuosia sitten katsomassa uudelleen rakennetun kirkon ja sen taideteokset, jotka tekivät kyllä syvän vaikutuksen: kaksi taiteilijaa ja toisistaan täysin eroavat, puhuttelevat tyylit. Silloin heräsin tutustumaan molempiin taiteilijoihin paremmin, joista toinen oli juuri Osmo Rauhala.

Radio-ohjelmassa Rauhala kertoo mielenkiintoisesti lapsuudestaan ja nuoruudestaan, opiskeluistaan, taiteestaan ja kahdesta elämän oivalluksestaan. Kiinnostavaa oli myös kuulla, kuinka hän oli luonnonsuojelija jo nuorena puolustaessaan raakku- ja taimenpuroaan aikana, jolloin ei vielä virallisesti ollut edes perustettu vihreää liikettä luonnonsuojeluaatteeseen Suomessa. Korkeakouluopinnot, luova työ ja elämän mittainen laboratorio maatilallaan ovat luoneet persoonallisen henkilön, jonka haastattelu leppoisassa tunnelmassa oli mukavaa kuunneltavaa. 

Todella kiva jakso! Suosittelen kuuntelemaan  Areenasta.

Ps. Rauhalan nuoruus isänsä kuoleman jälkeen karjatilan hoitajana ja samaan aikaan Ateneumin opiskelijana on jotain ihan käsittämätöntä! Onnistuisikohan tämän päivän nuorilta?

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 3

 


Tänään kuuntelin radiosta Yleltä Kulttuuriykköstä. Perjantaistudiossa olivat keskustelemassa Leena Virtanen, Jari Sedergren, Tiina Raevaara ja Outi Hupaniittu. Ohjelman juontajana oli Pia-Maria Lehtola. 

Kiira Korven esikoisrunokirja Hyppää vaan! oli aiheena ja erityisesti kirjan saama lyttäävä Helsingin Sanomien kritiikki, jonka oli kirjoittanut Arttu Seppänen. Ohjelmassa mietittiin Seppäsen Otavaan kohdistamaa arvostelua, kun kriitikon mielestä kirjaa ei olisi saanut julkaista laisinkaan eikä ainakaan runokirjana. Keskustelijat toivat myös esiin, että kritisoida pitää ja saakin, kun on kustannusyhtiön julkaisemasta kirjasta kyse. Toisaalta mietittiin, että Korpi on julkisuuden henkilö ja julkisuus myy, niin Otavassa kuin Hesarissakin, joten turha vähätellä kirjan arvoa. 

Viikolla on aiheesta kuulunut monenlaisia kannanottoja. Aamulehden kriitikko oli tyrmistynyt kirjan saamasta murska-arviosta. Otava on esittänyt oman näkemyksensä. Monet julkisuuden henkilöt ovat ilmaisseet halunsa ostaa kirja, esim. Maaret Kallio, Maria Veitola ja Alexander Stubb. Jari Sedergrenkin oli ohjelmassa sitä mieltä, että Korven kannattaa vaan kirjoittaa lisää kirjoja.

Jos kirja olisi tehty omakustanteena tai tekijä olisi ollut tuiki tuntematon, kukaan ei olisi puhunut mitään. Julkisuuden henkilöitä seurataan tarkasti, joten en ihmettele pöhinää kirjan ympärillä.

Ottamatta kantaa Kiira Korven teokseen, minua huvittaa nykyajan runot. Nykyään runoksi kelpaa teksti, joka on vain rivitetty runon muotoon ja oikeinkirjoitus saa olla vapaata. Tätä tyyliä Korpikin viljelee. Siis:

Nykyään
runoksi kelpaa
kaikki,
joka on vain
rivitetty 
runon muotoon

Enpä tiedä tästä tavasta kirjoittaa runoja. Ei kosketa minua. Jos näin määritellään, niin mikä tahansa kirjoitus kelpaa runoksi. Toisaalta sama on kuvataiteessa. Puupölkky, jossa on naula ja jipii: Alpo Jaakola teki veistoksen! (Jos nyt oikein muistan teoksen tekijän...)

Onneksi on vielä nykyrunoilijoita, joilla on idea, omintakeinen runon muotokieli ja kieliasukin tarkasti harkittu, on se sitten millaista tahansa. Niitä luen mielelläni -  puhumattakaan vanhoista runoilijoista, joihin tuo kuvakin vihjaa.

torstai 17. marraskuuta 2022

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 2


Marraskuisena tiistaiaamuna oli taas mukava kuunnella rauhassa radiosta Ylen ykköstä, ja katsella ikkunasta, kun kuura ja sentin ensilumi olivat hiukan muuttaneet maisemaa. Olen tykästynyt Sari Valton ohjelmiin, jotka löytyvät podcasteinakin. Kuitenkin pidän enemmän kuuntelusta suoraan radiosta, kun ei tarvitse hipelöidä nettiä, jonka ääressä muutenkin tulee joka päivä vietettyä aikaa.

Tällä kertaa Valton ohjelmassa mietittiin, mikä meitä pohjimmiltaan stressaa. Mukana olivat neurobiologi Kai Kaila sekä vapaa kirjoittaja ja sisällöntuottaja Eeva Kolu. Hän on kokenut loppuunpalamisia ja kirjoittanut kirjankin aiheesta.

Mitä jäi ohjelmasta mieleen?

- Ihminen on sosiaalinen eläin, joten kontaktit ovat tärkeitä: Pahoinvointi säteilee muihin, samoin hyvinvointi. Stressi voi alkaa jo kohdussa.

- Suomalaisiin iskostettu vahva pärjäämisen kulttuuri: Ei voi hellittää, vauhdissa pysyy pystyssä, vaikka burnoutin oireet jo läsnä.

- Miksi työelämä Suomessa uuvuttaa rajusti? Työelämä muuttunut vuosikymmenten aikana. Nyt se on kaikille yhtä vaativaa ja mikään ei riitä. Työpaineet tulevat kotiin, työtä jatketaan iltaisin ja vapaa-ajalla, itse ei voi vaikuttaa. Työntekijä on jopa orjan asemassa!

- Myös some, teknologia rasittaa: Jatkuvat merkkiäänet, hypetys stressaavat, pitäisi olla jotenkin erityinen ja ihmeellinen. Varsinkin lapsille ja nuorille some tuottaa aivan liian suuria paineita.

- Yleensäkin elämässä riittämättömyys ja kovat vaatimukset luovat kroonista stressiä, jonka aiheuttamiin sairauksiin varakkaissa länsimaissa asuvista kaksi kolmasosaa kuolee. Huh!

- Asioita voidaan korjata. Ihminen on blastinen ja toimintatapoja voidaan muuttaa. Riittää, että pystyisi tekemään jollain tavalla itselleen mielekkään elämän, pitää itsestään, sietämään arkea ja tekemään itselle mukavia asioita, vaikka ne eivät olisi mitenkään tuottavia tai kehittäviä. 

Niin... Helpommin sanottu kuin tehty, mutta aina pitää edes yrittää, eikö vain! 

maanantai 31. lokakuuta 2022

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 1


Kun loka-marraskuussa elämä alkaa siirtyä sisätiloihin viilenevän sään vuoksi, on aika avata radio. Sieltä tulee Ylen ykköseltä tosi hyviä ohjelmia. Lomilla olen aina viihtynyt radion seurassa, mutta nyt eläkeläisen oloa harjoitellessani radiota voi kuunnella vaikka joka päivä. 

Viime viikolla tuli huhtikuulta uusintana Sari Valton ohjelma Nainen vanhenemisen kynnyksellä. Ohjelmassa olivat vieraana vanhuuden tutkija Marja Saarenheimo ja Keho Kirjan kirjoittanut historian tutkija, professori Laura Kolbe. 

Mitä jäi mieleeni keskustelusta?

- Olen vanhenemisen kynnyksellä, mutta mitä se merkitsee? Sisäinen kuva saattaa olla muuta kuin peilistä tuijottava. Niin tuttua!
- Ikääntyvään naiseen suhtaudutaan eri lailla kuin mieheen. Vanheneva mies = charmikas ja viisas leijona. Vanheneva nainen = vähän höpsähtänyt ja naurettava hanhi. Näinkö eri lailla naisesta ja miehestä vielä tänäänkin ajatellaan? Mielikuvat kulttuurissa ovat syvässä, vanheneminen ei ole  koettu aina miellyttäväksi.
- Tyttökoulun rehtori aikoinaan lakatuista kynsistä: "Tuollaiset teurastajan kynnet!" Hih!
- "Me selvitään tästäkin", kuten eräs vanha sotaherra tapasi sanoa. Ikääntyvällä on elämänkokemusta, hidastuneet reaktiot positiivisessa mielessä, jolloin ehtii miettiä, mitä tekee / sanoo, ja suhteellisuus lisääntyy. Nämä ovat hyviä vahvuuksia.
- Vanhuus on kaksijakoista: aktiivinen, harrastava, menevä ikääntynyt, ja toisaalta vääjäämättömästi varsinainen vanhuus, jolloin ei enää jakseta osallistua, kukaan ei kysy mielipidettä, pudotaan joukosta, keho ja mieli raihnastuvat.
- Onneksi nykyaikana asenteet ovat jo muuttuneet: Miten olla vanhus? Ei tarvitse näyttää vanhalta, jos ei halua. Heti tuli mieleen ikinuori Aira Samulin. Pukeutuminen on vapaata, ei enää säätytietoisuutta tai ikäarvovallan korostamista. 
- Toisaalta uudet normit korvaavat vanhoja: Pitää näyttää nuorekkaalta! Pitääkö?
- Eläkkeelle jääminen toisille suuri shokki, toisille uteliasta iloa ja mahdollisuuksia. 
- Nuorilla kovat ulkonäköpaineet, mutta ikääntyneellä armollisuutta kehoaan kohtaan. "Minä kelpaan tällaisena." On vapauttavaa luopua joistain asioista.
- Kehosuhde muuttuu elämän murrosvaiheissa. Miten suhtaudun näihin vaiheisiin?

Leipomisen lomassa kuuntelin ohjelmaa ja nämä asiat jäivät mieleeni. Totisesti: Mielenkiintoista elämänvaihetta elän!

Ja ohjelma kannattaa kuunnella, jos nämä asiat kiinnostavat.

maanantai 29. elokuuta 2022

Karjalaiset juuret

 


Virpomavitsoista tulee mieleen aina Karjala ja äiti. Äidin sukujuuret olivat mummon puolelta Karjalan kannaksella Kivennavalla ja äiti itse asui ennen evakkomatkoja Valkjärvellä Nirkkolan kylässä perheen ja suvun kanssa. Sieltä olen kuullut tarinan jos toisenkin - nuorena kyllästymiseen saakka. Onneksi, sillä nyt ei olisi enää äiti niitä kertomassa.

Tänään tuli Ylen ykköseltä radiosta aamulla Roman Schatzin Maamme-kirjan osa Jatkuuko siirtokarjalaisten kotiseututyö. Jäin sitä kuuntelemaan aamupalaa syödessä. Ohjelmassa pohdittiin, miten käy kotiseutumatkoille Venäjän aloittaman sodan pakotteiden vuoksi. Onhan se selvä, että matkat ovat olleet vähissä helmikuun jälkeen. Toisena asiana mietittiin, kiinnostaako nykypolvia enää isovanhempien menetetty Karjala. Karjala-lehtikin kun on lopetettu kuluvassa kuussa. Vierailijoina ohjelmassa olivat kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen sekä Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Terhi Pietiläinen.

Niin... Kyllähän minullakin karjalaisen äidin tyttärenä mielenkiinto menetettyyn Karjalaan on hiipunut. Suvun tarinat ovat vielä kirkkaana mielessä, mutta en ole haikaillut koskaan Nirkkolan matkan perään. Äitikään ei ollut kiinnostunut matkoista lapsuutensa kotiseudulle: "Mitä mie siellä teen, pusikoijen keskellä! Mittään ei ole jäljellä, kaik` on purettu, annettu lahota ja luonnon vallata pihamaat." Äiti alkoi aina puhua Karjalan murretta lapsuudesta keskusteltaessa, vaikka muuten puhui hyvin lähellä yleiskieltä.

Yhden kerran äiti kävi suvun matkalla Valkjärven Nirkkolassa ja vakuuttui, että hänen ajattelunsa oli oikein: Mitään ei ollut jäljellä, todellakin vain pusikkoa, ja koko matkasta jäi tämän vuoksi päällimmäiseksi murheellinen mieli. Onneksi oli edelleen lapsuuden kauniit muistot koivikoista, valkovuokkorinteistä, kotitalosta, omasta pihapiiristä ja pelloista. Ne säilyivät kirkkaina mielessä äidin kuolemaan saakka.

Kyllähän se niin on, että nykysukupolville menetetty Karjala alkaa olla hämärtymässä. Sotaveteraanien perintö säilyy toivottavasti kirkkaana, mutta oman suvun menetetyt alueet alkavat olla historiaa, josta ei enää niin tarkasti muistoja ole aiempien sukupolvien kuollessa. Elämä menee eteenpäin ja hyvä niin. Onneksi menetettyä Karjalaa ja sukujen historiaa on paljon dokumentoitu, joten tietoa riittää niille, jotka ovat kiinnostuneita. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kutsuvieraana


Mökillä on aikaa. Yksi mukavista huvituksista on kuunnella radiosta Ylen ykkösen ohjelmia. Yleensä kuuntelen paljon musiikkia, kuten Klassista kahteen tai Faunin iltapäivä, mutta myös puheohjelmia on mielenkiintoista seurata. 

Viime päivinä olen kuunnellut Kutsuvieras-sarjaa. Siinä kutsutut kertovat omin sanoin omasta elämästään. 20 kiinnostavaa puheenvuoroa tulossa.

Aloitin Saara Aallon osasta. Se ei paljon erityisiä ajatuksia herättänyt, mutta oli mukava kuulla nuoren henkilön haaveiden toteutumisesta. Maarit Feldt-Ranta kertoi kiitokset ja jäähyväiset, ajatuksia lähestyvästä kuolemasta, joka oli hyvin koskettavaa ja henkilökohtaista. Vedet silmissä kuuntelin. 

Tänään keskityin Jari Sinkkosen ohjelmaan. Hänen koulutuksiinsa olen osallistunut monet kerrat, mutta nyt oli mielenkiintoista kuunnella hänen elämäntarinaansa elävästi ja huumorintajuisesti kerrottuna. Sinkkonen mietiskeli, oliko kaikki sattumaa vai suunnitelmaa, kun niin monet asiat olisivat voineet mennä toisin. Olen kuunnellut myös Sinkkosta ohjelmassa Musiikkia ja mielentiloja. Molemmat hyviä ohjelmia, suosittelen!

On mukavaa, että Areenasta voi kuunnella lähes kaikkea silloin, kun on aikaa ja mielenkiintoa. 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Keskiajan heinäkuu



Yle Radio 1 lähettää heinäkuussa ohjelmia keskiaikaisella aiheella. Näitä teemaheinäkuita on tullut viime vuosina ja ne ovat olleet aina mielenkiintoisia. 

Täällä mökillä kuuntelen enemmän radiota kuin kaupungissa, erityisesti musiikkiohjelmat kiinnostavat. Tällä viikollakin on tarjolla Viisi keskiaikaista musiikkiminuuttia, Hildegart Bingeniläisen musiikkia, Keskiaikaisia balladeja, Keskiajan uteliasta äänimatkailijaa sekä paljon muita aiheeseen sopivia ohjelmia. Mukavaa kuunneltavaa!

Ehkä on onnellista, että emme kuitenkaan enää elä keskiaikaa. Tekisinpä minäkin aivan muuta kuin naputtelisin tietokonetta. Todennäköisesti en olisi enää edes hengissä!

"Tiesitkö, että Rooman valtakunnan tuho vaikutti lamaannuttavasti Eurooppaan oikeastaan koko varhaiskeskiajan?

Tiesitkö, että keskiajalla ympäri Eurooppaa levisi tanssihulluus?" (Yle Radio 1)