Vihdoin aurinkoa

Monen päivän vesisateen  ja harmauden sijasta sai tänään herätä auringonpaisteeseen. Eilen oli satanut lunta, joten viiden asteen pakkanen sai maiseman loistamaan kauniin valkoisena.

Lähdin aamupalan jälkeen kuvaamaan hohtavan talvista luontoa veden äärelle. Kaikkialla oli hiljaista, minkä rikkoi vain pieni aaltojen loiske siellä, missä järvi ei vielä ollut jäässä.

Samalla vein haudoille adventtikynttilät. Pois ajaessa mieli oli virkeä ihanasta auringonvalosta ja kauniista, valkeasta maisemasta. 

Voi, kun tämä näky säilyisi, mutta pahalta näyttää ennusteiden mukaan. Ensi viikolla on luvassa taas useita lämpöasteita. Ei taida vielä talvi tulla luontoon, vaikka huomenna virallisesti ensimmäinen talvikuukausi alkaakin.

Iloinen

"Olen iloinen kuin pieni pupunen!" sanoi suvun pikkumies joitain vuosia sitten. Minä voisin lainata myös tätä sanontaa.

Maanantaina oli ensimmäinen päivä kahteen kuukauteen, kun ei tarvinnut ottaa polvikipuun särkylääkettä. Voi, miten tuntui hienolta! Jäytävä ja välillä terävästi kirvelevä luumustelmasta johtunut kipu alkoi hellittää viikonloppuna, ja töihin lähtiessä en enää ottanut lääkettä. Ihmeekseni huomasin pitkin päivää polven olevan ihan siedettävä. Kunnossa se ei vieläkään ole, mutta tönkkö kankeus ja pieni, ajoittainen jomotus on ihan tervetullutta kahden kuukauden kivun jälkeen.

Jokohan uskallan ajatella, että pahin kipuvaihe olisi vihdoin ohitse?

Semmarihuumaa

Eilen sunnuntaina oli Tampere-talo täynnä Semmarimusaa. Kuoro vietti 30-vuotisjuhlaansa tututulla tavalla: konsertti täynnä omia lauluja, lavakarismaa, jekkuja ja kujeita. Tietenkin yleisö tykkäs!

Olen kiertänyt Seminaarin mieslaulajien konserteissa parikymmentä vuotta. Alussa minäkin huumaannuin, välillä väsyin, mutta nyt oli taas oikein hyvä konsertti. Mikä parasta: Äänentoisto toimi, ja sanoistakin sai hyvin selvää. Näin ei aina ole ollut.

Myytävänä oli myös uusi levy Rakastan sua. Se tarttui mukaan. 

Ehkä eniten Semmareissa matkan varrella on väsyttänyt samalla kaavalla tehdyt kappaleet, joissa soolon alta kuuluu "dum-dum-rytmikone". Olisikin kiva välillä nauttia pelkästä stemmalaulusta ilman komppaamista. Toisaalta äänissä laulaminen ja hyvien stemmojen sovittaminen on paljon työläämpää kuin pelkkä rumpujen ja basson imitoiminen.  ;>)

Toisaalta pidän kovasti useista heidän kappaleistaan: nokkelat sanoitukset, hauskoja ideoita myös musiikillisesti, siististi laulettua, kaiken kaikkiaan erilaista kuorosaundia. 

Hyvän kokonaisuuden Semmarit olivat taas saaneet aikaiseksi. Iltapäivä oli viihdyttävä - hyvän mielen musaa - ja kotiin sai lähteä virkistyneenä hymy huulilla. 

Eipä sitä olisi muinoin uskonut, että Jyväskylän Seminaarinmäeltä lähtenyt poppoo kerää vuonna 2019 Suomen eturivin konserttisalit täpötäyteen yleisöä - taas kerran!

Varhennettua englantia

Työssä on opetussuunnitelman hiontaa sekä koulutusta harva se päivä. Tästä viikosta tuli tosi kiireinen, joten päätin osallistua vain yhteen koulutukseen, vaikka useampi mielenkiintoinen olisi ollut tarjolla. Miten ne kaikki osuvatkin samalle viikolle?

Tänään jatkoimme tutustumista varhennettuun englantiin. Meillä oli jo entuudestaan tuttu, loistava kouluttaja, joka ohjasi meitä toiminnalliseen englannin opetukseen leikkien ja laulaen. Kivaa oli työpäivän päätteeksi, ja eväslaukku pursuaa ideoita ensi vuoden enkunopetukseen. Rauhallisin mielin voi syksyllä aloittaa ihan uuden aineen, sillä hyvin opettajat ovat ainakin meidän kunnassa koulutusta saaneet tähän asiaan. 

Itse en pystynyt osallistumaan leikkeihin, sillä polvessa oleva sääriluun luumustelma on edelleen "sairaan" kipeä. Itse polven nivelrikon kiputila on jo parantunut, mutta kivulias luumustelma vaivaa senkin edestä. Kun luunpäät kolahtivat yhteen, toipuminen on hidasta. Ortopedi ennusti kahden kuukauden kiputilaa, mutta olen kuullut joidenkin poteneen sitä jopa puoli vuotta. No, toivottavasti ortopedi on oikeassa. Monet urheilijat ovat saaneet kärsiä samasta, kivuliaasta vaivasta.

Jaksan työpäivän rasitukset kipulääkkeen voimin, mutta illat kuluvatkin sitten etupäässä lepäillessä. Olen kuitenkin kiitollinen, että pystyn työskentelemään, sillä monet ovat joutuneet jäämään tämän hankalan vaivan kanssa pitkille sairauslomille. Ehkä jouluna jo olo on helpompi... 

Töissä taas

Viikon sairausloma on ohitse ja olen taas töissä ahertamassa. Lähdin aamulla jo seitsemän jälkeen kouluun ja tulin kotiin illan jo pimentyessä. Oli 100 asiaa hoidettavana, kuten aina poissaolon jälkeen.

Iloitsen, että polvi kesti joten kuten ja lääkkeetkin auttoivat. Autossa oli varmuuden vuoksi kyynärsauva, jos sattuisi katastrofi iskemään. Onneksi sitä ei tarvittu, mutta apujalka saa jatkossakin olla mukana.

Nyt jatkan kotona vielä hetken "paperitöiden" parissa. Sitten loppuvat työt tältä päivältä.

Viimeinen voltti

Valkoinen ensilumen maisema on saanut väistyä vesisateen ja lämpöasteiden tieltä. Nyt on harmaata ja loskaa joka paikassa.

Mielikin on ollut harmauden puolella kipupillereiden keskellä. Siihen hyvää lääkettä on ollut kuunnella äänikirjana telinevoimistelija Jari Mönkkösen tarina. Viimeinen voltti -kirjan on kirjoittanut urheilutoimittaja Mika Saukkonen ja kirja on kyllä lukemisen arvoinen. Itse teksti ja kertomistyyli on aika yksitoikkoinen, mutta sanoma sitäkin tärkeämpi: Elämä voi muuttua aivan yhtäkkiä.

Kilpavoimistelija ja palomies joutuu selviytymistaisteluun ja sopeutumaan neliraajahalvaantuneen elämään. Kirja on avoin tilitys kaikista niistä tilanteista ja tunnoista, joita uusi elämänkamppailu toi tullessaan koko perheelle. Todellisuus on tietysti ollut vieläkin karumpi. Kirjassa ääneen pääsevät Mönkkösen lisäksi hänen vaimonsa, valmentajansa, ystävänsä ja monet muut henkilöt, jotka kuntoutukseen tavalla tai toisella liittyvät.

Jotenkin todella vaikeaa oli kuulla niistä vastoinkäymisistä, joita Mönkkönen joutui kokemaan kuntoutumisensa aikana hoitohenkilökunnan ja kaupungin virkakoneiston ymmärtämättömyyden vuoksi. Ammattihenkilöstön välinpitämättömyys, leipääntyminen, kiire ja välinpitämättömyys oli karua luettavaa. Tuntui ihmeelliseltä, että päähenkilö kuitenkin sanoi saaneensä yleensä asiallista kohtelua. Minä en ehkä olisi pystynyt olemaan noin positiivinen.

Vammaisten ja vanhusten hoito sekä heidän asioihinsa liittyvä päätöksenteko pitää olla kaikella tavalla asianmukaista. Hienoa, että Jari Mönkkönen raskaan elämäntilanteensa keskellä on halunnut kertoa tarinansa ja samalla tuoda esille vammaisten asiaa. Toivottavasti päättäjät ja hoitotyön keskellä puurtavat lukevat tämän teoksen ja tekevät kaikkensa, jotta vammaisten kohtelu olisi aina ja joka paikassa mahdollisimman hyvää ja oikeudenmukaista.

Omat murheet tuntuvat todella pieniltä tämän tositarinan rinnalla.

Harmillista

Tämä viikko on kulunut sairauslomalla. Polvi on tosi kipeä ja tutkimuksissa on ravattu. Röntgenkuva oli ensin tulkittu normaaliksi ja siitä jo ehdin iloita, mutta ortopedi selitti kuvasta näkyvän aivan selvät nivelrikon muutokset. Alkavan nivelrikon kiputila... Ei ollut mikään kiva uutinen, vaikka lääkäri lohduttikin kulumia löytyvän ennemmin tai myöhemmin meiltä kaikilta. Huomenna on vielä magneettikuvaus ja perjantaina keskustellaan taas ortopedin kanssa.

Sain hyvät jumppaohjeet, joita olen tehnyt kaksi kertaa päivässä. Osa liikkeistä sujuu helposti, muutamat vähän irvistellen.

Pöydällä ilahduttavat kauniit kukat. Nyt on aikaa ihailla niitä ja pakkasmaisemaa ikkunan takana, levätä - ja korjata kokeita!

Pakkasaamuna

 

Viikonlopun herkkuja

Pyhäinpäivän viikonloppuna söimme lauantaina maa-artisokkakeittoa bataatilla pehmennettynä. Sekaan lorautettiin mausteita sekä valkoviiniä. Kyllä maistui hyvältä. Maa-artisokka sisältää paljon inuliiniä, joten diabeetikoille se on oiva keitto, jos vain vatsa muuten sen kestää.

Sunnuntaina paistoimme muikkuja runsaasti sitruunalla ja tillillä maustettuna. Minä tein perunamuusin sekä salaatin, jossa oli seassa kapriksia. Muusi ei tällä kerralla ollut mitään laihisversiota, vaan sisälsi lorauksen kermaa ja ison nokareen voita.

Välillä voi reilusti herkutella!

Pyhäinpäivä vai halloween?

Koulumaailmassa pikkuoppilaiden kanssa työskennellessä törmään aina tähän aikaan Atlantin takaa rantautuneeseen juhlaan halloween. Monet lapset eivät tiedä mitään pyhäinpäivästä, mutta kummitusten ja haamujen juhla on heille tuttua tutumpi. Miksi? No, tietenkin kaupallisuuden vuoksi. Eri liikeet huomasivat heti uuden markkinaraon loka- marraskuun vaihteessa. Halloween-roina täyttää kaikki kaupat ja marketit leipomuksia myöten.

Minulle tämä viikonloppu on ollut ja tulee aina olemaan pyhäinpäivä. Aiemmin lokakuussa saatamme oppilaiden kanssa piirrellä lepakoita, mutta viimeiset päivät ennen pyhäinpäivää vietämme vain vainajien muistopäivän teemalla: syvällisiä, hyviä keskusteluja, rauhallista musiikkia ja meitä ennen lähteneiden suvun jäsenten muistelua.

Olen iloinen, että pyhäinpäivän teema nousi esille niin uutisissa kuin lehdistössäkin sen sijaan, että kaikki olisi vain pursunnut kurpitsoita, pääkalloja ja haamuja. Ei kai jää epäselväksi, mitä minä otsikosta ajattelen.