Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. joulukuuta 2019

Se päivä



Joulukorttien kirjoitus on joillekin ihmisille välttämätön paha ja riesa, mutta minulle suuri ilo. Haluan lähettää vanhanaikaisesti oikeita kortteja. Sähköiset joulutervehdykset eivät missään muodossa ole minun juttuni.  Samalla voi halutessaan tukea erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Joululaulut soivat, kynttilän liekki lepattaa ja postimerkkejä liimailen. Onneksi postilakko päättyi! Muuten tämä suuri nautintoni olisi jäänyt tekemättä. Sitä jo vähän ehdin surra, onneksi turhaan.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Helmiä vuosikymmenten takaa


Viikonloppuna sain inspiraation jatkaa äidiltä jääneiden kirjojen ja kirjeiden sekä korttien lajittelua. 6-7 tuntia taisi kulua yhteensä, mutta olin hyvin onnellinen saatuani asiaa näin paljon tehdyksi - taas kerran. 

Kirjoja sain kolmeen pinoon: hävitettävät, kiertoon lähtevät ja säilytettävät. Viimeeksi mainittua yritin pitää mahdollisimman pienenä huonolla menestyksellä. Onneksi neljän kirjahyllyn kirjat ovat jo kutistuneet puoleen. 

Todella vaikeaa on heittää pois klassikoita, mielenkiintoisia tietokirjoja ja kuuluisien runoilijoiden teoksia. Romaaneja on mennyt paperinkeräykseen paljon, samoin hartauskirjallisuutta. Ei vain voi säästää kaikkea.

Vielä on kirjojen lajittelua jäljellä, samoin laatikoita vintissä, joihin en ole vielä edes ehtinyt kajota. Onneksi tällä työllä ei ole kiirettä, toisaalta ihanaa, toisaalta rasittavaa. Teen aina silloin, kun jaksan ja viitsin.

Viikonlopun helminä löytyi neljä isän kirjoittamaa kirjettä äidille. Kaksi oli vuodelta -59, todellisia rakkauskirjeitä, jossa isä purkaa kihlausaikana ikäväänsä ja rakkauttaan äitiin, joka on kolmensadan kilometrin päässä ensimmäisessä työpaikassaan Savon sydämessä. Oli ihana lukea niitä. Yllätyin, kuinka hyvin ja kauniisti isä osasi kuvata tuntojaan ja kuinka palavan rakastunut hän oli kihlattuunsa. Reilu puoli vuotta myöhemmin heidät vihittiin ja yhteinen, kaivattu elämä alkoi omassa kodissa. 

Kaksi myöhempää kirjettä olivat vuodelta -71, jolloin isä oli työkomennuksella ulkomailla. Sisareni oli parin kuukauden ikäinen vauva, minä 10 ja isä kovasti odotti juhannusta, jolloin pääsisi taas kotiin perheensä luo.

Kirjeet olivat kuin tuulahduksia rajan takaa. Nopeasti ne luin järjestelemisen lomassa, mutta ajatuksella tulen ne käymään läpi vielä moneen kertaan. Oikeita aarteita meille lapsille ja lapsenlapsille! 

perjantai 9. joulukuuta 2016

Kortteja


Olen joulu- ja kortti-ihminen.

Monet tuskailevat joulun alla pakollista joulukorttien kirjoitusta. Minusta se on ihanaa puuhaa! On kiva valita kortteja saajille, tukea samalla eri järjestöjä, kirjoittaa ja liimata postimerkkejä joululaulujen soidessa ja kynttilän palaessa. Yleensäkin pidän vanhan ajan postikorttien lähettelystä enkä halua sortua nettikortteihin tai tekstareihin. 

Joulukortteja on myös hauska saada. Tänään tuli postiluukusta ensimmäiset, kiitos! Nautin... Nyt on omatkin kirjoitettu ja siitä puuhasta iloittu. Joulu on niin mukavaa aikaa!

maanantai 8. helmikuuta 2016

Taivaan tuuliin


Illansuussa ajattelin käydä ostamassa postimerkkejä. Muistin yhtäkkiä, että puolen kuun maissa postimaksut muuttuvat, joten vähän säästää, jos ostaa ennen sitä postimerkkejä varastoon. Varsinkin kesällä on mukava kirjoitella ihan oikeita kortteja ja kirjeitä, ja toki niitä lähettelen ympäri vuoden. Postimerkillä varustettu vanhanaikaninen tervehdys päihittää mielestäni monin kerroin sähköiset kaimansa.

Ostin ison kasan postimerkkejä ja kun kotiin pääsin, huomasin kymmenen merkin rimpsun kadonneeksi koristani. Ihan varmasti olin ne sinne laittanut, mutta minne lie pudonneet. Omituista!

Puin ulkovaatteet uudelleen päälleni ja lähdin kävelemään "jälkiäni" takaisin kauppaan. Talomme nurkalla näin jo kaukaa kadun vesilätäkössä vaalean nauhan: Siellähän kadonneet merkkini lilluivat vedessä! Tuuli oli ne napannut avonaisesta koristani.

Nyt kuivattelen postimerkkejäni. Kyllä ne vielä käyttökelpoisia ovat, vaikkakin vähän kuprulla. 

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Onko käsinkirjoittaminen vanhanaikaista?

                                     

New York Timesin haastattelema psykologi Stanislas Dehaene on huolissaan käsinkirjoittamisen vähentymisestä lasten elämässä. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että käsinkirjoittamisella ja laajemmalla oppimiskehityksellä on selkeä yhteys. 

Käsinkirjoituksen oppimisen jälkeen lapset oppivat lukemaan nopeammin. Lisäksi he oppivat paremmin tuottamaan ja hallitsemaan tietoa. Koneella kirjoittaminen ei stimuloi aivoja samalla tapaa. Tämä on tutkimuksilla osoitettu ja myös aivotutkijat ovat asiasta samaa mieltä.

Dehaenen mukaan käsinkirjoitus on henkistä simulaatiota aivoille. Aivokuvauksilla on todettu, että hyvät taidot käsinkirjoituksessa aiheuttavat esim. aktiivisempaa hermotoimintaa niissä aivon osissa, jotka liittyvät työmuistiin ja ideoiden tuottamiseen. 

Opettajat ovat nämä tutkimustulokset tienneet jo vuosia. Yhteiskunnan nopea muuttuminen ja tietotekniikan tulviminen kaikille aloille on kyseenalaistanut käsinkirjoituksen. Vanhemmatkin aina silloin tällöin epäilevät sen tarpeellisuutta. Näistä aivotutkijoiden tutkimustuloksista ei suurta älämölöä ole pidetty.

On siis suuri merkitys sillä, miten kirjoitamme. Tietotekniikkataitoja huudellaan epätoivoisesti pelastamaan koulujen oppimistulokset ja kouluviihtyvyys. Mitä sitten menetämme, kun käsinkirjoitus vähenee ja on nyt jo vähentynyt kouluissa? Kärjistetysti sanoen tyhmistämmekö oppilaat?

tiistai 22. tammikuuta 2013

Paljain jaloin


Kävin tänään noutamassa kirjakaupasta Laura Saven kirjoittaman kirjan Paljain jaloin (Wsoy 2013). Seurasin aikoinani blogia nimeltä Kovaluu. Se oli Lauran ja blogi hävisi yllättäen. Pelkäsin pahinta. Nyt joulun alla luin Nuppien palstalta, että Laura oli todellakin menehtynyt, mutta hänen kirjansa julkaistaan tammmikuussa. Laura ehti kuolla ennen kuin sai tiedon tästä.

Kirjassaan Laura kertoo tuntemuksista, kuinka yhtäkkiä kierukkavammaepäily polvessa muuttuu magneettikuvauksen jälkeen pahanlaatuiseksi osteosarkoomaksi. Kirjassa on blogipäivitysmäisesti välähdyksiä elämästä paheneva syöpä seuralaisena: tavallista perhe-elämää pienen pojan äitinä, hoitoja, ajatuksia tulevasta ja mielessä pyöriviä pelkoja. Rankasta aiheesta huolimatta valoisa kirja. "...elämästään kertaheitolla ulos temmatun ihmisen vimmainen, osittain muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuva romaani, joka kääntyy lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien päivien merkityksestä."

Luin kirjaa pari tuntia iltapäivällä. En olisi malttanut lopettaa, ahmija kun olen. Toisaalta aihe on niin rankka ja tuo minulle itsellenikin paljon muistoja mieleen omalta hoitoajaltani, joten on hyväkin pitää välillä taukoa. Huomasin, kuinka vaikeaa oli lähteä kirjan lukemisen jälkeen tavalliseen kokoukseen. Olisin halunnut vain lukea loppuun ja mietiskellä aihetta.

En tiedä, onko tällaisen entisen syöpäpotilaan kovin järkevää lukea syöpäblogeja tai  -kirjallisuutta. En voi mitään, mutta koen vieläkin syyllisyyttä tietyissä tilanteissa siitä, että minä selvisin hengissä syövästäni, mutta joku toinen ei: ei Laura, ei nuori kolmosten äiti, ei elämän alussa oleva parikymppinen opiskelija... Lista on pitkä. Tiedän, ettei tämän kaltaiset ajatukset saisi vallata mieltä, mutta minkäs teet! Luulen, että nämä ajatukset nousevat pintaan aina, kun kuulen jonkun syöpäsairaan hävinneen taistelunsa. Toisaalta omassa mielessäni näitä mietteitä suurempana on kuitenkin ilo ja kiitollisuus siitä, että saan tänään elää hyvää elämää arjen keskellä ja Herra Hodgkin ei enää hallitse elämääni.

Lauran kirja on arvokas. On hienoa, että hän jaksoi kirjoittaa ajatuksiaan toisille jaettavaksi. Kirja on erityisesti hänen pojalleen Otsolle mutta myös meille kaikille, jotta "se innoittaisi kaikkia lukijoitaan elämään rohkeaa ja itsensä näköistä elämää!"

Kiitos Laura! Toivomuksessasi on haastetta meille kaikille.

(Lainaukset Lauran kirjasta.)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Täällä ollaan

Open kolo on nyt sitten muuttanut tänne uuteen osoitteeseen. Kuvittelin, että joudun tekemään töitä paljon sen eteen, että homma onnistuu, mutta eipä siirto ollutkaan vaikea. Tosin kaikki täällä on vielä keskeneräistä, mutta eipä ole kiirettäkään asian kanssa.

Vuodatus osoittautui lopulta niin hankalaksi, että oli pakko lähtea sieltä pois. Olin aikoinani ostanut mainosten poiston ja lyhyen osoitteen. Nyt yhtäkkiä ne lopetettiin ja sivut eivät enää päivittyneet kunnolla. Olisin mielelläni siellä vielä pysynyt, mutta toisin kävi.

Äsken siirsin Vuodatuksesta tänne 561 kirjoitusta. Siirretyt näkyvät hieman omituisesti, kun on suuria kappalevälejä ym.  Elokuuta ennen kirjoitetuista myös puuttuvat kuvat sen surullisen kuuluisan palvelimen rikkoutumisen vuoksi.

Blogger tuntuu ihan mukavalta, kunhan löytää ensin kaikki tarvittavat nippelit. Ja muistaa uuden osoitteensa!

torstai 4. lokakuuta 2012

Blogi





Blogi löytyy vielä täältä, mutta siirtyy jonain päivänä ehkä kokonaan tänne Bloggerin puolelle.
Mukavaa syksyä!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Vuodatus piiputtaa


Palveluntarjoaja on taas keittänyt sopan: Blogini lyhyt osoite ei toimi. Jos siis haluatte tänne päästä, pitää naputella osoite pitkässä muodossa eli



openkolo.com.vuodatus.net



Saa nyt nähdä, kuinka kauan hermo kestää näitä ongelmia! Monet ovat siirtyneet muualle, minä olen vielä sinnitellyt.