Kaunista ja haikeaa

Mökillä krookusten kukinta on jo melkein ohitse. Harmi, että kevätkukkien loisto alkoi niin aikaisin. Aiempina vuosina olen ehtinyt toukokuussa mökille asumaan ja ihastelemaan kaikkea kaunista.

Valkovuokotkin ovat jo aloittaneet kukintansa. Oma äitini niitä rakasti ja nyt valkovuokkoja on levinnyt mökin pihaan moneen paikkaan. Olisin niin halunnut olla mökillä pääsiäispäivänä liputtamassa evakkojen muistoksi, sillä äitini lähti Karjalasta kaksi kertaa pienenä tyttönä Valkjärveltä evakkomatkalle, toisella kertaa laput kaulassa isomman tytön ohjauksessa. Tällä kertaa minä ja oma lipputankoni olimme kuitenkin kaukana toisistamme. Kotona ikkunasta ei näkynyt yhtään lippua sinä päivänä. Harmi! Johtuneeko siitä, että tämä uusi liputuspäivä oli ensimmäistä kertaa käytössä.

Järvet ovat vapautuneet jääkannestaan tavallista aiemmin, meidän mökkijärvessä jo 15.4., vaikka tavallisesti vasta vapun tienoilla. Kevät on niin hurmaavaa aikaa, kun linnut palaavat, luonto herää, vihreys alkaa vallata maisemaa ja iltojen valoisuus tuntuu ihmeelliseltä.

Tänään aion katsoa paavi Franciscuksen hautajaismessun loppuosan Areenasta, sillä jouduin lähtemään kesken messun pitämään urheilutalon kahviota, jotta sisareni ei siellä ihan yksin joutuisi raatamaan lentopalloilijapoikansa vanhempien vuorolla. Olisin mielelläni keskittynyt Vatikaanin tapahtumiin, mutta onneksi on tallenteet olemassa. 

Luterilaisena on vaikea ymmärtää paavin valtavaa suosiota ympäri maailman. Toisaalta hieno asia, että katolilainen isä koetaan näin merkittäväksi henkilöksi, jonka hautajaisseremoniaan kokoontuu maailman johtajatkin toisiaan kättelemään. Jospa tästä seuraisi vain hyvää koko maailmalle - erityisesti rauhaa. Sitähän Franciscuskin jaksoi rukoilla kerta toisensa jälkeen. 

Mäkikylän koululla

 

                                                                                (kuva: KMV-lehti)

Viikonloppuna oli väki kutsuttu Mäkikylän entiselle koululle muistelemaan menneitä. Koska olen siellä pihapiirissä elänyt 60-luvulla elämäni 7 ensimmäistä vuotta ja äiti oli lähes 10 vuotta opettajana koululla, menin mielelläni mukaan. 

Entisistä opettajista on maalattu muotokuvat ja minulla on äitini sekä hänen kollegansa taulut. Koulun lopettamisen jälkeen taideteokset jaettiin omaisille. Työtoverini lahjoitti minulle myöhemmin 40-vuotislahjaksi äidin kollegan taulun, koska tiesi tämän olevan minulle kuin mummo.

Talo oli tupaten täynnä entisiä oppilaita ja kylän väkeä. Kuulimme esityksen alueen ja koulun historiasta. Minäkin muistelin hieman lapsuuttani ja muutamaa hupaisaa tapausta äitini Mäkikylän työuralta. Harva opettaja on poliisin polkupyörän varastanut koulun kankaiden ostosmatkalla! (Äiti vaihtoi vahingossa kaupan pyörätelineestä oman sinisen pyöränsä paikallisen poliisin omistamaan punaiseen eikä huomannut mitään.😀) 

Lisäksi esillä oli vanhoja koulutauluja, Aapisia, vihkoja ja koulun vanhaa esineistöä. Pulpettejakin olisi saanut halutessaan ostaa. Parilla eurolla saatiin maistuvat pullakahvit.

Koulutyö lopetettiin jo kolmekymmentä vuotta sitten, ja rakennukset myytiin Ihmisyyden tunnustajille. Koulutalo on nyt Sampola ja esittelee heidän kulttuuritoimintaansa: konsertteja, näytelmiä ja taidenäyttelyitä. Opettajien entisessä asuintalossa elää yhteisön väkeä.

Tapasin paljon tuttuja ja tuntemattomia. Oli liikuttavaa kuunnella lämpimiä muistoja äidin entisiltä oppilailta ja tavata myös omia oppilaita sekä lapsuudenystäviä vuosikymmenten jälkeen. Mukavaa, että tilaisuus oli järjestetty. Kiitos!

Siivoamista

 

Tuossa kolosessa on talviturkki perjantaina heitetty. Hrrr, kylmää oli! Oikeastaan ihan hirveältä tuntui pulahtaa. Niinpä minä vähän fuskasin, joka kertoo, että olen tullut vanhaksi! 

Mökillä on vielä jäät, mutta rannassa jo sulaa. Kaupunkikodin ikkunoista näkyy jo vapaat vedet. Mökkitie on pehmeä yhdestä kohdasta, joten 370 metriä kävellään. Jospa jo alkavan viikon lopulla pääsisi autolla pihaan.

Siivous on aloitettu ja hyvässä vauhdissa onkin. Vielä lattiat pitää pestä, sitten matot paikoilleen ja ei muuta kuin nauttimaan mökkikesästä. Kiire vähän jo onkin, sillä krookukset kukkivat ja valkovuokot availevat nuppujaan.

Tänään muistellaan äitejä. Oma äitini on kuollut jo kuusi vuotta sitten, mutta kauniit muistot elävät. Valkovuokot tuovat hänet aina mieleeni, Karjalan tytön. Toinen rakas tyttö, kummityttöni tekee muuttoa Joensuusta - opiskelukaupungista - Tampereelle, ja muu perhe oli auttamassa. Opinnot ovat hienosti päätöksessä ja gradu tarkastuksessa. Koska äitinsä oli kotona pikkuveljen ja koiran kanssa, pyöräilin aamulla viemässä sisarelleni äitienpäiväkukat. Hän taisi niistä ilahtua!  :>)

Kukkienvientiretkellä ihastelin takapihan sinivuokkoja. Niitä oli puiden alla vaikka kuinka paljon. Kaunista! Peipponen lauleli, aurinko paistoi, mutta tuuli puhalsi vieläkin kylmästi. Ehkä tällä viikolla lämpiäisi...

Valkovuokkojen aika

Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut: Mökillä parikymmentä vuotta kituuttaneet valkovuokot ovat alkaneet hyvin levitä.

Karjalainen äitini rakasti näitä ja joka kevät hän muisteli Kannaksen alueen valkoisia kukkapälviä kaiholla. Äiti katselee nyt pilven reunalta ja ihmettelee, kuinka runsaslukuisesti hänen vuokkonsa tänä keväänä kukkivat.

Pitkin nurmikkoa on kukkivia tupppaita, niin kauniita.

Kevään tuojia - ainakin minulle.

Monia vuosia tämä mätäs oli ainoa kukkiva valkovuokkoesiintymä mökillä. Tämä kuva on vuodelta 2012 ja silloin jo mustikassakin oli lehdet. Onneksi valkovuokko kukkii luonnossa pitkän aikaa. Ehkä minäkin niistä ehdin vielä etätyön lomassa nauttia.

Karjalan kunnailla

"Vaikka mie lähin Karjalast, niin Karjala ei lähe miust."

Sain tänään osallistua sukututkijoiden iltaan, johon sisareni tytär oli kutsuttu lukemaan viimevuotinen Karjala-seuran kilpailukirjoituksensa mummistaan. Kilpailussa lukiolainen palkittiin jaetulla ensimmäisellä sijalla. 

Ennen kirjoituksen luentaa sain minäkin puheenvuoron ja kerroin äitini elämänvaiheet lyhyesti. Lapsenlapsen osuuden ajaksi laitoin kuvan mummista pianon päälle. 

Yleisö kuunteli hiiren hiljaa välillä nauraen humoristisissa kohdissa, välillä liikuttuneena kuunnellen. Nuori tyttö oli jaksanut tehdä pitkän ja mielenkiintoisesti kirjoitetun tarinan karjalaisesta isoäidistään. Kirjoitus kirvoitti vilkkaan keskustelun yleisössä ja kaikuja illasta taitaa tulla tallennettunakin, sillä paikallislehden toimittaja näkyi olevan paikalla. 

Mukana oli myös kaksi muuta nuorta. Toinen luki oman kirjoituksensa karjalan kielestä ja toinen musisoi. 

Luulen, että sukututkijat - monet karjalaisilla sukujuurilla varustettuna - ilahtuivat nuorten läsnäolosta. Keskustelu oli runsasta, paljon muistoja, iloja ja suruja. 

Evakot ovat kohta poissa, kuten sodan kokenut sukupolvikin. On hienoa, että järjestetään mahdollisuuksia siirtää hiljaista tietoa karjalaisten kokemuksista nuorille ja nuorten ajatuksia vanhemmalle väelle. Mummi olisi iloinnut tästä illasta!

Martta-juuret

Isoäitini oli perustamassa -40-luvun lopussa asuinpaikkakunnalleen Martta-yhdistystä, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosikausia. Äitini liittyi marttoihin, kun olin aivan pieni. Äidin Martta-puku on tallessa ja jossain on pieni Martta-nukkekin äidin jäämistöstä. Minulla on siis vahvat juuret tässä toiminnassa. Olenkin miettinyt, pitäisikö itsekin liittyä paikallisiin marttoihin, ihan vain kannatuksen vuoksi. 

Eilen martat kahvittivat väkeä pop-up -tilassa juhlavuotensa kunniaksi. Tarjoamiset olivat tietysti itse tehtyjä, suussa sulavia leivonnaisia. Lähtiessä sai vielä mukaansa Martta-lehden ja pannulapun. Kävin juomassa hyvät kahvit niin marttojen kuin myös oman äitini ja mamman muistolle sekä tarmokkaalle työlle. 

Maailma muuttuu kovaa vauhtia - eikä kaikilta osin parempaan suuntaan. Hienoa, että martat vaalivat kotitalouden arvostusta sekä kotien ja perheiden hyvinvointia. Kiitos tekemästänne arvokkaasta työstä!

Kotisunnuntai

 

Harmaata on ulkona, mutta kevään värejä jo sisällä.

Mukavaa, kun erivärisillä kynttilöillä voi loihtia vuodenaikaan ja juhliin sopivia tunnelmia...

... ja kivillä, joista niin pidän.

Äidin muistoja, yksi niistä monista, joita en raaskinut heittää pois.

Lounas, nopeaa ja yksinkertaista: salaattia, keitettyä bataattia ja säilykepurkkikalasta tehty chilimunakas. Oikein hyvää oli!

Helmiä vuosikymmenten takaa

Viikonloppuna sain inspiraation jatkaa äidiltä jääneiden kirjojen ja kirjeiden sekä korttien lajittelua. 6-7 tuntia taisi kulua yhteensä, mutta olin hyvin onnellinen saatuani asiaa näin paljon tehdyksi - taas kerran. 

Kirjoja sain kolmeen pinoon: hävitettävät, kiertoon lähtevät ja säilytettävät. Viimeeksi mainittua yritin pitää mahdollisimman pienenä huonolla menestyksellä. Onneksi neljän kirjahyllyn kirjat ovat jo kutistuneet puoleen. 

Todella vaikeaa on heittää pois klassikoita, mielenkiintoisia tietokirjoja ja kuuluisien runoilijoiden teoksia. Romaaneja on mennyt paperinkeräykseen paljon, samoin hartauskirjallisuutta. Ei vain voi säästää kaikkea.

Vielä on kirjojen lajittelua jäljellä, samoin laatikoita vintissä, joihin en ole vielä edes ehtinyt kajota. Onneksi tällä työllä ei ole kiirettä, toisaalta ihanaa, toisaalta rasittavaa. Teen aina silloin, kun jaksan ja viitsin.

Viikonlopun helminä löytyi neljä isän kirjoittamaa kirjettä äidille. Kaksi oli vuodelta -59, todellisia rakkauskirjeitä, jossa isä purkaa kihlausaikana ikäväänsä ja rakkauttaan äitiin, joka on kolmensadan kilometrin päässä ensimmäisessä työpaikassaan Savon sydämessä. Oli ihana lukea niitä. Yllätyin, kuinka hyvin ja kauniisti isä osasi kuvata tuntojaan ja kuinka palavan rakastunut hän oli kihlattuunsa. Reilu puoli vuotta myöhemmin heidät vihittiin ja yhteinen, kaivattu elämä alkoi omassa kodissa. 

Kaksi myöhempää kirjettä olivat vuodelta -71, jolloin isä oli työkomennuksella ulkomailla. Sisareni oli parin kuukauden ikäinen vauva, minä 10 ja isä kovasti odotti juhannusta, jolloin pääsisi taas kotiin perheensä luo.

Kirjeet olivat kuin tuulahduksia rajan takaa. Nopeasti ne luin järjestelemisen lomassa, mutta ajatuksella tulen ne käymään läpi vielä moneen kertaan. Oikeita aarteita meille lapsille ja lapsenlapsille! 

Paluu arkeen

Kaikki mukava päättyy aikanaan - niin myös loma. Oli kiitollinen olo palata kotiin virkistyneenä.

Syksy on riipinyt kotimaisemaa puhtaaksi. Lehdet ovat pudonneet ja paksuja mattoja löytyy puistoista ja hautausmailta. On niissä haravoimista! Tosin inhoamani lehtipuhaltimet hoitavat nykyään sitä virkaa, ja harava kädessä ahkeroivaa henkilöä näkee enää aniharvoin muualla kuin yksityisillä pihoilla.

Naakat olivat jättäneet tervehdyskorttinsa ikkunaani poissa ollessani: iso pläjäys sementinkovaksi kuivunutta kakkaa juuri pestyssä olohuoneen ikkunaruudussa. Onneksi sain sen sivuikkunan kautta keploteltua pois. Muuten päivä on kulunut postikasaa lueskellessa ja Vivaldin musiikkia kuunnellessa. Vanhempi ystävä muisteli kauniisti äitiäni kirkkomatkalla ja se tuntui ihanalta.

Rauhallinen sunnuntai ja huomenna taas töihin. Vilskettä ja vilinää luvassa seesteisen syysloman jälkeen.

Rakas äiti

Vuosi sitten sai äitini kutsun Taivaan kotiin. Tänään on mielessä pyörineet vuoden takaiset tapahtumat, tunnelmat ja ajatukset. Kiitollisena muistelen iloista, tarmokasta äitiäni. 

Tyyni alkusyksyn päivä houkutteli souturetkelle. Olikin ihanaa olla järvellä, kun aurinko paistoi autereisesti pilviverhon takaa ja luonto oli hiiren hiljainen. 

Kiireisen työviikon päätteeksi hiljaisuus ja luonnon kauneus tuntuu hyvältä. Ihana vain olla, jutella ja levätä. 

Äideille

                       

          

                           Noudan tästä äidilleni orvokin tai kaksi,

                           annan kaunokukkaseni äidin armahaksi...

Tie vei tänään neljän hautausmaan kautta. Siellä lepäsivät äidit, isät, isoäidit ja isoisät. Orvokkeja laitoimme haudoille, jos siellä ei muita kukkia vielä ollut. 

Pohjoisemmaksi ajellessa pellonreunalla näkyi vielä lunta ja järven rannassa jäätä. Yhdellä hautausmaalla maa oli pintakerroksen alla vielä roudassa. Siihen kuitenkin kukat istutimme, vaikka taitaa juuret jäätyä.

Kävimme syömässä paahtopaistia ja paistettua siikaa, jälkiruokana oli mansikkakakkua. Sitten jatkoimme tervehtimään yli 90-vuotiasta äitiä, jonka luokse oma lapsi perheineen ei pitkän matkan vuosi päässyt. Hänen luonaan oli mukava vierailla ja jutella niin entisistä kuin nykyisistäkin asioista. Kyllä on hienoa, kun tuossa iässä voi vielä asua omassa kodissaan, pääsee liikkumaan itse ja ajatus toimii terävänä.

Kurkistimme myös ensi syysloman maisemia ja hyviksi havaitsimme. Mukava tulla sinne lomaviikkoa viettämään pois arkiympyröistä. 

Ensimmäinen äitienpäivä ilman omaa äitiä. Kiitollisuudella olen häntä tänään muistellut. Rakas äitini!

Virpomavitsojen askartelu

Huomenna askartelemme oppilaiden kanssa virpomavitsoja palmusunnuntaita varten. Virvon, varvon tuoreeks, terveeks... 

...vitsa sulle, palkka mulle.

Oma äitini oli Karjalan evakoita, joten hänelle virpominen oli aina tärkeä juttu. Ensimmäinen palmusunnuntai, kun en mene äitiä virpomaan - vien haudalle kynttilän.

Loma

                   

Olen viettänyt rentouttavaa lomaa, johon on sisältynyt Lahden kisojen seuraaminen televisiosta, hyvä ruoka sekä pienet ulkoilulenkit. Ihania päiviä...

Olen saanut maistella monenlaisia makuelämyksiä. Alkuviikosta syötiin laskiaispullia ja eilen leivoin sämpylöitä. Uusi tuttavuus oli aamupalalle tarjoiltu vaalea, paahdetut leipä, jonka päällä oli sinihomejuustoa ja lakkahilloa. Olipa ihana yhdistelmä, vaikka sinihomejuusto ei minun lempparini muuten olekaan. Tämä leipä kuitenkin maistui todella hyvältä aamukahvin kanssa.

Kahtena päivänä söimme hirvipaistia valkosipuliporkkanoiden kera. Tänään sitten haimmekin torilta mustaa makkaraa ja kaivoimme jääkaapin uumenista puolukkasurvosta. Hyvältä maistui miesten viestiä jännätessä.

Ahertanutkin olen välillä. Lomaviikon aikana olen jatkanut äidin jäämistön läpikäymistä, nyt henkilökohtaisia papereita. Uuvuttava homma, kun lähes jokainen lippulappu pitää katsoa. Hauskojakin hetkiä on ollut, kun käsiin on osunut äidin muistilappuja ja kirjoituksia, joissa huumori on kukkinut.

Kirjoituspöytä laatikoineen on nyt tyhjennetty, samoin yksi iso kaappi, jossa oli pöytäliinoja ja liinavaatteita. Vastaanottokeskuskin sai osansa. Kiva, kun on paikka, jossa meille tarpeeton menee hyödylliseen käyttöön. Seuraavaksi pitäisi hyökätä kirjojen kimppuun ja niitähän riittää. 

Vielä on lomaa muutama päivä jäljellä - ja kisoja... ;=)

Joulun iloa välittämässä

Viimeinen työpäivä oli tänään. Vasta 9.1. alkaa koulu loman jälkeen. Ihanaa!

Töistä kiirehdin viemään joululaatikoita sisareni perheeseen ja sieltä kuoron laulukeikalle. Kävimme seurakunnan kanssa pitämässä jouluhartaudet palvelutalossa, oikeammin kahdessakin, vaikka samaa pihapiiriä ovat. Lauloimme viidessä paikassa ja pitkälti kolmatta tuntia kului. Ei haittaa! Joulutervehdystä on ihana olla viemässä vanhusten luokse.

Tänä jouluna laulaessa oli erilainen tunnelma kuin aiempina. Olihan äiti ollut ryhmäkodissa asumassa 4 kuukautta ennen kuolemaansa ja vuodeosastolla, jossa lauloimme myös, hän oli saattohoidossa kahden viikon ajan. Vaikka mielessä olikin syksyn murheelliset hetket, ei se laulua haitannut, onneksi. Kävin kiittämässä hoitajia ja toivottamassa hyvää joulua. Olin kyllä kuvitellut, että äiti edes yhden joulun saa viettää uudessa kodissaan. Toisin kävi. Nyt on ikuinen joulu.

Toinen palvelutalomme on upouusi. Asukkaat muuttivat vasta syksyllä. Hienolta näytti, avaraa, nykyaikaista, monella tavoin varmasti toimiva talo. Ja asukkaita riittää...

Juuri otin joululaatikoita uunista. Nyt kuuntelen vähän joululauluja ja sitten nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas tehdä jouluisia puuhia.

Vanhat joulukoristeet

Tänään kävin läpi laatikkoa, joka sisälsi äidin vanhoja joulukoristeita. Niitä oli paljon. Äiti rakasti joulua ja oli opetustyönsä vuoksi tehnyt osan koristeista itse. Hänellä oli aina joulunaikaan paljon koristeita esillä ja lastenlapsista se oli tietenkin kovin mukavaa.

Nyt oli aika luopua. Lajittelin koristeet neljään kasaan: roskiin, kouluun, sisarelle ja itselleni. En olisi millään raaskinut heittää vanhoja, lapsuuden jouluun liittyneitä koristeita pois. Laitoinkin ne ensin roskiin, mutta kaivelin takaisin. Säästän ne tämän joulun yli ja heitän sitten pois, jos siltä tuntuu. Todella vanhat, isäni lapsuuden jouluun kuuluneet kuusenkaramellit säästän joka tapauksessa.

Äidin jäljiltä oleva tavarapaljous vähenee tuskastuttavan hitaasti mutta onneksi varmasti. Tänäänkin kaksi pientä kaappia tyhjeni. Tuntuu vain niin kurjalta heittää pois tavaroita, joihin sisältyy niin paljon lapsuuden muistoja. Pakko on kuitenkin kovettaa itsensä. Onneksi jää ne muistot!

Runokirja

Tänään osui käteeni yksi äitini runokirjoista, joka oli nimikoitu "Murheen musta kirja". Kirja on mustakantinen ja sisältää isän kuoleman aikaan kirjoitettuja runoja sekä äidin elämän muihin hankaliin hetkiin liittyviä säkeitä. 

Äiti on yhden runoista kirjoittanut v. 1994, kun joutui olemaan pari viikkoa sairaalassa valtaisan yskän kourissa hengittelemässä keuhkoja avaavaa lääkettä.

Yskän ylistys

Minä sairaalan valoja katson

ja yskin, yskin vaan.

Kohta näen valkoisen maston

pilvilaivan hohdokkaan.

Se yskän voimalla kulkee

ja kaikki yskivät sulkee

syliinsä mahtavaan.

Me yhdessä yskimme, yskimme niin

ja nousemme kaikki taivaisiin

- ja Jumala tulee konserttiin:

"Hyvin yskitte lapseni päällä maan.

Ilman yskää pääsette palaamaan,

Taivaan saleihin yskä ei sovi."

                                                                                   (IP 20.5. 1994)

Äidillä oli hyvä huumorintaju - myös runoissa...

Viikonlopun kukkia

                                                                                             (Riitta Ranta -87)

Onneksi viikkoon sisältyy kaksi lepopäivää! Kiireisen ja hankalankin työjakson jälkeen juuri ja juuri ehtii palautua työkuntoon viikonlopun aikana. Ihan virkeältä ei olo nytkään, sunnuntai-iltana tunnu, mutta eiköhän tuo seuraava viikko suju omalla painollaan. Toivottavasti tuleva muotoutuu helpommaksi kuin edellinen.

Olen ripustellut äidiltä perittyjä tauluja seinille. Kotiin en laita kuin muutaman muistoksi ja varastoon joutuu vino pino suurempia maalauksia.  Täytyy sitten miettiä myöhemmin, mitä niille tekee. Muutama kukkataulu, aittamaisema ja äidin muotokuva löytyvät nyt työhuoneesta ja eteisaulasta. On kuitenkin mukava muistella äitiä silmän osuessa tauluihin. Hän rakasti kukkia...

Vapaa viikonloppu

En muista, milloin viimeeksi olisi ollut ihan huoleton, vapaa viikonloppu. Äidin sairastuminen elokuun puolessa välissä ja sitä seuranneet hautajaisjärjestelyt ovat vieneet tehokkaasti kaiken vapaa-ajan kahden kuukauden ajan. Sitä ennenkin - jo vuosia - viikonloppuihin sisältyi aina vierailu äidin luona, jos vain olin kotimaisemissa.

Nyt tuntuu vapauttavalta viettää perjantaita tietäen, ettei tarvitse järjestellä mitään. Voi vain käyttää koko viikonlopun itselleen. (No, rehellisesti sanoen - äsken tilasin virkatodistuksia netissä.)

Huomenna tapaan hyvän ystävän ja saan viettää kaksi päivää toisen rakkaan ystävän seurassa. Tuntuu hyvältä. Ei tarvitse miettiä, mitä asioita seuraavaksi hoitaisi, mitä on unohtanut, mitä pitää järjestellä, tilata, etsiä, hakea, sopia... 

Ulkona tuulee. Ikkunan takana on pimeää, syksyä, mutta huomennakin aurinko paistaa ja ehkä vähän vielä lämmittääkin. Surusta huolimatta mieli on valoisa.

Säkitystä ja pussitusta

Äidin asunto pullistelee vielä tavaroita. Tänään vietin nelisen tuntia siellä ja sain aikaiseksi 6 säkkiä ja kolme muovipussia kaatopaikalle, 6 muovikassillista vaatteita keräykseen, laatikollisen kenkiä kierrätykseen ja omaan kotiini kaksi muovikassillista tavaraa. Olen tyytyväinen päivän työhön.

Erityisesti iloitsen, että löysin äidin kateissa olleet runo- ja päiväkirjat. Äiti on kirjoitellut runoja lapsuudesta lähtien. Kirjat eivät oikeasti olleet hukassa, vain hyvässä tallessa laatikossa, josta en ollut hoksannut katsoa. Lisäksi löysin kasetit, joihin äiti on aikoinaan puhunut muistelmiaan. Kaikki arvokkaita asioita, joiden löytymisestä erityisesti iloitsen. Äidin nuoruuden ainevihot sekä hartauskirjoitukset ja koulun juhlapuheet löysinkin jo aiemmin.

Onneksi asunnon tyhjentämisellä ei ole ollenkaan kiire. Teemme rauhassa aina silloin kuin ehdimme. Ehkä joskus tulee valmista...

Enkeleitä matkallesi...

Ilo ja rauha yhdessä ikävöiden...

Kiitollisuus yhteisestä eletystä elämästä...

Kaunis, äidin oloinen siunaus ja muistojuhla...

"Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa..."