Mäntän musiikkijuhlat

 

Kun Kuhmosta oli kotiuduttu, oli Mäntän musiikkijuhlat jo alkaneet. Missasin muutaman mielenkiintoisen konsertin, mutta Varaslähtöön ehdin. Siellä Pohjoismaisen pianoakatemian mestarikurssilaiset päätöskonsertissaan soittivat mittavan ohjelman. Nuorin solisti taisi olla 14-vuotias, vanhin 23. Suomalaisten lisäksi tällä kertaa kurssilla oli myös nuoria Virosta, Norjasta ja Ruotsista.

Säveltäjäniminä oli Bach, Chopin, Prokofiev, Rachmaninov, Schumann, Brahms, Mägi, Skrjabin, Haydn, sekä Madetoja. Monenlaista pianomusiikkia siis kuultiin taitavasti soitettuna. Tuntui, että osa soittajista olisi jo ihan valmiita pitämään omankin konsertin. Muutamat heistä ovat varmasti tulevaisuuden pianisteina suuria nimiä.

Viikon aikana kävin parissa muussakin konsertissa. Vähän ehkä haittasi juuri koettu Kuhmon runsas anti - ehkä turnausväsymystä jo kehissä. Silti oli mukava osallistua näihinkin kekkereihin.

Illalla oli ihana tulla mökille ihailemaan helteistä auringonlaskua ja pulahtaa viilentävässä vedessä. Kanadan metsäpalojen savut yläilmakehässä vielä värittivät lisää taivaanrannan loistoa.

Suvivirttä

 

Onnea on mökin aamupäivässä nauttia takkatulesta ja samalla kuunnella radiosta Riston Valintaa. Sen aluksi soi rakastamani Suvivirsi ja sen jälkeen vielä Melartinin vuonna 1912 säveltämän sinfonia 4:n finaaliosa, jossa selkeästi kuuluu ajoittain Suvivirsi. Kesäsinfoniaksi tätä teosta myös nimitetään. Ihana alku tälle päivälle, varsinkin kun puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi siniristikin hulmuaa rannassa.

Viime vuoden keväänä ja kesän alussa en osunut minnekään, jossa olisi laulettu Suvivirttä. No, lauloimme sitten kotona. Tänä keväänä pidin huolen onnistumisesta, sillä viime sunnuntaina kuoron kanssa messussa ollessamme kiitosvirtenä oli Suvivirren neljä ensimmäistä säkeistöä. Olin kuvitellut laulavani mukana sielun kyllyydestä, mutta toisin kävi. Liikutuin jotenkin kummallisesti niin, että sain aikaiseksi vain pientä hyreksintää. Viimeisessä säkeistössä sentään onnistuin jo kunnolla laulamaan. Liittyyköhän tämä vanhenemiseen vain tulviko vain muistot niin voimakkaasti mieleen? Koulussa sentään vuosikymmenet toimin aina kevätjuhlassa säestäjänä ja luokkani kanssa esilaulajana. Eipä ollut mitään vaikeuksia...

Suvivirsiteemaa kuunnellessani katselin mökin ikkunassa olevaa kookasta tiffanytyötä. Eilen sen ripustimme tänne, sillä kukaan perikunnasta ei halunnut mummin aikoinaan saamaa syntymäpäivälahjaa itselleen. Minulla se roikkui muutaman vuoden kaupunkikodissa, mutta ikkunanpesun jälkeen se oli niin hankala ripustaa takaisin, että toin mökille. Siinä se nyt roikkuu ja näyttää ihan mukavalta suuressa ikkunassa. Eipä kiinnity huomio pesua odottavaan lasiin.😉

Takkatuli sammui ja radion sävelet päättyivät. Lähden pilkkomaan saunapuita ohuista männyistä, jotka saan palasiksi. Mökkirinne on täynnä suuria pöllinjärkäleitä, jotka jätän suosista muille.

Pääsiäisen aikaa

 

Pääsiäisen aikaan hiljaisella viikolla oli aikamoista kiirettä kuorojen kanssa. Olimme laulamassa kolmena päivänä - toisen kuoron kanssa kerran, toisen kahdesti. Ranskalainen säveltäjä Charles Gounod on säveltänyt 1800-luvulla teoksen Messe Brève, jota kuoron kanssa lämmittelimme uudelleen. Tämä musiikki on niin kaunista ja pääsiäisen aikaan sopivaa. Lauloimme myös viikon aikana Simojoen Pekan yhden laulun Ylistys-kokoelmasta, lisäksi psalmimusiikkia ja yksittäisiä lauluja. Pääsiäisen harras ja lopulta riemukas tunnelma minulle syntyy erityisesti musiikin kautta.

Palmusunnuntain vietimme Pajulahdessa, jossa suvun musiikkia harrastava "sisar" juhli 70-vuotistaivaltaan. Hän on innostunut eläkevuosinaan uudelleen opiskelemaan laulua ja sellonsoittoa, jotka työaikana jäivät vähemmälle. Juhlinnan lomassa kuulimme ihanan musiikkituokion, jossa oli sankarin itsensä valitsemia kappaleita itse soittaen ja laulaen sekä muusikkoystäviensä kanssa yhdessä musisoiden. 

Kotona lankalauantaina väsäsin Valion ohjeella sitruunaisen juustokakun, josta tuli oikein raikas eikä yhtään liian makea. Päällyksen vain silottelin nopeasti, joten jäi vähän kuhmuraiseksi. Eipä tuo makua haitannut. 

Eilen kävimme vielä seuraamassa seurakunnan draamaryhmän tekemän pääsiäisnäytelmän. Kappeli oli tupaten täynnä katsojia, vaikka näytöksiä on ollut useampia. Näytelmä oli puhutteleva lavastuksineen,  vaatetuksineen kaikkineen, ja paljon näytelmän eteen oli tehty työtä. Mukavaa, että runsas yleisö palkitsi ryhmäläiset, kuka sitten missäkin tehtävässä esiintyi.

Nyt alkaa ajatukset vähitellen kääntyä konkreettisesti kevääseen. Olenkin tänään lähdössä mökille herättelemään paikkoja talviunesta ja tutkailemaan kevään merkkejä. 😊

Urkuviikko

 

Seurakuntamme järjestämä XXII urkuviikko on ohitse. Viime viikolla oli viisi konserttia, joista neljään pääsin mukaan. 

Avajaiskonsertti Merikanto in memoriam 100 v. Tomi Satomaan soittamana oli upea. Erityisesti pidin Merikannon sävellyksistä ja vanhoista Homiliuksen urkukappaleista. 

Elias Niemelän Täyttä urkua! -konsertti ei ollut ihan minun mieleeni, mutta varmaan muut pitivät. Urkujen rekisteröinti "kovaa ja kovempaa" oli hieman yksitotista, eikä myöskään alun perin muille instrumenteille tehdyt sävellykset minua niin kiinnostaneet, joista nyt kuultiin ilmeisesti hänen omat sovituksensa uruille. 

Keskipäivän Ilkka Hackmanin kitaravartti oli edellisen mahtipontisen konsertin jälkeen kuin mannaa korville. Barriosin, Schubertin ja Bachin sävellykset sopivat kirkkomme akustiikkaan täydellisesti.

Päätöskonsertissa viime sunnuntaina oli urkutaiteilijana Christian Ahlskog, joka on ottanut kunniakkaan tavoitteen soittaa koko Bachin urkutuotanto lävitse. Projekti päättyy ensi vuonna. Tässä konsertissa kuultiin - tietenkin - Bachia, mutta myös Rinckin, Lemaigren, Lemmensin, Hillen ja Merikannon kappaleita. Upea konsertti! Hienoin kokemus oli minulle kuitenkin Ahlskogin Improvisaatio, joka oli ihan huippu, hienoin kuulemani tässä sarjassa. 

Nyt pidän taukoa konserteista, sillä onhan niitä tullutkin jo kolmisenkymmentä tämän suven aikana. Kaikki erilaisia, upeita, joistakin en ole niin pitänyt, mutta se ei ole tärkeää. Hienoa, että Suomen kesässä on ollut niin paljon erilaisia kulttuurin kokemisen mahdollisuuksia eri taiteen aloilta. 

Kamarimusiikki kutsuu

 

Kesän yksi kohokohdista, Kuhmon Kamarimusiikki, on edessä. Tulimme Kuhmoon perjantaina, eilinen levättiin, käytiin kaupassa sekä kirjastossa, ja tänään on ensimmäinen konsertti Lentiiran kirkossa iltapäivällä. Samalla salaa toivomme, että Lentiiran kyläyhdistys tarjoaisi konserttiväelle puffetista kahvia ja ihania leivonnaisia. Toivossa on hyvä elää! Jos tulee pettymys herkkujen suhteen, majapaikassa on rönttösiä jääkaapissa odottamassa.

Kiitos taas koko musiikkirupeaman kestävästä majoituksesta ihanalle isäntäpariskunnalle! Vietimme heidän kanssaan mukavan hetken herkullisen ruoan äärellä Pappilan pidoissa Keuruulla. Kotoisaa oli tulla Kuhmoon tuttuun asuntoon. 

Täällä sitä viihdytään niin musiikin kuin kaiken muunkin mukavan keskellä!

Syntymäpäiviä

 

Pitkästä aikaa löytyi yhteinen iltapäivä tavata sisareni perhettä ja samalla juhlia synttäreitä.

Nautimme myös kahvikonsertista, kun suvun nuorimmainen harjoitteli matineakappaletta pianolla. 

Tänään pitääkin mennä kuuntelemaan varsinaista esitystä. Tätiä jännittää tietenkin, miten Griegin Vuorenkuninkaan luolassa onnistuu!

Uudet urut

 

Musiikkitalo Helsingissä on saanut uudet, upeat - ja kalliit - urkunsa. Todella hieno projekti, josta löytyy Areenassa ohjelma Urkujen synty. Kannattaa katsoa!

Säveltäjä Kaija Saariahon miljoonan euron lahjoitus urkujen hankkimiseksi oli konkreettinen avaus soittimen saamiseksi. Monta vuotta kesti suunnittelu ja toteutus, mutta niin pitikin: Tämän kokoluokan soitin piti visioida ja toteuttaa viimeisen päälle huolellisesti, ja siinä onnistuttiin loistavasti. Aivan uusia mahdollisuuksia antaa uruissa oleva moderni tekniikka. Jan Lehtola pitää urkujen soitia jumalallisena!

Tammikuu on ensimmäisestä päivästä lähtien sujunutkin Musiikkitalon konsertteja kuunnellessa. Avajaiskonsertti oli upea, olihan yhtenä teoksena suuresti rakastamani Widorin 5. urkusinfonia. Ja solisti, maailmankuulu Notre Damen kirkon pääurkuri Olivier Latry uusien Rieger-urkujen ääressä häikäisevä! Mieletöntä oli myös kuulla solistin ja RSO:n yhteistä sointia myöhemmissä konserteissa. Urut todella sopivat hyvin orkesterisoittimeksi muiden soitinten joukkoon ja tietenkin solistiksi suuressa konserttisalissa.

Siellä jossain, 7999 pillin joukossa on myös minun oma nimikkopillini, hih! 😊

Ranskalaista urkumusiikkia

 

Mäntän Urkuviikon toinen konsertti tiistai-iltana piti sisällään ranskalaisia värejä. Marko Kupari oli valinnut ohjelmistoonsa Franckin, Viernen ja Duprén sävellyksiä. Kuulimme koraalin, fantasioita ja preludeja fuugineen. 

Markon taidot urkurina ovat huikeat, ja konsertti oli taitavasti ja tyylikkäästi suunniteltu ja toteutettu. Sain itse toimia "emäntänä" konsertissa, joten vietin iltapäivällä ruokailuhetken Markon kanssa. Oli mukava keskustella ja saada vähän laajempaa kuvaa konserttipäivän työstä soittajan näkökulmasta. Itse konsertti oli hieno erilaisine sointiväreineen,  ja kuljin pää pilvissä vielä aamullakin.😊

Itse ihastuin ranskalaiseen urkumusiikkiin, kun sain olla vuonna 2002-2003 mukana urkujen uusimisprosessissa. Se oli todella mielenkiintoinen projekti. Asiantuntijajäsenenä työryhmässä oli urkutaiteilija Matti Pesonen. Ensi töikseen hän antoi meille levyttämänsä Widorin musiikkia sisältäneen CD:n. Ranskalaista urkumusiikkia ja olimme juuri tilaamassa uusia ranskalais-romanttisia urkuja! Urkujen vihkiäiskonsertissa Matti soitti Widorin vitosesta Toccatan ja minä olin myyty! Siitä alkoi oma kiinnostukseni tähän musiikin lajiin.

Marko Kupari on levyttänyt tänä vuonna Jämsän kirkon uruilla CD:n, joka sisältää pohjoismaista urkumusiikkia. Mielenkiintoista oli lukea, että levyn alkusysäys oli Markon vuonna 2017 Mäntän Urkuviikolla soittama päätöskonsertti. Levy soi nyt taustalla. Mielenkiintoista musiikkia!

Urkuviikko alkoi

 

Mäntän jokakesäinen urkuviikko käynnistyi jälleen eilen. Taas on se hetki vuodesta, jolloin saa nauttia hienosta urkumusiikista konsertti toisensa jälkeen.

"Mäntän entinen kanttori ja urkuviikon isä Sami Salomaa sanoi usein, että urkumusiikki on marginaalimusiikkia. Suuret ihmismassat eivät yleensä urkukonserteissa kirkkoja täytä. Tästä huolimatta Mäntän Urkuviikko on vakiinnuttanut paikkansa kesän musiikkitapahtumien joukossa ja soi tänä kesänä jo 21. kertaa. Kuulijat ovat vuosi vuoden jälkeen löytäneet yhä uudelleen konsertit ja saapuneet uskollisesti jopa kauempaakin kuuntelemaan taitavia urkureita sekä myös muiden soittimien ja vokaalimusiikin taitajia. Mäntän kirkon ranskalais-romanttiset urut ovat kuitenkin olleet aina pääosassa." (Tervehdysteksti -23 JP)                                                                

Avajaiskonsertissa esiintyi Helsingin tuomiokirkon urkuri Arttu Selonen soittaen Max Regerin ja Marcel Duprén musiikkia. Nyt on kulunut 150 vuotta Regerin syntymästä, joten vietetään juhlavuotta. Regerin musiikkia urkuviikolla kuullaan vielä runsaamminkin.

Avajaiskonsertti oli hieno avaus tämän elokuun urkuviikolle. Huomenna jatketaan ranskalaisella urkumusiikilla.

Pianon huumaa

 

Kuhmo päättyi, Mäntän Musiikkijuhlat alkoivat. On hienoa, että näin pienessä kaupungissa on oma pianomusiikkiin keskittyvä festivaali. Puitteethan ovat mainiot: Gösta-museon Kivijärvi-sali, Mäntän Klubi ja ihastuttava, Hannes Autereen puuveistoksia täynnä oleva kivikirkko.

Tiistaina iltapäivällä aloiteltiin nuorten pianistien konsertilla. Varaslähdössä esiintyi 12 Pohjoismaisen pianoakatemian oppilasta ja hienosti esiintyivätkin. Nuorin Nuutti Hirvonen oli vasta 13-vuotias, eikä vanhimmat soittajatkaan olleet kuin parikymppisiä.

Mieleeni jäi Väinö Viljasen tulkinta Prokofjevin sonaatista, olisi voinut olla melkein jazzia! Samoin ukrainalaisen Kyrylo Seradan, nykyisin Norjassa asuvan pianistin Rachmaninovin Spring Waters. Ei voinut mitään, että ajatuksiin nousi valtava kontrasti soljuvan musiikin ja Ukrainan sodan kauhujen välillä. Ella Oksavaa olemme kuunnellet aiemminkin ja hänen Prokofjevin Romeo ja Julia -tulkinta oli taitava. Kaikki muutkin selvisivät oikein hyvin omasta osuudestaan.

Pianofestivaali sai arvoisensa aloituksen. Tällä viikolla tarjolla on vaikka minkä moisia huimia konsertteja ja taiteilijoita, mm. improvisaatioistaan tunnettu, ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva venezuelalainen pianisti Gabriela Montero, Maj Lind -pianokilpailun voittaja Piotr Pawlak ja englantilaisen kuuluisan muusikkoperheen tytär Janeba Kanneh-Mason.

Salakamarissa falmencoa ja forellia

 

Keskiviikkona Salakamarin muutaman neliön vapaa lattian nurkka kelpasi tanssipaikaksi, kun todellinen taiteilija on asialla. Kitaristi Ismo Eskelinen ja tanssija, koreografi Kaari Martin pohtivat, kuuluuko korkojen kopina klassiseen musiikkiin. Saimme myös kolme hienoa näytettä, joissa kitaran säestyksellä Kaari tanssi pienellä estradillaan epätasaisesta lautalattiasta ja naulan kannoista välittämättä. Hieno esitys, ja yleisö vastasi aamun kysymykseen ehdottomasti: "Kyllä!"

Torstaina oli vuorossa pianisti Silke Avenhaus ja säveltäjä Osmo Tapio Räihälä. He avasivat illan Forelli-konsertin teoksia, joista Räihälä oli itse yhden säveltänyt, nimeltään Kirkasvetinen.

Olipa hyvä esitys, ja kun kumpikaan ei puhunut omana äidinkielenään englantia, sitä oli helppo seurata ja pysyi kärryllä koko ajan. Räihälä avaa todella mielenkiintoisesti ja hauskasti sävellysten ja säveltäjien taustoja, ja häntä kuuntelisi vaikka kuinka pitkään. Aamuisin aika vain on rajallinen, mutta mukava ikkuna kuitenkin päivän konsertteihin.

Aamupuuhia konserttiviikoilla

 

Kuhmon kamarimusiikissa aamut ovat alkaneet klo 10 Salakamarissa mielenkiintoisesti taiteilija- ja teosesittelyjen parissa. 

Tila toimii muulloin Lappi-aiheisena ravintolana, josta saa pohjoisen herkkuja monessa muodossa.

Aamutilaisuuksiin on pitänyt tulla ajoissa, jos haluaa sisälle. Ulkonakin on penkit, joista kuulee ja näkee ihan hyvin, mutta kavereista on riesaa: Jos ei tuule, mäkäräisiä pyörii. Hyttysetkään eivät ole mitään näihin ilkimyksiin verrattuina!

Salakamarissa olemme kuunnelleet viikon alussa taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen avauksen tämän kesän teemoista, nokkahuiluvirtuoosi Erik Bosgraafin ajatuksia, runolaulua Ilona Korhosen tapaan ja Osmo Tapio Räihälän hauskan luotsauksen päivän ranslalaisista säveltäjistä. Lisäksi Kuhmo-talon kahviossa olen kuunnellut Charlotte Brayn mietteitä Ungrievable Lives -teoksen säveltämisestä sekä Caroline Burrawayta hänen taideteoksestaan, josta Charlotte sai innoituksen sävellykseensä: Pienten tyttöjen mekkoja tehtynä maailmalla rantaan ajelehtineista palastusliiveistä. Sai kyllä mielen hiljaiseksi!

Tänään poljin pyörällä kuuntelemaan hardangerviulua ja norjalaista springaria, perehdyttäjänä toimi Krishna Nagaraja. Viulu on koristeellinen ja soittotapa kansanmusiikinomaista. Vähän tuli Kaustinen mieleen eikä ihme: Onhan sekin festivaali juuri menossa.

Taiteilijatapaamisissa on ollut todella mielenkiintoisia ja mukaansa tempaavasti omasta erikoisalastaan kertovia tyyppejä. Jotkut ovat kertoneet englanniksi, mutta kummasti sitä on suuret linjat selvinneet, vaikka ihan kaikkia termejä ei ymmärtäisikään. Lisäksi on joka päivä nautittu konsertista tai parista. Kyllä mieli ja sielu lepäävät!

Kuhmo kutsui jälleen

 

Kuhmon kamarimusiikki avaa ovensa. Kaksi konserttien täyteistä, ihanaa viikkoa on edessä. 

Tulimme paria päivää aikaisemmin tuttuun lomakotiin. Kolme hirveä näimme matkalla, mutta muuten matka sujui turvallisesti osaksi auringonpaisteessa, osaksi vesisateessa. Kuhmokin oli kostea ja harmaa saapuessamme, mutta mieli oli iloinen ja aurinkoa täynnä. Oli kiva saapua yhteen kesän kohokohdista! 

Hyvin nukutun yön ja pitkien unien jälkeen olivat matkan rasitukset karkonneet ja suunnistimme kirjastoon lainaamaan lomalukemista. Minä löysin Miika Nousiaisen Juurihoidon ja pari muutakin kirjaa löytyi. Kirjaston oven pielessä ulkona on hylly, josta voi ottaa mukaansa ilman lainaamista kirjoja ja myös tuoda siihen omia. Sadesäällä on ilo lukea seuraavaa konserttia odotellessa!

Hyvä Kuhmo!

 

Kuhmon Kamarimusiikki on valittu yhdeksi Euroopan parhaista klassisen musiikin festivaaleista - taas. Se oli ainoa Suomesta, joka listalle pääsi. Listauksen teki BBC Music Magazine Classical Music-sivustollaan, ja näitä kunnianosoituksia on saatu jo aiempinakin vuosina.

Ensi heinäkuussa 9.-22.7. Kuhmon Kamarimusiikki soi 53. kerran. Ohjelmisto on rakennettu taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen toimesta Juuret ja siivet - teeman ympärille. 60 konserttia, yli 100 kansainvälistä taiteilijaa ja 20 oheistapahtumaa odottaa kuulijoita.

Me aiomme olla taas mukana! Mielettömän ihana kaksiviikkoinen tiedossa...

Nuorta uskallusta

 

Merikanto-opiston nuoret viulistit Emmi ja Vappu pitivät päättökonserttinsa kirkossa viime viikolla. Oli hienoa olla mukana juhlistamassa heidän opintojaan ja kuunnella  taidokasta soittoa.

Tytöt olivat itse toivottamassa yleisön tervetulleeksi ovella ja jakamassa ohjelmia. Lisäksi he juonsivat myös oman konserttinsa. Ihailtavaa hermojen hallintaa!

Tytöt soittivat vuorotellen ja kertoivat lyhyesti sävellyksistä ja säveltäjistä, myös omia mielipiteitään. Ensimmäisissä kappaleissa oli havaittavissa pientä jännitystä, mutta sen jälkeen soitto oli vapautunutta. Hienosti hallitsivat molemmat jännityksensä, sillä ulkopuolisille he esiintyivät ja kertoivat ajatuksiaan vapautuneesti sekä luontevasti.

Ohjelmisto oli opettajan kanssa hyvin valittu, ja opiston pianonsoiton opettaja säesti tyttöjä taitavasti. Erityisesti Sibeliuksen Novellette ja Dvorakin Sonatiini G-duuri jäivät mieleeni sekä tyttöjen yhdessä soittama tuttu ja upea Bachin Konsertto kahdelle viululle olivat nautittavaa kuunneltavaa.

Kiitos mukavasta konsertista ja onnea jatkoon - ties vaikka opinnot vielä jatkuisivat jopa ammattitasolle saakka.

Griegin Våren

 

Vieläkin on kevät voittanut jään

ja paatisen kuoren;

laulu on riemua lämpimän sään

ja lintusen nuoren.

Vieläkin nään miten martous maan

pois päivässä haihtuu.

Koskien voima 

nyt kuohuessaan

niin villiksi vaihtuu.

Vihreän laaksoni peipposien

nään laittavan pesää,

kulkea polkua toivomusten

mä saan kohti kesää.

                                                                                   ( A.O. Vinje, suom. sanat S. Puhtila)

Olen aina rakastanut Edvard Griegin laulua Våren, Kevät, joka toisena pääsiäispäivän aamuna soi radiosta. Sävellys on vanginnut niin hyvin juuri tämän vuodenajan. Sävelkulku on polveileva kuin sulava vesi, ja Sauvo Puhtilan suomennos kaunosieluisuudessaan on minusta hyvin onnistunut.

Vuokkoja poimia kymmenittäin

mä saan vielä kerran,

niityllä keijuna tanssia näin

nyt tuokion verran.

Kaikki on kaunista, 

kyynelin nään 

mä riemuni uuden. 

Kunpa mä pystyisin säilyttämään 

kun sain 

- salaisuuden.

Olen onnekas, kun yläkoulu- ja lukioiässä sain olla taitavan musiikinopettajan Erkki Toikan opetuksessa. Silloin en opetuksen arvoa ymmärtänyt, kun lauloimme tunnilla alkukielellä Vårenit, Sakurat, An die freudet ym. klassiset laulut. Nyt muistan ne vieläkin lähes kaikki ulkoa.

Opiskelin -80-luvun alussa Jyväskylän yliopistossa kasv.tieteiden maisteriksi ja luokanopettajaksi. Musiikkiin erikoistuessani lauloimme laulutunneilla esim. Westerlundin Yksinlauluja nuorisolle kunnianhimoisten opettajien vaativan silmän alla. Kuulan Aamulaulu, Bachin Rakkahin Jeesus, Melartinin Mirjamin laulu sekä pienet aariat eri teoksista tulivat tutuiksi. Säestykset piti tietenkin myös pianolla osata soittaa. Näistä lauluista mieleeni pulpahtaa hauskoja muistoja, kun niitä tänä päivänä kuulee konserteissa tai radiosta. 

Vajaa vuosi sitten valmistuneen kummitytön luokanopettajakoulutusta seurasin 5 vuoden ajan mielenkiinnosta, erityisesti musiikin osalta. Kyllä oli nykyopetus yliopistossa kovasti muuttunut verrattuna minun aikoihini. Klassisen laulun osuus luokanopettajaopinnoissa oli aivan minimaalista ja pianonsoittokin hyvin vähäistä. Ilmankos nykykoulussa on jatkuvasti virkoja auki, joissa toivotaan hakijalta musiikinopetustaitoa ja -halua.

Olen todella kiitollinen näistä opettajista, joita minun nuoruudessa tielleni osui. He saivat sytytettyä pienen kipinän, joka ei ehkä kaksi-kolmikymppisenä vielä roihuksi leimahtanut, mutta myöhemmin kyllä. 

Juhlan tuntua

 

Pääsiäisen aika sisältää meillä aina runsaasti musiikkia. Tänä vuonna oli mahdollisuus sekä kiirastorstai- että pitkäperjantai-iltana kuunnella passioita rauhassa. Johannes- ja Matteus-passiot kuuntelimme alusta loppuun - toisen radiosta Ylen ykköseltä ja toisen Teemalta. Oli ihanaa! Kyllä Bach on näissä onnistunut vangitsemaan niin loistavat pääsiäisen sävelet, että ei voi muuta kuin ihmetellä - kuten ihmiset vuosisadasta toiseen. Oli tv-lähetyksessä mielenkiintoista kuulla RSO:n johtajan Nicholas Collonin henkilökohtaisia ajatuksia suhteestaan Matteus-passioon. Lisäksi mukava yksityiskohta oli hänen poikansa osallistuminen teoksen lapsikuoroon.

Eri kuorojen kanssa lauloimme hiljaisella viikolla useita kertoja kahdessakin eri kirkossa. Kuorovaatteet roikkuivat työhuoneen kaapin ovenkahvassa koko viikon, kun eivät ehtineet laisinkaan omalle paikalleen kaapin sisäpuolelle. Samoin nuottikassi lepäsi päivästä toiseen eteisessä valmiina seuraavaan koitokseen.

Uunissa muhinut lammas sekä valkosipuliperunat maistuivat pääsiäissunnuntaina mahtavalta. Pidän niin lampaan mausta. Aina ihmettelen niitä "villasukkia", joita toiset lampaasta erottavat. Ei meillä vaan! Villasukkia pidetään jaloissa.😉 Hiljaisella viikolla söimme useana päivänä kalaa - kuhaa Abban sitruunaisella kalakastikkeella. Tällä kertaa oikaistiin ja valmiskastike oli oikein hyvä ratkaisu ja uusi tuttavuus ystävän vihjeestä.

Pääsiäisen jälkeen alkaa arki, mutta ihana sellainen: Kevät on saapunut, lumet sulavat vauhdilla ja mökkikauden avaus on kohta ovella. 

Roskiin menossa

 

Sain joulun tienoilla kirjan, joka oli menossa paperinkeräykseen. Onneksi kansia ei oltu vielä ehditty irrottaa. Otimme sen luettavaksi, kun Soile Isokoski on meillä kovasti ihailtu sopraano.

Kirja on jo vuonna 2007 ilmestynyt, mutta aiemmin se ei ole käteen osunut. Siinä kerrotaan sopraano Soile Isokosken ja pianisti Marita Viitasalon pitkään kestäneestä työtoveruudesta ja 20 vuoden työstä maailman arvostetuimmilla konserttilavoilla. Kirjan on kirjoittanut Harri Kuusisaari, Rondo-lehden päätoimittaja ja ponipuolinen musiikkivaikuttaja. Kustantamo on Minerva.

Kirjassa paneudutaan syvällisesti taiteilijoiden muusikkouteen, konsertteihin valmistautumiseen sekä heidän käsitykseensä sävellyksistä. Keskiössä eivät ole henkilöhistoriat, vaikka niitäkin sivutaan, vaan fokus on puhtaasti työnteossa eli musiikissa. Kirjassa on myös paljon kuvia, jotka mukavasti elävöittävät tekstiä. Ehkä kirja ei avaudu sellaiselle, jonka klassisen, erityisesti kamarimusiikin, tietämys tai kiinnostus on vähänlainen. Mutta jos itseäkin tämä musiikkilaji hurmaa, kirja on mielenkiintoista luettavaa. 

Mielenkiintoisia, erittäin taitavia ja menestyneitä sekä nöyriä muusikoita kumpikin.

Semmarit ilakoimassa

 

Lauantai-iltana Tampere-talon valtasivat Ilakoivat silakat Semmareilla vahvistettuina. Olin aiheen mukaisesti valmistautunut konserttiin syömällä päivällä Riston valinnan silakkarullia.  :>)     (Sivujuonteena: Kylläpä silakkafileet ovat hinnoissaan, 1 kg = 15€!)

Vuosien varrella olen kuunnellut lukuisan määrän Seminaarinmäen mieslaulajien konsertteja. Levyjäkin on tarttunut matkaan varmaan kaikki, jotka on julkaistu.

Semmareiden Ilakoivat silakat -konsertti veti salin täyteen ja iloinen show oli taattua Semmari-laatua. Tosin ei mikään häikäisevä, mutta viihdyttävä, hauska ja huolellisesti toteutettu. Laulu raikui entiseen malliin. Ainut, mikä vuosien varrella on muuttunut, on laulajien hiusten väri: Kummasti olin harmaata huomaavinani. Notkeus kuitenkin on edelleen tallella! Kiva ilta oli...

Juhlitaan suomalaista musiikkia

 

Säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää juhlitaan tänään. Liput liehuvat joissain tangoissa, mutta kaikki eivät tätä päivää vielä huomioi. Olin iloinen, että oma kaupunkimme liputtaa kouluissa ja omissa kiinteistöissään, kun ikkunasta maailmalle aamulla katselin. Sen sijaan seurakunnan ja taloyhtiöiden liput näyttävät olevan kaapeissa.

Koulussa juhlimme aina jokaista liputuspäivää oman luokkani kanssa, jos ei muuten, niin ainakin päivänavauksessa se näkyi. Usein liitin päivän ohjelmaan teemaan sopivaa musiikkia. Toivottavasti tänään suomalainen musiikki soi - ainakin Yle radio 1 sen huomioi musiikkivalinnoissaan, josta lämmin kiitos!