Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 1

Kun loka-marraskuussa elämä alkaa siirtyä sisätiloihin viilenevän sään vuoksi, on aika avata radio. Sieltä tulee Ylen ykköseltä tosi hyviä ohjelmia. Lomilla olen aina viihtynyt radion seurassa, mutta nyt eläkeläisen oloa harjoitellessani radiota voi kuunnella vaikka joka päivä. 

Viime viikolla tuli huhtikuulta uusintana Sari Valton ohjelma Nainen vanhenemisen kynnyksellä. Ohjelmassa olivat vieraana vanhuuden tutkija Marja Saarenheimo ja Keho Kirjan kirjoittanut historian tutkija, professori Laura Kolbe. 

Mitä jäi mieleeni keskustelusta?

- Olen vanhenemisen kynnyksellä, mutta mitä se merkitsee? Sisäinen kuva saattaa olla muuta kuin peilistä tuijottava. Niin tuttua!

- Ikääntyvään naiseen suhtaudutaan eri lailla kuin mieheen. Vanheneva mies = charmikas ja viisas leijona. Vanheneva nainen = vähän höpsähtänyt ja naurettava hanhi. Näinkö eri lailla naisesta ja miehestä vielä tänäänkin ajatellaan? Mielikuvat kulttuurissa ovat syvässä, vanheneminen ei ole  koettu aina miellyttäväksi.

- Tyttökoulun rehtori aikoinaan lakatuista kynsistä: "Tuollaiset teurastajan kynnet!" Hih!

- "Me selvitään tästäkin", kuten eräs vanha sotaherra tapasi sanoa. Ikääntyvällä on elämänkokemusta, hidastuneet reaktiot positiivisessa mielessä, jolloin ehtii miettiä, mitä tekee / sanoo, ja suhteellisuus lisääntyy. Nämä ovat hyviä vahvuuksia.

- Vanhuus on kaksijakoista: aktiivinen, harrastava, menevä ikääntynyt, ja toisaalta vääjäämättömästi varsinainen vanhuus, jolloin ei enää jakseta osallistua, kukaan ei kysy mielipidettä, pudotaan joukosta, keho ja mieli raihnastuvat.

- Onneksi nykyaikana asenteet ovat jo muuttuneet: Miten olla vanhus? Ei tarvitse näyttää vanhalta, jos ei halua. Heti tuli mieleen ikinuori Aira Samulin. Pukeutuminen on vapaata, ei enää säätytietoisuutta tai ikäarvovallan korostamista. 

- Toisaalta uudet normit korvaavat vanhoja: Pitää näyttää nuorekkaalta! Pitääkö?

- Eläkkeelle jääminen toisille suuri shokki, toisille uteliasta iloa ja mahdollisuuksia. 

- Nuorilla kovat ulkonäköpaineet, mutta ikääntyneellä armollisuutta kehoaan kohtaan. "Minä kelpaan tällaisena." On vapauttavaa luopua joistain asioista.

- Kehosuhde muuttuu elämän murrosvaiheissa. Miten suhtaudun näihin vaiheisiin?

Leipomisen lomassa kuuntelin ohjelmaa ja nämä asiat jäivät mieleeni. Totisesti: Mielenkiintoista elämänvaihetta elän!

Ja ohjelma kannattaa kuunnella, jos nämä asiat kiinnostavat.

Syksyn hiljaisuus

 

Viikonloppuna poikkesin mökillä. Oli niin lokakuinen, ehkä jo marraskuinenkin tunnelma: hiljaista, riisuttua ja viileää. Juhannusruusu vielä sinnitteli syksyn värjäämissä punaisissa lehdissä. 

Tyhjensin ulkohuussin ja saunan vesisäiliöistä vedet, öljysin lieden levyt, käänsin sähköt mittaritaulusta pois ja keräsin viimeiset pyyhkeet pesuun. Nyt on mökki valmis talvilepoon.

Vesi oli alhaalla. Kivet, joiden päällä keväällä oli metri vettä, lepäilivät nyt kuivilla. No, meillä veden korkeuden vaihtelulla ei ole juurikaan väliä, kun on korkeat rannat ja vettä uimiseen riittää aina. Ei tarvitse koskaan kahlailla.

Kun lähdin kotiin, aurinko oli jo vaipumassa mailleen. Oli karun kaunista. Miten nopeasti kesän valkeus taas vaihtuikaan syksyn hämäryydeksi!

Päiväkumpu here I come!

 

Olen käynyt rippikoululeirini aikoinaan Lähetysseuran kurssikeskus Päiväkummussa ja konfirmaatio oli tunnelmallisessa Riihikirkossa. Jo heti seuraavana kesänä hain isoseksi ja siinä puuhassa vierähtikin useampi kesä. Näistä ajoista on reilusti yli 40 vuotta. Kylläpä aika on kulunut vinhaa vauhtia!

Pari päivää sitten kokoonnuimme muutaman rippikouluystävän kanssa iloiseen tapaamiseen päivittämään kuulumisia ja muistelemaan ripariaikoja.  Olemme pitäneet epäsäännöllisen säännöllisesti tahoillamme yhteyttä toisiimme, mutta tämä kokoontuminen "kolmen koplana" oli ensimmäinen laatuaan ja toivottavasti jatkoa seuraa.

Hauskassa iltapäivässä rupattelun ja vohvelinsyönnin lomassa pääsimme myös pistäytymään syksyisessä ja hiljaisessa Päiväkummussa. Pihapiiri on muuttunut meidän ripariajoista, mutta tuttuakin oli. Varsinkin Riihikirkko ja sen ympäristö oli kuin -70-luvulla konsanaan. Siellä aika näytti pysähtyneen.

Kiitos, Kipa ja Ammi, muistorikkaasta yhteisestä iltapäivästä! Oli todella ihanaa tavata ja vaihtaa vuosikymmenten kuulumiset, niin iloiset kuin myös vastoinkäymisten värittämät. Sitähän se elämä on...

Perjantaina Eräslahden maisema oli hivelevän kaunis: järvi peilityyni, aurinko pilkahteli ja syksyn hiljaisuus enteili talven tuloa. Kävelimme, katselimme ja juttelimme jakaen muistoja vuosikymmenten takaa. Samalla toivoimme Päiväkummulle vakaita tulevia päiviä uusien riparilaisten ja muiden leiriläisten hengellisten kokemusten rikastuttajana. Leirikeskuksilla ei viime vuosikymmeninä ole yleensä ollut helppoa taustajärjestöjen taloudellisen tilanteen vuoksi. Toivottavasti Päiväkumpu saisi jatkaa siinä tehtävässä, jota se on jo puoli vuosisataa kauniilla paikallaan julistanut.

Kaupungin iltarusko

 

Maj Lindiä

 

Pianomusiikin ystäviä hellitään, sillä lähiviikot saamme seurata Maj Lind -pianokilpailua. Netti välittää joka päivä alkueristä lähtien kilpailijoiden suorituksia ja myöhemmin Yle Teema myös televisiosta. Ah, kuinka mukavaa!

Maj Lind oli innokas musiikinharrastaja, joka leskeksi jäätyään testamenttasi osan omaisuudestaan Sibelius-Akatemialle pianonsoiton edistämistä varten. Lahjoituksella perustettiin Maj Lind -pianokilpailu, joka ensimmäisen kerran järjestettiin vuonna 1945. Nykyinen kilpailu on kansainvälisenä viides. Kilpailu järjestetään viiden vuoden välein ja edellisen v. 2017 voitti yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed.

Tämän vuotiseen kilpailuun haki 270 nuorta pianistilahjakkuutta, joista Helsingissä jatkaa 29. Joukossa on kaksi suomalaista: Arttu Ollikainen ja Aleksei Zaitsev. Arttu Ollikainen soitti eilen ja Zaitsev tulevana maanantaina. 

Ylen asiantuntijana toimii Niklas Pokki, mm. pianisti, musiikin tohtori, Sibelius-Akatemian pianomusiikin ainejohtaja ja pianopedagogi, Mäntän Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja sekä nuorten pianoakatemian hankekoordinaattori. Niklaksen muistan hyvin alakoulun ajoilta: Hän lauloi koulun kuorossani ainoana poikana tyttöjen joukossa, kun koulumme täytti vuosia. (Esitimme Kuusiston pienoiskantaatin Laulan opettajistani :>) Niklaksen pianistin uraa ja muutenkin työuraa on ollut hienoa seurata aina sieltä musiikkikoulun matineoista nykyiseen työhönsä saakka huippupianistien parissa. Ja nyt siis Maj Lind -kilpailussa voi kuulla hänen asiantuntevia luonnehdintojaan soittajista.

Ihan käsittämätön tehtävä on tuomareilla. Tuntuu, että kaikki kilpailuun valitut soittajat ovat huipputaitavia, enkä ymmärrä, miten joukosta voi löytää voittajat. Eilen Arttu Ollikainenkin soitti Rahmaninovia niin hienosti, että olisin oitis hänelle itse ojentanut palkinnon. No, minulta ei onneksi kysytä! Tuomarit ovat niin viimeisen päälle taitavia, että löytävät varmasti eroja pianisteista, ja palkittavat löytyvät. Silti hieman epäilen, että myös tuomarien omat mieltymykset hieman vaikuttavat arviointiin, mutta niinhän se on kaikissa tämän tyylisissä kilpailuissa. Keihäänheitossa sentään tuomarointi on kyllä paljon helpompaa!

Ihanaa! Nyt saan joka ilta syventyä pianomusiikin hienoihin tulkintoihin ja jännittää lopputulosta. 

Puolukkapiirakan aika

 

Sisarenpojan lentopallojoukkue pitää kahviota urheilutalolla sunnuntaisin, joten minutkin valjastettiin sinne leipomaan jotain. Tottakai täti totteli! Pyöräytin pellillisen puolukkapiirakkaa, jonka pohjana oli piimätaikina. Se on niin helppo, kun ei tarvitse muuta kuin kaikki aineet sekoittaa keskenään. Lisäksi siitä tulee mehevä, jolloin ei välttämättä kaipaa vaniljakastikkeita tai muita lisukkeita.

Kun uunin lämmitin, tekaisin samalla toisen, pienemmän meille kotiin. Energiaa on käsketty säästää, joten "yksi tie, kaksi asiaa". Kyllä on kivaa, kun nyt on aikaa leipomisellekin! 

Ne pörisevät vehkeet

 

Taas on se aika syksystä, jolloin maahan satelee lehtiä niin vinhasti, että lehtipuhaltimet eivät perässä pysy - onneksi! On todella kaunista, kun paksu lehtikerros peittää lehmuskujaa tai polku metsässä on iloisen väristen haavanlehtien täplittämä.

Inhoan lehtipuhaltimia, vaikka ymmärränkin niiden helpottavan työtä. Hautausmaalla puhaltimet ruiskivat hautakivet kuraisiksi, vaikka puhallussuunta ei puutarhurin mukaan pitäisi olla kiveen päin. Viime keväänä parkkipaikkaa putsattiin kuivasta hiekasta (kyllä!), kun tulin työpäivän päätteeksi hakemaan autoa. Kaupungin miehet sulkivat pöristimensä, mutta autoni oli jo hienon hiekkapölyn peitossa. Kauniisti annoin pientä palautetta, joka ei tuntunut nuorista miehistä mieluisalta ilmeistä päätellen. No, mökillä oli letku, joten järvivesi huuhteli pölyt pois. Aamuvarhaisellakin on kaupungissa toisinaan ratkiriemukasta herätä konserttiin, kun huoltomiehillä kolme vekotinta kilpaa huutaa kerrostalon pihassa. 

Haravat tai harjat eivät juurikaan enää käsissä näy, paitsi meillä vanhemmalla väellä. Jopa talvella puhallettiin koulun ulko-ovien edestä ja rappusilta pakkaslumi pois. Kyllä ovat työtavat muuttuneet!

No, pieniä harmeja nämä ovat kunnon murheiden rinnalla, joita tuolta maailmalta jatkuvasti kantautuu...

Viikonlopun täysikuu

 

Viime hetkellä taidenäyttelyyn

 

Perjantaina muistin yhtäkkiä, että minun piti käydä katsomassa Kuoreveden taideseuran näyttely kaupungintalon näyttelytilassa, mutta olin sen autuaasti unohtanut. Katsoin nopeasti netistä, milloin näyttely päättyy: kahden tunnin päästä! Vetäisin takin päälleni ja pyyhälsin matkaan.

Käyn aina, jos vain mahdollista, taideseurojen näyttelyissä. Taiteen harrastajat saavat mielestäni aikaan yhtä ilahduttavia sekä mielenkiintoisia teoksia kuin ammattitaiteilijatkin. Myös tässä näyttelyssä oli monipuolisesti keramiikkaa, monella tekniikalla tehtyjä maalauksia, valokuvia ja kangasvärjäystä. Kaiken kaikkiaan mieltä avartavia töitä!

Minulle kävi hauskasti: Netissä oli aukioloajasta virheellinen tieto, sillä todellisuudessa pinkaisin näyttelyyn sen viimeisellä tunnilla. Tästä seurasi iloinen yhteensattuma: Kun olin jo lähdössä, taiteilijoita saapui paikalle noutamaan omia töitään. Kiittelin heitä monipuolisesta näyttelystä ja jäimmekin vaihtamaan ajatuksia näyttelystä, taiteesta ja sen tekemisestä yleensäkin sekä ihan henkilökohtaisista kokemuksista. Kiitos mukavasta keskustelutuokiosta!

Vuosia sitten pyysin tältä taideseuralta apua. Halusin teettää äidilleni lahjaksi maalauksen Valkjärven kirkosta, joka oli äitini kotipitäjä ennen sotaa. Halusin, että taulusta henkii lapsuuden huoleton kesäpäivä. Kaija Laukkanen tarttui ajatukseeni ja maalasi aivan ihastuttavan kirkkotaulun. Kirkko oli viimeisen päälle tarkasti maalattu oikean näköiseksi, mutta taustalla hehkui aurinkoinen kesäpäivä muistojen Karjalassa. Taulusta tuli ihana ja äidille hyvin rakas. Teenpä joskus siitä taulusta aivan oman postauksen, mutta näyttelyssä oli mukava saada vielä kerran kiittää äidin taulun maalaajaa hänen suurenmoisesta työstään.

Vaikka viime tipassa riensin puoli juoksua näyttelyyn, sain kuitenkin aivan rauhassa tutustua teoksiin. Lappi-aiheinen maalaus toi mieleeni syyskuun ikimuistoisen päivän Salla-tunturin huipulla, kangasvärjäys yhteiset hetket kollegan kanssa kuorolaulun parissa ja tupasvilla-taulu äitini viimeiset päivät hoitokodin Tupasvilla-osastolla. Tällä kertaa siis hyvin henkilökohtaisia ajatuksia taideteosten innoittamana.

Mökin syksy

 

Jumppa-aamu

 

Illalla pakkasin reippaasti jumppakassin valmiiksi: treenikengät ja varmuuden vuoksi vielä jumppatossutkin, alusta ja juomapullo. Eikä sitten muuta kuin aamulla menoksi klo 10 alkavaan seniorijumppaan.

Kylläpä oli lämmin vastaanotto! Minua odotettiin eteisessä, neuvottiin pukuhuoneet ja käytännöt, ja sitten ryhdyttiinkin jumppaamaan. Ensin lämmittely, sitten tehokas lihaskuntosarja, jossa käytettiin myös käsipainoja, ja venyttelyt päälle. 

Loppuajaksi siirryttiin kuntosalille, jossa sain ihan henkilökohtaista neuvontaa laitteiden käytössä. Jotain jo tiesinkin, mutta oli myös sellaisia härveleitä, joihin en ollut aiemmin törmännyt. Lempeästi aloittelin, sillä edellisestä sisäkuntosalista on aikaa. Oppilaiden kanssa tosin käytettiin koulun vieressä olevaa kuntoilupihaa viikoittain, mutta nyt tauon jälkeen en todellakaan halua aloittaa liian suurilla painoilla ja saada lihaksia kunnolla jökähtämään.

Hauskaa, kun taas on nuorin porukasta.   :>)  Työssä tottui monen vuoden ajan siihen, että kuului iäkkäämpiin työntekijöihin, ja viimeisenä vuonna olikin vanhin.

Minulle sopii hyvin aamupäivän kuntoilusessio, vaikka aamu-uninen olenkin. Iltajumppa virkistää, jolloin nukkumaan meno siirtyy entisestään. Tänään oli todella mukavaa. Kiitos Leena, ja ensi viikolla jatketaan!

Ukulelen soittoa

Sain monta vuotta sitten joululahjaksi ukulelen kummitytöltäni. Työvuosina sitä soittelin lähinnä koulussa, kun oppilaiden kanssa opeteltiin sointusäestystä.

Tänään sisareni poika tuli meille sunnuntain iloksi. Onneksi olin tehnyt ison määrän makaronilaatikkoa, joka näytti maistuvan hyvin myös Sampalle. Harjoiteltiin äikänkokeeseen ja soiteltiin pianolla Rottien juhlaa, sillä sen hän soittaa torstaina musiikkikoulun matineassa. Välillä piti piipahtaa jujutsuharkoissa ja viimeisenä tehtävänä oli harjoitella ukulelellä kolmea sointua, jotka opettaja testaa seuraavalla koulun musiikin tunnilla.

Onneksi kevään koulutavaroiden raahauksen jälkeen ukulele oli kotona tallessa, tosin ihan surkeassa vireessä. Viritettiin se yhdessä ja sitten kerrattiin C, D ja A7. Hyvin Samppa ne oppi, kunhan ensin hieman virkistettiin muistia. Pakkasin ukulelen hänen mukaansa ja lupasin, että saa pitää sitä niin kauan kuin vain haluaa. Onhan se helpompi harjoitella koulussa opittua, kun on kotona soitin. Minä en ehkä ukuleleä tarvitse pitkään aikaan. On vielä hyvässä muistissa viime keväältä pitämäni musatunnit ja 20 ukulelen innokasta soittajaa...   ;>)

Oli hauska päivä 11-vuotiaan kanssa!