Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. lokakuuta 2023

Toinen toistaan upeampia kirkkoja

 


Vilna on täynnä kirkkoja. Muistan lukeneeni, että vanhan kaupungin alueellakin on lähes kolmekymmentä kirkkoa. Suurin osa on katolisia, mutta myös ortodoksikirkkoja kävimme katsomassa. 


Kirkot olivat kauniita ulkopuolelta, mutta sisällä kirkkosalien upeus, värikkyys ja taideteosten runsaus saivat luterilaiseen yksinkertaisuuteen tottuneen vierailijan silmät rävähtämään hämmästyksestä, kuten aina katolisissa ja ortodoksisissa maissa vieraillessa.




Vilnan katedraali, Liettuan tärkein kirkko, lakkautettiin Neuvostovallan aikana ja muutettiin taidemuseoksi. 1980-luvun lopulla se palautettiin takaisin kirkolliseen käyttöön ja kadonneet pyhimysten patsaatkin laitettiin alkuperäisille paikoilleen. Yleensäkin kirkkoja pidettiin kommunismin aikana vaikkapa varastoina ja urheiluhalleina, jopa yhdessä oli ateismimuseo.





Kävimme sisällä yhdeksässä kirkossa, mutta varmaan ohitse kuljimme toisesta mokomasta. Osa kirkoista oli luostarikirkkoja, joiden pihalla ja sisällä nunnat sekä munkit kulkivat pitkät helmat liehuen.


Vaikka liettualaiset ottivat Euroopan viimeisenä kansana vastaan kristinuskon, he ovat siitä lähtien olleet eräs maanosamme hurskaimpia kansoja. Se näkyy kirkkojen määrässä ja myös tavallisten liettualaisten pistäytymisenä kirkoissaan arjen askareiden välissä. Katselin erään kirkon viikko-ohjelmaa. Messuja oli sunnuntaina kolmeen eri kellonaikaan ja osallistujia riittää jokaiseen. 


Kirkoista kiinnostuneille Vilna on oikea aarreaitta!

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Pääsiäisloma



Pääsiäisloma tuli juuri sopivaan aikaan. On pieni hetki hengähtää, ennen kuin alkaa kevään loppurutistus koulussa.

Kävimme ajelemassa haudoilla ja sytyttämässä pääsiäisen ajaksi kynttilät. Seuraavalla kerralla otetaan lyhdyt kesän ajaksi pois, ja ehkä voi sitten jo istuttaa orvokkejakin.


Mökilläkin käytiin lankalauantaina. Tietä pitkin valuva vesi oli pehmittänyt salakavalasti yhden kohdan ja auton toinen eturengas upposi somasti saveen. Onneksi heijaamalla ja lihasvoimalla työntämällä saatiin auto ylös omin voimin. Jatkossa pitää viimeiset mäet kävellä, kunnes routiminen on ohitse.

Lumet olivat viikossa sulaneet todella paljon. Krookukset jo kukkivat mökin pihassa. Edelliskerralla siinä oli vielä lunta paksusti ja nyt jo kukkia. Kevät etenee kovaa vauhtia.

Poistullessa näimme tien reunassa kaksi hirveä. Toinen söi männyn taimien latvoja kaikessa rauhassa. Kun pysähdyimme, se lähti hiljalleen löntystelemään metsään, jossa kaveri jo odotti. Eivät lähteneet pidemmälle, vaan jäivät paikalleen tarkkailemaan liikennettä. Hirvet näyttivät nuorilta, viime kesäisiltä.


Pitkäperjantaina syötiin kanaa, mutta pääsiäisenä pitää aina olla lammasta. Sen kaveriksi teimme valkosipuliperunoita ihan alusta alkaen itse, kuten pääkokki aina haluaa. Minun eli apukokin osuus koostui salaatin värkkäämisestä ja jälkiruoan hankkimisesta, pääkokki halusi vastata muusta. Hauska työnjako - minun mielestäni!


Kyllä pitkään ja miedolla lämmöllä paistettu lammas maistui hyvältä! Pidän suomalaisista, perinteisistä juhlaruoista. Mämmiä jälkkäriksi vaniljakastikkeen kera tai pashaa...


Pääsiäisyönä seurasimme myöhään ortodoksista jumalanpalvelusta Tampereelta. Minun piti luovuttaa jo yhden jälkeen yöllä, kun en kerta kaikkiaan jaksanut enää pidemmälle. Olisi ollut mukava katsoa loppuun saakka, mutta tällä kertaa ei onnistunut - uni vei voiton!

                                                                 Kuva: (©Ylivieskan srk)

Pääsiäisaamun jumalanpalvelus televisiosta oli elämys. Ylivieskan pääsiäisenä 2016 poltetun kirkon paikalle nousseen uuden Pyhän kolminaisuuden kirkon vihki Oulun piispa Jukka Keskitalo. Vihkiäismessu oli hieno kokonaisuus ja uusi kirkko pelkistetyn puhutteleva sekä kaunis. Vesi oli silmissä koko messun ajan, kun ajattelin Ylivieskassa koettua tragediaa, uuden kirkon rakentamiseen liittyneitä ponnisteluja ja suurta iloa uudesta temppelistä. Tämän vuoden pääsiäinen on koronasta huolimatta todella riemun päivä Ylivieskassa!

Mielessä soi Pekan laulu: "Täältä kun me lähdemme kulkemaan, pääsiäinen jatkua saa..."

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Vapaa viikonloppu


Pitkästä aikaa täysin vapaa viikonloppu! Kyllä tuli tarpeeseen. Etä- ja lähiopetusta paiskittiin kaksi edellistä viikonloppua, joten nyt oli ihan pakko unohtaa työasiat. Olen levännyt ja tehnyt pieniä kodin puuhia.

Eilen siivosin parvekkeen talven jäljiltä. Kun kuivahtanut kanerva varovaisuudesta huolimatta pudotteli roskia lattian täyteen, muistin jokakeväiset lupaukseni: "Ei enää koskaan kanervia talveksi parvekkeelle!" Aina sen unohdan. Vaikka kuinka varovaisesti yrittäisi sen saada pussiin, parvekkeelle sinkoilee kuivaneita kukintoja. Huoh!

Siivouksen jälkeen kävin kaupassa. Yritän eksyä sinne vain kerran viikossa. Lähikaupassa on remontti ja tavarat ihan oudoilla paikoilla. Taidankin ryhtyä välillä käymään toisessa. Ostin ensimmäisen pikkunarsissiruukun parvekkeelle, joka säteilee keltaista kevään iloa sisällekin.


Tänään söimme ihanaa salaattia: basilikaöljyä, salaattijuustoa, kaprista, oliiveja, tavalliset salaattitarpeet ja lisänä valkosipulia ja mausteita. Ah, oli niin hyvää! Pääruokana oli makaronilaatikkoa, johon oli laitettu myös tomaattipurkki, porkkanaa ja ruukku persiljaa purjon kera. Se oli niin hyvää, että ketsupin unohdimme kokonaan. Minulle sitä jäi vielä alkuviikoksikin etäopetuspäiviin. Keskiviikkona olen 4 tuntia lähiopetuksessa, jolloin aterioin oppilaiden kanssa koululla.

Tänään kuuntelimme striimatun sanajumalanpalveluksen kotikirkosta, joka näkyy ikkunoistakin. Jumalanpalvelus oli hyvä, kuten aina: lohdutusta tähän lohduttomaan aikaan. 8 kynttilää kertoi siunatuista vainajista ja se on paljon täällä pikkukaupungissa. Moni yli 90-vuotias oli päässyt pois. Tänne jääville iäkkäille tämä aika on raskasta, kun ei saa olla tekemisissä läheisten kanssa. Onneksi on puhelimet. Olen soitellut omille kummitädeilleni ahkerasti.

Joka päivä olen yrittänyt ehtiä kävelemään. Olen kiitollinen, että polvikin kestää ja vielä saa liikkua ulkona. Tänään kävelimme aamuauringossa pienestä pakkasesta nauttien. Joutsenten äänet kuuluivat kaukaa, samoin järveltä jään kumina.

Tänään pitää vielä hiukan tehdä koulutöitä, jotta huomisen aamun voi aloittaa rauhallisesti. Sitten onkin taas työn touhua koko viikko. Yritän opetella rajaamaan iltoja omille asioille työn sijaan. Katsotaan, onnistuuko.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kirkkoniemellä


Kesällä käyn usein messussa Kuoreveden kirkossa. Se sijaitsee kauniilla niemellä järven rannalla ja on yksi Suomen kolmesta uhrikirkosta. Kirkko on rakennettu 1779.

Kirkon kellotapulissa on kolme kelloa, joista toiseksi suurin on saatu lahjoituksena Ruotsin kuningatar Kristinalta vuonna 1648.


Alttaritauluna on Ilmari Launiksen krusifiksi, mutta mielestäni kirkon mielenkiintoisin taideteos on Venny Soldan Brofeldtin maalaama taulu Enkeli vie Sielua Jumalan luo. Muistan sitä katselleeni ihastuksella jo lapsena. Äitini piti siitä kovasti ja olisi halunnut sen alttaritauluksikin. Vaan ei häneltä kysytty. :>) Kirkossa on myös votiivitaulu, joka on kaksoiskappale Rauman kirkon votiivitaulusta.

Aamulla harjasin lumet pakkasyön jälkeen auton päältä ja lähdin kesäkirkkoon Hyvän piamenen messuun. Maalaistie oli hiljainen. Yhtään autoa ei vastaan tullut eikä ollut samaan suuntaan menijöitäkään. 

Messun jälkeen oli kirkkosalissa tarjolla kahvit, jotka oli laittanut tarjolle paikalliset Lions Ladyt. Oli suolaista ja makeaa ryydittämässä seurustelua tuttujen kanssa - siis "hyvät kahvit"! Oli mukava vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa, olihan talvi ollut välissä edellisestä tapaamisesta.


Pihassa on vanha puuvene, jossa kesäisin on kukkia. Tänään ei kirkon tahuvilla kukkinut juuri mikään. Puolilta päivinkin oli vielä viileää ja kylmä tuuli puhalsi, vaikka aurinko välillä paisteli. Mökin pihasta oli yöllä satanut lumi sulanut, kun kirkosta palasin. Toivottavasti tämä takatalven lumen tulo jo vähitellen lakkaisi. Lämmintä kaipailen...

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kohta valmista


Kotikirkossani on ollut kattoremontti. Kirkko on ollut huputettuna pari kuukautta ja oli varsin hullunkurisen näköinen "pullistuneilla siivillään".


Viime viikolla huomasin, että muovihuppu oli purettu. Vielä on tellinkejä paikoillaan, mutta kohta on varmaan valmista. Uudet maalaukset ikkunan pielissä ja luukuissa sekä uusittu tiilikate näyttävät tietenkin hyviltä.

Kohta taas kirkonkellotkin soivat. Mukavaa...