Kaunista valkoista

 

Kun aamulla herättiin, koko luonto ympärillä oli muuttunut valkoiseksi. Viikolla tuli lumi maahan ja eilen oli ensimmäinen kunnon pakkasilta: -10. Aamulla pakkasta oli jo 13 astetta ja kuura oli maalannut puut valkoisiksi. Oli todella kaunista. 

Haloilmiökin näkyi kirkon kupeessa. Se näkyi luonnossa paljon voimakkaammin, mutta kuvaamalla ikkunan läpi sitä en oikein onnistunut vangitsemaan, kun aamupalalle kuului jo kutsu.  ;>) Silloin ei pidä enää kupsehtia kameran säätöjen kanssa!

Kirpakka pakkanen on ollut koko päivän. Voi, kuinka rakastankaan sitä! Lumi saa pysytellä pois, mutta pakkanen on aina tervetullut, jopa kovatkin lukemat. 

Toimittelin asioita puolen päivän aikaan: Kävin neljässä kaupassa ja hoidin kukkatilauksen, ostin joululehden, hain oppilaille joulutarroja sekä täydentelin kaappiin puuttuvia ruoka-aineita. Huh, näin monessa kaupassa en ole käynyt kuukausiin! Maskin vaihtoa ja käsidesin lotrausta, mutta nehän kuuluvat asiaan. Ulkona kävellessä katse hakeutui kuuraisiin puihin ja jalkakäytävän liukkaisiin kohtiin. Ei sitä kesän jälkeen taas muista, kuinka varovainen pitää olla lumisilla teillä. Onneksi en ole vielä kupsahtanut nurin. Miten ihmeessä nykyisin kaatuessa putoaa niin korkealta?

Taideseuran näyttely

 

Moonlight Walker (Sini Virkajärvi)

Koskelanlammen näkymä (Ville-Karel Viirelaid), teosta rajattu

Satakielen syyskisat 2015 (Pasi Soukkala)

Kävimme oppilaiden kanssa taidenäyttelyssä. Paikallinen taideseura oli koronan jälkeen ensimmäistä kertaa uskaltanut laittaa näyttelyn pystyyn ja kiva näyttely olikin. Oppilailla oli paljon kysyttävää, huomioita ja iloa teoksia tarkastellessamme.

Pasi Soukkalan töitä olen nähnyt paljon aiemminkin. Hän oli vuonna 2016 Kehitysvammaisten tuki ry:n Kettukin vuoden taiteilija. Pasi käyttää töissään värikyniä ja töiden omintakeisuus tulee tietyn yksityiskohdan toistamisella. Aivan mahtava taiteilija! Olen iloinen, että asuinkaupunkikin arvostaa häntä ja on ostanut kokoelmiinsa Pasin töitä. Toivottavasti uusia aiheita kuvattavaksi riittää edelleen.

Peurakeitto

 

Viime maanantaina saimme peuranlihaa. Kaksi päivää sitä käsiteltiin, jotta pakkaseen saatiin sopivat palat ruoanlaittoa varten. Sen jälkeen vielä toiset kaksi päivää keitettiin luista lientä. Minä olin työssä, joten en tutustunut prosessiin sen paremmin.

Viikonloppuna söimme valmista peurakeittoa. Siinä oli keitetty liemi, peuranlihaa, lanttua, palsternakkaa, porkkanaa, laakerinlehteä, maustepippuria, katajanmarjaa, soijaa ja perunaa. Sipuli jätettiin pois, sillä minä saan siitä niin helposti vatsavaivoja, vaikka mielelläni sitä söisin.

Kylläpä tuli ihanaa keittoa! Molemmat päivät sitä syötiin. Lisäksi oli ruisleipää salaatilla ja juustolla sekä muutama siivu suolakurkkua.

Pidän hirven, peuran, poron ja yleensäkin riistan lihasta. Kun vielä tietää eläimen syöneen ruokansa suoraan luonnosta, luulisi lihan olevan terveellistäkin. Tein tilauksen myöhemmäksi ajankohdaksi vielä uudesta keitosta, sillä niin hyvää se on.

Meidän naakat

 

Aamulennon jälkeen...

...levätään...

... ja sitten vauhtiin.

Päivän töistä väsyneenä!

Vihreää

Vihreät kuulat ovat saaneet uuden muodon. Minäkin lankesin ostamaan purkin, vaikka en kuulien ylin ystävä olekaan. Yllätyin iloisesti, sillä tämä tuote ei ollutkaan niin makea, kuin varsinainen marmeladi. Suoraan purkista sitä lusikalla maistelin. 😊 Kuulien pinnassa oleva sokerikerros saa minun suussani äklön imelän maun. Tässä sitä ei ollut. 

Tänään kokeilin vihreän purkin sisältöä syksykauden ensimmäisiin torttuihin. Kävi niinkuin aina: Tein vanhalla tavalla laittaen täyteen ensin ja sitten vasta taittelin sakarat. Ai niin, toisinpäin saa kauniimmat. Ensi kerralla muistan kyllä. Joka vuosi pitää maksaa oppirahat!

Toisena täytteenä käytin viikunahilloa. Se on aivan ykkösihanaa. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa tortuissa. Hillo hieman valui, mutta mitäs tuo. Maku oli niin hyvä, kuin kuvittelinkin. Vihreiden kuulien täyte maistui myös oikein kivalta. Käytän välillä omenamarmeladia ja muita uusia makuja, joten tämä vihreä täyte on myös mukavaa vaihtelua luumun maulle. Suosittelen - varsinkin Vihreiden kuulien ystäville!

Ps. Purkissa on uusi, helposti avattava kansi. Se saa minulta aina ”huraahuudot”, kun ei tarvitse poppakonsteja käyttää avaamisessa. 

Pyhäinpäivänä

 

Aamupalan jälkeen lähdimme viemään kynttilöitä lähellä oleville hautausmaille vanhempieni, isovanhempieni ja muutamien muiden minulle tärkeiden ihmisten haudoille. Tämän matkan tahdon aina pyhäinpäivänä tehdä, jos se vain suinkin on mahdollista.

Paljon oli väkeä liikkeellä. Mietiskelin, miten nykypäivän ihminen asennoituu hautausmaahan, kun kuuntelin aikuisten kovaäänistä naurunremakkaa ja katselin lasten juoksentelua hautojen päällä. Itse olen sitä sukupolvea, jolle jo pienestä pitäen opetettiin käyttäytymissäännöt. Toisaalta - hyvä, että ihmiset edes käyvät pyhäinpäivänä haudoilla. 

Sankarihaudat olivat saaneet kanervat ja uudet lyhdyt. jotka paikallinen ammattikoulu oli valmistanutut opettajansa suunnittelutyön mukaisesti. Lyhdyt olivat ruostumatonta terästä, joten varmaan pitkäikäiset. 

Pyhäinpäivän aattona tuli tieto Kirsti Paakkasen kuolemasta 92-vuotiaana. Marimekon pelastajaksi kutsuttu tomera bisnesnainen oli kuitenkin sielultaan omien sanojensa mukaan maalaistyttö Saarijärveltä, joka oli kotoisin vaatimattomista oloista. 

Kuuntelin eilen ja tänään kaksi haastattelua, jotka Kirsti Paakkasesta on tehty eri vuosikymmenillä. Ne löytyvät Ylen Areenasta. Hauskoja ja mielenkiintoisia molemmat. Uskomaton nainen hän on ollut miesjohtajien hallitsemassa yritysmaailmassa.

Kirjailija Ulla-Maija Paavilainen on viime vuonna julkaissut Paakkasen elämänkerran Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina (Otava). Tulevaisuuteen katsovasta, energisestä, kurinalaisesta ja luovasta ladysta kirjoitettu mukaansatempaava kirja on luettava. Pitääkin etsiä se käsiini, kunhan saan ensin Aki Hintsan viimeisistä vuosista kertovan opuksen loppuun. Molemmat kirjat sopivat tähän marraskuun pimentyvään tunnelmaan.