Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. heinäkuuta 2026

Rakas kummitäti

 


Viime viikolla tuli suru-uutinen: Viimeinen elossa oleva kummini oli saanut iäisyyskutsun 86-vuotiaana. 

Iloitsen siitä, että vielä eläkkeellä ollessani olen saanut pitää yhteyttä äitini sisareen - kummitätiini. Eipä kaikilla minun ikäisilläni ole enää kummeja elossa. Toinen kummitätini eli yli 90-vuotiaaksi. Olen heistä kummastakin hyvin kiitollinen. 

Olimme läheisiä. Kummitätini kanssa soittelimme toisillemme viikoittain, välillä hiukan harvemmin. Viime syksynä huomasin, että häntä oli jo vaikea tavoittaa ja arvasin, että kunto oli huonontunut. Vielä joulun jälkeen hän soitti minulle ihan itse ja viimeisen kerran tapasimme videopuhelun merkeissä muutamia viikkoja ennen hänen kuolemaansa. 

Ikävä on...💔 Siunattua taivasmatkaa, rakas Raili-kummi!

keskiviikko 21. toukokuuta 2025

Muikkuja

 


Kävin kaupungissa hoitamassa asioita ja sain kutsun syömään paistettuja muikkuja. Toisen asuntomme pakastimesta oli hovikokkini niitä vielä löytänyt. Paljon tilliä, runsaasti sitruunamehua, voita ja ruisjauhoja... Tällä kertaa lisukkeena oli vähän perunaa ja paljon keitettyjä porkkanoita. Kyllä tuli hyvää!

Syödessä oli haikea olo. Muikkujen kalastaja sai keväällä iäisyyskutsun. Seuraavana päivänä olisi ollut tarkoitus lähteä narraamaan lisää saalista, mutta elämä päättyikin äkkiä. Koskaan ei tiedä, onko aikaa jäljellä paljon vai vähän. 💔

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Kaikesta huolimatta

 


Kevät alkaa ylihuomenna. Sen vuoksi vedin jalkaan sukat, jotka sopivat lähestyvään vuodenaikaan.


Ukrainan surullisten uutisten keskellä mielikin on alavireinen. Piti keksiä jotain edes hieman piristävää.


Päätin laittaa keväiset tyynynpäälliset olohuoneeseen.



Samalla kynttilöidenkin väri vaihtui.


Loman alkamista juhlistettiin suklaakakulla. Kiitos Katja - "hovileipuri"!

lauantai 26. helmikuuta 2022

Ukraina ajatuksissamme


"Me aiomme säilyttää rauhan,
vaikka meidän sitten olisi taisteltava sen takia."
                                                      
                                                                                    Dwight D. Eisenhower

perjantai 5. maaliskuuta 2021

"Ei!" väkivallalle

 


Oli hienoa ja koskettavaa nähdä, 
kuinka moni tänään toi kynttilän sen merkiksi, 
että väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa. 

maanantai 21. joulukuuta 2020

Haikeuden säveliä



Joulukuun alussa saimme tietää, että Veijo-enoni oli nukkunut pois. Osasimme tietoa jo odottaakin, mutta aina nämä suru-uutiset pysäyttävät ja tulevat yllätyksenä.

Korona-aika on lisännyt harmeja myös hautajaisjärjestelyissä. Yleensä omaiset haluavat kunnioittaa kokoontumisrajoituksia, joten saattojoukko on pieni ja vain läheisimmät osallistuvat. Mekin sisareni kanssa kävimme enomme hautakummun äärellä laskemassa oman kukkatervehdyksemme vasta siunauksen jälkeen seuraavana päivänä. 

Tuntuu haikealta... Vanhempi polvi siirtyy yksi toisensa jälkeen iäisyyskutsun saaneena, ja seuraava sukupolvi huomaa olevansa rintamassa seuraavana. Toisaalta iäkkään ihmisen poismeno on aina jotenkin lohdullinen: Järjestys on oikea ja voi lähteä "elämästä kylläkseen saaneena".  

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu...  Siellä jossain sisar ja veli yhdessä kertovat hymyssä suin Karjala-juttuja. Me jäljelle jääneet kaipaamme ja muistelemme kiitollisina.

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Koirien taivaaseen



Melkein 15 vuotta iloista koiranelämää meidän suvussa...


Sisareni perheen Nella-koira jouduttiin lopettamaan viime keskiviikkoiltana. Ilmeisesti munuaiset lakkasivat toimimasta. Kaikki tapahtui nopeasti, joten suhteellisen virkeä koiravanhus ei joutunut kauaa kärsimään. Toki illalla alkanut tilanne hankaloitti, kun piti metsästää päivystävä eläinlääkärikeskus lähes 100 kilometrin päästä. Onneksi sinne pääsi nopeasti, joten Nellan ei tarvinnut pitkään kärsiä. 


Minä olin alusta saakka varahoitajana, ja Nellan kanssa vietettiin lukemattomat kerrat niin mökillä kuin kaupungissakin. Perheen tytöt antoivat minulle armollisesti omistusoikeuden toiseen korvaan - siihen, joka pentuna oli pitkään lurpassa.


Mökille sijoittuvat mukavimmat muistot yhteisistä hetkistä. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä yhdessä ja koiran juoksema matka oli tietenkin moninkertainen minun askellukseeni verrattuna: Se juoksi metsissä humputtaen omia menojaan edes takaisin ja nautti vapauden riemusta. Koko ajan se kuitenkin piti tarkasti ihmistä silmällä paimenkoiran tavoin. Nella oli kova uimaan ja pulikoi jokaisessa lätäkössä, joka lähistöltä löytyi. Järvessä vilvoittelu oli tietenkin ihaninta.


Nyt oli jäähyväisten vuoro. Perheen 9-vuotiaan pojan suru oli sydäntä särkevää, mutta onneksi ovat muistot ja kuvat lohduttamassa. 

Nella haudattiin mökille ja haudalla on iso luonnonkivi merkkinä. Voi meidän rakas Nella! Kiitos ihanista yhteisistä vuosista.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Suru


Luontoa ja puutarhaa Hankoniemellä -blogin pitäjä ja loistava valokuvaaja Eero on poissa. Omaiset kertoivat blogin viimeisessä päivityksessä, että Eero menehtyi haimasyöpään maaliskuun 9. päivä.

Seurasin vuodesta 2010 Eeron blogia ja ihailin lähes viikoittain hänen ottamiaan hienoja luontokuvia. Eero antoi myös minulle luvan käyttää blogin kuvia osana opetusta. Monet oppilaat vuosien varrella saivat tutkia luonnontiedon tunnilla erityisesti hänen lintukuviaan ja taitavasti laadittuja, mielenkiintoisen opettavaisia  kuvatekstejä.

Eeron luontoblogi on vaiennut, mutta kuvat jäävät elämään. Kiitos, että sain niistä vuosikausien ajan iloa, kauneutta, tietoa ja elämyksiä!

perjantai 4. tammikuuta 2019

Seikkailuvietti


Minulla ei ole minkäänmoista seikkailu- tai kilpailuviettiä. Ehkä vähän kummallista, sillä isäni urheili aikoinaan hurjasti ja vielä kylmiltäänkin osallistui ikämieskisoihin keihäänheitossa ja monissa muissa lajeissa. Minua ei ole koskaan kilpailu kiinnostanut ja seikkailuksi riittää kadonneen avaimen etsiminen tai emännänjatkeella yläkaapissa katonrajassa keikkuminen.


Surullisena seurasin herkeämättä aikoinaan Kiilopäällä vaikuttaneen ranskalaissyntyisen Dominick Arduinin katoamista maaliskuussa 2004, kun hän yritti ensimmäisenä naisena päästä yksin maantieteelliselle Pohjoisnavalle. Olin jo aiemmin seurannut hänen yritystään, joka katkesi railoon putoamiseen ja varpaiden amputoimiseen. Alle vuosi ensimmäisestä yrityksestä hän lähti yllättäen toiselle, kohtalokkaalle retkelle.

Aikamoinen huhuvyöry alkoi heti katoamisen jälkeen ja on jatkunut vielä Arduinin kuolleeksi julistamisen jälkeenkin. Jotkut ovat sitä mieltä, että hän katosi tahallaan ja elää jossain päin maailmaa. Tiedä häntä, mikä on totuus. Todennäköistä kuitenkin, että hän hukkui jäihin tai avoveteen.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni lukiessani Norjassa kadonneista kiipeilijöistä. He olivat käsittääkseni ensimmäisellä omatoimimatkallaan kiipeilykurssin jälkeen. Lumivyöryalueella on huono keli ja pelastustoimenpiteet ovat hankalia. 

Ehkä voimakkaan seikkailuvietin omaavat ajattelevat, että se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Niin... Suurin suru ei ole seikkailijalla vaan hänen läheisillään. He kantavat murhetta lopun elämänsä. 

Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Surulliselta vain tuntuu lukea kadonneista seikkailijoista, kun esim. luonnonkatastrofeja tapahtuu samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Niille ei yksilö välttämättä voi mitään, ne tulevat odottamatta ja niissä henkensä menettää ihan tavalliset ihmiset tavallisen elämänsä keskellä.

Joskus tuntuu, että elämänsä suurimpiin "seikkailuihin" ihminen joutuu haluamattaan, aavistamattaan, eläessään tavallista pienen ihmisen arkielämää. Minullakin on siitä kokemusta. Yhtäkkiä kaikki vain muuttuu...

Olen tällä hetkellä kovin onnellinen tavallisesta - niin tavallisesta - elämästäni!

lauantai 9. joulukuuta 2017

Valoa ja varjoa


... Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.
                                   (virsi 622)

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pyhäinpäivän iltana


Rauhan saivat...


Kynttilät ovat syttyneet hautausmailla illan hämärtyessä. Minäkin sytytin äidin ja isän haudalle sekä muualle haudattujen muistomerkille isovanhempien kynttilän. 


Kappelilla lauloimme kuoron kanssa, kuten aina pyhäinpäivänä. Tarja-suntio oli koristellut kauniiksi eteisen ja kappelin seppelpöydän, lohduttavaa ja liikuttavaa.


Muistot edesmenneistä ovat mielessä.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Kunnioituksella muistaen

                  

Mauno Koivisto - entinen presidenttimme ja suuri valtiomies - on saanut iäisyyskutsun. Suomalaiset muistelevat kansanomaista presidenttiämme lämmöllä ja maailmalta tulvii kunnioittavia osanoton ilmauksia.

Mauno Koiviston elämän alkutaival oli monella tapaa raskas, mutta sitkeydellä ja voimakkaalla tahdolla siitä puhkesi omanlaisensa menestystarina: Köyhästä pojasta maan presidentiksi. Siinä elämässä on ollut kosolti suomalaista sisua, jos missä.

Minun elämäni aikana kaksi presidenttiä on poistunut ajasta ikuisuuteen. Lippu liehuu puolitangossa...

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Perillä



Suvi-illan rauha laskeutuu pihapiiriin.
Viljapelto lainehtii rantaniityllä.
Kaikki on tehty, ja Luoja pitää huolen lopusta
- kasvusta, ihmisestä - 
aina ja ikuisesti.

                                                                                              (JP -17)


Eilen oli setäni siunaustilaisuus. Leppoisa ja huumorintajuinen maanviljelijä pääsi lepoon 87-vuotiaana. Nyt on kolme veljestä taas yhdessä siellä jossain kuten lapsuudessakin. Isäni suvun vanhimmat miehet ovat perillä, lesket ja me nuorempi sukupolvi jatkamme eteenpäin elämän tiellä.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Murheellista


Nuorten auto ajoi jäällä sulaan. Toinen selvisi, toinen ei... Mieli on apea. Miksi?

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pakkaspäivä


Aamulla oli oikein kunnolla pakkasta, taisi olla lähellä 15 astetta. Maisema oli kaunis, kun puissa oli huurretta, ja myöhemmin päivällä aurinkokin vähän pilkisteli harson takaa.

Kirkossa oli Kauneimmat joululaulut -messu ja saarnan tilalla draamaryhmän näytelmä Suutarin joulu. Se oli mukaelma Leo Tolstoin novellista Suutari Martti. Alunperin tarina ei kai ollut Tolstoin itsensä, vaan hän oli muokannut sen ranskalaisen kansansadun pohjalta. Näytelmä oli koskettava ja koko messu hyvä kokonaisuus.

Hyvää ruokaa, rauhallista sunnuntaipäivän viettoa ja illalla vieraitakin. Kurjalta tuntui kuitenkin kuulla Imatran surullisista uutisista. Siellä uusi viikko alkaa hämmennyksen ja murheen värittämänä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivänä


Yö ei ole pelottava.
Yö on levon aika.


Kun me lähdemme tästä elämästä,
olemme pieniä väsyneitä lapsia,
joita oma suojelusenkelimme 
muiden hyvien enkeleitten kanssa seuraa.


Emme enää ole vanhuksia,
olemme pieniä lapsia,
Jumalan käsiin annettuja.

                                                                                   (Irja Kilpeläinen)

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Enkeleitä matkallesi...


Ilo ja rauha yhdessä ikävöiden...


Kiitollisuus yhteisestä eletystä elämästä...


Kaunis, äidin oloinen siunaus ja muistojuhla...


"Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa..."

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Niin syksyä


On pääskyt lähteneet.
Ja taivas korkea
ja kellastuneet metsät, viileet veet
jäähyväissoittonsa on soitelleet.

                                                                                    (L.Onerva)

Ikävyyden huimaus.
On syksy.
Minä palelen tulen loimussakin.
Kylmyys on ihon alla, ei katoa.

                                                                                    (Eeva-Liisa Manner)

Taivaan alla syksyn uhritulta:
haapain veri, vaahteroitten kulta.

                                                                                     (Aino Kallas)