Villasukkakävelyllä

 

Neuloin pienistä jämänyttyröistä ihan kauheat, iloisenkirjavat villasukat, mutta niillä oli oma, tärkeä tarkoituksensa: villasukkakävely lumihangessa. Sisarentyttö oli kokeillut monet päällekkäiset sukat jalassa kävelyä ulkona jo ennen joulua ja kehui sitä kovasti minulle. Vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla.

Sunnuntaina mökiltä lähtiessäni laitoin neljät villasukat jalkaan ja kengät koriin. Sitten vain sukkasillani kävelin mökkitietä autolle noin kilometrin verran. Kylläpä tuntui hauskalta: Ihan kuin olisi paljain jaloin kävellyt, paitsi että ei jalkapohjia pistellyt laisinkaan. Sukissa oli hyvä kitka ja jalat sekä sukat olivat kävelyn jälkeen ihan kuivat. Tiellä oli neulasia, mutta ne eivät olleet tarttuneet sukanpohjiin. Vain yhden neulasen jälkeenpäin irrottelin.

Metka kävely ja hauskat jäljet jäivät tielle. Ensi kerralla tepastelen niillä mökin pihassa.

Pieniä suuria iloja

 

Kylläpä on ollut ihanaa nauttia aurinkoisista kevättalven päivistä niin mökkimaisemissa kuin kaupungin rantapoluilla vaellellessa. Koululaiset viettävät meillä talvilomiaan ja iloitsen suvun nuorista, jotka pääsivät irti koulusta, opiskeluista ja töistä. Kuusamon maisemat Rukalla lepuuttavat niin mieltä kuin virkistävät kehoakin. Helpottunut mieli oli myös tieto 11 tunnin lennon onnellisesta laskeutumisesta Intian valtameren rannalle. Siellä sitä vasta aurinko ja lämpö helliikin onnellista matkalaista kolmen viikon ajan.

Oli taas mukava kokoontua eläkeläisopettajien kanssa helmikuun lounaalle yhdessä. Hyvä ruoka, erinomainen palvelu opetusravintolassa ja mahtava seura saivat ajan kulumaan kuin siivillä. Kiva odottaa jo seuraavaa kertaa aasialaisen ruoan äärellä.

Perjantaina kuuntelin rauhankelloja, kuten niin monet muutkin. Olen kiitollinen, että länsi jaksaa yksimielisesti edelleen tukea Ukrainan rohkeaa kansaa taistelussaan oman vapautensa ja meidänkin puolesta. Kunpa sota loppuisi ja oikeudenmukaisen rauhan aika koittaisi!

Eläkkeellä jopa minä jaksan laittaa ruokaa kaikessa rauhassa. Nyt, kun olen joitain viikkoja vastuussa omasta ruokahuollostani ihan vain itsekseni, tein ison lautasellisen yksinkertaista salaattia. Vihreää, tomaattia, omenaa, oliivia, juustoa ja ranskalaista salaatinkastiketta maistui oikein hyvin tuoreen vaalean leivän kanssa.

Hassua, kun pajunkissoja on löytynyt jo helmikuun alkupuolelta saakka. Iloiselta tuntuu niitä kävelylenkillä katsella: Kevät tulee ja pääsiäinen lähestyy - varmoja kevään merkkejä!

Aurinkoa pöydälle

Herra Harakan terveiset

 

Herra Harakka vaakkuu:

"Hyvää ystävänpäivää!"

Muumilimsaa ja makkaroita

 

Kuoron kanssa

 

Työhuoneen siivousta

 

Olen vähän kerrassaan siivonnut työhuoneen papereita. Suurin osa on opetustyöhön liittyviä, joita jo keväällä laittelin silppuriin ja paperinkeräykseen, mutta aina vain riittää. 

Kaksi päivää olen aina silloin tällöin lajitellut vuoden 2020 keväällä etäopetukseen liittyviä lokerikkoja. Etäopetus tapahtui meillä suureksi osaksi kotoa käsin, joten siltä ajalta on monenlaista paperia vielä tallessa. Lähiopetukseen palaaminen sisälsi niin paljon uusia asioita, että papereiden läpikäyminen ei ollut se ensimmäinen ajatus. Loman alkaessa taas ei voimia ollut muuhun kuin toipumiseen rankasta kouluvuodesta.

Nyt lähti paperien taivaaseen listoja soittoaikatauluista oppilaille, töiden palautuslistoja, omasta puhelimesta soitettujen puheluiden aikamääriä, videoitujen oppituntien itse tehtyä opetusmateriaalia sekä kaikenlaista muistiinpanosälää. 

Samalla palautui mieleen hektiset etätyöpäivät: Aamukahdeksalta aloitin ensimmäiset puhelut oppilaiden kanssa ja vielä iltayöstä havahduin tarkistamaan, oliko kaikki pedanetin huomisen päivän tehtävät ja videot siirretty oikean päivän kohdalle. Kerran viikossa tai kahdessa oli työpäivä lähiopetuksessa olevien oppilaiden kanssa naapurikoululla. Pidin kyllä huolen ruokailutauoista ja iltapäivällä työajan jälkeen ulkoilusta, mutta illalla oma tuntien suunnittelutyö vielä jatkui. Nukkumaan mennessä silmät harittivat laitteiden ruutujen tuijottelusta ja selkä oli istumisesta jäykkä. Huh, oli se aikaa, mutta selvittiin!

Nyt on paperikaaos olohuoneen pöydältä ja lattialta selätetty. Siivous jatkuu... joskus!

Vihdoin aurinkoista

 

Maanantaina oli pitkästä aikaa koko päivän aurinkoista. Lähdin mökille, sillä tie oli aurattu ihan perille saakka. Isoja mäkiä en silti uskaltanut ajaa alas, vaan kävelin loppumatkan. 

Järvellä ei ollut kuin muutama sentti lunta jään päällä, joten oli helppoa kävellä. Tein pitkän lenkin. Samalla seurasin kahden helikopterin, hävittäjän ja muutaman pienkoneen taitolentoja järven yllä. Ilmeisesti olivat huollossa ja testasivat suorituskykyä. Kyllä oli kieppumisia ja silmukoita jos jonkinlaisia!

Kävelyretken jälkeen varustin tuolin verannalle istuinalustoin ja villashaalein, sekä ryhdyin nauttimaan eväistä. Kylläpä kuuma kaakao ja voileivät maistuivat hyviltä.

Rinteissä ei ollut lunta kuin ripaus. Tällaisesta talvesta minä pidän! Ei ole tarvinnut lapioida polkuja eikä verantoja ja mökkien katotkin ovat lähes puhtaat lumesta. Toivottavasti lisää ei tulisikaan, mutta taitaa olla turha toive. Mieli jo halajaa kevääseen...

Koko iltapäivä sujui mökillä talviauringosta ja luonnosta nauttien. Oli ihanaa!

Koulun alamäki

 

Suomen laadukas perusopetus ja hyvä menestys Pisa-tutkimuksissa on kokenut ison kolauksen. Viime kuukausien ajan uutiset ovat otsikoineet useasti koululaitoksemme tulosten alamäestä. Vaikka vielä kuulumme joka osa-alueella 15 parhaimman koulutusmaan joukkoon, on putoaminen kärkisijoilta ollut suuri pettymys. Miten ihmeessä näin on käynyt?

Jos pitkään opettajana toimineelta olisi kysytty asiaa, olisimme kertoneet. Ja olemme puhuneet, vaikka ei ole kysyttykään. Ongelma on ollut vain se, ettei ole kuunneltu.

Itselläni ehti olla 38 vuoden perspektiivi alakoulun opetuksesta. Näin itse ajattelen:

- vielä -90 -luvulla monissa kouluissa oppilaiden tuntimäärät olivat yli minimien ja ryhmäjakoja käytettiin. Lama ja rahapula vuosien varrella niistivät oppitunteja ja materiaaleja.

- tietotekniikan rynniminen alakouluihin ei tuonut omaa tietotekniikan oppituntia, vaan sitä opetettiin läpäisyperiaatteella eri oppiaineissa. Opetus oli kuitenkin pois muusta opetuksesta. Alussa oppilaiden kotona ei ollut koneita, joten ihan alusta aloitettiin isompienkin kanssa, ja opetus vei aikaa.

- kun on vuosikymmenten aikana tullut uusia oppiaineita tai vanhojen oppiaineiden aloitusta on varhennettu, se ei yleensä ole tuonut lisätuntia, vaan jostain olemassa olevasta aineesta on nipistetty aikaa.

-kolmiportaisen tuen myötä pienryhmät lakkautettiin ja erityisen tuen lapset tulivat normiluokkiin. Tuen piti seurata mukana, mutta kuinkas kävikään! Kunnat hoksasivat uuden säästökohteen henkilöstössä, ja opettajien ja ohjaajien aika kului erityisen tuen lasten kanssa yhä suuremmiksi paisuvissa luokkaryhmissä. Muita autettiin, kun ehdittiin.

-uusi opetussuunnitelma valjastettiin osaltaan valmentamaan opiskelijoita työelämään, toteuttamaan itseohjautuvaa oppimista, ja rakentamaan - jostain merkillisestä syystä - avokonttorimaisia uusia koulurakennuksia. Ihan käsittämätöntä, kun itseohjautuvuus aivojen kehityksestä johtuen onnistuu vasta parikymppisenä, eikä aikuisetkaan enää halua avokonttoreita työpaikoilleen.

- henkilökunnan aika menee "hankehumpassa", kun ilman hankkeita koulu ei saa rahaa. Kun hanke saadaan valmiiksi, toinen jo odottaa, eikä valmiiksi saatuakaan ehditä uusien tulossa olevien hankeprojektien vuoksi soveltaa käytäntöön.

Ja lopuksi:

- kännykkä käteen kasvaneen lapsen keskittymiskyky on heikentynyt ja digivehkeet lamauttavat oppilaan paikalleen somemaailmaan.  Fyysinen, sosiaalinen ja henkinen jaksaminen on alentunut.

- Pisa-tutkimuksissa kärkisijoilla olevat maat suhtautuvat hyvin vakavasti näihin tutkimuksiin, joten oppilailla on näissä maissa hyvin pitkät koulupäivät, yksityisopetusta ja preppaamista kaikin tavoin. 

- opettajat uupuvat kokouksissa ja palavereissa, pedagogisia asiakirjoja väsätessä, muistioita kirjatessa, etsiessä sidosryhmiä tukea tarvitsevien oppilaiden avuksi ja jatkuvasti uusiutuvien tietokoneohjelmien opettelussa. 

😊Opettajana oli näistä epäkohdista huolimatta ihana toimia. Tavallista opetustyötä luokassa oppilaiden kanssa kyllä jaksoi, jos muu ympärillä pyörivä hektisyys oli edes jotenkin siedettävää. Monen, koetun työpäivän yli olisin kyllä halunnut hypätä, mutta ammatin vaihto ei kohdallani tullut kertaakaan mieleeni. Työpäivät olivat juuri siinä mielekkäässä ammatissa, jossa halusin toimia.💖

Ug! Olen puhunut.  

Nimimerkki Onneksi eläkeläinen (6 kk)