Koirien taivaaseen

Melkein 15 vuotta iloista koiranelämää meidän suvussa...

Sisareni perheen Nella-koira jouduttiin lopettamaan viime keskiviikkoiltana. Ilmeisesti munuaiset lakkasivat toimimasta. Kaikki tapahtui nopeasti, joten suhteellisen virkeä koiravanhus ei joutunut kauaa kärsimään. Toki illalla alkanut tilanne hankaloitti, kun piti metsästää päivystävä eläinlääkärikeskus lähes 100 kilometrin päästä. Onneksi sinne pääsi nopeasti, joten Nellan ei tarvinnut pitkään kärsiä. 

Minä olin alusta saakka varahoitajana, ja Nellan kanssa vietettiin lukemattomat kerrat niin mökillä kuin kaupungissakin. Perheen tytöt antoivat minulle armollisesti omistusoikeuden toiseen korvaan - siihen, joka pentuna oli pitkään lurpassa.

Mökille sijoittuvat mukavimmat muistot yhteisistä hetkistä. Tehtiin pitkiä kävelylenkkejä yhdessä ja koiran juoksema matka oli tietenkin moninkertainen minun askellukseeni verrattuna: Se juoksi metsissä humputtaen omia menojaan edes takaisin ja nautti vapauden riemusta. Koko ajan se kuitenkin piti tarkasti ihmistä silmällä paimenkoiran tavoin. Nella oli kova uimaan ja pulikoi jokaisessa lätäkössä, joka lähistöltä löytyi. Järvessä vilvoittelu oli tietenkin ihaninta.

Nyt oli jäähyväisten vuoro. Perheen 9-vuotiaan pojan suru oli sydäntä särkevää, mutta onneksi ovat muistot ja kuvat lohduttamassa. 

Nella haudattiin mökille ja haudalla on iso luonnonkivi merkkinä. Voi meidän rakas Nella! Kiitos ihanista yhteisistä vuosista.

Susiko meille vaarallinen?

                 

Leppoisan lauantaiaamun kääntyessä iltapäiväksi olen jo niin pitkällä, että aamupala on syöty ja päivän lehti luettu. Nautinnollista, kun ulkona sataa lunta ja voi vain olla tekemättä mitään ihmeellistä. Miesten taitoluistelun vapaaohjelma pyörii TV:ssä. Juuri oikeaa viikonlopun viettoa!

Lehdessä oli Iltalehden  mainos: "Suomalaisten pelot eivät aina vastaa arjen uhkia. Koira on vaarallisempi kuin susi." Tätä mieltä olen minäkin aina ollut.

Viikolla osui silmääni toinen uutinen, jossa kerrottiin taas susihysterian ilmenemismuodoista rakkaassa maassamme. Onneksi nyt on ollut aika rauhallinen talvi verrattuna joihinkin menneisiin, jolloin meidänkin seudullamme käytiin kiivaita kädenvääntöjä susien oikeuksista jolkotella keskiyön pimeydessä taajamien liepeiden halki ohikulkumatkoillaan... Pelkistä jäljistä syntyi aikamoinen meteli, puhumattakaan, jos hirvi oli kaadettu ravinnoksi. Suden nappaama koira metsästyksen yhteydessä oli tekona jo sodan julistus!

Joka vuosi tasaiseen tahtiin saamme lukea uutisista, kuinka koira on hyökännyt ohikulkevan päälle ja purrut. Usein nämä ovat tapahtuneet liikkeiden edustalla koiran odotellessa kaupassa ollutta isäntäänsä tai sitten kävelyteillä ulkoilutilanteissa. Tällä viikollakin luin kaksi tällaista uutista.

Joten kumpi on vaarallisempi ihmiselle: susi vai koira?

Kuvassa oleva suvun ihana hirmu on kyllä ihan kiltti, vaikka hösseli onkin. Saan varmasti taas kesällä Nellan hoitooni mökille - susia karkottamaan! (Hih!)

Tiedossa koiruuksia

Ihana aurinko!

Kuinka auringolla käyvä tyyppi sitä voikaan olla! Eilen oli alakuloa ilmassa, tänään aurinkoisessa säässä mieli oli riemuinen ja siiventyngät alkoivat kasvaa selkään kovaa vauhtia. Ihanan keväinen päivä!

Oli ihan pakko päästä töiden jälkeen mökille. Keitin mukaan termariin kahvit ja kävin nappaamassa Nella-koiran mukaani. Se oli innoissaan jäällä olevasta vedestä ja juosta ryntäili rannassa edestakaisin veden pärskyessä ympärillä. 

Lumi oli rinteestä sulanut lähes kokonaan ja aurinko lämmitti ihanasti. Oli niin kiva juoda kahvia verannalla. Katseltiin vähän puita, joita voisi jossain vaiheessa kevättä kaataa pois. En halua kasvattaa isoksi sellaisia, joiden kaataminen myöhemmin on työlästä. 

Leikkasin näkösuojana olevia kuusia ja Nella varasti sakset, kun selkäni käänsin. Onneksi niissä oli oranssia, joten näin, mihin koira ne pudotti. Rasvattiin myös aseöljyllä ylämökin oven lukkoa, jotta talven jäljiltä aukeaa notkeammin. 

Taas alkaa se aika, jolloin en meinaa kevään edetessä  pysyä nahoissani. Olen niin kiitollinen, kun piiiiiitkä talvi on ohitse. Kunnialla siitäkin selvittiin! Nyt saa vain nauttia kevään etenemisestä ja sen ihmeistä. Ihanaa!

Ukkosia

Varhain aamulla paistoi aurinko, kun Nellan kanssa käveltiin lenkillä peltomaisemassa. Myöhemmin koira jäi mökille ja minä lähdin kaupunkiin.

Torilla tapasin ystäväpariskunnan pitkästä aikaa, juteltiin kuulumiset ja sovittiin tapaamisesta. Oli ihana nähdä! Torikahvilassa eksyin tuttujen herrojen pöytään, jotka veistelivät opettajien pitkistä kesälomista. Hmmm... :=)

Hoidettiin  äidin asioita ja kesken kaiken jouduttiin oikein kunnon ukkoskuuroon. Myöhemminkin vettä satoi oikein kunnolla juuri silloin, kun taloyhtiön hallituksen kanssa katselimme piha-asioita. Minulla oli sateenvarjo, muut taisivat kastua.

Minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa... Minut oli kutsuttu iltapäivällä grillipartyihin ja niiden aikana aurinko paistoi ihanasti ja oli ihan kuuma. Mökille takaisin ajaessa taivas taas mustui ja perille päästyäni kannoin tavarat vauhdilla sisään, juuri ennen sadetta. 

Onneksi ehdin Nellan seuraksi ennen kuin ukkonen alkoi. Koira raukka pelkää oikein kunnolla ja kulki perässäni joka askeleella ukkosen jymistellessä lähistöllä. Pienen hetken täällä oikein myrskysi. Ukkosrintama pyyhkäisi päältä ja jyrinä sekä tärinä oli melkoinen. Onneksi ei puita kaatunut, vaikka tuuli niitä komeasti taivutteli. Verannat olivat aivan märät ja törkyä täynnä. Ikkunat pesaisin äsken uudelleen, kun olivat ihan kamalan näköiset. 

Myräkät ovat häipyneet, järvi tyyni ja ilta-aurinko paistaa. Istutaan rannassa  Nellan kanssa ja nautitaan kesäillasta.

Metsäretkellä

Kesäpäivän aamuna voi lähteä metsäretkellä vaikka yöpaidassa! Nella-koiralla oli sentään säädyllinen asu, mutta emännästä en oikein tiedä. Onneksi oli saappaat kuitenkin jalassa.

Tarkoitus oli vain käydä pienellä aamulenkillä, mutta hairahduimme tunnin vaellukselle. Kamera oli mukana, joten välillä kuvattiin.

Nella on ollut nuorempana aikamoinen menijä, mutta nyt 8-vuotiaana askel on hieman rauhoittunut. Uskollisesti se pysähteli minua odottamaan.

Kivet ja kannot - niin kiinnostavia ja kauniita!

Nuoren haavan runko oli alhaalta monta metriä aivan musta, niin kuin joillain yksilöillä saattaa olla.

Kielot kukkivat joka puolella kauniisti ja tuoksuvasti.

Muistettiin myös liputtaa! Se on yksi mökkielämän mukavia ja tärkeitä hommia.

Kostea päivä ollut, ukkostikin. Illalla istuimme rannassa pitkään ja vain katselimme tyyntä vedenpintaa, vesilintuja ja usvaista, aurinkoista maisemaa. Mieli lepää...

Mökkipäivä

                                       

Pilvinen ja harmaa päivä oli oikein sopiva mökkihommiin. Aamulla humpsin yöpuvussa pitkin pihoja ja leikkasin ruohoa pitkävartisilla saksilla. Tietää sitä, että seuraavat yöt on nukuttava lepo-ortoosit ranteissa, ettei rannekanava ahtaudu. No, nukun niiden kanssa usein muutenkin. Koira juoksi innoissaan ryteiköt ryskyen pitkin metsiä ja nautti vapaudesta.

                                       

Jossain vaiheessa Nella pinkoi kolme kertaa kivikon kukkien yli. No, vahinkoa ei tapahtunut ja jos tapahtuu, niin ei haittaa. Muutenkin luulin vähälumisen talven jälkeen, että sieltä ei nouse juuri mitään, mutta ihan siedettävän näköisenä se kukkii tällä hetkellä. 

Päivällä pesin sekä ylä- että alamökin ikkunat ulkoa päin. Kaupungissa vesi on mustana noesta, täällä vain kellertävänä siitepölystä. Jonain päivänä pitää pestä sisältä päin. Ikkunanpesun lomassa seurasin kuikkia, jotka sukeltelivat rannassa ja koiraa, joka pää kallellaan istui pitkään mustikanvarpujen keskellä, katseli ympärilleen ja ilmeisesti nautti sekin kesästä luonnon keskellä.

Kävin torilla seurakunnan teltassa kahvilla. Ihanaa, vastaleivottua pullaa oli tarjolla. Olisin ostanut samettiruusuja, mutta oli vain kerrottuja tarjolla ja minä haluan yksinkertaisia. Vielä oli vähän myyjiä paikalla, mutta ehkä keskikesää kohti vilkastuu. Kaupunkitorimme onkin kuulu vilkkaudestaan ja sinne pitää aina perjantaisin suunnata tunnelmasta nauttimaan.

Lenkillä katselin puolukoita, joiden kukinta on alkamassa. Paikka paikoin oli runsaasti nuppuja. Mustikan kukinta ei niin runsaalta tänä vuonna täällä näyttänytkään. Tiltaltti lauloi kilpaa leivosten, peippojen ja punarinnan kanssa. Nautin, kun on aikaa joka päivä käydä kävelemässä. Tänään koiran kanssa juostiinkin, tosin vasen polveni ei siitä hommasta pidemmän päälle pidä yhtään.

Kyllä on helppoa päivitellä blogia iPadin tai kännykän kautta täällä maalla. Tosin kuvat ovat surkeita tasoltaan, varsinkin nämä illalla otetut, mutta aina ei jaksa viritellä kannettavaa ja järkkäriä vain päivitystä varten. Ulkona tihuttaa vettä, huomiseksi luvataan lämmintä ja aurinkoakin. Ihanaa!

Puuhaa ja koiruuksia

                                        

Aamulla starttasin kaupunkiin kuin töihin konsanaan, vaikka oli lomapäivä. Pyykin pesua, äidin saattelua kuntouttavaan päivätoimintaan, uusien silmälasien sovittelua, jääkaapin tyhjentämistä... Ihan kivaa, kun ei ollut ansiotyötä häiritsemässä ;=)

Lopuksi hain Nella-koiran mukaani. Olisin saanut samalla kertaa myös kaksivuotiaan pojan, mutta hänet piti jättää perheensä hoiviin. "Minäkin lähden mukaan!"

Mökillä nautittiin aurinkoisesta päivästä, koira vapaana pihapiirissä humputellen ja minä postia lueskellen. Päivään sisältyi myös pitkä keskustelu entisen luokkakaverin kanssa. Oli hauska kuulla hänen elämästään vuosikymmenten varrelta. Emme ole kouluaikojen jälkeen tavanneet kuin parisen kertaa.

Äsken kävin koiran kanssa kävelylenkillä. Ruisrääkkä rääkyi aivan tien vieressä pellolla, mutta emme kumpikaan nähneet sitä. Olikohan poikanen vai aikuinen? Kova ääni sillä ainakin oli. Koiraa kiinnosti aivan kamalasti!

Ihana ilta! Kiva, kun kesä on palannut.

Prinssi Rohkea

Valkovuokot kukkivat meillä mökillä, mutta jotenkin vaivaisemmin kuin aiempina vuosina. Olisiko niukkaluminen talvi vaikuttanut tai sitten ovat muuten vain pitämässä välivuotta runsaassa kukinnassa.

Tänään talkoilimme mökillä. Saimmekin paljon aikaiseksi ja lopuksi joimme hyvät kahvit. Prinssi Rohkea hauskutti meitä ratsastamalla hirnuvalla keppihevosellaan, heiluttamalla vinkuvaa (!) miekkaansa ja höpöttämällä omia 2 ja 1/2 -vuotiaan juttujaan, joista saa jo aika kivasti selvääkin. Kuvassa prinssi on jo väsähtänyt, hukannut kruununsa ja hevosensa. Onneksi vahtikoira vartioi ja on vielä tallessa!

Tosi hauska mökkiviikonloppu takana! Ilmat olivat ihanat ja nyt taitaa viiletä. Ei haittaa!

Up By The Laituri

Ensimmäinen kunnon syysviikko takana. "Kunnon" siksi, että nyt ovat harrastukset ynnä muut riennot alkaneet. Enää ei lomailla millään rintamalla!

Töiden jälkeen suuntasin mökille. Olin viikosta jotenkin niin poikki, että autoa ajaessa nukutti mahdottomasti. Sisareni miehensä kanssa oli tulossa auttamaan laitureiden ja veneen talviteloillelaiton kanssa. Ehdin perille ennen heitä. Sataa tihutti vettä ja väsytti, joten heittäydyin mökin sohvalle ja otin puolen tunnin päiväunet. Se oli todella ihanaa ja kun heräsin joutsenten toitotteluun, sadekin oli päättynyt.

Pieni Samuel (2 v.) oli päällysmiehenä. Ihastui joutsenista ja kykki rannassa pitkään niitä katsellen. Muuten osallistui kunnon miehen tavoin kaikkeen mitä teimme, yritti mm. lykätä nostetun laiturin takasin järveen! Ähisi ja puhisi, mutta ihan ei vielä voimat riittäneet. Nella-koira juoksenteli villisti omia menojaan ja kävi moneen otteeseen uimassa.

Teimme kaikki raskaat hommat ja sää oli ihana: tyyni järvi ja ilta lämmin. Sadekin kiersi meidät. Ainut riesa oli pienet itikat, joita oli laumoittain. Outoja otuksia, mutta purivat! Ranteessa on helakan punaiset läiskät.

Istuin vielä illalla pitkään verannalla ja katselin syksyistä maisemaa. Vesi on järvessä todella alhaalla. Hömötiaiset kisailivat katajassa, järvellä lipui joutsenet ja kuikat, mutta muuten oli aika hiljaista. Kesäkukat kukkivat edelleen ja jo pois kaatamani orvokitkin olivat alkaneet kasvattaa uusia kukkia.

Nyt ulkona sataa kaatamalla vettä. Ihanaa, kun on viikonloppu!

Suklaalevyn säikäytys

Sisareni koira Nella oli meillä hoidossa hiihtolomalla. Hakuaamuna sisareni soitti paniikissa, että koira oli löytänyt kassista suklaalevyn, Fazerin sinisen, ja syönyt sen kokonaan. Käärefoliostakin oli puolet kelvannut! Perhe oli lähdössä laivalle ja aamun hektisessä kiireessä evässuklaata sisältäneen laukun oli joku nostanut eteiseen odottamaan, vaikka se oli suklaan vuoksi nostettu ylös koiralta turvaan. Siitä Nella oli herkkunsa kaivellut ja syönyt kaiken yhtä palaa lukuunottamatta!

Olemme kaikki sangen tietoisia, että suklaa on koiralle myrkkyä ja voi viedä jopa hengen. Koska syönnistä oli jo aikaa, ei oksettaminen tullut kysymykseenkään. Lääkehiiltä olisi ehkä voinut syöttää. Eläinlääkärikään ei olisi voinut tehdä mitään, sillä vastamyrkkyä ei ole.

Perheen piti lähteä laivalle, tytöt porasivat rakkaan lemmikkinsä kohtaloa ja minä lohduttelin: "Nella on sekarotuinen, sitkeä sissi!" Tosin meinasin parkua itsekin! Sisareni ja miehensä olivat ainoat jo rauhoittuneet, jotka vain totesivat, että tapahtuu mitä tapahtuu!

Minä sain koiran ja varauduin tärinään, ylivilkkauteen ja lopulta karmeaan kuolemaan. Lähdimme kuitenkin mökille hiihtämään ja koiruus oli ihan oma itsensä. Kaksi päivää vahdin ja tutkin sorkkimalla (!) kaikki kakat, Alumiinipaperia tuli ulos, mutta mitään muuta dramaattista ei tapahtunut. Onneksi! Sitkeä koira.

Talous- tai tumman suklaan kanssa olisi käynyt köpelösti! Onneksi oli maitosuklaata ja koira ison kokoinen. Pentuna se pääsi kähveltämään suklaapötkön ja siitä se sai lievää tärinää ja oli selvästi ylivilkas.

Nyt 2 ja puoli viikkoa tapahtuneesta koira on edelleen ihan kunnossa. Selvisimme säikähdyksellä! Lapsetkin oppivat, ettei mitään riskiä pidä ottaa ihmisten suklaanamujen kanssa.

Aurinkoinen laturetki

Lähdimme tänään taas hiihtelemään koiran kanssa mökille. Tällä kertaa paistoi aurinko ja lämmintä oli muutama aste. Jäällä tuuli, mutta se ei tuntunut onneksi kylmältä.

Nella hölkötteli edellä ja minä hiihtelin perässä. Alkumatkasta se juoksi ylimääräisiä koukeroita ja välillä päästeli tuhatta ja sataa. Mitä kauemmin olimme hiihtäneet, sen lähempänä minua se juoksenteli. Loppumatkasta juoksi 15 metriä edelle, istui ja odotti, kunnes sain sen kiinni. Sitten taas spurttasi ja odotti. Kyllä näköjään energinen koirakin väsyy. Kotona odotti madekeitto väsyneitä hiihtäjiä = minua!

Nella ei myöhemmin ollut moksiskaan juoksulenkistään. Olisi ollut varmasti valmis uuteen koitokseen. Tämän tyyppistä koiraahan ei juoksuttamalla väsyneeksi saa, paremminkin aivotoimintaan liittyvällä koulutuksella. Piiloteltiin myöhemmin namuja ympäri huushollia ja koira etsi innokkaasti joka ainoan. Rauhoittui päiväunille, kun minäkin kellahdin sänkyyn.

Mukava hiihtokaveri!

Latuja ja koiruuksia

Aamupäivällä kävin hakemassa sisareni koiran Nellan luoksemme. Hän (tai se, kuinka vaan) on pari päivää meillä hoidossa.

Lähdimme iltapäivällä mökille, jotta Nella saa juosta vapaana. Kyllä se vipelsikin! Oli ilmiselvästi onnellinen painellessaan täyttä laukkaa pitkin ja poikin.

Minä tyhjensin alaverannan lumesta ja sitten lähdimme jäälle hiihtämään. Latu oli mennyt umpeen, mutta hiihdin tuoreissa moottorikelkan jäljissä. Niissä oli hyvä hiihtää ja koirankin mukava juosta. Jossain vaiheessa selvisi, miksi latua ei oltu avattu meidän kohdalta. Latukone oli tulossa meille päin, mutta vettä nousi jäälle niin runsaasti, että se oli kääntynyt takasin. Nellan jälkiinkin tuntui paikka paikoin nousevan heti vettä, kun se juoksi muualla kuin raiteissa.

Minä sain kuitenkin hiihdeltyä ihan tarpeeksi. Nellakin oli väsyneen oloinen, kun palasimme rantaan: Olihan se juossut ainakin kolme kertaa pidemmän matkan kiemuroissaan kuin minä hiihtäen. Kauan koiraa väsymys ei kuitenkaan vaivannut, vaan vähän aikaa levättyään se paineli taas entisen lailla pitkin pihapolkuja humpsuttaen omiaan.

Illalla olen katsonut Housen, lempisarjani. Kohta lähdemme koiran kanssa vielä iltapisulle ja sitten nukkumaan. Kivaa, tämä lomailu!