Puoli metriäkö?

Aamulla herätessä maisema oli jo ihan valkoinen ja lunta maassa melkein kymmenen senttiä. Koko päivän on lisää tupruttanut, sataa herkeämättä eikä loppua näy ihan heti. Ennusteen mukaan yöllä lumisade vielä voimistuu ja päättyy vasta torstaiaamuun mennessä. Silloin meillä on varmaan jo lähes puoli metriä lumen syvyys. 

Osassa puita oli vielä lehdet ja tuulen yltyessä niitä on pudonnut lumen päälle. Edelleen koivuja on kuitenkin ihan keltaisena. Hassun näköistä valkoisen lumipeitteen yllä. 

Ensilumi ja reilusti! Tuskin se jää vielä pysyvästi maahan.

Puita esi-isien mailta

 

Mökillä on isäni istuttama vaahtera, joka tuotiin lähes 60 vuotta sitten hänen syntymäkotinsa pihasta - esi-isien mailta. Samalla kertaa tuotiin myös tammen taimi. Vaahtera kasvaa kitkutteli mäntyjen varjossa, mutta 20 vuotta sitten intoutui kovaan kasvuvauhtiin, kun lähellä oleva puusto kaadettiin. Se sai elintilaa ja on nyt kasvanut isoksi, kauniiksi puuksi.

Mutta... Nuo vaahteran lehdet! Ne ovat isoja, paksuja ja maatuvat hitaasti. Kun kävin tällä viikolla mökillä, lehtiä oli pakko ryhtyä haravoimaan nurmikolta pois. Puun alle ne saavat jäädä, sillä lumi painaa ne varpujen sekaan. 

Haravoin ahkerasti ja sain suurimman osan nurmikosta siistiksi. Järvi oli tyyni ja neljä joutsenta keskusteli läheisessä niemessä toistensa kanssa. Ihanteellinen haravointisää, vaikka viileää olikin.

Jonain päivänä menen tekemään haravointini loppuun ja samalla mietin, pitäisikö vaahtera kaataa. Toisaalta se on kaunis kesällä ja varjostaa sopivasti terassia, jolle muuten paistaisi aurinko kesällä koko päivän. Lehtirumba syksyisin kuitenkin ärsyttää. 

Samalla mietiskelen isäni istuttamaa tammea, jonka vanhat, ruskeat lehdet ovat tammien tapaan vielä keväälläkin tiukasti kiinni oksissa ja lentelevät kesän alussa pitkin pihoja. En raaskisi tammeakaan pistää nurin, mutta ei näitä puita voi kovin suuriksikaan päästää mökin pihapiirissä. 

Ehkä pistän toivoni tuuleen. Jospa asia ratkeaisi ihan itsestään jonain myrskyisenä päivänä. 😊

Kirjailijavierailu

 

Alavuden kansalaisopiston rehtori Arto Juurakko on syksyllä julkaissut uuden murrerunokirjansa Mitä ikää! Kirja on tekijänsä kahdestoista. Kirjaston kirjailijavieraana runoilija kertoi uudesta teoksestaan ja luki otteita kirjastaan. 

Kirja kertoo ikääntymisestä humoristisella otteella. Runoista löytyy niin unohduksia, hoivakodin kommelluksia kuin myös ihan vakavaa asiaa luopumisen tuskasta. 

Runojen lomassa saimme kuulla musiikkia vaimonsa Kirsin esittämänä. Toki runoilija itsekin oli tärkeässä osassa rummun ääressä.

Kirjailijavierailut ovat aina mielenkiintoisia, ja hyvin esitetty musiikki antoi tällä kertaa oman säväyksensä tilaisuudelle. Kiitos, Arto ja Kirsi, kivasta yhteisestä hetkestä!

Sieniä pakkaspäivänä

 

Yöt ovat olleet viime aikoina reilusti pakkasella. Eilinen päiväkin taisi olla koko ajan miinuksen puolella ja viileältä tuntui. Onneksi laitoin kunnolla päälle, kun poikkesin sienipaikalle.

Isoja suppilovahveroita oli vaikka kuinka paljon näkyvissä. Sienet olivat yön jäljiltä jäässä, enkä yrittänytkään niitä kerätä. Hauskasti näkyi hieman lunta sienien pinnalla. Suppilovahveroita on löytynyt jo yllin kyllin tähän mennessä, mutta ehkä nämäkin kerätään lähipäivinä talteen, jos ovat vielä hyviä.

Voi tätä verratonta sienisyksyä!

Toinen toistaan upeampia kirkkoja

 

Vilna on täynnä kirkkoja. Muistan lukeneeni, että vanhan kaupungin alueellakin on lähes kolmekymmentä kirkkoa. Suurin osa on katolisia, mutta myös ortodoksikirkkoja kävimme katsomassa. 

Kirkot olivat kauniita ulkopuolelta, mutta sisällä kirkkosalien upeus, värikkyys ja taideteosten runsaus saivat luterilaiseen yksinkertaisuuteen tottuneen vierailijan silmät rävähtämään hämmästyksestä, kuten aina katolisissa ja ortodoksisissa maissa vieraillessa.

Vilnan katedraali, Liettuan tärkein kirkko, lakkautettiin Neuvostovallan aikana ja muutettiin taidemuseoksi. 1980-luvun lopulla se palautettiin takaisin kirkolliseen käyttöön ja kadonneet pyhimysten patsaatkin laitettiin alkuperäisille paikoilleen. Yleensäkin kirkkoja pidettiin kommunismin aikana vaikkapa varastoina ja urheiluhalleina, jopa yhdessä oli ateismimuseo.

Kävimme sisällä yhdeksässä kirkossa, mutta varmaan ohitse kuljimme toisesta mokomasta. Osa kirkoista oli luostarikirkkoja, joiden pihalla ja sisällä nunnat sekä munkit kulkivat pitkät helmat liehuen.

Vaikka liettualaiset ottivat Euroopan viimeisenä kansana vastaan kristinuskon, he ovat siitä lähtien olleet eräs maanosamme hurskaimpia kansoja. Se näkyy kirkkojen määrässä ja myös tavallisten liettualaisten pistäytymisenä kirkoissaan arjen askareiden välissä. Katselin erään kirkon viikko-ohjelmaa. Messuja oli sunnuntaina kolmeen eri kellonaikaan ja osallistujia riittää jokaiseen. 

Kirkoista kiinnostuneille Vilna on oikea aarreaitta!

Mielenkiintoisia museoita

 Kansallismuseo

Vilnan historia on monipolvinen aina keskiajalta lähtien. Kaupunki on perustettu 1300-luvulla, ja se kuului pitkään Venäjään, sitten Puolaan ja Neuvostoliittoon, kunnes Liettua itsenäistyi vuonna 1991. Parhaiten menneisyyden kiemuroihin tutustuu kansallismuseossa, ensimmäisen hallitsijan, suuriruhtinas Gediminasin muistomerkin takana olevassa suuressa, palatsimaisessa rakennuksessa.

Museo on valtava neljine reitteineen. Kiersimme ne kaikki ja aikaa kului monta tuntia. Tutustuimme historiaan ja kulttuuriin sen eri muodoissa, näimme valtavan hienoja, viimeisen päälle restauroituja saleja huonekaluineen, ja kiipesimme katsomaan museon tornista maisemia. Mieleenpainuvin kokemus oli renesanssisalissa harjoitteleva laulajatar säestäjänään luutun soittaja. Olisin voinut jäädä koko iltapäiväksi kuuntelemaan, sillä historiallinen sali ja saman aikakauden musiikki oli hämmästyttävä yhdistelmä. 

Gediminasin torni

Museon takana kohoaa kukkulalla linnan rauniot ja Gediminasin torni, jonne pääsee rappusia pitkin tai funikulaarilla, jolla mekin menimme ylös. Kukkulalta on hienot näköalat yli koko kaupungin. Alas kävelimme rappusia pitkin.

Tornin alueelta näkyvät hyvin myös kolme valkoista ristiä mäellä, jossa surmattiin fransiskaanimunkkeja. Stalinin aikana ristit poistettiin, mutta myöhemmin ne pystytettiin uudelleen.

Kansanmurhan uhrien museo

Kansanmurhan uhrien museo on omistettu sekasortoiselle Neuvostoliiton miehityksen ajalle ja tragedioille. Entisessä KGB:n päämajassa näkee, millaisissa oloissa vangit elivät ja kuolivat 50 vuoden aikana. Murheellinen museo, mutta yltäkylläisyydessä ja vapaudessa elävälle nykyihmiselle on ihan terveellistä päästä kurkistamaan myös lähihistorian kauheuksia.  

Yliopisto

Vilnan yliopisto on perustettu 1500-luvulla. Sekin on historian havinaa täynnä, ja monenlaista mielenkiintoista löytyi sen suojista. Kirkko oli aivan upea, ja yliopiston torniin kiipeäminen jännitystä täynnä. Hissi oli rikki, joten nousimme 200 askelmaa ikivanhoja, kapeita puuportaita pitkin ylös ja viimeisen metrin tiilimuuriin hakattuja koloja pitkin. Suorastaan pelotti! Ylhäällä tasanteella oli onneksi kaiteet ja maisema silmiä hivelevä.

Illuusiomuseo

Illuusiomuseo oli ehkä hauskin vierailukohde, jossa pääsi tutustumaan monenlaisiin optisiin harhoihin. 12-vuotias oli ihan innoissaan kokemuksen jälkeen, joten tämä museo on todella mielenkiintoinen nuoremmille vierailijoille.

Vilnan syksyssä

 

Sinivalkoiset siivet veivät syyslomalaiset parin tunnin lentomatkan päähän Vilnaan.

Hotellimme sijaitsi vanhan kaupungin kupeessa, josta oli muutama sata metriä Vilnan sydämeen. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet olivat lyhyen kävelymatkan päässä, kuten tämä presidentin palatsi.

Vanhassa kaupungissa on kauniita rakennuksia, paljon ravintoloita ja kahviloita, monta kymmentä kirkkoa ja pieniä putiikkeja, joissa on matkamuistomyymälöitä, muotiliikkeitä, taidetta ja käsitöitä. Tärkeimmät museot sijaitsevat myös tällä alueella tai sen tuntumassa.

Vanhassa kaupungissa on myös juutalaiskortteli, josta muistuttivat seinissä olevat maalaukset ja infotaulu.

Nykyisin siellä sijaitsee esimerkiksi käsityöläisten työhuoneita. Kurkistelin sisään jousisoitinten korjauspajaan, jossa puuhia olisi ollut mielenkiintoista seurata pitempäänkin.

Lippuja liehui siellä, täällä ja bongasimme useiden maiden lähetystöjä kävelyretkien aikana.

Vanha kaupunki on hienosti entisöity, mutta tämän alueen ulkopuolelta löytyy tavallisten asukkaiden Vilna, jossa on vielä paljon ankeaa betonia, harmaata ja kunnostusta odottavia alueita rakennuksineen.

Koska vietimme perillä vain 4 kokonaista päivää, käytimme sen tehokkaasti nähtävyyksiä kierrellen. Ja kyllä kannatti: Aivan upeissa kohteissa saimme vierailla. Todella näkemisen arvoinen kaupunki lyhyen lentomatkan päässä Suomesta. 

Rantamaisema kellertävänä

 

Aulagallerian taidetta

 

Aulagalleria Vikmanissa on Iiro Koskelaisen taidenäyttely, joka sisältää elokuvatähtiä, muotokuvia ja eläinhahmoja. 

Koskelainen on toteuttanut elokuva- ja videoprojekteja, joten mikään yllätys ei ole elokuvahahmojen runsas läsnäolo näyttelyssä. Usein teoksiin on henkilön viereen lisätty koira, joka on joku Koskelaisen kotoa löytyvistä lemmikeistä.

Taiteilija maalaa työnsä valokuvista. Toteutus on pääosin akryylivärein ja tyyli lähellä pop-taidetta. 

"Tärkeää on, että töissä näkyy myös pensselin jälki", kertoo Koskelainen.

Pidin kovasti näyttelystä ja erityisesti mustavalkoisesta värimaailmasta. Ripustus oli myös onnistunut, sillä kokonaisuus oli tyylikkään yhtenäinen.

Mielenkiintoinen näyttely, josta lämmin kiitos!

Syksyä

 

Aleksis Kivi aamuhämärissä

 

Eilen herätessäni liput liehuivat valkenevan uuden päivän kajossa. Nukuin ihanan pitkään, lähes puoli kahdeksaan. Aleksis Kiven päivän salot jo hulmusivat joissain kiinteistöissä.

Toinen vuosi, kun ei tarvitse työkseen lukea pienille Kunnaksen Seitsemää koiraveljestä tai käsitellä muuten Kiven tuotantoa. Viimeisen vuosikymmenen opetin alkuopetusta ja välillä tuli mieleen, että uskookohan joku oppilaista oikeasti Juhanin tai Eeron olevan koiria. Hih! Asian todellinen laita jokaisella kerralla tuotiin esille, mutta ihan kaikki ei aina pienillä mennyt jakeluun. 

En aio lukea Koiramäkiä enää ikinä, jos se minusta riippuu! Niin paljon niitä veivattiin vuosien aikana oppilaiden kanssa.😁Silti kaikki kunnioitus Mauri Kunnakselle ja hänen tuotannolleen.