Arrakosken kyläkirja

Viime lauantaina olin "esi-isien mailla" Padasjoella Sydän-Hämeessä. Isäni suku on sieltä kotoisin ja kuulun isänäidin puolelta Virmailan laajaan sukuun. Isä asui lapsena Arrakoskella ja sieltä isänäitikin oli syntyjään.

Nyt kyläyhdistys oli tempaissut ja laatinut 349-sivuisen kyläkirjan, jonka julkaisutilaisuus oli lauantaina. Minä en olisi mitään tiennyt asiasta, ellei yksi kirjan kirjoittajista olisi soittanut paria päivää aikaisemmin ja kutsunut julkaisutilaisuuteen. Kirjassa on paljon isoisäni Toivo-papan valokuvia, mm. kansikuvakin, joten olen ikuisesti kiitollinen tästä kutsusta. Suurkiitos Minna Perälälle!

Julkistamistilaisuus oli ulkona raittiusseuran talon pihamaalla. Kirjan kirjoittajat kertoivat kirjan synnystä, laulettiin Hämäläisten laulu ja tarjolla oli lopuksi hyvät kakkukahvit. Kirjaa sai tietenkin myös ostaa, ja minähän olin jonossa ensimmäisten joukossa.

Kirja on ammattitaidolla tehty ja hyvin mielenkiintoinen. Toivo-pappa harrasti laatikkokamerallaan valokuvausta koko elämänsä ja tallensi kylän historiaa vähän joka alalta. Löysin kirjasta lukuisia sukukuvia, maaseudun elämästä kertovia sekä maisemakuvia. Kaikki minulle tietysti äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä.

Juhlan jälkeen kävelimme kosken varrelle kurkistelemaan isän synnyinkodin suuntaan. Suvannon takana kivenheiton päässä, Miestämä-järven rannalla oli isän lapsuuden maisemat, mutta tässä kosken partaallakin hän varmaan päivittäin juoksenteli. Putosipa hän kerran koskeenkin, josta isänsä hänet pelasti, kun työpaikaltaan meijerin ikkunasta näki pojan polskivan virran vietävänä. Isä kertoi, että ikinä ei isän käsi tarrautuneena hänen tukkaansa ollut tuntunut niin hyvältä kuin silloin, kun pappa poikansa tukasta vetäen koskesta onki!

Arrakoskea on anottu palautettavaksi luonnontilaan, mutta kyläyhdistys tyytyi voimalan jatkumiseen, jos  kalaporras rakennettaisiin ja pysyvä virtaama palautettaisiin. Marraskuussa 2019 juoksutus alkoi ja kalaporras on rakennettu. Nyt on mielenkiintoista nähdä, kelpaako se uhanalaiselle Päijänteen taimenelle. Aika näyttää.

Kyläkirjan lukemiseen kului viikonloppu, ja vieläkin se pyörii pöydällä. Hieno kirja ja minulle henkilökohtaisesti hyvin rakas. KIITOS Arrakosken kyläyhdistys suurenmoisesta työstänne!

Kuhmoa sohvalta

Viime päivät ovat olleet musiikin täyteisiä. Aamut ovat alkaneet yleensä Salakamarilla klo 10, jossa olemme kuunnelleet Musiikin ytimessä -sarjassa mm. sellisti Lauri Kankkusta sekä viulisti Minna Pensolaa. Olemme vahingosta viisastuneina tulleet paikalle ajoissa, joten sisäpaikat ovat löytyneet. Siellä ei ole ollut haittaa itikoista.

Eilen olimme Kuhmo-talon konsertissa, jonka olivat vallaanneet tv ja radio Ylen 1:n ammattilaiset. Tänään tulee koko päivän televisiosta Teemalta ohjelmaa Kuhmosta, ja eilinenkin konsertti, jossa illalla olimme, televisioitiin. 

Huomasin, että Vladimir Mendelssohnin kantaesitys hänen Mata Haristaan hahmottui paljon paremmin tänään tv:n välityksellä kuin eilen konserttisalissa. Ihan hauska teos, jossa suuri osa muusikkojen lisäksi oli tanssija Ksenia Parkhatskayalla, jonka sorjaa liikehdintää jo viime kesänä täällä katselimme.

Tänään emme päivällä menneet konsertteihin laisinkaan, vaan olemme istuneet tv:n ääressä. On ollut mukava kuunnella musiikkia sekä sisäistää kamarimusiikkijuhlien historiaa ja Kainuun leipäjuustoa omalla lakkahillolla nautiskellen sekä proseccoa siemaillen.

Illansuussa on tarkoitus mennä Kuhmon kirkkoon kuuntelemaan Bachia ja sen jälkeen Lammasjärven rantaan kesäillasta nauttimaan. Taas päivä täynnä tätä Kuhmon tunnelmaa...

Historiaa

Historian siipien havinaa oli tänään Gustaf-museossa. Historioitsija Teemu Keskisarja Helsingin yliopistosta luennoi G.A. Serlachiuksesta. Keskisarja julkaisi vuonna 2010 yhdessä Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kanssa kirjan Vihreän kullan kirous - G.A. Serlachiuksen elämä ja afäärit. 

Keskisarja - jos kuka - on oikea henkilö kertomaan tehtaan perustajasta, miehestä, joka "näki metsän puilta ja vuoli vihreää kultaa". Asiantuntija oli luennon osallistujamäärästä päätellen mielenkiintoinen, sillä istumapaikat pääsivät loppumaan ja osa yleisöstä istui rappusilla. Minä onnekkaasti metsästin itselleni kunnon tuolin. 

Keskisarjan tapa luennoida vauhdikkain sanakääntein kuivan humoristisesti ja lähes totisin kasvonilmein on varsin mielenkiintoinen ja ainakin minuun uppoava. Nytkin aika kului huomaamatta ja olisin kuunnellut enemmänkin aikansa paperijalostuksen tieraivaajasta ja toisaalta vallanjanoisesta patruunasta, jota nykyaika kutsuisi työpaikkakiusaajaksi ja psykopaatiksi, Keskisarjaa lainaten. 

Luentosarja on nyt avattu. Toivoisin pääseväni kuuntelemaan jatko-osia, mutta ne osuvat harmillisesti kuoronharjoitusten kanssa samalle illalle. 

Viikonloppuna pitää tämän illan innoittamana lukea uudelleen vanhan patruunan seikkailuista. 

Musiikkijuhlia ja Hiroshimaa

Kaupunkimme omat musiikkijuhlat ovat alkaneet eilen. Tänään olin kahdessa konsertissa, ja niiden välissä vaihdoin äidin sänkyyn lakanat ja pesin kaksi koneellista hänen pyykkiään. Päivään kuului siis taidenautintoja ja arkipäivän asioita. 

Ensimmäisessä konsertissa kuultiin mm. Bachia, toisessa Kosmopoliittien Suomea. Tässä konsertissa oli Palmgrenin, Melartinin, Rautavaaran ja Nordgrenin musiikkia. Lisäksi tarjoiltiin Hämeenniemeltä kaksi kappaletta, joista toinen oli kantaesitys. Pianistina toimi taitava Risto-Matti Marin loistavasti soittaen. 

Mökillä oli ihana ilta: järvi tyyni ja yli 20 lämmintä. Teinkin pihahommia, ja lopuksi kävin iltauinnilla.

Hiroshiman muistopäivä on mietityttänyt. Mitä kaikkia kauheuksia ihmiskunta onkaan tehnyt olemassaolonsa aikana! Vähän ristiriitainen olo, kun samalla on pähkäilty Suomen medioissa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamista. Minä haluaisin uusiutuvien energiamuotojen lisäämistä Suomessa enkä todellakaan ydinvoimaa. Mutta minultahan ei asiaa kysytä... Toivon vain viisaita tekoja päättäjiltä ja voimia japanilaisille, joista osa vieläkin kantaa kehossaan ydinpommin aiheuttamia tuskia. 

Esi-isien mailla

Postilaatikkoon oli kolahtanut Virmailan sukuyhdistyksen jäsenlehti. Kuulun isäni puolelta tähän ja tämä suku on varsin laaja. Valtaisa sukupuu käsittää varmaan puolet maakunnan asukkaista.

Padasjoen Virmailan ratsutilan isännästä Heikki Pietarinpojasta (s. n. 1586) polveudun siis minäkin. Sukua on tutkittu paljon, ja paksut sukukirjat on tullut tutkittua tarkasti. Niistä olen laatinut oman, alenevassa polvessa kulkevan sukupuuni, joka ulottuu jopa 1400-luvun lopulle asti.

Kummitytön ja hänen kaverinsa kanssa lähdettiin suvun alkuperäisille maille retkelle ja vierailtiin samalla haudoilla. Kävimme ihan ensin syömässä yhdessä, sillä kummityttö hyppäsi autoon suoraan kesätöistä. Paikan päällä hän osasikin suunnistaa sukuhaudoille ihan itse, vaikka kovin usein ei siellä ole vieraillutkaan. Haudoissa lepää sekä hänen isoisänsä että isoäitinsä vanhemmat ja näiden vanhemmat. Vaarin äidiltä hän on perinyt nimensäkin.

Muistoksi otettiin kuvia ja ihailtiin pitkin hautausmaata olevia kauniita kukka-asetelmia. Poislähtiessä ostettiin vielä "oman maan" mansikoita: Rasioissa oli valtavan suuria ja makeita marjoja. 

Paluumatkalla tytöt viihdyttivät minua lauleskelemalla radion hittibiisien mukana. Mikäs oli kuunnellessa, kun molemmat ovat todella hyviä laulajia ja esiintyneet paljon erilaisissa tilaisuuksissa.

Meillä oli mukava sukuretki, sillä aurinkoinen sääkin oli matkalla mukana.

Kesäasukkaiden sunnuntai

Mökkipitäjässämme vietettiin tänään kesäasukkaiden päivää. Aamulla oli messu, ja sen jälkeen kauniilla kirkkoniemellä ulkosalla hyvät kirkkokahvit, joita juodessa oli kiva tavata tuttuja. Juttelin kahden oppilaani isovanhempien kanssa, ja oli kiva kuulla sisarusten kesästä sekä lähettää heille terveiset. 

Kahvin jälkeen oli mahdollisuus tutustua läheiseen, vanhaan viljamakasiiniin. Minäkin kiipesin jyrkät ja vähän vaaralliset rappuset korkeuksiin. Ritarillisia miehiä oli varmuuden vuoksi auttamassa, mutta selvisin ihan omin voimin sekä ylös että alas.

Vanhaa makasiinin esineistöä oli näkyvillä, ja sitä innolla tutkittiin.

Näitä kuvia on kiva näyttää oppilaillekin syksyllä, kun tutustumme aiheeseen Pellolta pöytään. Ruisleivän leipomisesta minulla onkin hyvä kuvasarja jo valmiina viime kesästä.

Mielenkiintoinen "kuilu" oli seinien välissä varkaita varten. Makasiineissa oli kaksinkertaiset seinät, jotta viljaa ei saanut vippaskonsteilla ulos. 

Illalla oli vielä gospel-konsertti, johon osallistuin. Negrospirituaalien letkeä tunnelma sekä lauluryhmän että bändin taitava musisointi oli kiva lopetus mukavalle päivälle. 

70 vuotta Auschwitzista

Tänään on vietetty vainojen muistopäivää.  Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tulee kuluneeksi 70 vuotta. Kansainvälinen päätapahtuma järjestetään samassa paikassa Puolassa ja siihen osallistuu 300 leiriltä selviytynyttä sekä valtioiden päämiehiä. 

Järki ei käsitä neljä ja puoli vuotta  kestäneitä rikoksia ihmisyyttä vastaan. Auschwitzissa menehtyi 1,1 miljoonaa ihmistä mitä kauheimmilla tavoilla, lisää muilla tuhoamisleireillä. Tekijät viettivät "työnsä" aikana suhteellisen normaalia elämää, vaikka heidän päätöstensä ja käsiensä kautta toteutettiin julminta mahdollista joukkomurhaa.

En itse ole käynyt Auschwitzissa mutta Dachaussa olen vuonna -86. Heinäkuinen kesäpäivä oli aurinkoisen helteinen, joten leirissä tapahtuneet kauheudet ja luonnon kauneus sekä nykypäivän turvallisuus loivat unohtumattoman vastakkaisuuden kokemuksen. Muistan hiljaiset ihmiset vaeltamassa alueen halki. Ei löytynyt sanoja...

Oppiiko ihmiskunta mitään historiastaan? Ei kai, mutta näitä asioita ei saa unohtaa. Ehkäpä tulevaisuuden lapset ja nuoret asioista päättäessään olisivat nykyaikuisia viisaampia eivätkä antaisi tämän kaltaisten tapahtumien uusiutua edes pienessä mittakaavassa. 

Dietrich Bonhoefferin sanoin: 

"Hyvyyden voiman uskollinen suoja 

piirittää meitä, kuinka käyneekin.

Illasta aamuun kanssamme on Luoja. 

Häneltä saamme huomispäivänkin."