Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Yllätys

 


Aamulla töihin kävellessä piipahdin pikaisesti ostamassa kaupasta viinirypäleitä opettajanhuoneeseen. Oli pitkä päivä edessä. 

Iltapäivällä minulle osui rasiasta sydämen muotoinen viinirypäle. Ihana! Yhdessä työkavereiden kanssa sitä ihmeteltiin ja piti ottaa oikein kuvakin. En raaskinut rypälettä syödä, vaan laitoin sen lautaselle ihasteltavaksi. Oikea hyvän mielen rypäle!

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Aasian hedelmiä


Kuinka maukkailta maistuvatkaan hedelmät, jotka saavat kasvaa auringossa kypsiksi saakka! Tänään nautittiin Aasian matkan tuliaisina tuoretta mangoa ja pomeloa. Kyllä olivat hyviä!

Useat tuontihedelmät kerätään raakoina ja kypsytetään täällä Suomessa varastoissa tai kaupan hyllyillä. Eipä aina maistu hääviltä. Parina vuonna olen syönyt banaaneja suoraan Sri Lankasta tuotuina ja kuinka makeita ne ovat olleetkaan. Voi olla, että laji on hieman eri, mutta suomalaiset kaupan banaanit ovat vain kalpea aavistus niiden mausta.

Vielä jäi näistä tuliaisista herkuttelua illaksikin.