Lukemisen onni

 

Kesän viileät päivät ovat oikein hyviä hetkiä viettää kirjan parissa. Takkatulen loimussa, välillä ikkunasta lintujen pesintää seuraten sujuu aika oikein rattoisasti - vaikka kirjan aihe ei viihdyttävä olisikaan.

Viimeeksi luin toimittaja Anneli Tempakan kirjan Periksi en anna - kuvia nuoren syöpäsairaan elämästä. Kirja on joitain vuosikymmeniä sitten kirjoitettu, mutta sanoma on aina ajankohtainen. Syöpä on kauhistuttava sairaus vielä tänäänkin, josta kuitenkin voi parantua täysin normaaliin elämään. Itse en syövän läpikäyneenä koskaan voi ajatella olevani terve, mutta hyvään elämään olen parantunut hoitojen sivuvaikutuksista huolimatta. Se on pääasia. 

Anneli Tempakka kuvaa kirjassaan 19 nuoren syövän sairastaneen henkilön elämänvaiheet sairauden varjossa. Päähenkilöt itse saavat olla äänessä. Kirjan tekohetkellä 18 selvisi sairaudestaan, yksi menehtyi ja hänestä kertoivat vanhemmat.

Syöpää sairastaessa elämästä erottuvat olennaiset ja epäolennaiset asiat, joka on yksi empaattisen kirjan ydinajatuksista. Jokainen syövän sairastanut voi tähän helposti yhtyä - ainakin minä vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Meistä joka kolmas sairastuu ja jotkut useampaankin kertaan. Kiitos lääketieteen ja suomalaisen sairaanhoidon, ennuste tervehtyä on vuosi vuodelta parempi. Syöpä ei todellakaan enää tarkoita kuolemaa.

Vaikka kirja oli ilmestynyt 80-luvun lopussa ja hoidot ovat kovasti edistyneet vuosikymmenten aikana, henkilöiden tuntemukset oman sairastumisen aikana ovat hyvin samanlaisia nykypäivänäkin: tyrmistys diagnoosista, kovat hoidot ja jännitys kontrollien edessä. Edelleen sairastuneet kokevat samat asiat hoitojen aikana. Olin iloinen, että löysin kirjan äitini kirjahyllystä.

                             ------------------------------------------------------

Anneli Tempakasta muistan aina toisen radiotoimittajan Hilppa Kimpanpään. Ekaluokassani muinoin oli oppilas, joka ihastui näiden henkilöiden nimien kieliasuun. Jopa piirustus signeerattiin Hilppa Kimpanpäänä. Tuntuvathan nämä nimet kielellä aika hauskoilta minustakin! 😊

Koukussa taas

 

WWF:n Luontolivestä seurailen lapinpöllön ja sääksen pesintää päivittäin. Pöllöllä on jo poikaset, mutta sääksi vielä hautoo kolmea munaansa. Nyt on niin kylmä, että emoa tarvitaan pesässä lämmikkeenä niin munille kuin poikasillekin.

Toivottavasti molempien pesien poikasten kasvatus sujuu ilman draamaa. Pesinnän epäonnistuminen tuntuu aina kamalalta, vaikka kuuluukin luonnon normaaliin kulkuun. Silti toivoisi, että kaikki sujuisi hyvin. Seurataan, miten käy.

Satavuotiaiden salaisuus

 

Mökin kirjahyllyssä on vuosia pyörinyt äitini aikoinaan hankkima kirja Satavuotiaiden salaisuus - lääkäri pitkän iän jäljillä. Kirja perustuu tekijänsä Jukka Louhijan väitöskirjaan Finnish Centenarians - A clinical epidemiological study. Väitöskirjansa innoittamana tekijä halusi pyynnöstä kirjoittaa aiheesta suomenkielisen version suurelle yleisölle. Kirjassa on myös arkipäivän tapahtumia kirjoittajan ja hänen perheensä elämästä.

Ajattelin valmistautua hyvissä ajoin tulevaan.😉 No, todellisuudessa mökillä ei ollut mitään kirjaa kesken, joten tartuin hyllyn reunassa olevaan. Ja mikä kirja se olikaan!

Kirja yllätti mielenkiintoisuudellaan. Tutkija oli tavannut otoksessa olleet 181 vanhusta henkilökohtaisesti, ja kirjaan valittujen henkilöiden kuvaukset olivat todella herkullista luettavaa. Kaikesta välittyi tutkijan suuri kunnioitus iäkkäitä kohtaan. Tyyli oli mukaansa tempaavaa ja  mielenkiintoisesti kirjoitettua. Kirjailija huomasi humoristiset pilkahdukset tilanteissa ja halusi välittää ne lukijalle. 

Kun kirjaan tartuin, luin sen saman päivän aikana loppuun. Tietyllä tavalla lohdullisia olivat kirjan viimeiset sanat: "Kaikkeen ei voi varautua ennalta. Sattumalla on aina sormensa pelissä. Loistavat geenit katoavat liikenneonnettomuudessa siinä kuin huonommatkin. Ripaus onnea on siis myös tarpeen matkalla kohti 100-vuotissyntymäpäivää."

Hyvä Kuhmo!

 

Kuhmon Kamarimusiikki on valittu yhdeksi Euroopan parhaista klassisen musiikin festivaaleista - taas. Se oli ainoa Suomesta, joka listalle pääsi. Listauksen teki BBC Music Magazine Classical Music-sivustollaan, ja näitä kunnianosoituksia on saatu jo aiempinakin vuosina.

Ensi heinäkuussa 9.-22.7. Kuhmon Kamarimusiikki soi 53. kerran. Ohjelmisto on rakennettu taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen toimesta Juuret ja siivet - teeman ympärille. 60 konserttia, yli 100 kansainvälistä taiteilijaa ja 20 oheistapahtumaa odottaa kuulijoita.

Me aiomme olla taas mukana! Mielettömän ihana kaksiviikkoinen tiedossa...

Ensimmäiset

 

Sunnuntaina lähdimme ajelemaan hurmaavan kaunista kirkkotietä. Pellot olivat juuri kylvettyjä  ja heleän vihreä maalaismaisema kehysti idylliä. Etsiskelimme sopivaa syrjäistä paikkaa, josta voisi ottaa tuomenkukkia mökin verannalle maljakkoon. Ja löytyihän niitä. Mikä huumaava tuoksu! 

Samalla osallistuimme kirkolla kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskuun sankarihaudoilla, ja lauloimme osallistujien kanssa Suomalaisen rukouksen. Kuorolaisina muistimme sanat ulkoa. Oli vaikuttava hetki tämän Ukrainan sodan melskeen keskellä. Kunpa Ukrainaankin jo saataisiin oikeudenmukainen rauha ja veren vuodatus päättyisi!

Maanantain aamukävelyllä löytyi ensimmäiset kielot. Voi näitä kauniita kevään päiviä, kun käen kukkuessa saa luonnon heräämistä ja voimallista kasvua ihailla! Kaikkialla valtaa heleä vihreys. Aivan pakahduttaa sydäntä tämä tulevan kesän ihanuus.

Hölmöläisten hommia?

 

Luin Facesta, että lehtikasassa voi kasvattaa perunaa. Kuviakin löytyi, kuinka puhtaan vaaleita ja isoja oli näin kasvatetuista tullut. Tästä innostuneena kävin hakemassa 5 kg siemenperunaa kasvatuskokeiluun. Olenkohan ihan pimahtanut? Kasvattaa nyt perunaa keskellä metsää, jossa ei multaa löydy kuin kukkapurkeista!

Eilen oli suuri istutuspäivä. Kastelin vielä "perunamaani" päivän päätteeksi, ja nyt sitten vain odottelemaan. Jokohan kohta meillä kohisten kasvaa kuudessa lehtikasassa hyvinvoivia perunanvarsia? Niitä odotellessa...

... on aikaa vaalia huhtikuussa esikasvatettuja krassintaimia. Laitoin ne viikko sitten kasvamaan ulos. Silloin ne olivat pieniä, mutta ovat auringossa kasvattaneet jo lisää lehtiä, ja näyttävät ihan elinvoimaisilta. Lisäksi minulla on kylvettynä harsokukkaa ja pienen pienessä kasvimaassa tulossa tilliä. Laitan siihen vielä persiljaa sekä basilikaa.

Kukkia istutan laatikoihin ja hoitelen mielelläni koko kesän, mutta tämä muu taimikasvatus ja -kylvö on kyllä ihan uutta. Kaikkea se eläkkeelle jäänti saa aikaiseksi! No, riittää, jos yhteen kattilalliseen saisi omia uusia perunoita ja tillinvarret sekaan. 😊

Koiruuksia

 

Suvun nuorin tulokas, samojedinkoira Freya vieraili mökillä ensimmäistä kertaa. On se niin söpö otus ja kovasti kasvanut viime näkemästä.

Olimme iloisia, että vapaana juoksentelu mökkipihassa sujui oikein hyvin. Freya tuli kuuliaisesti luokse aina, kun sitä kutsuttiin, vaikka monenlaista houkutusta olikin tarjolla. Varsinkin järvi oli mielenkiintoinen, perhosiin piti tutustua lähemmin ja juokseminen pitkin, poikin oli oikein hauskaa. Kaulaa koristi punkkihuivi. Kotona oli uni maistunut mökkipäivän jälkeen.

Freya oli käynyt edellisenä päivänä ensimmäisessä koiranäyttelyssään pentuluokassa ja oli rodun paras ja sai kunniapalkinnonkin. Viikon päästä on seuraava näyttely, mutta siellä kilpakavereita on paljon enemmän. Saa nähdä miten käy! Sitä ennen telmitään mustikanvarpujen seassa ja nautitaan nuoren koiran uteliaasta elämästä.

Luonnon helmassa

 

Viikko on vierähtänyt mökillä kevättä ihmetellessä. Hiirenkorvat ja silmut kasvavat vauhdilla, kevätkukat ovat ilahduttaneet kukinnoillaan, ja linnut laulavat kilpaa pesiään rakennellen. Hurmaavaa aikaa!

Ensi kerran esikasvatin taimia, hankin siemenperunoita ja aloitin aamu-uinnin. Nyt on hauska seurata, tuleeko taimista kukkivia krasseja, kasvaako peruna metsän keskellä lehtikasassa, kuten on väitetty, ja jaksanko joka-aamuista uintia. Olen innokas uimari muuten, mutta aamut eivät ole illanvirkulle sitä parasta aikaa tähän hommaan. Nivelille kylmä vesi tekee todella hyvää. Katsotaan, kuinka käy, mutta ainakin ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Eläkeläisellä aikaa löytyy kaikennäköiselle uudelle, ja erityisesti näille suloisille hitaille aamuille.

Otin käyttöön Muuttolintujen kevät -sovelluksen. Muuten mukava, mutta tekoäly antaa ihan kummallisia vaihtoehtoja kuullulle visertäjälle. Hyvin pitää itsekin olla perillä laulajan lajista, ettei hyväksy ihan outoa otusta määritykseksi. Lisäksi paikannus aiheuttaa meillä ongelmia. Tietyssä kohtaa, mökkitiellä, paikannus osui oikeaan kohtaan kartalla. Mökin pihalla tehtyihin nauhoituksiin paikannus näkyy kartalla keskellä järveä (!) tai monen kilometrin päässä ihan väärässä paikassa. Tekoäly näyttää olevan nimensä veroinen, eikä kyllä vedä vertoja ihmisälylle - ainakaan tässä puuhassa.

Nyt satelee, mutta käki jaksaa kukkua. Mikäs sen mukavampaa kuultavaa luonnon keskellä!

Veden äärellä

 

Sää lämpeni täksi viikoksi. Auringonpaistetta, linnunlaulua, kauniita iltoja ja aamuja... Veden äärelle oli päästävä!

Minne me muutamme kesäksi majan?

Missä me vietämme suvisen ajan?

Rannalla kauniilla havisevalla  

ja kaislat taipuvat tuulen alla.

Peippo ja rastas jo tekevät pesän.

Siellä me vietämme koko kesän!

Ihan tarkkaan en muistanut koulun lukukirjassa ollutta vanhaa runoa, en edes tekijää. Laitoin omasta päästä unohtuneet kohdat. 😊

Mikä ilo saapua kesän viettoon viikolla, jolloin saa kolme kertaa vetäistä lipun salkoon ihan virallisesti -  eikä vain silkasta kevään riemusta!

Kruunajaisissa

 

Britannian suuri päivä Suomessa valkeni ihanan aurinkoisena. Lähdin aamulla vauhdilla ostamaan orvokkeja ja kävin laittamassa haudat kevätkuntoon. Varsinkin isovanhempieni haudalla kauniissa kirkkoniemessä ihastelin Suomen suloista kevättä kylmän sääjakson jälkeen. Kotiin oli kuitenkin kiire juhlistamaan Charles III kruunajaisia.

(kuva Yle TV 1)

Olihan kruunajaistilaisuus hienoa seurattavaa. Päätin katsoa sen televisiosta ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Eipä sitä usein tällaisesta spektaakkelista pääse nauttimaan.

Oli hienoa nähdä, miten kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa vielä pidetään kiinni perinteistä. Puitteet olivat historiallisen upeat, samoin seremonia. Musiikki - sekä vanha että uusi - oli juhlallisen kaunista, jota välillä kuuntelin ihan liikuttuneena. Britannia pisti parastaan kehiin.

Charles oli rauhallisen oloinen, mutta Camillaa selvästi jännitti. No, ei ihme: Kerrankos sitä kuningattareksi kruunataan!  Vähän huvitti, kun selostaja kertoi Charlesin matkalla tottuneesti vilkuttavan reitin varrella hurraavalle kansalle. Mikäs on vilkuttaessa, kun on sitä taitoa jo 70 vuotta harjoitellut.

Kruunajaislounaalla nautin nuudelia ja kanaa sekä jälkiruokana jäätelöä, sillä jääkaapin tarjonta alkaa olla varsin niukka mökille siirtymisen lähestyessä. Väritön, keittiön hanasta laskettu juhlajuoma nautittiin kuitenkin jalallisesta lasista suuren päivän kunniaksi.

Kun kuningas ja kuningatarpuoliso astuivat kullattuihin vaunuihinsa kotimatkaa varten, minä istahdin omaan pirssiini ja käänsi auton nokan mökkiä kohti. Siellä tyyni järvenpinta odotti mökkisiivouksen jatkajaa. 

Niin muuttui juhla karuksi arjeksi, tosin ihanassa säässä. Pääasia tässä päivässä oli kuitenkin, että Charlesilla on vihdoin kruunu päässään pitkän odotuksen jälkeen. God Save the King! 

Nuorta uskallusta

 

Merikanto-opiston nuoret viulistit Emmi ja Vappu pitivät päättökonserttinsa kirkossa viime viikolla. Oli hienoa olla mukana juhlistamassa heidän opintojaan ja kuunnella  taidokasta soittoa.

Tytöt olivat itse toivottamassa yleisön tervetulleeksi ovella ja jakamassa ohjelmia. Lisäksi he juonsivat myös oman konserttinsa. Ihailtavaa hermojen hallintaa!

Tytöt soittivat vuorotellen ja kertoivat lyhyesti sävellyksistä ja säveltäjistä, myös omia mielipiteitään. Ensimmäisissä kappaleissa oli havaittavissa pientä jännitystä, mutta sen jälkeen soitto oli vapautunutta. Hienosti hallitsivat molemmat jännityksensä, sillä ulkopuolisille he esiintyivät ja kertoivat ajatuksiaan vapautuneesti sekä luontevasti.

Ohjelmisto oli opettajan kanssa hyvin valittu, ja opiston pianonsoiton opettaja säesti tyttöjä taitavasti. Erityisesti Sibeliuksen Novellette ja Dvorakin Sonatiini G-duuri jäivät mieleeni sekä tyttöjen yhdessä soittama tuttu ja upea Bachin Konsertto kahdelle viululle olivat nautittavaa kuunneltavaa.

Kiitos mukavasta konsertista ja onnea jatkoon - ties vaikka opinnot vielä jatkuisivat jopa ammattitasolle saakka.

Vapaana

 

Perjantaina kävin mökillä katsomassa, joko jäät lähtevät. Lähdössä olivat. Järvenkansi oli aivan musta ja metrin railoilla sieltä täältä. Pohjoispää oli jo avovettä.

Tein eteenpäin taas siivouksia ja joka välissä katselin, mitä järvellä tapahtuu. Yhtäkkiä alkoi hieman tuulla ja heti jäät lähtivät liikkeelle pitäen ihanaa helinää. Rantakiville ajautui kristallisia, pieniä jäänkappaleita. Tuuli oli kuitenkin vain hetkellistä ja mitään suurta ei minuun aikana tapahtunut. Lähdin kotiin yöksi ja arvelin, että aamulla tuulen yltyessä jäät lähtevät.

Niinhän siinä sitten kävikin: Lauantaina puolilta päivin palasin takaisin ja silloin oli vastassa jo vapaa järvi meidän kohdalta. Tuntui hauskalta, kun aurinko kimmelsi aalloilla ja kuikat huutelivat kauempana. Eteläpää järvestä näytti vieläkin olevan jään peitossa.

Auringon paisteessa näytti niin keväiseltä, mutta todellisuudessa oli ulkona vain neljä astetta lämmintä. Valkovuokot urheasti yrittivät hyytävässä säässä availla nuppujaan. Tuuli luihin ja ytimiin kylmästi, joten kauaa en tarjennut pihalla taivastella. Tyypillistä Suomen viileää vappusäätä, ja autolle kävellessäni ripoitteli jo jotain valkoista taivaalta.😒

Isojen ja pienten aherrusta

Autere-opiston kevätnäyttelyssä oli esillä töitä niin pieniltä kuin isommiltakin harrastajilta. 

Taidokkaat puutyöt toivat hienosti esiin materiaalin kauneuden.

Lasten töissä näkyi niin tekijöidensä luovuus kuin myös ohjaajan taitavuus ja ideat.

Nämä mukit herkkine kasviaiheineen ottaisin heti omakseni!

Eläinaiheet innostavat aina lapsia. Hevoset taisivat olla suosituimpia aiheita näissä töissä.

Pehmeissä materiaaleissa oli niin pirtaa, asusteita kuin kudonnaisiakin.

Tutkin pitkään hopeatöitä. Kyllä olivat kauniita ja taidokkaasti tehtyjä. 

Kevään sadepäivä on hyvä kuluttaa taiteen parissa.

Kiitos, ahkerat opistolaiset!

Kaunista

 

Talviturkki heitetty

 

Viime perjantaina mökillä oli rantaan asti jääkansi. Yhdessä kohtaa jää oli sen verran rikki, että haravan avulla siirsin kelluvia jääpalasia pois, jotta sain aikaiseksi pienen reiän, josta pulahtaa ensiuinnille.

Nyt on sitten talviturkki heitetty ja uintikausi avattu - tosin vain nopealla pulahduksella.

Mökkikauden aloitus lähellä

 

Satuin olemaan mökillä siivouksia aloittelemassa päivänä, jolloin kurjet olivat päättäneet joukolla lähteä kohti pohjoista. Mökin ylitse lensi tasaisella syötöllä 12 kurkiauraa, joissa jokaisessa oli 50-70 yksilöä. Korkealla lensivät matkavauhtia. Oli hienoa ja juhlallista seurata ylilentoa!

Krookukset olivat parhaimmillaan, mutta vähän liian aikaisin. Kun pääsen kimpsuineni ja kampsuineni paikalle kesän viettoon, taitavat krookukset olla jo kuihtuneet. Ihan lähipäivinä muutto ei vielä onnistu.

Siivous laitettiin aluilleen. Tuuletin pikkumattoja ja ravistelin shaaleja kurkien kurnutuksessa ja auringon lämmittäessä verannalle todella kuumasti. Toivottavasti aavistusta tulevasta lämpöisestä kesästä!

Turun kevättä katsomassa

 

Retkellä Turussa vuokot kukkivat ja hiirenkorvat olivat koivuissa jo melkein tulollaan. Sateen jälkeen puhkeavat varmaan päivässä.

Ruissalossa ojanreunat olivat sinisenään vuokoista. Väkeä oli paljon liikkeellä kauniina kevätpäivänä. Huovat oli levitetty maastoon ja piknikillä nautittiin herkkuja, toiset lenkkeilivät, jotkut onkivat. Me vain ajelimme katselemassa merenrannan kevättä, emmekä ehtineet tällä kertaa Ruissalon kauniita maastoja vaeltelemaan. Pari vuotta sitten samalla retkellä katselimme uljasta merikotkaa lennossa. On se vain komea lintu!

Turun keskutassa parkkerasimme auton kadun varteen. Kiva yllätys, että parkkimaksua tässä kohtaa ei tarvinnut maksaa laisinkaan, toista on Tampereella.😒 Lisäksi autosta astuessani huomasin rakennuksen seinustalla paikallista taidetta sähkökaapeissa - ei hullumpaa!

Turku-viikonlopun tärkein asia oli vierailla hoivakodissa olevan sukulaisen luona, jolla oli syntymäpäivä. Menimme kakku ja muut herkut kainalossa hänen mukavaan asuntoonsa ja joimme merkkipäiväkahvit yhdessä. Hänen omalla parvekkeellaan oli mukava istuskella ja seurustella auringon lämmössä - olihan perjantai ja lauantai ennätyspäiviä kevään lämpötilan suhteen. Ihan ennenaikaiselta kesältä tuntui! Osa kadun vastaantulijoista liikkui shortseissa ja teepaidoissa, mutta meillä oli  pitkähihaista ja -lahkeista päällä, kun merenrantakaupungissa oltiin.

Muistelin samalla, kuinka 90-luvulla olin aina toukokuun alkupuolella Turussa kissanäyttelyissä. Etelässä oli poikkeuksetta aina kevään kukkaloisto parhaimmillaan ja isot hiirenkorvat, jopa lehdet puissa. Kotona oli vasta kevät alussa. Suomessa liikkuessa huomaa hyvin, kuinka pitkä maa meillä on. Etelässä jo lähes kesä, kun Lapissa vielä täyttä päätä hiihdellään!

Susiasiaa

 

Kuuntelin eilen Suomen riistakeskuksen suoran lähetyksen netin kautta Kuhmoisten ja Jämsän alueen susitilanteesta. Mielenkiintoista asiaa. 

Ensin oli lyhyt katsaus sudesta yleensä. Aika paljon tiedänkin, mutta uutta oli reviirin laajuus, joka riippuu paljon saaliseläinten saatavuudesta, ja on keskimäärin 1200 km2. Reviirillä elää lisääntyvä uros ja naaras sekä niiden jälkeläiset.

Tilaisuudessa tarkasteltiin alueen susikannan tilaa ja samalla kurkistettiin koko Suomen eri susilaumojen sijaintia. Varsinais-Suomi oli hyvin edustettuna, koska sieltä saaliseläimiä löytyy.

Tilaisuuden tärkein asia oli keskustella susikannan hoitosuunnitelman mukaisen reviiriyhteistyöryhmän perustamista ja pohtia sen roolia. Tästä osuudesta en niin kiinnostunut ollut, joten puuhailin samalla muita asioita, kun toisella korvalla kuuntelin. 

Kaksituntinen hurahti nopeasti. Olen aiemmin livenä osallistunut joihinkin paikallisiin tilaisuuksiin, joissa susia on käsitelty. 

En ymmärrä susien ympärillä käytävää vauhkoontunutta keskustelua alueella, jossa susikanta on vähäinen tai laumaa ei ole laisinkaan. Enemmän kannattaisi huolta kantaa paikallisista rattijuopoista. Jos susi matkallaan ohittaa asutusalueen ja häipyy sen siliän tien metsien pimentoihin, ei tällaisesta sudesta paljon tarvitse välittää. Kuitenkin yleensä polemiikki alkaa.

Sen sijaan ihmisten nurkissa pyörivä susi ei sinne kuulu ja jotain pitää tehdä. Samoin susille, jotka helpon ruoan toivossa saalistavat lampaita tai vasikoita laitumilta. Onneksi näihinkin on tarjolla esim. susiaitoja - tosin pystytyksestä tulee maanomistajalle vaivaa, vaikka aidat ilmaiseksi saisikin. Tappaminen on se viimeinen ja onneksi tarkasti luvilla säädelty keino. 

Itse en ole koskaan sutta luonnossa nähnyt, vaikka haluaisinkin. Totuuden nimessä säikähtäisin varmasti mielettömästi ja tiedä häntä, miten reagoisin. Aikoinaan sudet kerran juoksivat järven jäällä mökin  ohitse 😊, kun vuonna 2007 ammuttu pantasusi Ursa vielä oli hengissä. Nyt ei pannoitettuja susia taida olla luonnossa yhtään. Dna-näytteitä otetaan paljon, jotta laumojen susia saataisi yksilöityä. Hyvä, että tutkimusta tehdään ja keskusteluyhteyttä pidetään yllä kaikkien tahojen kanssa, joita sudet kiinnostavat tai joita niiden toiminta koskettaa. Susi kun kuuluu Suomen luontoon.

(Kuvat 2019 Ähtärin eläinpuistosta)

Kevään ensi merkit

 

Keskiviikkona löysin ensimmäiset leskenlehdet. Aurinkoisella rinteellä niitä oli muutamia, mutta varmaan kohta nousee lukuisa määrä auringon helliessä maata ja lumien sulaessa. Äidille näitä aina kerättiin lapsena, ja laitettiin pieneen lasipurkkiin keittiön pöydälle.

Nokkosperhosia olen nähnyt jo useita, samoin sitruunaperhosia. Lapsena yritettiin nähdä keltainen perhonen ensimmäisenä talven jälkeen, sillä se toi onnea. Suruvaipan näkemistä ei toivottu. Senhän nyt tiesi, mitä tumma perhonen olisi tuonut tullessaan! Liekö lapset keskenään keksineet tämän leikin. Tosin vanhempi väkikin sen tiesi omasta lapsuudestaan, joten sukupolvelta toiselle taitaa olla tämä perinne siirtynyt.

Kauriita katselemassa

 

Läheisellä omakotialueella ja pihoissa on käynyt kauriita useita kertoja talven aikana. Liikennettäkin on kaduilla, mutta siitä kauriit viis välittävät. Alakoululainen kysyi ikkunasta eläimiä katsellessaan, että pureekohan noi. No, varmasti laukkaavat lähelle ilmestyvää ihmistä karkuun, mutta eivät ihan pienestä kuitenkaan hätkähdä.

Lähdin yhtenä päivänä katselemaan rantametsiköstä, näkyisikö nelijalkaisia missään. Ei tarvinnut kuin sata metriä omakotitalojen alueelta kävellä metsään päin, kun huomasin kolme kaurista kauempana. Alueen poluilla lenkkeilee paljon koiraihmisiä, mutta se ei ilmeisesti kauriita häiritse.  Puita oli sen verran edessä, että yhtään kunnon kuvaa en saanut. Sieltä hörökorvat puiden välistä minua kuitenkin katselivat.

Jätin kauriit omaan rauhaansa ja iloitsin, että olin niistä kuitenkin vilauksen nähnyt. Pois tullessa kävin ihmettelemässä sisareni perheen autoja. Ne ovat talven aikana muuttuneet "nuolukiviksi", sillä kyljissä on ollut jatkuvasti kauriiden nuolemisjälkiä. Talven tiesuolat ovat kiinnostaneet, ja niitä on käyty lipomassa pääsiäisenkin aikaan. Hassua!

Kun tulin viimeeksi mökiltä, oli lähellä kauriskolari. Oikealta hyppäsi iso uros ojan yli tienpenkalle, mutta kääntyi salamana takaisin metsään huomatessaan auton. Jos se olisi jatkanut matkaa suoraan tien yli, tömähdys olisi tullut autoni nokkaan. Säikähdyksellä onneksi selvisin. 

Kauriit ovat kivoja, kunhan pysyvät pois teiltä!

Linturetkellä

     

Kyllä kevät on hurmaavaa aikaa! On ihan pakko lähteä luontoa ihmettelemään ja tutkimaan kevään merkkejä.

Sorsilla on menossa kosiomenot. Koiraat komeilevat hienossa höyhenpuvussaan ja yrittävät tehdä vaikutuksen naaraisiin. Kilpakosijat karkotetaan päättäväisesti muualle.

Telkkiä ja sinisorsia näin paljon. Tällä kertaa ei juuri muita vesilintuja ollut rantapolun varrella. Joutsenten äänet kuuluivat ja kurkiaura otti korkeutta kauempana.

Kevät etenee nyt nopeasti. Lumet sulavat vauhdilla ja muuttolintuja saapuu runsaasti lämmön myötä.

Kohta jo pesiä värkätään...