Niin nopeaa

 

Toukokuun helteet ovat laittaneet luontoon vauhtia. Kevät tai oikeastaan kesä on edennyt kuin nopeutetussa filmissä. Kevätkukat kukkivat joutuisasti, samoin alkukesän kasvit. Luonto kaipaisi helteiden keskellä kipeästi sadetta.

Omenapuu avasi viikonlopuksi kukkansa ja nyt koko komeus on jo ohitse. Mustikka puhkesi kukkaan mökin rinteessä viime viikolla ja tänään löysin jo isoja, vihreitä raakileita.

Viikonlopuksi keräsin ensimmäiset kielot, mutta nyt aurinkoisessa paikassa kukat ovat jo kuihtuneet. Varjosta löysin uuden kimpun pöydälle. Pihan kielot vielä kukkivat parhaimmillaan, mutta eivät enää pitkään. 

Kesän eteneminen on niin nopeaa, ettei meinaa ehtiä perässä pysyä. Hämmästelin pihassa ensimmäistä päivänkakkaran suurta nuppua. Luulen, että juhannuksen jälkeen kaikki luonnonkukat ovat jo kukkineet. Uimavedetkin ovat jo niin lämpöisiä, että olen päässyt aloittamaan vesijuoksuharrastuksenkin.

Mietityttää, millainen kesästä tulee kokonaisuudessaan. Toisaalta nyt nautitaan, kun säät ovat niin ihanat. Kesän tuntu ollut jo pitkään, vaikka toukokuun loppua vasta eletään. Hyvä niin! Täällä mökkiläinen elää unelmaansa...

Minne ikinä menetkin

 

Luin juuri Lina Nordquistin esikoisromaanin Minne ikinä menetkin. Kirja on äänestetty Ruotsissa Vuoden kirjaksi 2022. Kirjailija on ruotsalainen kansanedustaja ja lääketieteen tutkija ja mielestäni varsin kelpo, omintakeinen kirjoitustyyliltään. Kirja imaisi mukaansa ja luin sen kahdessa päivässä, vaikka sivuja oli lähes 400 ja fontti aika pientä. 

Minne ikinä menetkin -romaani kertoo rinnakkain kahden naisen tarinan, toinen 1900-luvun alusta, toinen 70 vuotta myöhemmin. Aluksi oli hiukan vaikea päästä juonesta kiinni, kun kahden tarinan henkilöt piti pitää koko ajan mielessä. Kun lukeminen eteni, kirja imaisi mukaansa, enkä olisi malttanut sitä kädestäni laskea.

Kirja kertoo Unnan ja Kåran tarinat. Unnan tarina alkaa Norjasta ja päätyy Ruotsin Hälsninglandiin pieneen torppaan, missä Kårakin myöhemmin elää. Molemmilla on koettelemuksensa ja salaisuutensa. Tämä historiallinen romaani kertoo hyvin paljon naisen asemasta ennen, perheen keskinäisestä riippuvuudesta ja rakkaudesta. Tumma perusväre säilyy, joten ihan helppoa kirjan lukeminen ei ole. Silti se on niin mielenkiintoisesti kirjoitettu, että uteliaisuus pysyy yllä loppuun saakka. 

Onneksi tämä osui käteeni kirjaston hyllystä!

Suvun nuoret

 

Tuntuu ihanalta olla tiiviisti suvun nuorten elämässä mukana. 

Tänäänkin on puhelin soinut sekä Tampereen että Joensuun suunnalta, kun nuoret naiset ovat kertoneet työ- ja opiskelukuulumisia. Toinen jatkaa luokanopettajana samassa koulussa syksyllä toista vuotta ja sisarensa valmistuu kesän alussa sosionomiksi. Nyt vain odotellaan tutkintotodistusta. Jännäsin hänen opinnäytetyönsä tulosta, mutta turhaan. Vitonen tuli ja kehujen kanssa! Nyt on työpaikkakin jo metsästetty omalta alalta. 

Suvun nuorimmaista sain kuskata talvella liikuntatunneille, milloin sukset kainalossa, milloin luistinkassia raahaten. Sovin, että autan silloin, kun mukana on paljon urheiluvarusteita, joita polkupyörällä pakkasessa on hankalampi kuljettaa. Samalla vaihdettiin kuulumisia. Koulun pihassa odotellessa mietiskelin, kuinka onnellinen olenkaan, kun ei tarvitse aamukahdeksaksi raahautua sinne enää töihin. Saa ihan itse valita, milloin koulun tuntumaan autonsa parkkeeraa. 

Nuoret soittelevat minulle monta kertaa viikossa ja aina on aikaa kuunnella. Tuntuu hienolta jakaa heidän kokemuksiaan ja iloita uusista elämänvaiheista. Eläköön nuoruus!

Saappaat ja kypärä

 

Sain kaverin mökille. Musta kyy kiemurteli pihassa ja ennen kuin ehdin henkäistäkään, se oli jo livahtanut valkovuokkojen lehtien seasta varvikkoon. Sen koommin sitä ei ole näkynyt. Mietiskelin, jos se sattuisi olemaan koiras ja vain läpikulkumatkalla etsimässä naaraita. Tai jospa se on löytänyt viereisiltä mökeiltä paremman reviirin, hih! Varmuudeksi ilmoitin naapureille ja varvikossa kulkiessa laitoin saappaat jalkaan.

Edellisestä käärmehavainnosta on 22 vuotta. Kuvan käärme on tämä yksilö, musta silloinkin. Se kuljetettiin saavissa autolla kuuden kilometrin päähän, kun oli juhannuksen aikoihin asettunut taloksi ja löytyi aina samaan kellonaikaan ja samalta kannolta paistattelemasta päivää. 

Talvella mietiskelinkin, mitä mahtaa käärmeille tapahtua, kun mökkitiellä useammassa paikassa on hakattu metsää, mikä on varmaan mullistanut käärmeiden elämän. Epäilin jo silloin, että niitä voi mökkipihassa tänä kesänä tavata. Oikeassa olin.

Illalla kävelin pihatiellä ja yhtäkkiä jokin sorsalintu lensi metsästä meille kovasti kaakottaen ja melkein tuli päin. Vaistomaisesti kyyristyin ja kun katsoin selkäni taakse, siivekäs lensi puiden välistä järvelle. Jokin sorsa! Olikohan ollut metsäkoneen jäljistä etsimässä jotain syötävää? Melkein otsaan lensi!

Tämä viikko on tuonut jännitystä mökkielämään. Saappaat siis jalkaan ja kypärä päähän, niin hyvin selvitään, hih!

Lentonäytös mökillä

Olisin mennyt Pirkkalaan Ilmavoimien lentonäytökseen, mutta ajankohta ei sopinut. Lentokonetarkastajan tyttärenä sydän sykkii vieläkin näille hävittäjille, sillä isä aina tokaisi jylyn olevan "leivän ääni". Vähän harmittelin itsekseni, kun en päässyt paikalle. Mutta mitä sitten tapahtuikaan:

Aamupäivästä oli lähdössä mökiltä kaupunkiin, kun yhtäkkiä pihassa kuulin järven toisessa päässä olevalta lentokentältä muhkeaa jylyä, joka läheni lähenemistään. Mökillä se on tavallista, joten en kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Yhtäkkiä kuitenkin järven päältä kaartui mökin ylle Ilmavoimien virallisen taitolento-osaston Midnight Hawksit muodostelmassa ja perässä vielä joku viideskin kone, josta en selvää saanut. Tajusin heti, että koneet harjoittelevat Pirkkalan ohjelmaa meillä ja suuntaavat sitten lentonäytökseen.

Enpä raaskinut lähteä mihinkään, ennen kuin koneet häipyivät maisemista. Kaksi kertaa painalsivat mökin ylitse aika matalalla ja taituroivat järven päällä korkealla. Lähes selkeältä taivaalta oli hieno seurata esitystä. Myöhemmin pellon seurassa oli lisää mökkiläisiä lopettelemassa "lentonäytöksen" seuraamista, kun lähdin kohti kaupunkia. Huikkasinkin ohi ajaessani tutuille, että taisi olla yksi Pirkkalan lentonäytöksen virallisista katsomoista meidän mökkikulmilla!

Sain kuin sainkin seurata ilmailupäivää, eikä edes tarvinnut lähteä Pirkkalaan asti ajelemaan. Oli hienoa ja käsittämättömän taiturimaista lentoa!

(Kuvat: Kari Moisio) 

Esi-isät astelleet

 

Viime viikolla, kalsean kylmänä päivänä, päätin lähteä esi-isien maille istuttamaan haudoille orvokkeja. Padasjoki virtasi vuolaana ja muistelin lapsuuden käyntejä sukulaistalossa joen partaalla.

Ajan aina kylän keskustan kautta, koska sitä reittiä lapsuudessa kuljettiin. Nyt olisi tarjolla suorempikin tie hautausmaalle, mutta tätä vanhaa tietä on mukavampi kulkea. Joen sillalla oli vanha penkki, jossa istuskelin muutaman minuutin. Pidempään ei tarjennut.

Poikkesin ABC:llä kahvilla. Naisten wc oli erittäin viihtyisä ja siisti. Siellä oli jopa oikeita kukkia maljakossa, hurmaavaa! Kiittelinkin kassalla.

S-marketista ostin Padasjoen leipomon tuotteita. Tuulikaapissa oli vastassa nalle äidille tarkoitetun lahjapaketin kera.

Myymälään oli sommiteltu viehkeä asetelma äitienpäivän kunniaksi. Paljon oli nähty vaivaa, josta annoin myyjättärelle myönteistä palautetta. Ilmeisesti maaseudulla on aikaa ja tarvettakin panostaa asiakkaiden viihtyvyyteen ja silmäniloon. 

Tuli niin hyvä mieli koko retkestä! Taas minunkin jalanjäljet esi-isien poluilla...

Valkovuokkojen keralla

 

Kyllä on kiva olla mökillä, kun kevätsiivous on tehty ja tiekin siinä kunnossa, että voi ajaa perille saakka. Kyllä sitä talsittiinkin 400 m:n pätkää edes takaisin, kun odoteltiin alamäessä olevan kurakon kuivumista!

Oikein kunnon tuuli on puhaltanut kaksi päivää pohjoisen suunnasta ja pitänyt sään auringosta huolimatta koleana. Onneksi tuo suunta ei meille sovi kuin ihan rantaviivalle, joten terassilla on ollut päivällä mukavan lämmintä, tänään varsinkin.

Linnut katosivat jonnekin viileyden saapuessa. Muutama joutsen, pyitä ja kirjosieppo on näkynyt viime päivinä. Mustarastas ja punarinta hävisivät, mutta toivottavasti saapuva lämpö tuo ne takaisin pihapiiriin.

Nyt bongaillaan revontulia, jos jaksetaan valvoa. Ja odotellaan innolla tulevaa lämpöaaltoa - vihdoin!

Teiden varsilla tulvii

 

Vuokkoja

 

Sisareni takapihalla on sinivuokot levinneet vuosien saatossa runsaasti. Viihtyvät hyvin.

Mökille yritimme istuttaa sinivuokkoja, mutta vain valkovuokot kukoistavat siellä.

Ihania kummatkin!

Valkovuokoilla on vasta kukinta alkamassa. Iloa siis riittää...

Jäät lähtivät

 

Eläkeläisen iloihin kuuluu rynnätä mökille heti, kun epäilee jäiden olevan lähtemässä. Kipin kapin paikalle!

Tänä vuonna - taas - jäät vain sulivat paikoilleen. Olisin halunnut pitkästä aikaa nähdä tuulisen jäiden lähdön helisevine ja ryskyvine äänineen, mutta toiveet eivät aina toteudu. Oli silti hauska seurata, kuinka avovesialue pikku hiljaa suureni suurenemistaan.

Ihan loppuun saakka en ehtinyt näytelmää seurata, sillä piti lähteä yöksi kotiin.

Jotenkin sielua riemastuttavaa oli todeta seuraavalla kerralla, että järvi on vapaa. Siitä se kunnon kevät alkaa, ja jo on aikakin kaikkien takatalvien jälkeen!