Viininviljelyä

 

Toissa talvena olimme Kanarialla Lanzarotella talvilomaa viettämässä.

Siellä karuja maisemia ihastellessa ei ensimmäisenä tulisi mieleen viininviljelys.

Vuokrasimme auton ja eräällä retkellä osuimme Nazaretin alueen viininviljelyksille ja aivan ihanaan pieneen viinimyymälään kaukana turistien suosimilta reiteiltä.

Pihassa oli vanhoja tynnyreitä myymälärakennuksen seinustalla.

Ostimme viinimyymälästä pullon jälkiruokaviiniä, joka oli tehty Kanariansaarille ja Lanzarotelle tyypillisestä vaaleasta Malvasia-rypäleestä. Meillä ei siitä ollut entuudestaan juuri minkäänlaista kokemusta.

Matkalla ihmettelimme tyypillistä tapaa kasvattaa viiniköynnöksiä kivimuureilla suojatuissa kuopissa. Muuri suojaa köynnöstä tuulelta ja vulkaanisessa maaperässä kuopasta löytyy kosteutta ilman kastelujärjestelmää. Helmikuussa kaikki näytti karulta ja ihmeelliseltä tuntui, että täältä ihan kunnon satoa korjataan.

Mitä vanhempi köynnös oli, sitä syvemmässä kuopassa se ilmeisesti kasvoi. Muutamia viininviljelijöitä oli tiluksillaan tekemässä jotain. Mitä? Siitä emme selvää saaneet. Ehkä he olivat korjailemassa muureja.

Adventin lähestyessä ja marraskuun pimeyden vallatessa yhä enemmän alaa itselleen oli oiva hetki maistaa tuliaista, joka oli tainnut ihan unohtua kaapin pohjalle. Ja olipa makuelämys! Malvasia-lajike oli oiva valinta ja tämä viini maistui ainakin meidän suussamme eksoottisen erilaiselta. Jos seuraavan kerran osumme tälle saarelle, ajelemme ihan varmasti hankkimaan uuden tuliaisen - ehkä useammankin ;>)  samalta viinitilalta. 

Mukava kulinaristinen aloitus adventtiajalle ja joulun odotukselle.

Aarteita Joensuun taidemuseossa

Joensuun taidemuseo Onnissa en ole aiemmin vieraillut. Useisiin kuukausiin ei ole ollut  käyttöä museokortille - sattuneesta syystä, joten nyt tuntui sopivalta poiketa nauttimassa taiteesta. Päättymättömät tarinat - poimintoja Rolando ja Siv Pieraccinin kokolmasta, Valkoinen tila maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia 1970-90-luvuilta sekä taidemuseon pysyvät omat näyttelyt 1800- luvun suomalaisesta taiteesta, eurooppalaisesta kirkkotaiteesta, ikonikokoelmasta ja kiinalaisesta taiteesta olivat tämän kesän mielenkiinnon kohteena.

Surrealistisen grafiikan esittely Pieraccinin kokoelmasta ei minua koskettanut, vaikka yritinkin siihen perehtyä. Jotain kertoo sekin, että yhtään kuvaa ei muistoksi mukaan lähtenyt. Sen sijaan museon omat kokoelmat 1800-luvulta olivat juuri sitä minun mielenkiintoani ruokkivaa taidetta.

Ihastelin tapaa, jossa ripustus oli kuin olohuoneesta konsanaan. Oli erilaista katsella tauluja tilassa, jossa oli myös aikakauden kalustusta. Viehättävää, joka minun silmääni ihastutti, varsinkin suomalaisen 1800-luvun lopun taideteoksissa.

Olimme puolen päivän aikaan liikkeellä, joten museossa oli hyvin väljää liikkua. En pidä tungoksesta muutenkaan taidekierroksilla, joten nautin kovasti lähes tyhjistä näyttelytiloista, joissa voi tarkastella teoksia eri katselukulmista. Tuoleissa saattoi myös levähtää, jos kiertely alkoi väsyttää jalkoja.

Kiinalainen taide ei minua tällä kertaa erityisemmin kiinnostanut. Johtuu ehkä siitä, että omistan SUUREN ja paksun kirjan kiinalaisesta taiteesta. Se on niin raskas käsitelläkin, että en moneen vuoteen ole sitä selannut. Sain kirjan ylioppilaslahjaksi kummitädiltäni, joka vietti Taiwanilla yli 30 vuotta elämästään. Hänen myötään kiinalainen kulttuuri avautui hiukan minulle, ja kirjan olen aikuisuuteni kynnyksellä kolunnut moneen kertaan läpi. Olin ihan innostunut itämaisesta taiteesta jossakin vaiheessa elämääni, mutta nyt intohimoni on vaihtunut pysyvästi suomalaiseen kultakauden taiteeseen.

Ikonitaide esittäytyi ihan eri lailla kuin olin etukäteen kuvitellut. Teokset olivat suhteellisen pienessä tilassa ahtaasti esillä spiraalimaisesti. Ikivanha taidemuoto modernilla tavalla ripustettuna - aivan superhieno kokemus olla kuin osana ortodoksisuutta! Tunnelma oli erikoinen, mutta pyhyys vahvasti läsnä.

Joensuun taidemuseossa kannattaa käydä. Näyttelyt olivat monipuoliset ja jo vanha rakennus itsessään korostaa taiteen arvoa.

Varovaisesti maailmalla

Kesäretkelle lähdettiin vihdoin varovaisin mutta iloisin mielin. Käsidesiä oli autossa ja laukussa koko ajan saatavilla, ja hienoa oli huomata, miten vastuullisesti joka paikassa oli korona-aikana varauduttu hyvän hygienian ylläpitämiseen. 

Olimme Valamossa kolme päivää. Ihanaa aikaa: Sielu lepäsi ainutlaatuisessa tunnelmassa, hyvän ruoan ja juoman sekä kauniin luonnon äärellä. Säät olivat epävakaiset, mutta kertaakaan ei kastuttu. Taas tuli vahvasti tunne, että tänne pitää joka vuosi suunnata. Samanlaista, erikoista levon tunnetta en koe missään muualla.

Hotellissa olimme pienimmällä käytävällä alakerrassa ja siellä ei ollut majoittautuneena ketään muita kuin me. Trapesan lounaalla piti servietin kanssa ottaa ottimilla kaikki ruoat, ja jos joku unohti, niin itse olimme tarkkaakin tarkempia. Toimintaohjelappuja asiasta oli joka puolella. 

Ihanaa höyryuunissa valmistettua lohta söimme ensimmäisenä päivänä,  ja täytyy sanoa, että se oli ehkä parasta koskaan syömääni. Minähän en ole lohen ystävä laisinkaan, vaikka muuten kalaa rakastankin, mutta tällaista lohta voisin syödä vaikka joka päivä!

Yhtenä iltana olimme valamolaisessa teepöydässä nautiskelemassa teetä vadelmahillon kera. Tarjolla oli myös vanhaan tapaan kahdenlaista suolaista piirakkaa, smetanaa ja suolakurkkuja hunajalla sekä maustekakkua ja pikkuleipiä sekä hedelmiä. En yleensä juo mustaa teetä, mutta tämä Valamossa iän kaiken käytetty jaavalainen tee oli ihan huippuhyvää. Ehkä hunajalla ja hillolla oli oma osansa makunautintooni!

Joka kerta vierailemme myös metsähautausmaalla, joka on vaikuttava vaatimattomuudessaan. Kävelimme myös yhtenä päivänä Matkamiehen ristillä, jonka kauniissa järvimaisemassa oli ihana levähtää hetki. Sää oli tuulinen, joten minä jätin uimisen väliin. Sen sijaan jouduin miettimään, miten pelastan seuralaiseni aaltojen kynsistä, sillä mainingit olivat suuret ja ranta jyrkkä sekä kallioisen liukas. No, suunnitelmaa ei onneksi tarvinnut ottaa käyttöön!

Valamosta jatkoimme mesimarjakuohuviinipullo kainalossa Joensuuhun. Kummityttö oli ystävällisesti antanut poissaollessaan asuntonsa käyttöömme.

Kesälukemista

Pari kesää sitten luin Kuhmon Kamarimusiikkiviikolla Seppo Kimasen kirjan Kimasen lento. Siinä hän muisteli omaa elämänhistoriaansa, johon kietoutui tiiviisti myös Kuhmon Kamarimusiikin synty ja festivaalin kasvu yhdeksi Suomen ja koko maailmankin tuntemaksi, korkeatasoiseksi kamarimusiikkitapahtumaksi. Kirjan nimi on hauska oivallus, joka naurattaa minua vieläkin. Minulle tuli lisäksi yllätyksenä, kuinka mukaansa tempaavasti ja hauskasti sellotaiteilija taitaa myös kirjoituspuolen.

Ammattiyhdistykseni lahjoitti kesälukemiseksi jäsenilleen yhden vapaavalintaisen kirjan. Minä valitsin Kimasen uusimman Kamarimusiikin kauneus, jota hypistelin jo viime heinäkuussa Kuhmossa. Silloin vielä pysyin päätöksessäni: "Ei yhtään kirjaa enää meille!" Nyt pyörsin pyhät lupaukseni. Kai jostain hyllyn kolosta sille vielä paikka löytyy... (Ei löydy! Pitää läjittää johonkin jo syntyneeseen huojuvaan kasaan. Huokaus!)

Ihana lukea kirjaa, jota on jo pidempään miettinyt! Tänä vuonna ei päästä nauttimaan Kuhmon lumosta. Päätimme kuitenkin etsiä tilalle jotain muuta. Kirja kuuluu tähän sarjaan, samoin Valamo, Koli, Joensuun karjalan piirakat... Sinne matkalukemiseksi sopii hyvin myös Kamarimusiikin kauneus, kun oikeaa kamarimusiikkia ei tällä hetkellä kuule kuin levyltä. Tietenkin cd:t mukaan autoon ja bluetooth-kaiutin reppuun, muuten tulee vieroitusoireita!

Lanzaroten lomalla

 

Maailman turuilla

Viikonlopun lepoa ja virkistystä meren läheisyydessä, aurinkoa, mutta viileää kevättuulta. Vielä ei vuokkoja näy, mutta luonnosta nautiskelijoita senkin edestä piknikillä, makkaraa paistamassa tai onkimassa. Näkyipä muutama uimarikin talviturkkia heittämässä. 

Pursiseuran rakennus eli hiljaiseloa, mutta rannalla veneiden kimpussa oli väkeä puunaamassa ja hinkkaamassa paatteja. 

Kuvasin kanadanhanhia ja metsästä kuului peipon liverrystä. Näimme myös kaksi kurkea ja töyhtöhyyppiä sekä paljon joutsenia. Kevät... :>)

Pahin kaikista

Bryssel - suru...

Kyllä ihminen on luomakunnan suurin  ja pahin peto.

Päijänteen maisemissa

Tänään löysin itseni sunnuntaiajelulta Päijänteen maisemista. Poikkesimme messuun kirkkoon, jossa en ole aiemmin käynyt.

Messu oli hyvä kokonaisuus. Erityisesti nautin laulamisesta taitavan kanttorin johdolla.

Kirkon lähellä oli hauska tienviitta. :=)

Illalla mökin auringossa oli ihana kesän tuntu, vaikka nyt säät viilenevätkin. Ehdin eilen pestä keittiön matot ja nyt ne ovat jo kuivat, joka on kiva juttu. On ollut mukava elää helteisiä päiviä näinkin pitkään. Ensi viikon sateisina päivinä Sibelius-kirja odottaa lukijaansa.

Lintuja, lintuja, lintuja...

Oi, aivan halkean onnesta! 

Tänään aamupalaa syödessäni näin ikkunasta ensimmäiset lokit lennossa. Lisää lintumaailman ihanuuksia ja kevään merkkejä sain katsella myöhemmin: Maalaismaiseman keskellä nähtiin paljon joutsenia ja ensimmäiset töyhtöhyypät. Kaiken kukkuraksi eräällä pellolla ruokaili kolme valkohäntäkaurista!

                           

Vielä kuluu aikaa, ennen kuin joutsenet saavat joka paikassa uiskennella sulassa vedessä, kuten yläkuvan joutsenperhe syksyllä otettussa kuvassa. Kevät on kuitenkin edistynyt kovaa vauhtia viime päivinä, vaikka tänään ilma tuntuikin hyytävän kylmältä pohjoistuulen takia. Lämpötilakin taisi olla hieman pakkasen puolella koko päivän.

Huonosti nukutun yön jälkeen päivä on ollut kuitenkin oikein mukava. Shoppailin pitkästä aikaa oikein kunnolla ja löysin uudet, kauniit lakanat, pitkään etsimäni laukun, kevätkengät ja muutamia työvaatteita. Nyt ei tarvitsekaan vähään aikaan ostaa mitään, toivottavasti! ;=)

Luontoretkellä

Iltapäivä on tänään vietetty ulkoilmassa. Kävelyä metsässä, korvessa, kaukana sivistyksestä. Kauniita ranta- ja metsämaisemia oli ympärillä ja sääkin ihan mukava, kun ei satanut eikä ollut kylmä.

Ulkona olo ja hyvä ruoka ilmeisesti sai aikaiseksi täydellisen vetämättömyyden illalla. Nukahdin sohvalle iltauutisia odotellessa enkä muuta ole saanut aikaiseksi kuin mökkikirjan päivityksen ajan tasalle. Mutta eipä sitä olisi mitään tarvinnutkaan tehdä... Välillä kiva vain olla!

Hulinaa

                                        

Kaksi päivää on mennyt maailmalla liehuessa. Eilen oltiin koko päivä Tampereella ja sattuikin sopivasti, sillä satoi aamusta iltaan. Kaupungissa se ei haitannut, mutta toista olisi ollut mökillä.

Tänään olen ollut äidin kanssa lääkärissä ja hoitanut hänen asioitaan. Pyykin pesua, apteekkia, kauppajuttuja... Kun niistä selvisin, pääsin lapsenvahdiksi vähäksi aikaa. 

                                       

Kävimme pyöräilemässä ja aina välillä piti pysähtyä keräämään tarakkakoriin koiranputkia. Kaunosielu pikkumies! Kävimme myös jäätelöllä ja mummin luona syömässä keksejä. 

Vasta illaksi ehdin mökille. Kännykästä löytyi lukemattomia tekstareita ja vastaamattomia puheluita. Enpä ole villissä vauhdissa ehtinyt kännykkää palvoa!

Nyt syön kirsikoita ja sitten vähän jalkapalloa :=)