Muistutus

WWF:n organisoima Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, joka sammutta valoja tunniksi joka kevät. Tarkoitus on muistuttaa ilmaston tilasta ja -kriisistä päättäjiä ympäri maapallon.

Minäkin istuin eilen kynttilän valossa klo 20.30-21.30. Samalla mietiskelin, mitä olen tehnyt ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Päällimmäisenä oli mielessä sähkösopimukseni, joka on jo vuosia ollut uusiutuvia enrgianlähteitä suosiva. Muutama viikko sitten jouduin vaihtamaan sähköyhtiötä, sillä sopimukseni oli vastoin tahtoani muutettu ydinvoimalla tuotettua energiaa suosivaksi, jota en hyväksy. Piti siis etsiä uusi sopimus. Huvittavinta oli, että soitin ensin vanhaan yhtiöön ja kysyin heiltä, olisiko heillä ollut tarjota minulle samaan hintaan jotain muuta. Ei ollut! Kun yhtiön vaihto tuli heille tiedoksi, sain vanhalta yhtiöltä uuden soiton ja nyt olisikin ollut tarjolla monenlaista. "Liian myöhään vesipääsky!" sanoin langan päässä olevalle henkilölle, joka ei tietenkään sanonnasta mitään ymmärtänyt  ;>) tai ei ollut ymmärtävinään. Sanomani sentään meni perille: En hyväksy tällaista pelleilyä! Nyt on uusi sopimus uudelta yhtiöltä, enkä edelleenkään lisää sähkön osalta hiilidioksidipäästöjä, mutta en käytä inhoamaani ydinvoimaa. Olen tyytyväinen!

Mietiskelin myös suurinta ilmastotekoani: Minulta ei jää jälkeläisiä, joiden hiilijalanjälki tuhoaisi maapalloa. Toki tämä ei ole ihan kokonaan oma valintani, mutta kaikkea ei voi elämänsä aikana saada. Niinpä käännetään asiat parhain päin ja etsitään pettymyksistä positiiviset puolet.

Useasti olen kuitenkin huonolla omallatunnolla ilmastoa saastuttavien valintojeni tähden. Hyvä, että edes sen osaan, jos ei ilmastoystävälliset teot aina onnistu. Tälläkin hetkellä seuraan netistä Finnairin lentoa Aasiasta kotiin Helsinkiin. Kun katselee maailmankartalta yhtiöiden lentotoimintaa, tulee aikamoinen ähky. Tuntuu, että yhden lennon väliin jättäminen ei lentotoimintaa pienennä millään lailla. Kone lentää kuitenkin. Tässä tarvittaisiin joukkovoimaa... Mutta kun kauaksi ei pyörällä pääse, vaikka miten hurjasti polkisi!

Synttäreillä

Vuodet kuluvat hurjaa vauhtia! Tänään juhlimme päivällisen merkeissä lankoani - kolmen lapsen isää. Hän täyttää huomenna 50 vuotta.

Juhlimme Vuorenmajalla, joka nimensä mukaisesti on ravintola mäen päällä, jonne vie jyrkkä ylämäki. Aamulla tuli viesti, että ylös pääsee varmasti vain nelivedolla. Niinpä juhlaväki ahtautui vain muutamaan autoon, jotka varmasti pääsevät jäistä tietä ylös. Meitäkin oli autossa hetkellisesti kuusi, mutta ei matkakaan ollut kuin muutama sata metriä. Ja ylös päästiin! Tämä oli juhlan jännittävin osuus. ;>)

Ravintolaa pitää suomalais-sveitsiläinen aviopari, jotka ovat asuneet Sveitsissä pitkään. Joitain vuosia sitten he muuttivat tälle seudulle ja laittoivat ostamaansa "majaan" ravintolan. Vuorenmaja on nimensä mukaisesti pieni ja intiimi viinitupa, joka tarjoaa myös maukasta keski-eurooppalaista ruokaa. Alunperin se on v. 1928 valmistunut "huvimatkatupa hiihtäjiä varten", jotka saattoivat poiketa juomassa kupposen kuumaa mehua hiihtolenkin varrella keskellä kaunista luonnonsuojelualuetta. Pitkään tupa oli autiona, kunnes se ensin kunnostettiin ja toimii nyt kesäisin oluttupana ja tilauksesta muulloinkin ravintolana.

Me söimme synttärisankarin valitseman saksalaisen menun: Samettista perunakeittoa pretzeleillä, pehmeäksi haudutettua porsaan varraspaistia, punakaalia ja spätzleä olutkastikkeella sekä jälkiruokana jäätelöä marjahillokkeella. Maukasta, täyttävää ja hiukan erilaista...

Viinilistasta meille suositeltiin kevyttä saksalaista valkoviiniä sekä samansta maasta kotoisin olevaa punaviiniä, jotka molemmat sopivat oikein hyvin täydentämään ruoan makumaailmaa. Tietenkin olutta oli myös tarjolla. Seurueemme kaksi alaikäistä nauttivat Herra Hakkaraisen limua. 

Meillä oli oikein mukavat viisikymppiset rennossa sukulaisseurassa. Juhlittava sai lahjaksi mm. maitokärryt, joita tarvitaan - kalastamisessa!?! Minulle jäi vähän hämäräksi, kalastetaanko talvella pilkkien vai vedetäänkö kärryllä uistelukamoja kesällä veneeseen. Paremmin mieleeni jäi hauska merkinantotorvi ja pahan päivän varalle työntöaisaan jemmattu "aikuisten juoma", kuten 7-vuotias asian ilmaisi. No, päivänsankari, intohimoinen kalastaja varmasti tietää kärryjen tarkoituksen varsin tarkkaan.

Juhlat ovat mukavia. Ja ainahan syy löytyy kunnon kekkereiden viettämiseen!

Joutsenet ovat palanneet

Kevät keikkuen tuleepi,

ilon kanssa ilmestyypi.

                                                                                       (G. Calamnius)

 Tumman veden 

vastarannalla

naapurilla pyykkipäivä.

Ei. Joutsenparvi levähti.

                                                                         (Marita Seppälä)                  

           

Tänään, silmieni edessä, kuva kesästä.

Tänään on kevät.

                                                                             (Lassi Nummi) 

Viikko sitten näin ensimmäiset joutsenet meillä. Olivat kai tulleet jo aiemmin, mutta minun silmääni ne eivät olleet osuneet. Kun nyt ikkunasta katson järvelle, siellä lipuu kaksi ja monta sinisorsaa ja lokkia lisäksi. Keväinen tunnelma!   

Äänetön

Mielenkiintoista olla äänettömänä! Pitkään aikaan ei olekaan näin käynyt, mutta uudelleen tullut yskä iski kurkunpäähän ja nyt on ääni ollut raakkuva torstaista lähtien. Perjantaina se katosi kokonaan.

Tänään olisi pitänyt olla kirkossa laulamassa naiskuorossa Ave Mariaa, mutta nyt se jäi välistä. Vähän harmittaa, mutta ei voi mitään. Tänään yritän olla hipi hiljaa, jotta ääni palaisi huomiseksi. Nyt se on jo selvästi parempi eiliseen verrattuna.

Onneksi olen yksin kotona viikonloppua, jolloin houkutusta puhua ei ole. Tosin sain eilen kolme puhelua - yhden maapallon toiselta puolen - joten ihan puhekielto ei toteutunut.

Ulkona paistaa aurinko ihanasti, mutta tuuli puhaltaa navakasti. Laitan paljon päälle ja ajelen pikaisesti mökille. Saan edes vähän ulkoilua. Illalla menen kannustamaan kummitytön siskoa lentopallopeleihin ja tällä kertaa vain taputtamalla. Pidän suuni visusti ummessa - muut huutakoot!

Ai, mekö onnellisia?

Keskiviikkona saimme tietää, että Suomi on maailman onnellisin maa. YK:n teettämä onnellisuusraportti laittoi 156 maailman maata järjestykseen ja saimme ykköstilan.

Mitä tekevät suomalaiset asiasta kuultuaan? No, alkavat tietenkin epäilemään koko tutkimusta! Niin tyypillistä meille.

Minä kuulun siihen joukkoon, joka on tutkimuksen kanssa aivan samaa mieltä: Meillä ei ole suuria luonnonkatastrofeja, ilmasto on ihan siedettävä, ihmisiin ja viranomaisiin voi luottaa, lapset voivat kävellä kouluun, ihmisten elinajanodote on meillä yli 80 vuotta, lapsikuolleisuuden vähäisyydessä Suomi kuuluu kolmen kärkeen (näin oli ainakin muutama vuosi sitten), ilma ja luonto ovat puhtaita kansainvälisesti vertailtuna, lapset ja nuoret saavat ilmaisen koulutuksen ja kouluruoan, vettä riittää... Listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Kansanluonteeseemme kai kuuluu vaatimattomuus. Pahemmin ei kehuskella eikä oikein uskotakaan kehuja. Ollaan hyvin itsekriittisiä ja vaatimattomia. Vai ollaanko?

Nykypäivänä minusta on voimakkaasti vallalla ajatus kaivella negatiivisuuksia, jos jotain myönteistä kerrotaan. Varsinkin uutisointi tuo heti esille epäilijät. Huvittavaa on ollut koulumaailmassa kuunnella Pisa-tutkimuksen tuloksia. Jos Suomi on pärjännyt hyvin, emme ole osanneet iloita, vaan heti on lähdetty tikulla kaivelemaan huonoja asioita, joilla peitetään positiiviset uutiset. (Enkä ole yhtään varma, ovatko kaikki uusiin opetussuunnitelmiin valitut tavoitteet järkeviä...)

Minä iloitsen suomalaisten onnesta! Kun ei vertaile eikä etsi jatkuvasti puutteita, vaan iloitsee siitä, mikä itsellä on hyvin, voi löytää onnea. Minä ainakin vilpittömästi koen asuvani onnellisessa Suomessa, vaikka sote kaatuikin, vaikka vanhusten hoidossa on liian vähän käsipareja, vaikka itsemurhia tapahtuu nuortenkin joukossa... Ei sellaista yhteiskuntaa olekaan, jossa kaikki olisi hyvin. Onnellisuuteen kuuluu sekin, että pyritään korjaamaan huonosti olevat asiat.

Minä ajattelen kuuluvani niihin onnellisiin suomalaisiin. (Vaikka hampaasta lohkesi paikka, flunssa pukkaa uudelleen päälle ja ääni on kadoksissa...)

Suru

Luontoa ja puutarhaa Hankoniemellä -blogin pitäjä ja loistava valokuvaaja Eero on poissa. Omaiset kertoivat blogin viimeisessä päivityksessä, että Eero menehtyi haimasyöpään maaliskuun 9. päivä.

Seurasin vuodesta 2010 Eeron blogia ja ihailin lähes viikoittain hänen ottamiaan hienoja luontokuvia. Eero antoi myös minulle luvan käyttää blogin kuvia osana opetusta. Monet oppilaat vuosien varrella saivat tutkia luonnontiedon tunnilla erityisesti hänen lintukuviaan ja taitavasti laadittuja, mielenkiintoisen opettavaisia  kuvatekstejä.

Eeron luontoblogi on vaiennut, mutta kuvat jäävät elämään. Kiitos, että sain niistä vuosikausien ajan iloa, kauneutta, tietoa ja elämyksiä!

Katsastus

Oli käydä köpelösti!

Jo helmikuussa ajattelin, että maaliskuun puoliväliin mennessä pitää auto katsastaa. Mutta kuinkas kävikään: Oli talviloma, sairastuminen, matkavalmisteluja, ja vasta viikonloppuna muistin katsastuksen. Asia tuli mieleeni, kun sunnuntaina kummityttö kertoi oman autonsa katsastuksesta.

Kävin kurkistamassa, mikä minulla on viimeinen katsastuspäivä ja ihan kauhistuin: Huomenna! Siitä paikasta varasin katsastusajan ja onneksi sain. Kummityttö naureskeli, että näyttää muillakin jäävän viime tippaan eikä vain hänellä.

Tänään sitten käytin menopelin syynäyksessä, ja onneksi auto meni läpi. En oikeastaan kunnolla pelännytkään, että jotain erityistä löytyisi, mutta hieman mietitytti, kun en edes valoja ehtinyt tarkistaa. Katsastusmies vitsaili, että eihän tässä ole kiirettä vielä mihinkään, kun ei olla viimeisellä minuutilla liikkeellä!

Katsastustapahtuma on vuosien varrella muuttunut melkoisesti. Ennen joutui olemaan itse auton sisällä nosturilla ja kuunnella auton alta kolinoiden seasta toimintaohjeita samalla peläten putoavansa korkeuksista. Nyt saa vain leppoisasti istuskella kahvikupposen äärellä ja odotella valmista.

Seuraava katsastus on vasta kahden vuoden päästä, onneksi.

Tulppaanien aika

Mökillä auringossa

Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä. Koska töistä pääsin lähtemään ajoissa, ajelimme mökille pitkästä aikaa. Edellinen kerta taisi olla joskus marraskuussa, kun ei vielä ollut kuin hiukan lunta. 

Ensimmäistä kertaa meillä on autossa neliveto, joka osoitti näppäryytensä mäkisellä mökkitiellä. Päästiin vaivattomasti pihaan saakka, joka on kyllä luksusta. Ennen aina käveltiin talvella puolen kilometrin matka.

Lumitöitä ei oltu pihassa tehty, mutta yllätykseksi oli hankikanto, joten oli mukava kävellä missä vain. Jäälläkin oli vain pieni lumikerros eikä vettä yhtään. Aurinko lämmitti jo rinteitä, joista lumi oli paikka paikoin sulanut pois, samoin rappusista.

Ihanalta näytti aurinkoinen luonto ja tuli keväinen, valoisa tunne. Huhtikuussa pääsee siivoamaan talven jäljiltä ja sitten toivottavasti jo toukokuun alussa majan muutto kesäkotiin. Tuskin maltan odottaa!

Lentämisestä

Lentäminen on epäekologista ja ilmaston kannalta tuomittavaa! Hiilijalanjälki on valtava, sillä vastaahan kansainvälinen lentomatkailu noin kahta prosenttia koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Yksittäisen henkilön kohdallakin lentäminen muodostaa merkittävän osan hiilijalanjälkeä. On laskettu, että yhden perheen Phuketin lennot vastaavat perheen 10 vuoden autoilua. Huh!

Silti rakastan lentämistä. Kahden viikon sisällä olen lentänyt kaksi lentoa. Edellisistä olikin jo lähes kaksi vuotta. Pitäisi kai olla huonolla omallatunnolla ilmaston vuoksi, mutta en nyt jaksa syyllistää itseäni. Ehkä uusiutuvien energioiden käyttö, kierrätys ja liikkuminen jalkaisin mahdollisimman paljon autoilun sijaan edes vähän pienentävät lentomatkoista tulevaa hiilijalanjälkeäni.

Lento-onnettomuudet pysäyttävät, joten pahalta tuntui kuulla etiopialaiskoneen putoamisesta. Kaikki 157 ihmistä kuolleet ja mittaamaton suru omaisilla. Vaikka lentäminen on turvallista ja todennäköinen onnettomuus tapahtuu autoillessa, aina lento-onnettomuus hätkähdyttää. Kun jotain menee ilmassa pieleen, harvemmin eloonjääneitä löytyy.

Meiltä lennetään taas, vaikka minä pysyn visusti kotona. Kumma, miten aina vähän jännittää, kun tietää läheisten matkustavan lentokoneella. Usein seuraan lentoja netin kautta, jos siihen on mahdollisuus ja huokaan helpotuksesta, kun kone on laskeutunut. Niin varmaan taas viikonloppuna!

Yskin ja yskin ja yskin...

Jo ennen talvilomaa oli parin viikon aikana tunne, että sairastun flunssaan. Työpaikalla oli niin oppilas- kuin henkilökuntakatoa, ja liikkeellä sekä vatsatautia kuin flunssaakin. Tuntemukset kuitenkin painuivat aina pois. Mietiskelin, että ehkäpä minä tapani mukaan sairastun vasta lomalla. Niinhän siinä sitten kävi! 

Alkuloman olin terveenä, mutta sitten alkoi limainen yskä ja yökuumeilu. Kotiin palattuani oli pakko käydä työterveydessä ja lääkekuurihan sieltä tuli. En ole kahteenkymmeneen vuoteen joutunut antibioottia käyttämään, mutta nyt on pakko.  Lääkäri epäili, että virustauti on muuttunut bakteeriperäiseksi, ehkä jopa mykoplasmaa... Viikon sairausloma ja katsotaan, loppuuko tämä kuumeen sahaaminen ja yskiminen. Onneksi ei ollut kuitenkaan merkkejä keuhkokuumeesta. Tässä iässä senkin olemassaolo pitää aina muistaa.

Kyllä Suomessa on hyvä terveydenhoito, vaikka muustakin puhutaan. Edellisiltana varasin ajan netissä, pääsin etuajassa sisään ja kymmenessä minuutissa olin jo ulkona. Ystävällistä, tehokasta ja hauskana lisänä lääkärin loppukommentti: "Takuu on voimassa! Jos tämä ei tehoa, tulet uudelleen!"

Olo on kaikin puolin pehmeä ja väsynyt. Ihanaa, kun saa vain olla ja levätä ... ja yskiä yskimisestä päästyään. No, kai se yskä loppuu, kun on tarpeeksi köhinyt!

Lanzaroten lomalla