torstai 3. tammikuuta 2013

Hoitotätinä


Samuel tuli tänään aamupäivällä hoitoon tädin luo. Jäimme suoraan ulkoilemaan ja menimme läheiselle leikkipaikalle keinumaan. Kun ei itsellä ole lapsia, niin ei tule pantua merkille kaikkia epäkohtia, kuten esim. leikkipaikkojen auraamattomuus. Pieniä polkuja pitkin kävelimme keinumaan ja laskemaan liukumäestä. Eipä näitä kortteleiden leikkipaikkoja näköjään hoideta mitenkään talven aikana. Sääli! Käyttäjiä kuitenkin olisi kuten tänään: kaksi mummoa ja yksi täti neljän lapsen kanssa.

Äiti oli varoittanut, että syöminen saattaa olla sotkuista puuhaa, kun pikkuherra on keksinyt viime viikkojen aikana, että hän osaa itse syödä lusikalla. Lykkäsinkin käteen rallatusta pitävän "härvelin", joka kiinnosti koko ruokailun ajan. Poika söi kaiken, mitä tarjolla oli. Ajattelin, että tällä kertaa ei omaa syömistä harjoitella! :=)

Kuvia napsittiin, vaikka välillä piti olla vähän velmu. Annoin rannekoruni tutkittavaksi ja sain monta kivaa hymykuvaa sen varjolla.

Koko iltapäivä oli niin vauhtia täynnä, että lykkäsin suosiolla päiväunia myöhemmäksi. Isänsä tuli hakemaan kolmen maissa ja poika oli varmasti kotiin tullessaan kypsä nukkumaan. Sai iskäkin olla rauhassa vähän aikaa.

Tätinä oleminen on sitten hauskaa! Suosittelen.


Ps. Vau, mikä päivämäärä: 3.1.13!

Ei kommentteja: