Mieli lepää

 

Lauantaina kävin Serlachius-museo Kartanossa. Paviljongin näyttelyt olinkin jo nähnyt aiemmin, mutta halusin vielä kuunnella Milja Viidan elokuvainstallaation musiikkia. Kone hurisi niin kovaa, että sain vastamelukuulokkeet, jotka häivyttivät koneen metelin pois.

Kartanonkin kolusin nopeasti. Ei voi koskaan jättää väliin vanhaa  ja kultakauden taidetta!

Vaikka välillä vähän sataa tihutti, kiersin myös Taavetinsaaren. Siellä oli matalan vedenkorkeuden vuoksi Urho Heinäsen veistos Kosto vuodelta 1915 kunnolla näkyvissä. Usein sitä ei erota laisinkaan tai sitten vain vähän päälakea. 

Valkovuokot kukkivat, vaikkakin supussa sään vuoksi. Penkkikin kutsui istahtamaan, mutta tällä kertaa kävelin sateessa ja koleudessa rivakasti ohi. Toisen kerran sitten!

Niin sydäntä särkevää

 

150 vuotta

 

Serlachius-museo Pääkonttorilla juhlittiin tänään Gösta Serlachiuksen 150-vuotispäivää. Talo oli saanut uudenlaisen päätykolmion Anssi Kasitonnin kädestä. Pienoismallikin oli heti aulassa vastassa.

Tarjolla oli kakkukahvit, synttärisankariopastuksia, historioitsija Oula Silvennoisen esitelmä ja yleisökeskustelu. Tietenkin sai tutustua koko talon näyttelyihin. Väkeä oli liikkeellä runsaasti ja kaikki oli todella mielenkiintoista. 

Rauhassa kiertelin vielä uuden Anssi Kasitonnin näyttelyn Below Zero Finnish. Hajuvesistä moottoriveneeseen - monenlaista uutta oivallusta oli häneltä esillä.

Hiljenevästä kaupunkimiljööstä kertoi Viljami Heinosen ensimmäinen yksityisnäyttely museossa: Somewhere in Between. Elämän kolhimia, luontoa ja keltatakkinen... Aika hienoja, suuria töitä - ajatuksia avaavia minun mielestäni.

Vähän uupuneena palasin kotiin, sillä aamu ennen juhlia oli ollut hektinen: kerrostalossamme viemäritukos ja vedet poikki aukaisun ajan. Hyvä, etten jäänyt suihkuun shampoot päässä! Kaksi minuuttia sieltä tuloni jälkeen vesi katkesi. Vähän vasenkätiseltä tuntui aamutoimet ilman vettä, vaikka litran sain liritettyä vettä kannuun ennen kuin kokonaan ehtyi. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta varautuminen tuli taas mieleen. Taidan hakea pullovettä kotiin heti huomenna vastaisuuden varalle, vaikka kauppa onkin ihan lähellä. 

Mökkipuuhia

 

Olen nauttinut useista huhtikuun aurinkoisista päivistä mökillä. On niin ihanaa talven jälkeen katsella jäistä vapaata järvenselkää, seurata valkovuokkojen ja krookusten ilmestymistä sekä tutkailla lintumaailman kuulumisia. Yötä en ole vielä ollut, kun ensin pitää siivota. 😉

Vesi on todella alhaalla. Meille se on ihan ok, kun on syvä ranta. Vesi ei pääse pakenemaan, mutta toista on matalissa rannoissa, joissa vesiraja saattaa olla monen metrin päässä rantaviivasta. Hanhia lenteli, välillä joutsenia ja perhosia, töyhtöhyyppä oli pellon reunassa ja tiellä asteli teerikukkokin arvokkaan näköisenä. 

Mökkisiivous on käynnistynyt, jotta pian pääsisi muuttamaan rannalle kevään etenemistä tarkkailemaan. No, säitä hieman tutkailen. Ensi viikonloppuna on jopa yöllä lunta tiedossa, joten jos se toteutuu, aion vielä odotella hieman. En kyllä ryhdy lumisateessa isännänviiriä salkoon nostelemaan!

Pilvilinna

 

Pikkukaupunkimme ensimmäinen kerrostalo on nimeltään Pilvilinna - viisikerroksinen ja aikoinaan hurjan korkea. Se rakennettiin vuonna 1936 ja oli moderni, funkkistyylinen rakennus.

Ensimmäisellä luokalla ollessani kävelin joka päivä kouluun tämän talon ohitse. Luokkakaverini asui siellä ja olin vähän kateellinen, kun hänellä oli niin lyhyt koulumatka. Ei minullakaan kilometriä pidempi ollut, mutta kun on lyhyet lapsen jalat, niin sekin matka tuntui joskus pitkältä.

Nyt Pilvilinnan tarina on koottu kirjaksi, jonka on kirjoittanut Arto Huhtinen, yksi talon nykyisistä asukkaista. Kirjaa on painettu vain 90 kappaletta ja jokainen on numeroitu. Sain metsästettyä kirjan tälle ekaluokan koulutoverilleni ja opus on kohta matkalla kohti Espanjaa. Mukavia lukuhetkiä sinne Välimeren rannalle!

Jäät lähtivät

 

Kuinka riemullista onkaan, kun mökkijärvi vapautuu jääkannestaan! Nyt se tapahtui pääsiäisen aikoihin ja jo huhtikuun alussa. En muista, että milloinkaan ennen näin aikaisin olisivat jäät hävinneet. Yleensä on pitänyt odottaa toukokuun alkuun.

Kevät aina hurmaa ihanuudellaan!

Kylvöksiä

 

Nouseekohan sieltä mitään? Näin aina mietiskelen, kun mustan mullan syövereihin olen siemenen kylvänyt. 

Ajan kanssa kevään ihme kuitenkin toteutuu ja samettiruusut lähtevät kasvuun. 😊

Ps. Tämän kevään kylvöksistä ei tullut yhtään mitään, harmi! Kuukauden niitä kastelin ja kurkistelin, mutta lopulta heitin pois. Varmaan siemenissä oli jotain häikkää tai sitten kylväjässä...

Pääsiäisen aikaan

 

Talvi on mennyt,

sade on lakannut,

se on kaikonnut pois.

Kukat nousevat maasta,

laulun aika on tullut,

joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

(Laulujen laulu)

Lehti puhkeaa jo puihin,

valkoruusut aukeilee.

Sulaneella sydämellä 

laulaa toukomettiset,

(Virsi 105)

Hyvää pääsiäistä!

Uusi taulu

 

Kirsti Kata: Jäljennös F. von Wrightin teoksesta Näköala Haminalahdelta.

Olen itse asettamassani taulujen ja kirjojen ostokiellossa, sillä niitä on jo aivan liiaksikin. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen.

Isoäitini on nuoruudessaan ollut Haminalahden kartanossa työssä muutaman vuoden. Olin kerran mukana Kuopion suunnalla, kun mammaa jo iäkkäänä viemme katselemaan entisen työpaikkansa maisemia. Vahinko, etten enää muista niitä mamman kertomuksia. 

Nyt tuli mahdolliseksi hankkia jäljennös Ferdinand von Wrightin teoksesta Näköala Haminalahdelta. Pyörsin pyhät päätökseni ja ostin sen mökille. Nyt voin Anna-mammaa muistella tätä teosta katsellessani. 

Alkuperäinen teos on vuodelta 1853 ja kuuluu Ateneumin kokoelmiin. Se oli ensimmäisiä maalauksia maassamme, jossa suomalainen järvinäköala kuvattiin korkealta katsottuna ja liittyy isänmaan rakkauden heräämiseen. Sitä ennen luontoa Suomessa oli ajateltu jokseenkin vähäpätöisenä. Sakari Topelius intoutui pitämään taulua jopa Maamme-laulun uutena säkeistönä.

Kiitos Kirsti, kun teit tämän teoksesi hankkimisen mahdolliseksi! Taulu pääsi hyvään kotiin ja on meille merkityksellinen. 🙏

Opelounaita

 

Koulussa syötiin koululounaita yhdessä oppilaiden kanssa. Niistä minulla ei ole ollut koskaan pahaa sanottavaa - ihan maittavaa arkiruokaa saatiin. Nyt eläkkeellä ollessa käymme yhdessä lounailla eläkeläisopettajien kanssa noin kerran kuukaudessa.

Olemme syöneet pääasiassa opetusravintolassa teemoittain, välillä jossain muuallakin. On ollut kreikkalaista, irlantilaista, ranskalaista ja vaikka mitä muita kokonaisuuksia, vuoden juhlia unohtamatta. Maistuvia ovat kaikki menut olleet ja kaupan päälle kaunis kattaus, pöytiin tarjoilu ja ystävällinen huomaavaisuus harjoittelevien nuorten osalta.

Toukokuussa vierailemme vielä viinituvan parsaviikoilla. Sitten pitääkin odotella opelounaita kesän yli seuraavaan kertaan.