Olen vuosia seurannut sivusta kummityttöni Annan hampaiden oikomishoitoa. Johan on ollut prosessi! Se alkoi joskus alakoulussa 9-10 vuotiaana ja tänään lähes 15-vuotias tyttö soitti innoissaan ja helpottuneena, että loppusuoralla ollaan. Alaleuan raudat poistettiin ja hammaslääkäri oli luvannut, että yläleuan raudoistakin päästään eroon ennen lumien sulamista. Jee! Iloittiin Annan kanssa yhdessä hienoja uutisia.
Oikomishoito on ihan hyvä ja tarpeellinen asia, mutta sisältää todella raskaita juttuja:
1) Täällä pikkukaupungissa oikomista ei suoriteta, vaan pitää ajaa 100 km lähimpään suurempaan kaupunkiin. Olen välillä lähtenyt Annaa viemään hammaslääkäriin. Tunnin ajo ja sisällä hoitohuoneessa viisi minuuttia, kun laitteita on tarkistettu tai kiristetty. Sitten sama matka takasin kotiin. Koulusta pitää tietysti olla pois ja samoin kuskina olevan aikuisen työstä, sillä aikoja ei ole saanut illalle. Vähän turhauttavaa!
2) Voi sitä kivun määrää! Suu on ollut monesti hellä ja särkevä, kun rautoja on kiristelty ja muutettu. Limakalvot ovat hankautuneet rikki ja välillä syöminen on ollut todella ongelma. Yöksi Anna on muuttunut lähes kummituseläimeksi: Normaalirautojen lisäksi uimamyssyä muistuttava päähine päähän, josta lähtevät hampaita oikaisevat ja leukaa venyttävät lenkit ja vipstaakit suuhun. Lisäksi "puskuriraudat" huuleen. Kaiken aparaattiarsenaalin kanssa on vielä pitänyt yrittää saada unen päästä kiinni.
3) Juuri paria tuntia ennen lomalle lähtöä tai juhlapäivänä joku hammasrautojen osa on irronnut ja "rautalanka" on porautunut lähes suusta läpi. Mistä apu? Näitä onnettomuuksia on ollut lukemattomia vuosien aikana. Aina jostain on kuitenkin hammaslääkäri esiin kaivettu, tosin välillä aikuisten kipakalla vaatimisella.
4) Laitteet ovat muuttaneet puhetta epäselväksi. Tämä on ollut kurjaakin kurjempaa murrosikäiselle, kun osa äänteistä muuttuu epäselväksi puuroksi. Vastaa siinä tunnilla reippaasti opettajalle ja näytä osaamisesi, kun ennen selvästi artikuloivan nuoren puhe on muuttunut yhdessä yössä sössötykseksi!
Kaiken tämän Anna on urheasti kestänyt. Nyt on tuloksena kauniit hampaat. Lisäksi oikominen on säästänyt leukaniveltä lapsireuman tulehduksen tuhoilta. Annalla todettiin syksyllä reuma, joka on jyllännyt salakavalasti elimistössä jo vuosia, ennen kuin löydettiin pitkällisen etsimisen tuloksena.
Taidetaan pitää kummitytön kanssa Raudoista vapautumisen juhla! Mennään syömään kiinalaiseen...
8 kommenttia:
Niin onhan se pitkässä kuusessa mutta hyvä että hoidetaan.Ei meidän nuoruudessa niitä oijottukaan,oonki aina naureskellu että sais hyvän lottorivin kun purasis kuponkia.
Niin, hyvä juttu, ettei tarvitse aikuisena kärsiä väärän purennan aiheuttamista vaivoista, jotka voivat joskus olla aika hirveitäkin.
Mutta kova prosessi kaiken kaikkiaan!
Kuulostaa todella rankalta prosessilta! Tosin jos hampaat ovat vinksin vonksin ja joudutan aikuisiällä oikomaan / leikkaamaan, niin se vasta rankkaa onkin. Kahta ikätoveria kaukaa seuranneena en voi kuin kauhistella: ristipurennan korjaaminen aikuisiällä on muuttanut aika lailla myös ulkonäköä ja purentaongelmat sitä ennen häirinneet pahasti elämisen laatua. Hyvä että lapsena ja nuorena hoidetaan kuntoon.
Nykysysteemien mukaan minunkin hampaani olisi pitänyt oikoa lapsena. Ei tosin ole paljon haitannut, vaikka eivät suorassa olekaan...
Mutta kyllä eri puolilla maata ollaan eri asemassa. Meiltä poiketaan hammaslääkärille useimmiten kesken koulutunnin tai lähdetään tuntia ennen... Olisipa hankalaa lähteä 100 km päähän!
Tuntuu jotenkin kummalta, että julkisen puolen terveydenhoito mieluummin kustantaa mukulat tunnin ajomatkan päähän hammaslääkäriin kuin hoitaa lääkärin meille. Onhan täällä hammaslääkäreitä mutta ei näihin oikomisiin erikoistuneita. Vähän aikaa sitten asia oli tapetilla ja luvattiin parannusta. Saa nähdä, toteutuuko.
Maallikon silmään aika pieniä vikoja tänä päivänä korjataan. Tuntuu, että välillä puolella luokan oppilaista on raudat suussa. Mutta kuten sanoit, aikuisena korjaaminen on vielä hankalampaa.
Kerro nyt hammasrautakommellus, joka tapahtui välitunnilla
kun muksut pelasivat potkupalloa.
Ai niin! Minua tultiin hakemaan apuun, kun yksi oppilaista oli syöksynyt pallon perässä maaliin ja tarttui kiinni maaliverkkoon hammasraudoistaan! Tehtiin muuten vähän töitä kollegojen kanssa, jotta poika saatiin pois pälkähästä.
Naapurin lapsi, nyt lähempänä 14 v, sai raudat pari vuotta sitten. Kesti muuten melkein vuoden, ennen kuin hän hymyili niin, että raudat näkyivät. Kai ne meikäläisenkin hampaat nykymittojen mukaan olis pitänyt oikaista. Mutta mitä siitäkin olis tullut,kun olen niin hammaslääkärikammoinen, että karkasin odotushuoneesta, kun olin 8v.
Jos niin monella on raudat, niin eikö lääkäri voisi tulla pari kertaa kuukaudessa kaupunkiin hoitamaan kiristykset yms. Entä jos perheellä ei ole autoa?
Sanopa muuta! Nyt onkin kai tehty sopimus, että uudet potilaat hoidetaan täällä. Anna käy hoitonsa loppuun siellä, missä on aloittanutkin.
Lähetä kommentti