sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Edelleen vaakatasossa

Päivät ovat kuluneet sängynpohjilla yöpaidassa. Kuumekin nousi sitten oikein kunnon lukemiin ja mitään en ole jaksanut muuta tehdä kuin vaakatasossa olemaan. No, eipä ole tarvinnutkaan.

Olen yrittänyt pitää itseäni hereillä televisiota katsomalla, mutta aika huonolla tuloksella. Abba-musiikaalista Mamma mia nukuin puolet ja eilisestä Schindlerin listastakin osan torkahtelin, vaikka tämä viimeeksi mainittu kuuluu hienoimpiin elokuviin, joita olen elämäni aikana katsonut. Lappeenrannan laulukilpailuja olen kuunnellut radiosta huomatakseni vain, että uni on vetänyt puoleensa!

Aamulla kuume laski ja jos ei huomenna enää sitä ole, lähden töihin. Vähän hutera on olo, mutta eikohän se tästä. Kiitos kannustuksesta!

Ei kommentteja: