Kävin tänään noutamassa kirjakaupasta Laura Saven kirjoittaman kirjan Paljain jaloin (Wsoy 2013). Seurasin aikoinani blogia nimeltä Kovaluu. Se oli Lauran ja blogi hävisi yllättäen. Pelkäsin pahinta. Nyt joulun alla luin Nuppien palstalta, että Laura oli todellakin menehtynyt, mutta hänen kirjansa julkaistaan tammmikuussa. Laura ehti kuolla ennen kuin sai tiedon tästä.
Kirjassaan Laura kertoo tuntemuksista, kuinka yhtäkkiä kierukkavammaepäily polvessa muuttuu magneettikuvauksen jälkeen pahanlaatuiseksi osteosarkoomaksi. Kirjassa on blogipäivitysmäisesti välähdyksiä elämästä paheneva syöpä seuralaisena: tavallista perhe-elämää pienen pojan äitinä, hoitoja, ajatuksia tulevasta ja mielessä pyöriviä pelkoja. Rankasta aiheesta huolimatta valoisa kirja. "...elämästään kertaheitolla ulos temmatun ihmisen vimmainen, osittain muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin pohjautuva romaani, joka kääntyy lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien päivien merkityksestä."
Luin kirjaa pari tuntia iltapäivällä. En olisi malttanut lopettaa, ahmija kun olen. Toisaalta aihe on niin rankka ja tuo minulle itsellenikin paljon muistoja mieleen omalta hoitoajaltani, joten on hyväkin pitää välillä taukoa. Huomasin, kuinka vaikeaa oli lähteä kirjan lukemisen jälkeen tavalliseen kokoukseen. Olisin halunnut vain lukea loppuun ja mietiskellä aihetta.
En tiedä, onko tällaisen entisen syöpäpotilaan kovin järkevää lukea syöpäblogeja tai -kirjallisuutta. En voi mitään, mutta koen vieläkin syyllisyyttä tietyissä tilanteissa siitä, että minä selvisin hengissä syövästäni, mutta joku toinen ei: ei Laura, ei nuori kolmosten äiti, ei elämän alussa oleva parikymppinen opiskelija... Lista on pitkä. Tiedän, ettei tämän kaltaiset ajatukset saisi vallata mieltä, mutta minkäs teet! Luulen, että nämä ajatukset nousevat pintaan aina, kun kuulen jonkun syöpäsairaan hävinneen taistelunsa. Toisaalta omassa mielessäni näitä mietteitä suurempana on kuitenkin ilo ja kiitollisuus siitä, että saan tänään elää hyvää elämää arjen keskellä ja Herra Hodgkin ei enää hallitse elämääni.
Lauran kirja on arvokas. On hienoa, että hän jaksoi kirjoittaa ajatuksiaan toisille jaettavaksi. Kirja on erityisesti hänen pojalleen Otsolle mutta myös meille kaikille, jotta "se innoittaisi kaikkia lukijoitaan elämään rohkeaa ja itsensä näköistä elämää!"
Kiitos Laura! Toivomuksessasi on haastetta meille kaikille.
(Lainaukset Lauran kirjasta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti