Ehkä yksi parhaita konsertteja, joihin olen osallistunut, koettiin tänään. Vau! Olen ihan euforisessa tunnelmassa vieläkin.
Vox Aurea on Jyväskylän musiikkiluokkien edustuskuoro ja kuuluu Suomen eturivin lapsikuoroihin. Sitä johtaa Sanna Salminen. Piedmont East Bay Children`s Choir on Usan San Franciscosta kotoisin oleva maineikas kuoro, joka on voittanut monia kilpailuja ympäri maailman johtajanaan Robert Geary. Kuorot ovat vierailleet toistensa luona jo 1990-luvulta alkaen.
Atlantin aalloilta -niminen konsertti sisälsi hyvin monenlaista musiikkia: esim. spirituaaleja, perinteisiä sävelmiä raikkaasti sovitettuina, Kostiaisen, Turkan, Ehalan, Alvarezin ja Bojesen musiikkia. Kuoroissa oli yhteensä noin satakunta laulajaa ja molemmat kuorot lauloivat erikseen ja yhdessä mahtavan puhtaasti sekä eläytyen.
Vaikeita sovituksia, koreografioita ja liikettä, monipuolista äänenkäyttöä, ... kerrassaan hienoa! Hyvin koskettava oli Eternity, jossa laulajat hiljaa siirtyivät kirkkosalin kolmelle seinälle laulamaan yleisön ympärille tai Neuvostoliiton johdolle lähetettyyn kylmän sodan aikaiseen kirjeeseen perustuva laulu No enemies, no bombs. Kirjeen lähettäjä kuoli 13-vuotiaana.
Hauskoja olivat taas Jaakobin pojat ja Afrikan ääniä, jota kuuntelin silmät kiinni. Käsittämättömän hienosti tuotettiin lintujen, sateen ja jopa ukkosen jyrähdykset. Ihan kuin oikeasti olisi ollut sademetsässä!
Mahtavaa, että meillä on Suomessa useita korkeatasoisia lapsi- ja nuorisokuoroja. Hienoa, että saamme myös ulkomailta vieraaksemme huippukuoroja. Me aikuiset saisimme ottaa oppia näiltä mahtavilta, nuorilta laulajilta!
2 kommenttia:
Aivan mahtavia musiikkikokemuksia olet saanut paljon, paljon tänä kesänä!
Olen niin onnellinen kaikesta kuulemastani ja kokemastani. Talvella parisuhteen purkautumisen jälkeen luulin kesästä tulevan surkein ikinä, mutta vielä mitä! Taide, konsertit, ystävät - olen siunattu ihanilla asioilla ja kesä vain jatkuu...
Lähetä kommentti