keskiviikko 26. elokuuta 2015

Harjoitukset alkoivat

                 

Kuorokassi mukaan ja harjoituksiin...

Tänään alkoi kuoromme syyskausi. Oli mukava mennä laulamaan kesätauon jälkeen, vaikka huomasinkin, että lauluääni oli aika kummallinen. Käytön puutetta!

Kunnon harjoitukset saimme aikaiseksi, vaikka alussa menikin ruhtinaallisesti aikaa tiedotusasioihin sekä muutamiin käytännön järjestelyihin. Olimme saaneet uuden, nuoren laulajankin riveihimme, josta erityisesti iloitsin. Ohjelmisto syyskaudelle on jo mietittynä, sillä suurin ponnistus on kuoromme 90-vuotisjuhla lokakuussa. Aika kuluu nopeasti, joten on tosissaan aloitettava treenit.

Kuoron jälkeen ajelin takaisin mökille. Takkatuli ja siihen sopiva iltapala oli mukava yllätys. Oli kiva katsella liekkejä, kun monta viikkoa on ollut niin lämmin sää, ettei ole viitsinyt sisälle tulta tehdä, kun muutenkin on ollut niin kuuma. 

Missään muualla ei näy ihmisen aikaansaamaa valoa kuin meillä. Kuunsilta ilmestyi alkuillasta järven ylle, mutta nyt ei näy sitäkään. Ikkunan takana pihavalojen ulkopuolella on melkein pimeää. Aavistus syksystä...

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Takkatulen lämmössä on mukavaa olla. Kotona ei vielä ole alkukesän jälkeen tarvinnut lämmittää. Mökillä kaminassa polttelen ainakin paperiroskat, jos ei muuta vielä tarvitse.

Jaana kirjoitti...

Mökillä oli kesä-heinäkuussa ilmalämpöpumppu päällä lähes jatkuvasti - nyt elokuulla ei laisinkaan!