maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen lomaviikko


Ensimmäinen lomaviikko on takana. Ajattelin toukokuun lopulla, että menee pitkä aika, ennen kuin palaudun viimeisten viikkojen työkiireistä sekä äidin kotiuttamisen aiheuttamasta ylimääräisestä huolesta. Toisin kuitenkin on käynyt.


Lähes koko viikon olen viettänyt mökillä. Kaupungissa jouduin käymään alkuviikosta ja perjantaina äidin kanssa päivystyksessä, mutta muuten on aika kulunut täällä järven rannalla tuulessa ja tuiverruksessa. Hyvää ruokaa, saunomista, pientä puuhastelua, keskusteluja ja rauhaa. Tänään oli kiva matkustaa vähän kauemmaksi ja tavata ystävää, jota en vähään aikaan ole nähnytkään.

Nyt tuntuu siltä, että viikko on tehnyt tehtävänsä. Olo on rentoutunut ja mieli virkeän iloinen. Tuntuu lomalta! Vähän kuin olisi ollut pois kotoa matkalla... Harvemmin olen ensimmäisen viikon jälkeen näin lepääntynyt, varsinkin kun ilmat eivät ole edes kunnolla lämmenneet ja sadettakin on vihmonut aina välillä.

Huomenna haen sisaren perheen koiran hoitoon viikoksi. Tiedossa on siis koiruuksia!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Onpa ihanaa, kun jo viikossa pääsee lomavireeseen.
Minulla aikanaan kesti aina kauan koulun jälkeen ennen kuin pääsin irti – siksi parasta olikin matka heti koulun loppumisen jälkeen kesäkuun alussa jonnekin kauas. Uskonnonopettajien liitolla olikin usein silloin lähtö jonnekin.

Jaana kirjoitti...

Niin luulin minäkin, että pitkään menee työstä toipuminen. Sen verran uuvuttava toukokuu oli. Mutta kas kummaa! Nopeasti unohtui työasiat loman alettua. Osasyy voi olla hyvä työnohjaus, johon olen saanut koko lukuvuoden osallistua.