tiistai 23. kesäkuuta 2015

Villejä lupiineja

                

Vaikka komealupiini on vieraslaji -puutarhoista karannut - ei voi muuta kuin ihastella kauniita kukkakasvustoja tien vierillä. Tänään vettä lähteestä hakiessani piti oikein kävellä kuvaamaan. Tosin vain iPad oli mukana. Oikealla kameralla olisi saanut paremmat kuvat.

               

Lupiini leviää helposti siemenistä, mutta Oulun pohjoispuolella herkät nuoret taimet eivät kestä talvea. Siksi lupiinia ei pohjoisemmassa tiheinä kasvustoina tapaa. Hernekasveihin kuuluvana lupiini sitoo maahan typpeä ja näin muuttaa kotoperäisten lajiemme luontaisia kasvupaikkoja erilaiseksi, jolloin muiden niittykasvien kasvu tulee mahdottomaksi.

Kesäisin kerään aina lupiineja tien varrelta varannoille maljakkoon. Näyttävänä kasvina se on kaunis katsella ja kestää ulkona pitkään verrattuna muihin niittykasveihin. Sen tuoksu on aika voimakas, joten sisälle en sitä halua.

Tänään oli kaunis kesäpäivä, oikeastaan ensimmäinen meillä. Auringossa oli jo todella lämmintä, vaikkei mittari yli 20 plusasteen kivunnutkaan. Hammaslääkäristä tultuani poikkesin torilla ja tapasin paljon tuttuja. Mökillä söin ulkona lounaan ja nukuin päiväunet keinussa. Ah, ihanaa! Tämän päivän voimalla kestää taas loppuviikon sateet!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Juhlaa, kun pääse ulkona aterioimaan mökillä. Se on kesää, se.
Minäkin tykkään lupiineista maljakossa ja tienvierilläkin, mutta kukkimisen jälkeen haluan katkaista varret pois, niin eivät leviä.

Jaana kirjoitti...

Villasukat jalassa on mökkiaika enimmäkseen kulunut, mutta toivossa on hyvä elää...