Nosta orhi jalkaa,
rekiretki alkaa,
helkkää tiu`ut pienet, iloiset.
(Rauni Kouta)
Toivoimme, että metsäautoteitä olisi aurattu ja olihan niitä. Vain oma pikkutie oli ummessa. Siinäkin oli juossut jokin eläin. "Susi!" ajattelin toivorikkaana, mutta ehkä oli liian kaukaa haettu. Luultavimmin koira oli poikennut isäntänsä läheltä kauemmaksi ja viilettänyt omin päin jonkin matkaa.
Kahlasimme parin sadan metrin matkan mökille ja kuvasin kauniita lumimaisemia. Kaikkialla oli valkoinen, lähes koskematon hanki. Eläinten jälkiä näkyi - kettu ja jänis- ja sitten ne arvoitukselliset suuret, koiramaiset jäljet. Metsäautotiellä ei kyllä ihmisen jälkiä siinä kohdassa ollut. Jospa se sittenkin olisi ollut susi!
Poistullessa näimme peltoaukealla hirven. Pysähdyimme sitä vähäksi aikaa seuraamaan. On se iso ja komea otus! Ilvekset jäivät näkemättä, vaikka ajelimme juuri sellaisessa paikassa, jossa niitä liikuskelee. Kari on nähnyt niitä aiemmin, minä en.
Elää saa niin riemullisen hetken
se, ken tekee reippaan rekiretken.
Orhi, parhaas koita!
Soita, tiuku, soita
hilpeät ja hauskat sävelet!
(Rauni Kouta)
2 kommenttia:
Tulee mieleen meille mökille tehdyt retket. Jussi ole koskaan antanut aurata tietä mökkipihaan asti, eli viimeiset 50 metriä on sitten kahlattu umpihangessa. Eli yleensä yli 50 cm on sitä lunta ollut. Siitä on jo tosin aikaa... taitaa olla yli 10 vuotta viime käynnistä talvella ja sekin oli varmaan Itsenäisyyspäivän tienoilla eli lunta ei silloin ihan vielä niin paljon. Hyvää loppuvuotta!
Meidän omalle mökille aurautan kyllä tien talvisin, mutta tälle toiselle mökille ei yleensä talven aikana ole asiaa, niin ei kannata aurauttaakaan. Ja kun tietä ei ole, niin ei tarvitse pelätä kutsumattomia vieraitakaan. Toisaalta valtion metsänhoitajat pysäyttelevät meitä aina silloin tällöin ja kyselevät, millä asioilla liikutaan. Karin maat ja pikkujärvi kun ovat valtion maiden keskellä. Hyvä, että vähän katselevat perään! Emme ollenkaan laita pahaksemme näitä kyselyjä, päinvastoin.
Lähetä kommentti