perjantai 30. lokakuuta 2015

Varaa aika!


Enää ei kävellä sisään virastoihin hoitamaan asioita oman aikataulun mukaan. Lähes kaikkiin pitää varata aika: poliisin lupapalveluihin, verotoimistoon, pankkiin, työkkäriin... Onneksi kaupassa saa käydä silloin, kun haluaa!

Vuoden alussa menee passini vanhaksi, samoin henkilökorttini. Koska poliisin lupapalveluihin ei noin vain pääse asioita toimittamaan, päätin varata ajan nyt, kun työ ei rajoita ajankäyttöäni. Kotikaupungissani ei asiointi onnistunut, sillä jono oli lähes kuukauden mittainen, mutta naapurikaupunkiin sain pari päivää sitten varattua ajan tälle päivälle.

Passin olisi voinut uusia myös netissä, jos olisi ollut sähköinen kuva. Minulla se oli paperisena, joten piti lompsia paikalle. Varasin vielä kuuliaisesti kaksi aikaa, kun ohjeissa näin käskettiin.

Homma hoitui nopeasti. Ei tainnut mennä kuin kymmenisen minuuttia. Parin viikon päästä asiakirjat ovat taas kunnossa vähäksi aikaa, vaikka viiden vuoden maksimiaika on minusta kyllä rahastusta. Ikävä on 10 vuoden passia!

Samalla retkellä kävin syömässä kiinalaisessa. Nam, olipa hyvää pitkästä aikaa. Paluumatkalla vein kynttilän ystäväni puolesta hänen sukunsa haudalle ja illalla sytyttelin kynttilät isäni haudalle, vaikka huomenna siellä uudestaan ajattelin vielä käydä. Pimentyvässä illassa kynttilämeri on niin kaunis.

5 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Juu, itse joudun käväisemään Suomessa huhtikuussa tekemässä saman. Koska Málagan konsulaatissa oleva passikone oli jossain hornan kuusessa. Passi sitäpaitsi maksaa täällä enemmän ja laskeskelin, että samalla rahalla saan lentoliputkin. Henk.todistahan täältä ei edes voi hakea. Loviisassa onneksi saa ajan poliisille sutjakkaasti, mutta jouduin ottamaan sellaisen expresspassin. Ihan normi 5v passi, mutta jos tilaa ap, niin voi noutaa ip joko Helsingistä Pasilan poliisilaitokselta tai sitten Hesa-Vantaan lentokentän poliisin pisteestä. En nimittäin ollut Suomessa kuin torstaista torstaihin eli passi ei olisi ehtinyt tulla ja vanha meni umpeen.

Jaana kirjoitti...

Hyvä, kun sait hoidettua. Ulkomailta käsin asia on vielä monin verroin hankalampaa.

pappilanmummo kirjoitti...

Passiin uusiminen on välistä taidetta: pienessä naapurikunnassa saa paljon nopeammin kuin isossa kaupungissa, jopa ilman ajanvarausta.

Maisakaisa kirjoitti...

Juu, hankalaa on. Itse huomasin vasta kuolinpesän asioita hoitaessani, että sekä passi että henkkari olivat vanhentuneet (pankkivirkailija huomasi ja meinasi heittäytyä hankalaksi!). Kävin sähköisessä kuvassa ja tein hakemukset netissä. Passi tuli nopeasti lähipostiin, mutta henkkaria varten piti käydä poliisiasemalla antamassa nimikirjoitusnäyte, koska siinä on kelakortti samassa. Sinne oli yli kuukauden jono. (Ja siellä jonottaminen oli oma kokemuksensa, kun menin ajanvarauksella mutta hiukan etuajassa. Ei ollut kovin monta suomalaista paikalla.)

Jaana kirjoitti...

Tuo henkkari onkin hankala, kun sitä varten pitää mennä henk.kohtaisesti paikan päälle. Ainakin näin ymmärsin.

Minun ei tarvinnut jonottaa, kun oli aika varattuna. Kävelin suoraan sisään luukulle ja sutjakasti hoitui homma, onneksi!