Syysloman aikana on ollut ihanaa seurata kaunista, syksyistä luontoa. Aurinkoiset päivät ovat luoneet ruskan värjäämiin lehtiin ihania sävyjä.
Tässä yhtenä päivänä ajeltiin lähes 400 kilometriä ja matkaan mahtui monenlaista valoa. Erityisen sävähdyttävää oli illalla juuri ennen auringon laskua. Luonto oli aivan mykistävän kaunis, varsinkin kun usva hiipi notkelmista ja peltoaukeilta pehmentämään näkymää. Teki mieli pysähtyä vain ihailemaan.
Tänään ajelin isovanhempien haudalle istuttamaan kanervia. Hautausmaa sijaitsee aivan järven rannassa ja järvi oli lähes tyyni. Maisema levittäytyi kauniissa auringonpaisteessa hiljaisena tauluna ympärilleni. Ihana paikka viimeiselle leposijalle!
Kaiken syksyisen kauneuden keskellä meinasi käydä hullusti. Hain rannasta vettä ja viettävä rinne oli paksusti haavanlehtien peitossa. Lehtien alla oli oksa ja oli ihan tipalla, etten menettänyt tasapainoani rantalouhikkoon, kun astuin luistavan oksan päälle. Jos olisin kaatunut, olisi voinut käydä tosi pahasti. Säikähdin oikein kunnolla, mutta onneksi sain pidettyä tasapainoni hurjassa luisussa. Oli enkeleitä matkassa...
Mihin mahtaa tie viedä huomenna?
2 kommenttia:
Haudoillakäynti tuo muistoihin menneet elävästi.
Niinpä! Paljon muistelin tälläkin retkellä niitä, joita ei enää lähelläni ole.
Lähetä kommentti